PirloMAnia
Poissa
Suosikkijoukkue: Ac Milan,As Bari, Azzurri
|
 |
Vastaus #25 : 14.08.2009 klo 09:54:57 |
|
Kiitos vaan WBogardelle tästä. Hienoa nähdä, että kaiken kyynisyyden keskeltä löytyy myös sitä aitoa innostusta ja uskoa parempien aikojen tuloon. Kuvineen ja kirjoitustyylineen hienosti tehty, laadukasta kaiken kaikkiaan.
Niin, Milanin pelin nyt luulisi olevan melko paljon Dinhon pelin varassa, joskaan en millään jaksa uskoa, että Leonardo olisi niin naiivi, että näin huteralle pohjalle lähtisi. Vaikka olemmekin saaneet roskamedioista lukea, kuinka Leonardo on sätkynukke ja kuinka hänen kuuluu toteuttaa herransa Silvion toivoa. Itse kuitenkaan en menisi sekoittamaan Silvion rooleja pahemmin keskenään ja jalkapallojohtamisessa hän on kuitenkin tehnyt hommansa aina. Se on totta, että rahahanat itse Silviolta ovat menossa umpeen suuremmassa mittakaavassa ja siksi Kaka myytiin. Kyse oli nimenomaan Milanin taloudesta, eikä siitä kuinka Silviolta olisi rahat loppumassa, sillä siihen en oikein millään kykene uskomaan. Milanista haluttiin omavaraisempi ja Berlusconi ei ilmeisesti halua laittaa omia ropojaan suuremmin kehiin. Ja aivan oikein samalla hieman ns protestoidaan nykytrendejä ja koitetaan pitemmällä aikavälillä hakea toimivampia joukkuekokonaisuuksia, juurikin panostamalla nuorempiin pelaajiin, jotka a)ovat jossain määrin halvempia ja palkkakuluiltaan kevyempiä, sekä tuovat kestävämmän pohjan joukkueeseen. Silvio tietää, että noiden aikaisempien vuosien tähtikimaroiden ylläpitäminen on mahdotonta. Se on sitten eri asia, onko järkeä kaupata paras pelaaja, kun tiliä rasittavat ihan muutkin keskinkertaisuudet.
Tällä silti mennään, on pakko nyt tyytyä tähän ja toivoa parasta tälle joukkueelle. Luultavammin paljon menetimme, mutta muutos voi silti olla mahdollisuuskin. Nyt ei enää auta itkeä Kakan perään, joskin se isku tuli arkaan paikkaan. Itse en lähde kaivamaan Dinhon alta maata saatikka muidenkaan. Dinho on tärkeä, ja uskon ja toivon, että sen verran ammattiylpeyttä on, että mahdollisuuden käyttää. Lisäksi toivottavasti epävarma matkalippu afrikkaan kirvoittaisi taikurin tasolleen
WBogarde on hehkutuksillaan nostattanut itsessänikin tietyllä tavalla positiivisempaa ajatusmallia, joskaan en täysin niele kaikkea mitä on saatu aikaiseksi ja muutoinkin harkkamatsienkaan perusteella ei nyt voida scudettosta alkaa huutelemaan, saatikka sitten dynasitiasta. Kuten jo edelliseen topicciin kirjoitin, on matkassa paljon JOS-alkuisia asioita joiden kaikkien olisi mentävä hyvin mikäli kaudesta halutaan jotain tuntuvaa käsiin. Sil
|
|
|
|
|
Crazy88
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #26 : 14.08.2009 klo 10:26:02 |
|
Missä pelaa Milanin hyökkäysvoima tai jakelu Ronaldinhon mahdollisesti jatkaessa samaa linjaa? Eiköhän Inzaghi, Pato ja Huntelaar huolehdi hyökkäysvoimasta. Pato on pelaaja, joka pystyy parhaimmillaan nopeudellaan rakentamaan itselleen paikkoja, Inzaghi tekee maalin puolittaisestakin paikasta ja Huntelaar vaan tekee maaleja. Suurin osa pelinrakentelusta kuitenki lepää Pirlon harteilla, siis jos Dinho dokaa.
|
|
|
|
|
Nasty
Poissa
|
 |
Vastaus #27 : 14.08.2009 klo 14:25:16 |
|
Ei näy Viudezia eikä Cardaciota Trofeo TIMin joukkueessakaan. Kaikenlaista junnaria siellä kuitenkin on listoilla, joten jonnekin Uruguayn pojat ovat karanneet.
|
|
|
|
|
Nasty
Poissa
|
 |
Vastaus #28 : 14.08.2009 klo 15:02:06 |
|
WBogarde on hehkutuksillaan nostattanut itsessänikin tietyllä tavalla positiivisempaa ajatusmallia, joskaan en täysin niele kaikkea mitä on saatu aikaiseksi ja muutoinkin harkkamatsienkaan perusteella ei nyt voida scudettosta alkaa huutelemaan, saatikka sitten dynasitiasta.
Jos positiivisia fiiliksiä haluaa noista harkkamatseista hakea, niin voi muistella aiempien kausien harkkamatseja. Milanhan on konttaillut noissa lähes joka kesä ja silti kyseisten kausien päätteeksi on nosteltu milloin mitäkin pokaalia. Jos katsoo nykyistä tilannetta eri osa-alueiden suhteen, niin mielestäni tilanne ei ole mitenkään dramaattinen: Maalivahdit: Abbiati, Dida ja Kalac -> Abbiati, Dida, Roma ja Storari - Abbiati oli ykkönen ja oli mainio. Nyt loukkaantuminen, mutta jos paluu menee sarjan avauksen yli, niin korvaajat ovat vähintään riittäviä. Joku joutaa vielä lainallekin tuosta nelikosta. Taso kärjen osalta pysynyt samana, mutta kokonaisuudessaan pullat on paremmin uunissa(muistellaan Kalacin otteita Juve-matsissa, jossa pallot hieman lipsuivat). Taso: Lievästi noussut.Puolustus: Maldini, Kaladze, Favalli, Bonera, Zambrotta, Jankulovski ja Antonini -> Nesta, Thiago Silva, Kaladze, Favalli, Bonera, Onyewu, Zambrotta, Jankulovski, Oddo ja Antonini. - Keskuspuolustus on vahvistunut merkittävästi Nestan paluun myötä. Jos Thiago Silva on yhtään oletetun kaltainen, pesee hän viime kauden topparit melko selvästi, joten siinäkin on menty eteenpäin. Varamiehet sitten samoja ja laidalle vielä paluun tehnyt Oddo. Keskellä siis taso noussut ja laidalla pysynyt samana. Jos kassasta löytyy vielä muutama kolikko, niin yhden vasemman laidan kiitäjän voisi hankkia. Mielellään sellainen, joka osaa keskittää. Taso: Selvästi noussut.Keskikenttä: Pirlo, Gattuso, Ambrosini, Flamini, Emerson, Ronaldinho, Kaká ja Seedorf -> Samat - Kaká + lainamies Abate. - Tästä nyt on vaikea hakea vahvistumista, kun ketään ei oikeastaan hankittu. Itse olisin toivonut yhtä hyökkäävää keskikenttäpelaajaa kesän markkinoilta, mutta aika vähän sellaisia huhuja on ollut liikenteessä, joten näillä taidetaan mennä. Rollen tasonkorotusta odotellessa. Taso: Heikentynyt.Hyökkäys: Pippo, Borriello(lasaretissa melkein koko kauden), Sheva ja Pato -> Pippo, Borriello(vielä kasassa), Pato ja Huntelaar (di Gennaro). - Takuuvarmasti vahvistunut osasto. Huntelaar pelkästään nostaa osakkeita huomattavasti, eikä Shevaa varmaan kukaan enää kaipaa. Borrielloa ei ehkä voi laskea uudeksi pelaajaksi, mutta jos ei ole 10 pelin jälkeen taas klesana, niin hänenkin panoksestaan päästään nauttimaan ihan toisella tavalla. Taso: Selvästi noussut.Valmennus: Carletto -> Leonardo. - Enemmän kuin kaivattu muutos tällä osastolla. Carlo on hyvä koutsi, mutta Milan+Carlo oli jo nähty ja molemmille osapuolille ero oli hyvä juttu. Tästä johtuen en koe, että uuden miehen tarvitsisi olla kovinkaan erikoinen poppamies parantaakseen joukkueen aneemisia otteita. Taso: Lievästi noussut, mutta kenties merkittävästikin.Vaikea tietysti sanoa mihin tämä kaikki riittää, mutta jos Leonardo tuo niitä toivottuja "positiivisia tuulia", niin kyllä tuolla ringillä on mahdollista tehdä tulostakin.
|
|
|
|
|
PirloMAnia
Poissa
Suosikkijoukkue: Ac Milan,As Bari, Azzurri
|
 |
Vastaus #29 : 14.08.2009 klo 23:34:50 |
|
Hyvin on Nasty tuonut vertailua viime kauden rosteriin ja voidaankin sanoa, että jonkin verran mielestäni varsinkin raikkautta on saatu mukaan. Abate ja Di Gennaro eivät nyt juuri niminä koveta, mutta tuovat varmasti oman raikkautensa mukaan siihen, jos heitä oikein osattaisiin käyttää. Vaikka on paljon spekuloitu jommankumman ellei sitten molempien poistumisella, on käsitykseni mukaan näille kaavailtu edes jonkinlaista roolia jo ensi kaudelle, sillä jos seuran puheita yhtään voisi tulkita oikein, ovat nuoret ja italialaiset tulevaisuudessa isommassa arvossa. Omat junnut ovat nykypäivän trendi ja munan mitta, joskin arabiraha on siihen melko kova kilpailija. Silti uskoisi Milanin hamuilevan enemmänkin sitä Barcelonan mallia kuin Real yms. Joskaan Milanellosta ei nyt La masiaa hetkessä tehdä, olisi se oiva signaali koko junnutoiminnalle, että tällä kerralla oikeasti edes jotain mahdollisuuksia on ponnahtaa omaa punamustaa reittiä pitkin. Italiassa homma tietenkin hoidetaan ja on aina hoidettukkin hieman eri reittejä ja harvemmin oma junnu ilman lainapestejä edariin tulee. Silti näin voitaisiin edes jollain tasolla viestittää siitä palkinnosta jonka voi saada jos kehittyy hyvin.
Toivon siis hartaasti, etää Abate ja Di Gennaro voisivat jäädä ensi kaudeksi ja mahdollisesti voitaisiin jokunen muukin lupaava nostaa sinne höntsäilemään, sillä nuorissa on tulevaisuus ja varsinkin jos Berlusconin into rahoittaa omistaan on laantumassa. Ja sen hyvin ymmärrän, sillä kuitenkin ns. Milanin arvoiset starat ovat melko piukassa ja saatavilla sekopäisillä summilla ja on hienoa ettei Milan ole tähän mennyt mukaan. Mielummin sitten otetaan se, että sitten mennään eri reittiä kuin isoilla staroilla.
|
|
|
|
|
WBogarde
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #30 : 15.08.2009 klo 02:01:10 |
|
WBogarde on hehkutuksillaan nostattanut itsessänikin tietyllä tavalla positiivisempaa ajatusmallia, joskaan en täysin niele kaikkea mitä on saatu aikaiseksi ja muutoinkin harkkamatsienkaan perusteella ei nyt voida scudettosta alkaa huutelemaan, saatikka sitten dynasitiasta. Kuten jo edelliseen topicciin kirjoitin, on matkassa paljon JOS-alkuisia asioita joiden kaikkien olisi mentävä hyvin mikäli kaudesta halutaan jotain tuntuvaa käsiin. Sil
Hieno kuulla, että edes jossain olen onnistunut. Mutta älä nyt ihmeessä ala minkään harkkamatsien takia kadottamaan tuota positiivista fiilistä. Jos niitä alkaa kovin tarkkaan katsomaan/uskomaan niin pullathan ovat kerrassaan loistavasti paistumassa uunin perukoilla: Viime kesänä otettiin Chelskiltä pataan harkkamatsissa 0-5, tänä kesänä vain 1-2  . Nastylta tosiaan hyvää vertailua tuon rosterin suhteen mutta kyllä valmennuksen kohdalla tuon käsitteen "lievästi noussut" voi suosiolla unohtaa. Yhtälö Carlo Ancelotti & AC Milan oli vain niin loppuun kaluttu, että tuskin oli luistakaan enää mitään jäljellä. Ja nyt sitten huomasinkin, että Trofeo Tim pelattiin tänään eikä huomenna (tyhmä minä!). Interiltä kuonoon 0-1 ja Juvelta 0-2...ei hätiä mitiä, kausi käynnistyy vasta viikon päästä. Mut lyödään nyt kuiteskin näkyviin ko. otteluiden avauskokoonpanot punamustilta: Storari; Oddo, Nesta, Favalli, Antonini; Abate, Gattuso, Flamini; Ronaldinho; Pato, Huntelaar. Roma; Oddo, Nesta, Favalli, Antonini; Abate, Gattuso, Flamini; Ronaldinho; Pato, Huntelaar. e. Noh nepä oli vallan erilaiset  .
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.08.2009 klo 02:04:02 kirjoittanut WBogarde »
|
|
|
|
|
Nasty
Poissa
|
 |
Vastaus #31 : 15.08.2009 klo 02:07:49 |
|
Omasta puolestani Di Gennaro ja Abate voivat jäädä, mutta fakta on, ettei "poikien" taso taida ihan riittää. Jos satuit katsomaan Trofeo TIMiä, niin eihän tyypeillä ole mitään annettavaa, jos Scudettosta tai eurogloriasta meinataan taistella. Jossain sarjapelissä heitä voi harkita, mutta kyllä nekin pelit tulevat olemaan lopulta aika vähissä. Katsellaan, mutta tänään oli ihan täyttä kuraa koko Milan, pl. Alessandro Nesta, joka oli yhtä hyvä kuin ennenkin. e. Roma imaisi Amaurin ekan hieman helpohkosti ja toinen maali olikin selvääkin selvempi paitsio. Oddo näytti täysin samalta kuin edelliselläkin Milanon visiitillä, eli ei kovinkaan hyvältä. Antonini menee vaihtomiehenä. Abate oli aika mitätön. Gattuso saatiin näyttämään normaalia huonommalta, kun Pirlon puuttuessa joutui ajoittain syöttämään palloa ylöspäin, eikä se aina kovinkaan hyvin mennyt. Ronaldinho levitteli käsiään ja muut olivat pimennossa. Siinä pähkinänkuoressa. 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.08.2009 klo 02:12:42 kirjoittanut Nasty »
|
|
|
|
|
WBogarde
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #32 : 15.08.2009 klo 06:02:49 |
|
Oddo näytti täysin samalta kuin edelliselläkin Milanon visiitillä, eli ei kovinkaan hyvältä. Noh on tässä vielä kokonainen kausi aikaa nousta sieltä suosta ylös. Mies ei nimittäin milanfan.comin keskustelupalstan mukaan ole lähdössä yhtään mihinkään: Update: Reports are saying that Oddo has rejected a loan switch to stoke city, blackburn, and panathanikos. His only destination other milan is lazio if he were to leave, however, lollipop has no interest in him SOOO!! he is here to stay!
Furthermore, DI S is out for a month so I think he is scratched out of our plans. Drenthe has also said he refuses to leave madrid likewise to sneijder. So our options are bale or nothing. "  " Eli näin De Silvestrikin jatkanee taivaansinisissä... Kopsasin ton lopunkin tähän ihan vain sen vuoksi, että melkoisen sääli ettei tuosta joissain lähteissä huhutusta Drenthe-siirrosta tullut mitään. Vaikkei räpmiehen viime kausi Madridissa ihan putkeen mennytkään (lievästi sanottuna) niin jostain syystä pidän tästä kaverista  . Toi Gareth Bale ei sen sijaan sytytä, ei sitten alkuunkaan. Niin ja samaisessa topikissa ( http://www.milanfan.com/forums/index.php?showtopic=6964&st=4455&start=4455 ) oli paketti Milanin kaikista kesän tapahtumista siirtomarkkinoilla eikä siellä mainittu sanallakaan kaksikosta Viudez&Cardacio. Joten oisko niin ettei pojat oo minnekään Milanellosta lähteneet. Becks sen sijaan ilmoittanut olevansa valmis tulemaan taas Tammikuussa Eurooppaan lainalle ja Milan on osoittanut kiinnostusta ottamaan engelsmannin takaisin riveihinsä, hyvä näin.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.08.2009 klo 06:04:41 kirjoittanut WBogarde »
|
|
|
|
|
|
|
WBogarde
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #34 : 15.08.2009 klo 15:58:16 |
|
Pakko myöntää, että hymähdin  .
|
|
|
|
|
boris kokko
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Honka
|
 |
Vastaus #35 : 16.08.2009 klo 11:22:55 |
|
Rafael van der Vaart on Realin siirtolistalla. Siinä olisi sopiva mies Milanin keskikentälle.
|
|
|
|
|
Kermaperunat
Poissa
|
 |
Vastaus #36 : 17.08.2009 klo 22:47:31 |
|
Jännä juttu sinänsä, että uutinen ei pitänytkään paikkaansa, eikä Milan näin ollen ilmottanu tänään Fabregasin hankinnasta. Mutta noin muuten, Leonardo ilmeisesti harkitsee Abaten peluuttamista vasempana pakkina. Varmaan hyökkäyssuuntaan peli vois toimia, puolustuspäässä en odottais heti ihan maldinimaisia otteita. Olishan se vähän outoa, jos laitapakkeina pelais Abate ja Flamini.
|
|
|
|
|
WBogarde
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #37 : 18.08.2009 klo 06:26:33 |
|
Rafael van der Vaart on Realin siirtolistalla. Siinä olisi sopiva mies Milanin keskikentälle.
Olisi myös allekirjoittaneen mieleen. Kaikin puolin sopiva hankinta ja ennenkaikkea varmasti hinta/laatusuhteltaan suorastaan loistava vahvistus kun Madrid pistää viime kauden "floppeja" pihalle pilkkahintaan. Jännä juttu sinänsä, että uutinen ei pitänytkään paikkaansa, eikä Milan näin ollen ilmottanu tänään Fabregasin hankinnasta.
Melkoinen shokki täytynee myöntää  . Heh, eiköhän Jankulovskin paikka vasemmassa laidassa ole melkoisen kiveen kirjoitettu mikäli paikat vain kestää. Tosin kausihan on pitkä kuin nälkävuosi joten eiköhän tällainenkin hauska kokeilu ole todellisuutta vaikkapa niissä Coppan matseissa. Eilen siis avattiin kauden pokaalisarake Trofeo Berlusconin myötä. Reilu puoli matsia nähneenä Milan ansaitsi ehdottomasti voiton ottelusta. Parhaiten punamustista jäi mieleen melkoisen jäätävän kuvan itsestään antanut topparipari Nesta&Silva, silloin tällöin viitteitä menneiltä vuosilta tarjonnut Dinho, em. Abate komean maalisyöttönsä myötä sekä kärjestä maalin tehnyt Pato ja Pippo, myös Storarille  . Tämä oli allekirjoittaneelle vasta toinen nähty harkkamatsi tältä kesältä ja ainakin eilisen perusteella voidaan lähteä melkoisen luottavaisin mielin lauantan sarja-avaukseen Sienan Artemio Franchille. PS. Kakakin kävi tervehtimässä entisiä pelikavereitaan sunnuntaina Milanellossa ja toivottamassa onnea tulevaan kauteen  .
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.08.2009 klo 06:33:16 kirjoittanut WBogarde »
|
|
|
|
|
PirloMAnia
Poissa
Suosikkijoukkue: Ac Milan,As Bari, Azzurri
|
 |
Vastaus #38 : 18.08.2009 klo 07:17:07 |
|
En tiedä Abatesta edelleenkään paljoaa, mitä muutaman stintin olen joskus nähnyt, mutta noinhan noita laitapakkeja ennennkin on syntynyt. Jos kerran tekniikka ei välttämättä riitä ihan sinne herkimmille pelipaikoille keskikentälle ja hyökkäyssuunttaan, niin laitapakiksi silti voisi olla mahdollisuuksia. Puhun siis täysin hypoteettisesti ja yleisesti. Jos fyysiset ominaisuudet ovat kunnossa, niin miksi sitä ei voisi joidenkin pelaajien kohdalla kokeilla, varsinkin jos pelaaja on tietynlainen väliinputoajatapaus. Abatea ja Zambrottaa ei nyt voi millään muotoa verrata, mutta sikäli hieman samankaltaista voisi olla näkyvissä, sillä esim Zambrotta oli monen kauden ajan väliinputoaja tietyllä tavalla. Ihan ei paukut riittäneet hyökkäykseen, sama keskikentällä mutta natsasi kun istutettiin sinne vasemmalle ja tuloksena maailman paras laitapakki parhaimmillaan. Nyt en siis Abatesta ole näin tekemässä maailman parasta laitapakkia, mutta voisi olla ihan mukiinmeneväkin ratkaisu ja pelaaja voisi löytää itsestään paljon uutta. Näin myöskin Abatella voisi olla edes jonkinlainen rooli joukkueessa ja samalla kenties sitten voisi innostua suuremmin tästä "kunnianosoituksesta" ja kehittyisi kenties enemmän jne. En sano, että se toimii näin helposti missään tapauksessa, mutta jos Leonardo näkee mahdollisuuden tälle niin mielenkiinnolla tämä katsotaan.
Mitä tuohon Fabregas-tapaukseen tulee, niin vaikka Wenger on tunnettu kovista myynneistään, tuskin hänkään tekisi itsemurhaa myymällä yhden tärkeimmistä pelaajistaan sarja-avauksen jälkeen ja varsinkin kun Fabregas oli ilmeisen kova siinä Evertonin raiskauksessa. Aika iso raha siinä on saanut liikkua ja Arsenalilla olisi pitänyt olla katsottuna valmiiksi korvaaja. Tuskin Wenger niin idealisti on, että siirtäisi Wilsheren siihen romnttisesti paikkaamaan Fabregasia.
|
|
|
|
|
Loordie
Poissa
Suosikkijoukkue: Deal with it
|
 |
Vastaus #39 : 18.08.2009 klo 08:25:11 |
|
Mitä tuohon Fabregas-tapaukseen tulee, niin vaikka Wenger on tunnettu kovista myynneistään, tuskin hänkään tekisi itsemurhaa myymällä yhden tärkeimmistä pelaajistaan sarja-avauksen jälkeen ja varsinkin kun Fabregas oli ilmeisen kova siinä Evertonin raiskauksessa. Aika iso raha siinä on saanut liikkua ja Arsenalilla olisi pitänyt olla katsottuna valmiiksi korvaaja. Tuskin Wenger niin idealisti on, että siirtäisi Wilsheren siihen romnttisesti paikkaamaan Fabregasia.
Kun Cesc ei Barcaan tullut, ei se tule kyllä Milaniinkaan  Ei siinä, ajatus varmasti kovetti milanistoja. En usko, että uusia hankintoja enää tulee, mutta kyllä tuo avauskokoonpano näyttää paperilla ihan kelvolliselta. Keskikentän peli (ylöspäin) on se suurin kysymysmerkki tulevalle kaudelle. Kakan ja (varsinkin) Ancelottin lähtö mahdollistaa uusien tuulien puhaltamisen. Nyt lisää vastuuta menneisyyden hahmoille, kun uusiakaan ei ole. Jos edes toinen kaksikosta Pirlo/Dinho onnistuu ensi kaudella, voi Milan taistella Scudettosta ihan tosissaan. Tuo taisteluhan tullaan käymään Juven ja Interin kanssa, ja paha lähteä sanomaan kuka tämän kauden Serie A:ta hallitsee. Paperilla Juve ehkä hieman jäljessä, Interillä ja Milanilla taas kysymysmerkkinä juuri tuo, että tuleeko sitä tarjoilua hyökkääjille Pato-Huntelaar(Pippo) ja Eto'o-Milito(Ballotelli/Suazo).. Itse toivon, että valta vaihtuisi jo Italiassa, ja tähän tehtävään ei mielestäni sovi mikään muu joukkue kuin Milan. Sarjan taso on heikentynyt samaa vauhtia kuin AC Milan on heikentynyt. Maalaisjärjellä sarjan taso siis nousee, kun AC Milan nousee? Olisiko se jo tällä kaudella? Toivottavasti 
|
|
|
|
|
Ricardo Leite
Poissa
Suosikkijoukkue: Ylimieliset
|
 |
Vastaus #40 : 18.08.2009 klo 09:38:25 |
|
Valmennus: Carletto -> Leonardo.
- Enemmän kuin kaivattu muutos tällä osastolla. Carlo on hyvä koutsi, mutta Milan+Carlo oli jo nähty ja molemmille osapuolille ero oli hyvä juttu. Tästä johtuen en koe, että uuden miehen tarvitsisi olla kovinkaan erikoinen poppamies parantaakseen joukkueen aneemisia otteita.
Taso: Lievästi noussut, mutta kenties merkittävästikin.
Paljon jännää vertailua. Joitain osumia, joitain huteja, mutta tähän kohtaan on kyllä pakko tarttua. Yleisesti hyväksytty fakta lienee se, että Carletto on edelleen, parista kritiikintäyteisestä viime vuodesta huolimatta, yksi maailman arvostetuimpia valmentajia. Milanin ja Carletton yhteistyö saturoitui muutama vuosi sitten, mutta mies kuitenkin piti Milanin kasassa. Mikäli Carletton tilalle olisi valittu todellinen tekijämies, ei eteenpäinmenoa olisi voinut välttää, mutta Leonardon kanssa kaikki on auki. Carletto oli erittäin pidetty ja arvostettu valmentaja pelaajien keskuudessa. Leonardosta samaa ei voi vielä toistaiseksi sanoa. Treeniosaaminen ja taktinen kyvykkyys ovat kysymysmerkkejä jo itsessään miehen ollessa täysin vailla valmennuskokemusta. Milanveteraanin status auttaa saavuttamaan uskottavuuden nuorempien pelaajien keskuudessa, mutta kuinka käy kokeneiden, kaiken nähneiden ja huippuvalmentajiin tottuneiden sotaratsujen kanssa? Mikäli Leonardo ei kykene voittamaan Gattuson, Pirlon, Pippon ja Seedorfin luottamusta, karisee uskottavuus myös nuorten pelaajien silmissä. Kuten kaikki varmaan hyvin tietävät, on Leonardo Berlusconin mies. Uskottavuus ja luottamus pelaajien silmissä katoaa silmänräpäyksessä, mikäli esimerkiksi Ronaldinho pelaa jälleen viime vuosilta tutulla tasollaan nauttien kausikortista avauskokoonpanoon ilman siihen oikeuttavia esityksiä kentällä. Leonardo on Milanille mahdollisuuksien valmentaja. Leonardolla on mahdollisuus joko viedä Milania eteenpäin tuoreella otteellaan tai ryssiä koko joukkue pohjakosketukseen osaamattomuudellaan. Lyön rahani jälkimmäiselle vaihtoehdolle.
|
|
|
|
|
ForzaInter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Mieshuorat
|
 |
Vastaus #41 : 18.08.2009 klo 09:43:06 |
|
Ancelottin meriittilista on sellainen, että heikompia hirvittää. Loppua kohden Milanissa toki taso laski hieman.
Leonardon taakkana on myös heikentynyt taloustilanne joka on näkynyt Milanin siirtomarkkinoilla. Valmentaja ei tunnu olevan kovin tyytyväinen tähän ja entisaikojen resursseilla joukkue olisi varmasti ihan eri näköinen.
|
|
|
|
|
PirloMAnia
Poissa
Suosikkijoukkue: Ac Milan,As Bari, Azzurri
|
 |
Vastaus #42 : 18.08.2009 klo 10:01:01 |
|
Niin, uskoisin ensinnäkin, että Ancelottin arvostukseen suomessa myös sekin, miten mediassa miehestä on ollut juttua. Se vähäinenkin on yleensä ollut todella alistavaa ja aliarvioivaa ja kiitos vielä "jalkapallokulttuuria edistävän" Rautiasine yms. kommentit kisastudoissa ja Juha Reinin hieno analysointi, jossa Italialainen jalkapallo on lähtökohtaisesti paskaa. Tuli karrikoidusti, mutta suurin ongelma on yksinkertaisesti ollut siinä, että joukkueen dynaamisuus katosi liian pitkän pestin myötä. Jos mietitään noita valmentajia, jotka ovat todella kauan jotain seuraa valmentaneet, on pointtina ollut radikaalikin muutos tietyin ajanjaksoin. Nyt esim Ferguson teki taas sen, Wenger harrastaa sitä, pienemmissä seuroissa yksinkertaisesti parhaat viedään pois ja sitä kautta pelaajat vaihtuu ja joukkueen kehitys menee vielä positiiviseen suuntaan. Milanissa muutosta ei tullut ja yksinkertaisesti ne eväät oli syöty ja homma ei enään edennyt. Se on totta, että paremman yleisarvosanana Ancelotti olisi saanut, mikäli olisi joukkueen jättänyt vaikkapa 2007, jolloin puhettakin siitä oli. Kaikki tämä parin viime kauden heikko menestys ei silti ole vienyt Ancelottilta sitä kunnioitusta ja sen osoittaa pesti Chelseaan. Ei ole ollenkaan sattumaa, että pelaajat ovat kehuneet vieläkin vuolaasti ja jopa haikailleet perään. Emme halua tässä nyt mennä siihen sudenkuoppaan, että aletaan suolaamaan yleisesti, koska sille ei ole sijaa. Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Milan pelasi parhaimmillaan Carletton alaisuudessa maailman tehokkainta jalkapalloa, ja se oli käynnistämään sitä aaltoa, jolla nyt huoraamme espanjaa, eli pallonhallinta, lyhytsyöttö jne. Nyt vaan tempo on noussut ja Ancelotti putosi oman toimintansa kyydistä ja osittain myös kykenemättömän talouden isossa kuvassa. Nykypallo vaatii tuollaisenaan laitureita yms dynaamisia laitaelementtejä, joita Ancelottilla ei kuitenkaan edes ollut. Tiedä sitten oliko syy siinä ettei niitä annettu tai sitten Ancelotti ei niitä halunnut. Chelseassa niitä on ja katsotaan miten ne ottaa huomioon.
Milan oli eilen voittanut Berlusconin ja Pato oli ollut ilmeisen taikaa. Matsia en taaskaan katsonut, joten paha sanoa suuntaan jos toiseen mitään Leonardon pelistä. Skeptisyydelle on luonnollisesti tilaa, samoin yltiötoiveikkuudelle. Guardiola vs joku epäonnistunut pelaaja Adams, Maradona..en tiedä. Kuitenkin mahdollisuudet ääripäissä ovat kovat, uskon, että totuus on taas tuossa välissä.
|
|
|
|
|
Ferro
Poissa
|
 |
Vastaus #43 : 18.08.2009 klo 10:23:38 |
|
Itsekään en peliä nähnyt lukuunottamatta highlightseja youtubessa. Ilmeisesti Pato oli ollut loistava ja koosteen mukaan Gattuso sai ainakin Melon lämpiämään  Voi olla, että ei ollut viimeinen yhteenotto tämän kauden aikana. Juve-Milania odotellessa...
|
|
|
|
|
Nasty
Poissa
|
 |
Vastaus #44 : 18.08.2009 klo 12:33:24 |
|
Carletton ajasta vielä. Paljon hyvää, parhaimmillaan peli rullasi paremmin kuin kenelläkään muulla, mutta eipä sieltä tarttunut kuin yksi vaivainen scudetto, vaikka joukkue oli usean vuoden ajan timanttinen. Miksi näin? Viimeisten kolmen kauden aikana ei oltu edes lähelläkään ja sitä ennen hävittiin Juvelle pariin otteeseen surkean syksyn johdosta. CL:stä sitten pari pokaalia, mutta vastapainoksi pari todella noloa tappiota, joista iso osa menee valmentajan selkärangattomuuden piikkiin eli Istanbul 2005 ja Depor-matsi 2004. Omaan mielipiteeseen ei vaikuta millään tavalla jonkun tv-kommentaattorin puheet, vaan noita pelejä on seurattu varsin tiiviisti ja onhan sitä joutunut väijymään aikamoista paskaa viimeisten parin kauden aikana.
Leonardon kohdalla en usko, että uskottavuuden kanssa tulisi ongelmia. Ricardo Leiten listasta Gattuso, Pirlo ja Pippo ovat kuitenkin kovia ammattilaisia ja lojaaleja joukkueelle, eivätkä ole ennenkään aiheuttaneet minkäänlaisia kurinpidollisia ongelmia. Seedorf nyt on joskus saattanut pullikoidakin esimerkiksi Ancelottia vastaan, mutta käsittääkseni tulivat hyvin toimeen, vaikka välillä räiskyikin kentän laidalla. Eilisen perusteella olen ihan kohtuullisen luottavainen, että Milan tulee pelaamaan parempaa jalkapalloa kuin viime vuosina.
Silvio on eilen ilmoittanut, että hankinnat ovat tässä. Laajuutta ringistä löytyy tällä hetkellä maalivahti-, puolustus ja hyökkäysosastolla. Niillä osastoilla pienet loukkaantumiset eivät aiheuta suurempia ongelmia, sillä varamiehiä löytyy. Keskikenttä voi sitten olla siinä ja siinä. Ei siellä ainakaan liikaa pelaajia ole, mutta parempi ehkä näin kuin jos tyyppejä olisi kuin interissä konsanaan.
|
|
|
|
|
WBogarde
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #45 : 19.08.2009 klo 18:14:11 |
|
Kyllähän Carletton kohdalla iski yksinkertaisesti vain molemminpuolinen "leipääntyminen" koko puuhaan, pelikirja tuossa ryhmässä oli käyty vain niin loppuun asti, että vastustajat lukivat sen jo unissaankin läpi. Tuskin kukaan ainakaan kovin jyrkästi alkaa miehen taitoja ja meriittejä kieltämään, ja jos alkaa niin eiköhän edessä ole hyvinkin nopea vaikeneminen kun mies nostaa keväällä pystiä Ch€lskin kanssa valjun päätyttyä. Tosiaan vain yksi voitettu Scudetto Milanin kanssa on tietenkin pettymys, mutta toisaalta koko joukkueen ensisuuntainen tavoite on ollut jo vuosia Euroopan kentillä menestyminen ja sieltähän menestystä on myös tullut, vaikkakin painajaiset Riazorin ja Istanbulin illoista eivät varmasti unohdu fanien mielestä koskaan. Arsenalia ja varsinkin Barcaa vastaan Milan taas hävisi yksinkertaisesti vain paremmilleen, en ole ikinä nähnyt punamustia yhtä hampaattomina kuin muutama vuosi takaperin blaugranaa vastaan pelatuissa otteluissa. Leonardon kohdalla on kuitenkin aivan turha puhua siitä ettei brassi nauttisi luottoa kokeneemman kaartin kanssa. Olkoonkin keltanokka näissä hommissa niin rinot ja kumppanit ovat kuitenkin sen verran henkeen ja vereen Milanin miehiä ettei mitään ongelmia ole syntymässä. Toki tällainen uhkakuva voisi olla olemassa jos uusi mies olisi tullut ruoriin muualta kuin seuran sisältä, mutta kun näin ei ole. Seedorfhan oli viimeisen päälle Carletton kaveri ja selänpesijä ja olisi melkeinpä tervettä kehitystä jos tulevalla kaudella saataisiin kuulla hollantilaisen itkuvirttä, sillä sehän tarkoittaisi automaattisesti sitä ettei mies olisi tällöin ainakaan avauksessa  . Ainakin itse odotan Leonardolta rohkeutta laittaa tuo rosteri oikeasti pelaamaan, haluan nähdä maalirikkaita matseja sarjan tyvipään joukkueita vastaan enkä näitä Carletton loppuvaiheen 1-0 varmisteluja! Olen ihan tyytyväinen jos jengi on tosiaan nyt kasassa (vaikkakin toi VdV ois ollut kiva nähdä Rossonerissä), eiköhän näin Abatelle ja kumppaneille löydy roolia ja vastuuta tulevan kauden taistoissa. On siis täysin nuorukaisista itsestään kiinni miten he tähän luottamulauseeseen vastaavat. Silvio nosti entisestään paineita Dinhoa kohtaan vertaamalla tätä Usain Boltiin, saas nähdä kuinka lähellä totuutta ollaan ku kausi alkaa edetä...Presidentin ehdotukseen seurakohtaisista palkkakatoista taas en sano mitään. Joo melkoista sananhelinaa vailla mitään sen suurempaa pointtia. Noh saapas jotenkin ajan kulumaan suosikkijoukkueen ympärillä lauantaita odotellessa  .
|
|
|
|
|
lepa
Poissa
|
 |
Vastaus #46 : 20.08.2009 klo 16:26:09 |
|
Italian jalkapalloliitto on päättänyt, että Huntelaar joutuu kärsimään viimeisellä La Liga-kierroksella tulleesta ulosajosta seuranneen pelikiellon sarja-avauksessa Sienaa vastaan.
|
|
|
|
|
Nasty
Poissa
|
 |
Vastaus #47 : 21.08.2009 klo 15:30:31 |
|
Leonardolta selkeää signaalia Oddon ja Kaladzen suhteen. Molemmat on pudotettu Siena-matsin kokoonpanosta ja ovat kaupan.
|
|
|
|
|
Trancey
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan, Liverpool, FC Zenit
|
 |
Vastaus #48 : 21.08.2009 klo 18:55:06 |
|
Leonardolta selkeää signaalia Oddon ja Kaladzen suhteen. Molemmat on pudotettu Siena-matsin kokoonpanosta ja ovat kaupan.
EOM
|
|
|
|
|
WBogarde
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #49 : 22.08.2009 klo 09:19:50 |
|
Tänään siis pitkään odotettu sarja-avaus Artemio Franchilla. Jostain ihmeen syystä ottelu ei kuulu Canalin ohjelmistoon joten streamin avulla mennään etiä päin  . Siena on ollut viime vuosina melko soppeli vastustaja punamustille joten kolmella pisteellä on hyvä aloittaa 38 ottelua kestävä junamatka kohti Scudettoa  . Tässä vielä tiivistys siitä ketkä matkaavat Toscanaan ja ketkä eivät: SIENA-MILAN: THE CALLED UP ROSSONERI 8/21/2009 MILANELLO - Here is the list of players called up for Siena-Milan: Perucchini, Roma, Storari, Antonini, Favalli, Jankulovski, Nesta, Onyewu, Thiago Silva, Zambrotta, Abate, Ambrosini, Flamini, Gattuso, Pirlo, Seedorf, Borriello, Inzaghi, Pato, Ronaldinho. Unavailable players: Dida, Abbiati, Bonera, Di Gennaro. Players not called up: Kaladze, Oddo, Zigoni. Suspended: Huntelaar.
|
|
|
|
|
|
|
|