PirloMAnia
Poissa
Suosikkijoukkue: Ac Milan,As Bari, Azzurri
|
 |
Vastaus #675 : 22.01.2010 klo 17:25:17 |
|
Hetkinen..nyt sitä päätä käyttöön hieman. En missään kohtaan edelleenkään puolustele Berlusconia, en koskaan ole sanonut hyväksyväni hänen irvokasta politiikkaansa enkä muuta. Osoittaa todella hyvin järjen määrää tällä forumilla verrata tätä kaikke nyt kim jong iliin. En edes tiedä miksi yritän noin neljättä kertaa selvittää yksinkertaista asiaa. Mutta koitetaan vielä..
Koittakaa nyt hyvät ihmiset ymmärtää se kokonaiskuva, missä italiassa eletään. Aina paikallistasolta alkaen. Esimerkiks Lazion maakunnan Marazzo, joka jäi taannoin kiinni ties missä transu-huume-mafiaskandaalissa, niitä käryjä oli joka lähtöön. Hän siis Lazion maakunnan isoja kihoja. Kuten eilen sanoin, on italian kansanedustuslaitos itsesään täynnä kriminaaleja, siis tuomittuja, epäiltyjä ties mistä, mukana ties missä. Andreotti on "senatore a vita"..eli siis senaattori, niin kauan kuin henki pihisee. Andreotti oli taasen Democrazia Cristianan-italian valtapuolueen isoja nimiä todella kauan, ennen kuin koko paletti romahti. Koko italialainen kansanedustuslaitos menetti yhdessä yössä kasvonsa, uskottavuutensa ja kaiken. Syynä laajamittainen korruptio, mafiakytkökset ja puolueena uskonnollisiin arvoihin perustuva kristillinen demokraattinen puolue. Nyt, en sano, että Berlusconin teot ovat hyväksyttäviä, mutta edelleen kun otetaan se kokonaiskonteksti, on Berlusconi samanlainen siinä missä nuokin. Ja ei Berlusconi taasen ole valtaan noussut, siis taloudelliseen valtaan noussut taasen ilman sen ajan poliittista voimaa. Eli siis ympyrä pyörii, kaikki hyötyy kun ollaan samalla hiekkalaatikolla. Mutta kun ei, minä puolustelen Berlusconia ja ihailen häntä jne..Berlusconi on aikansa tuote, sen saman, mitä amerikkalainen lobbauskulttuuri tukee politiikassaan, sitä mitä venäjällä tapahtuu, ympäri maailman. Se on nykyajan mahdollisuuksien maksimoimista porsaanreikien kautta, se on jatkuvan ahneuden ja lisää haluamisen tuotosta, joka ei nyt rehellisesti sanottuna henkilöidy vain ja ainoastaan Berlusconiin. Edelleenkään se ei tee siitä oikeutettua millään muotoa ja ilman Berlusconia ja muita maailma olisi kenties parempi paikka, mutta kun homma pyörii kaltaisten ihmisten käsissä, se on fakta, jota ei voi sivuuttaa. Italiassa tällaisella kulttuurilla on pitkät piirteet aina yhdistymisestä asti, siitä alkaneesta etelän alasajosta, questione meridionalesta..jne..jne..jne..mutta ei..vain Berlusconi ja nykyaika on se mihin osataan tarttua ja itse koitan ymmärtää laajemmassa perspektiivissä tätä amerikkalaisen maailman tuotetta..Siksi on typerää kaventaa keskustelu vain siihen, että Berlusconi sitä ja tätä jne. ja joka vuosi samat jutut..Jos se kerran aiheuttaa hiekkaa sinne pimppiin, niin koittakaa elää asian kanssa, koska kaimaani lienee vielä jonkin aikaa vallassa, nuo haasteet ja oikeudenkäynnit ovat alkaneet jo 90-l alkupuolella, joten päätelkää hieman miten se tässä menee vielä jonkin aikaa..valiltettavasti Silvio hallitsee 2000-l kovimpia aseita-mediaa..
Se miten tähän päädyttiin, en tiedä. Jalkapallokentälle tämä ei juurikaan liity, joka onkin se ihmetyksen kohde tässä kaikessa. Jos Milan halutaan saada henkilöitymään Berlusconiin, on syytä ottaa huomioon se, että Milan oli jo paljon ennen Berlusconia ja jatkaa kunniakkaana myös hänen jälkeensä.
|
|
|
|
|
marko_
Poissa
|
 |
Vastaus #676 : 22.01.2010 klo 17:51:08 |
|
noniin poijjaat, eiköhän aleta keskittyä derbyyn pikku hiljaa 
|
|
|
|
|
Liti
Poissa
|
 |
Vastaus #677 : 24.01.2010 klo 20:52:17 |
|
INTER-MILAN: LE FORMAZIONI UFFICIALI 24/01/2010 INTER: Julio Cesar; Maicon, Lucio, Samuel, Santon; Zanetti, Cambiasso, Muntari; Sneijder, Milito, Pandev. MILAN: Dida; Abate, Thiago Silva, Favalli, Antonini; Gattuso, Pirlo, Ambrosini; Beckham, Borriello, Ronaldinho.
Juu u, kuumeisesti derbyä odotellessa..... Nyt poijjaat tosissaan alkaa jännittämään, lähinnä Nestan puuttumisen ja Favallin tilalle tulon takia. Usko on silti kova eikä järky, tää homma hoidetaan toivon mukaan kotiin! Forza Milan!
|
|
|
|
|
PirloMAnia
Poissa
Suosikkijoukkue: Ac Milan,As Bari, Azzurri
|
 |
Vastaus #678 : 24.01.2010 klo 23:46:40 |
|
On pelejä ja sitten on pelejä. On päiviä, kun onnistuu ja on päiviä kun ei mikään onnistu. On pelejä, joissa pitäisi nimenomaan onnistua ja on PELEJÄ, joissa pitäisi olla parhaimmillaan. Tämä on tulos, kun toinen on ja toinen ei.
Vaikka Becks on hieno pelaaja kaiken kaikkiaan, kyllä tänään kentällä oli Patoa ikävä ja Abaten sijaan niin mieluusti näkisin Zambrottan. Ja kyse ei ole tästä maaliin johtaneesta hassista, vaan ihan kokonaisotteesta, joka ei vain ole sitä, jota vielä tarvitaan vrt. Santon esimerkiksi, jos nuorista puhutaan.
|
|
|
|
|
Crazy88
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #679 : 24.01.2010 klo 23:56:09 |
|
Ärsyttävintä Interissä on että pelaajan puuttuminen ei vaikuttanu mitenkään pelitapaan. Samalla kuivalla, kaikki puolustaa kunnes saadaan pallo irti juoksevalle Militolle tai Pandeville, taktiikalla sitä ois menty vaikkei kukaan ois saanu punasta. Näemmä toimii ku häkä, kun vastapuolella ei osata puolustaa eikä kunnolla hyökätä. Ja mikä v*tun Abate? Mistä tällanen pieru on yks kaks äkätty? Onko pelannu ikinä hyvin? Itse nähny kyseiseltä pelleltä pelkkää kuraa.
|
|
|
|
|
Liti
Poissa
|
 |
Vastaus #680 : 24.01.2010 klo 23:59:03 |
|
Totta.
Paikkoja oli kyllä, ei vaan mene niin ei mene. On toi Cesar hullu mokke, oli se man of the match jälleen kerran.
Hunteria olis kaivattu jo aikasemmin, mies saa sähinää aikaseks kyllä, vaadin ehdottomasti lisää peliaikaa ja missään nimessä ei saa mennä MYYMÄÄN!
Dida ei vaparissa liikahtanutkaan, eikä dinho hypännyt, kauniit vedot molemmat maalit, turha jossitella, tänään näin.
Nyt pitää vaan toivoa muiden joukkueiden voittoa, on toi Interin peli sellasta kuraa lähikierroksilla ollut. Tänään tosin Sneijderin punainen kortti vaikutti aika lailla esitykseen varmaankin.
|
|
|
|
|
ForzaInter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Mieshuorat
|
 |
Vastaus #681 : 25.01.2010 klo 00:14:08 |
|
tämän paskanjauhannan voi lopettaa ja odottaa sunnuntain mittaria, jolla selviää asioiden nykyinen tola.
Ei mulla muuta.
|
|
|
|
|
Loordie
Poissa
Suosikkijoukkue: Deal with it
|
 |
Vastaus #682 : 25.01.2010 klo 07:46:42 |
|
Pettynyt..
|
|
|
|
|
Koom
Poissa
|
 |
Vastaus #683 : 25.01.2010 klo 10:08:00 |
|
Nestan puuttuminen vaikutti alakerrassa selvästi, puolen tunnin jälkeen olisi taulussa voinut olla jo 3-0. Suurin ongelma oli kuitenkin keskikenttä ja sen keskusta, Gattuso täyttä kuraa ja Ambrosini kuin varjo siitä aggressiivisesta taistelijasta, joita derbyssä tarvitaan.
|
|
|
|
|
Nasty
Poissa
|
 |
Vastaus #684 : 25.01.2010 klo 12:37:15 |
|
Dida -> Abbiati Antonini -> Jankulovski Abate -> Zambrotta Gattuso -> Flamini
Ihan hieno torjunta brassilta siihen matsin alkuun, mutta lopulta mureni totuttuun tapaan siinä vaparissa. Tuskin tässä mitään pokaaleja nostellaan tällä kaudella, mutta ehdottomasti Abbiati maalille. Dida on nähty. Antonini ja Abate eivät kuulu Milanin tasoisen joukkueen avaukseen ja sillä siisti. Rinolla ei edelleenkään riitä vauhti ja sitten vaihtopenkillä istutetaan Flaminin tapaista pelaajaa, joka on muutenkin paljon monipuolisempi pelaaja. Toisekseen miettisin noita muitakin kiveen hakattuja aloituspaikkoja. Voisihan sitä Huntelaariakin kokeilla edes joskus, sillä Borriellon ihan hyvää kokonaispanosta heikentää tuo kehnohko viimeistelyprosentti.
Yleisellä tasolla derby oli kenties ensimmäistäkin masentavampi. Periaatteessa parikin maalia olisi voinut tulla ilman Julio Cesarin hyviä torjuntoja, mutta tästä huolimatta nähtiin harvinaisen ponneton Milan. Leonardo oli taas ihan ihmeissään, kun vastustaja vei peliä aivan 6-0, eikä edes punakortti auttanut siinä määrin, että hallinta olisi siirtynyt vieraille. Seedorf kehiin puoliajalla ja kädet ristiin. Clarence oli taas vaihteeksi aivan yhdentekevä, mutta olihan tuossa vaihdossa sentään jotain yritystä. Muita vaihtoja saatiin sitten odotella loppuun asti. Ronaldinho turhautui noin 10:ssä minuutissa ja onko sen Pirlon pakko vetää kaikki vaparit?
|
|
|
|
|
Rivera
Poissa
Suosikkijoukkue: Pippo Inzaghi
|
 |
Vastaus #685 : 25.01.2010 klo 15:42:41 |
|
Omasta mielestäni Seedorf oli ihan pirteä ja hänen tulonsa sai Milaniin peliin eloa toisen puoliajan alussa ennen interin toista maalia. Abaten avauspaikkaa olen vähän tässä ihmetellytkin pitemmän aikaa, mutta eipä siellä ole tainnut ketään muutakaan olla ehjänä. Varsinkin vähänkin parempia jengejä vastaan on auttamattomasti kujalla. Genoa pelissä ensimmäinen maali meni täysin hänen piikkiinsä ja eilen myös. Muutenkin ei tuo kumpaakaan suuntaan juuri mitään, nopeus lienee ainoa plussa. Eipä tuo Zambrottakaan hirveesti lämmitä, mutta lienee kuitenkin parempi vaihtoehto. Ehkä Becksya voitaisiin kokeilla siellä, kun Pato kuntoutuu? Antonini puolestaan on ollut kuitenkin ennen eilistä todella hyvä ja en häntä olisi heti heivaamassa pois. Hyökkäyspäässä varsinkin todella vaarallinen Dinhon kanssa. Toisaalta vähän meinaa sen kustannuksella välillä se puolustaminen jäädä.
Huntelaaria vaan kehiin vähän useammin, vaikka Borriello on ollut hyvä. Eilen Hunte toi peliin eloa lopussa ollen mukana pilkussa ja toisessa hyvässä maalipaikassa. Varmasti pojalla on kovat näytönhalut. Leonardo voisikin harjoittaa jonkin sortin rotaatioa välillä. Gattuson ja Didan minunkin puolesta voi heivata vittuun sieltä avauksesta ja Flamini&Abbiatti tilalle.
|
|
|
|
|
Ricardo Leite
Poissa
Suosikkijoukkue: Ylimieliset
|
 |
Vastaus #686 : 25.01.2010 klo 16:09:37 |
|
Kun Pato kuntoutuu, tulee Beckham siirtymään keskikentän kolmikkoon ja Gattuso tulee sieltä tippumaan. Keskikentän kolmikossa Beckham pelasi viime kaudellakin parhaat pelinsä. Turha sinne on flamineja haikailla.
Suorat vapaapotkut alle 25 metristä Pirlo voisi kyllä jättää huoletta Beckhamin vastuulle. Niin huonolla prosentilla Pirlo on niitä viime vuosina upottanut. Beckhamin ilme huvitti kyllä matsin tiimellyksessä kun vapaapotku tuli Becksin bravuuripaikalta ja Pirlo otti vaparin hoitaakseen vain tuupatakseen pallon muuriin.
|
|
|
|
|
Nasty
Poissa
|
 |
Vastaus #687 : 25.01.2010 klo 18:52:49 |
|
Suorat vapaapotkut alle 25 metristä Pirlo voisi kyllä jättää huoletta Beckhamin vastuulle. Niin huonolla prosentilla Pirlo on niitä viime vuosina upottanut. Beckhamin ilme huvitti kyllä matsin tiimellyksessä kun vapaapotku tuli Becksin bravuuripaikalta ja Pirlo otti vaparin hoitaakseen vain tuupatakseen pallon muuriin.
Eikä pelkästään alle 25-metriset, vaan kaikki muutkin. Näyttää kuin tyyppi vetelisi niitä vapareita samalla tavalla, kuin jossain harjoituksissa vedellään puolitosissaan sellaisia rentoja supaisuja. Tosin, jos on harjoituksissa vedellyt vapareita jollekin Didalle, niin ehkä sitä on tottunut siihen, että vähän sinnepäin riittää ja maaleja tulee. Jos minulta kysyttäisiin, niin Pirlo ei vetäisi yhtään vaparia tai kulmaa, vaan muut miehet hoitaisivat ne. Toki tämä on aika pieni asia, kun kokonaisuutta katsotaan, mutta on outoa, että jos on sattunut osumaan joskus vuonna 2005 vapareista, niin vielä 2010 se antaa yksinoikeuden vetää niitä.
|
|
|
|
|
Mustanaamio
Poissa
Suosikkijoukkue: ACM
|
 |
Vastaus #688 : 31.01.2010 klo 12:32:26 |
|
Milan-Livorno: Abbiati, Dida, Abate, Antonini, Bonera, Favalli, Jankulovski, Kaladze, Thiago Silva, Zambrotta, Ambrosini, Beckham, Flamini, Gattuso, Seedorf, Borriello, Huntelaar, Inzaghi, Ronaldinho. Unavailable players: Nesta, Oddo, Onyewu, Pirlo, Pato.
Jokohan Flaminille avatuisi avauksen paikka..
|
|
|
|
|
Mustanaamio
Poissa
Suosikkijoukkue: ACM
|
 |
Vastaus #689 : 31.01.2010 klo 19:56:11 |
|
Ei mitään julkasu kelvollista sanottavaa..
|
|
|
|
|
PirloMAnia
Poissa
Suosikkijoukkue: Ac Milan,As Bari, Azzurri
|
 |
Vastaus #690 : 31.01.2010 klo 21:20:57 |
|
Yhtä maalia hakattiin noin 80% ajasta ja ainoasta paikastaan Livorno sitten iski täyden nukahduksen päätteeksi. Ihmeellistä, miten Favalli sai purettua sen tilanteen paikkaan, jossa oli kaksi Livornon pelaajaa ja ei yhtään Milanin pelaajaa. Muuten ottelu oli klassinen, haluton performanssi vailla suurta poltetta selkeää altavastaajaa vastaan ja sen huomasi. Kukaan pelaaja ei oikein säkenöinyt, lähinnä peli oli pakottamista. Huntelaar oli piristävä siinä, että paikkoihin hän pääsi, maalien tekeminen ei sitten luonnistunut.
En tiedä, ei enää tänä yönä taida keretä, mutta oikea pakki olisi hieno nähdä jossain kohtaa. Abate ei ole mielestäni millään tasolla joukkueen avauspaikan arvoinen pelaaja, tietenkin Zambrotta on loukkaantuneena, mutta jotain asialle pitäisi tehdä. Abate on mielestäni täysin turha pelaaja, ei mitään vahvuuksia, josta joukkue hyötyisi. Tietenkin on arvostettava yksinkertaisesti pelaavaa joukkuepelaajaa, mutta varsinkin Beckhamin kanssa on tuo oikea laita melko mielikuvitukseton.
Hienoa muuten nähdä, että Filippinit olivat Antonion ominaisuudessa edustettuja. Hieno veljespari.
|
|
|
|
|
Nasty
Poissa
|
 |
Vastaus #691 : 31.01.2010 klo 23:57:40 |
|
Onhan Abate selkeästi heikompi näistä kahdesta laitapelaajasta, mutta eipä tuo Antoninikaan hirveästi vakuuta. Pelaa kohtuullisesti yhteen Ronsun kanssa(eli juoksee täysiä ylöspäin sopivassa paikassa ja Ronaldinho sitten tarjoaa pallon vauhtiin), mutta ei ole millään mittarilla huipputasoa Euroopassa tai edes Italiassa. Varamiehiä molemmat ja melko hälyyttävää, että pelaavat samaan aikaan avauksessa. Molemmat murtuvat paineen alla, kuten Abate siinä Militon maalissa viikko sitten. Näillä kuitenkin mennään ja katsotaan tuleeko sairastuvalta vahvistuksia. Abbiatin palaamiselle tolppien väliin kuitenkin giganttinen  Nyt kun vielä seurajohdolla pysyisi ajatus kasassa ja Didalle ei sorvattaisi jatkosopparia, niin edes jotain olisi opittu. Hyökkääjistä pitää sanoa, että kelpaisi kyllä edelleen sellainen varma 20+ maalin nakuttelija tuohon kokoonpanoon. Järkyttävä määrä ihan kelvollisia maalipaikkoja menee hukkaan, kun Borriello/Huntelaar/Pippo huseeraavat kärjessä. Ronaldinho oli ilmeisesti masentunut Madonninan häviämisestä, kun katseli miehen ilmeitä. Taitaa mennä taas vähintään 5 matsia, että pelaajat toipuvat järkytyksestä ja samalla interillä onkin se 15:sta pisteen etumatka. Scudettohan meni jo.
|
|
|
|
|
PirloMAnia
Poissa
Suosikkijoukkue: Ac Milan,As Bari, Azzurri
|
 |
Vastaus #692 : 01.02.2010 klo 15:31:53 |
|
Mielestäni silti Antonini on pelaaja, johon voi luottaa, jonka ominaisuudet kuitenkin esille positiivisessa mielessä. Esimerkiksi juuri yhteispeli Dinhon kanssa on toiminut, nimenomaan sen helppouden myötä. Antonini osaa lukea oikein Dinhoa ja hyötyy siitä ja näin peliä saadaan eteenpäin. Mutta toisella laidalla taasen Abate ei juuri millään tavalla hyödytä ja varsinkin Becksin kanssa on oikea laita todella heikko ollut viimeisessä parissa matsissa. Abate kun ei saa noita nousupaikkoja, joka vie tilanteen siihen, että kaksi pelaajaa keskittelee vuorotellen, Becks laadukkaammin, Abate sinnepäin. Tietenkin erona on Dinho ja Becks, joista ensimmäinen nyt tarjoaa parempia paikkoja kuin jälkimmäinen. Silti ero on merkittävä kun verrataan Abatea ja Antoninia. Puolustussuuntaanhan peli on selkeästi Antoninille.
En kiistä, etteikö vasenkin laita olisi paremmalla pelaajalla korvattavissa ja kesällä sitten näemme tuleeko Bale sinne vasemmalle laidalle, tuleeko joku muu, vai ratkaistaanko tilanne ostamalla oikea pakki, joka silti on se ensimmäinen tarve, sillä näkisin Antoninin riittävän paremmin, kuin oikealle Abaten.
Borriellolla muutama maaliton matsi ja taas alkaa vaihtomarkkinat. No onhan tuossa pointtinsa, maalintekijää eilen kaivattiin. Huntelaarilta puuttui selkeästikin se viimeinen terävyys, se jokin, joka olisi noissa paikoissa auttanut. Paikkoihinhan hän hyvin pääsi ja se on mielestäni hyvä merkki, joskin paikoista pitäisi sitten iskeä maali.
Kai tuo Madonnina koko joukkueeseen vaikutti, koska oikeastaan mestaruus ratkesi siihen. Nyt ero on sen verran suuri, että sitä ei oikein kiritä umpeen ja näin pelaajien masennuksen ymmärtää, joskin reaktio on silti niin helvetin väärä. Masentumalla ero ei ainakaan kavene, ja nyt uhkana on takaa tulevat joukkueet. Nythän oikeastaan taas kerran Leonardo mitataan joukkueineen, koska ns. lento on ohi ja myötätuulen valmennus sujuu aina kepeämmin. Pelitapa on tullut tutuksi ja vastustaja osaa ryhmittää miehistönsä niin, että tila uupuu entisestään enemmän. Mutta esimerkiksi Livorno oli kerrassaan niin huono, että pitäisi nuo pelit hoitaa pakollakin ja siihen sanoisin sitten syyksi taas kerran syntyneen jonkinlaisen lukon. Taktinen vaihtelevuus loistaa poissaolollaan ja esim. eilenkin niin vasta lopussa kokeiltiin kahdella kärjellä. Pato ja Pirlo puuttuivat, ja silti mentiin samalla sapluunalla, kun jotain muutakin olisi voinut kokeilla. Esimerkiksi tuo 4-2-1-3 on Paton kanssa perin erilainen, kuin esim. Becksin ja siksi kenties jotain voisi kokeilla seuraavaksi, jahka emme ankkaa saa takaisin.
|
|
|
|
|
Koom
Poissa
|
 |
Vastaus #693 : 01.02.2010 klo 15:52:43 |
|
Mancini Interistä lainalle loppukaudeksi, Leonardo kokoaa oikein kunnon brassimilania. Vielä kun Cafu tekisi comebackin oikealle laidalle, kun ei näistä nuorista Abatesta ja Antoninista ole mihinkään.
|
|
|
|
|
Nasty
Poissa
|
 |
Vastaus #694 : 01.02.2010 klo 18:43:51 |
|
Borriellolla muutama maaliton matsi ja taas alkaa vaihtomarkkinat. No onhan tuossa pointtinsa, maalintekijää eilen kaivattiin. Huntelaarilta puuttui selkeästikin se viimeinen terävyys, se jokin, joka olisi noissa paikoissa auttanut. Paikkoihinhan hän hyvin pääsi ja se on mielestäni hyvä merkki, joskin paikoista pitäisi sitten iskeä maali. Niin, luokittelen itseni edelleen Borriellon kannattajiin, mutta kyllä Borriellon pitäisi pystyä siihen 20:n maalin kauteen, kun kuitenkin saa avata koko ajan ja pelaa yksinäisenä piikkinä varsin hyökkäävässä ryhmityksessä. Joukkueella on takana jo 21 sarjamatsia ja Marcolla 7 maalia. Jos ei nyt ihan tuplia pitäisi olla, niin yli kymmenen osumaa kuitenkin.
|
|
|
|
|
ForzaInter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Mieshuorat
|
 |
Vastaus #695 : 03.02.2010 klo 08:24:00 |
|
“Mourinho is a great Coach, but I am with Leonardo, someone who understands about football. Milan play more football, they play a little better.
“Inter are a strong team but Milan is at the same level with different characteristics. I would erase my last year. Now I have turned the page, a new adventure is beginning.
“I want revenge. I want to win and find the serenity that I lost a year ago. I will do the possible and the impossible to return to the highest level,” he concluded. Ymmärrettävää tilitystä, mutta ilmeisesti derby jäi jälleen kaverilta näkemättä. Berlusconilta jännän jyrkkä näkemys siirrosta muuten...
|
|
|
|
|
Joey
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
 |
Vastaus #696 : 03.02.2010 klo 08:49:59 |
|
Huntelaarilta puuttui selkeästikin se viimeinen terävyys, se jokin, joka olisi noissa paikoissa auttanut. Paikkoihinhan hän hyvin pääsi ja se on mielestäni hyvä merkki, joskin paikoista pitäisi sitten iskeä maali.
Uskoisin että menee aika pitkälti pelaamattomuuden piikkiin. Tuo on kuitenkin tosiaan hyvä merkki, että pääsee edes paikkoihin. Jos saisi enemmän luottoa, niin varmasti tulisi tekemään paljon maaleja Milanille. Vaihtomiehen rooli on loppupeleissä aika helvetin vaikea, sillon tällön kun saa sen vartin lopusta, niin pitäisi melkeinpä onnistua heti tai seuraavaa paikkaa saattaa joutua odottelemaan. Aika vaikeaa sanoisin. Tosin, Leonardon tapauksessa onnistuminenkaan ei aina takaa lisänäyttöjä. Borriello on kyllä ihan hyvä mies tuohon Milanin yksinäiseksi käreksi. Pudottelee ja pystyy hyvin suojailemaan palloja, eikä mikään täysi puujalkakaan ole, mutta kuten Nasty sanoi, niin mielestäni pitäisi olla kuitenkin enemmän maaleja tehtynä kun on saanut kuitenkin todella paljon luottoa Leonardolta. Mancinin hankinta.. hmm. Tuskinpa tulee mitään jättimenestystä. Avauspaikkaakaan kun ei varmasti ole tarjolla. Tuntuu että miehelle käy samalla tavalla Milanissa kuin Interissäkin. Näin jälkiviisaana voi todeta, että olipa typerä ratkaisu aikoinaan lähteä Romasta, jossa oli kuitenkin varsin hyvä.
|
|
|
|
|
Kermaperunat
Poissa
|
 |
Vastaus #697 : 03.02.2010 klo 12:24:16 |
|
Vielä pari viikkoa sitten saatto salaa haaveilla jatkoonmenosta UCL:ssä, kun Milanilla kulki ja ManU:lla puolestaan oli pieniä yskähdyksiä ilmassa. No, nyt sit ei Livorno kaadu ja ManU kouluttaa Arsua mennen tullen. Tietysti tulevassakin parissa viikossa ehtii tapahtua vaikka mitä, mut en oikeen jaksa uskoa. Ihan minimissään Nestan ja Paton pitäis päästä täyteen pelikuntoon, jotta vois jotain toiveita elätellä. Ehkä Milan yllättää.
Eikös alkukaudesta muuten ollu puhetta, että nyt Milan nuorentaa jengiä, antaa omille junnuille mahollisuuden ja kaikkee tosi ihanaa? Käytännössähän tää on toteutettu sillain, että Abate on päässy kokeilemaan tasoaan, Di Gennarolle sanottiin tervemenoa Livornoon ja loukkaantumisten sattuessa ollaan annettu mahollisuus junnuille kuten Favalli ja Kaladze. Kai se sit on totuus, että Milanilla on vaan todella paskat junnut ja ihan oikeesti niitä ei kannata päästää kentälle, mut välillä sitä toivoo joskus vielä näkevänsä jonkun alle kolmikymppisen kentällä.
|
|
|
|
|
ForzaInter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Mieshuorat
|
 |
Vastaus #698 : 03.02.2010 klo 12:26:33 |
|
Vielä pari viikkoa sitten saatto salaa haaveilla jatkoonmenosta UCL:ssä, kun Milanilla kulki ja ManU:lla puolestaan oli pieniä yskähdyksiä ilmassa.
Hyvä pointti. ManU on parantanut kuin sika juoksuaan. Sama asetelmien (hetkellinen?) muutos havaittavissa myös parissa Inter-Chelsea.
|
|
|
|
|
Mustanaamio
Poissa
Suosikkijoukkue: ACM
|
 |
Vastaus #699 : 03.02.2010 klo 12:53:49 |
|
onhan tuo nuorennusleikkaus käynnissä. Vähän eritavalla kuin ,ehkä itse olit ajatellut. Seuraan on hommattu 16-20 vuotiaita. Viimeiseksi saapunut jantteri taisi tulla Sveitsin liigasta, Ellis Steven Kabamba 16vee puolustaja. ja tulihan ne Ghanan nuoret tähdet..
|
|
|
|
|
|
|
|