No niin, ensimmäinen versio katosi bittiavaruuteen, joten yritetäänpä uudelleen! Tällä kertaa mukana oli vain kännykkäkamera, joten kuvat ovat juuri sitä tasoa, mitä nokialaisella saa...
***
Nyt kun kertausharjoituksetkin ovat takana, on vihdoin aika purkaa viime viikon futismatka raportin muotoon. Reissuun lähdettiin myöhään tiistai-iltana lentämällä Tampereelta Ryanilla Stanstediin, jossa edessä oli seitsemän tunnin odottelu. Stanstedin käytävät olivat täynnä nukkuvia nuoria, joten liityimme joukkoon. Muutaman tunnin torkkumisen jälkeen kävimme hakemassa painotuoreen Daily Mirrorin, josta pääsimme tutkailemaan edellisen illan Champions League ja Championship-tuloksia. Jälkimmäiset vaikuttivat Newcastlen kannalta todella hyviltä, sillä muut kärkijoukkueet eivät olleet onnistuneet voittamaan. Illalla olisi siis tarjolla tilaisuus kasvattaa etumatkaa peräti viiteen pisteeseen!
Easyjetin lento Stanstedistä Newcastleen lähti seitsemältä. Koneessa oli yllättävän paljon QPR-kannattajia, jotka aloittivat päivänsä tyylikkäästi samppanjalla. Newcastlessa siirryimme metrolla lentoasemalta rautatieasemalle, josta noudimme ennakkoon tilatut junaliput. Sen jälkeen kävimme heittämässä laukkumme keskustan länsipuolella sijaitsevaan Grainger Hotelliin, josta olimme varanneet huoneet kolmeksi yöksi. Koska meillä oli useampi tunti aikaa ennen kuin pääsisimme huoneeseemme nukkumaan, lähdimme takaisin keskustaan.
Ensimmäinen kohde oli tietysti St. James' Park. Otimme muutamat kuvat ulkopuolella ja painelimme sitten sisään lipputoimistoon. Siellä meitä odotti ikävä yllätys: hyvissä ajoin etukäteen ostettuja lippujamme ei ollut missään! Muutaman minuutin pähkäilyn jälkeen meille tulostettiin uudet liput. Myöhemmin kotiin palattuani löysin alkuperäiset liput muun postin joukosta. Olin käynyt postin läpi tiistaina ennen reissuun lähtöä, joten ne tulivat aikaisintaan keskiviikkona, eli samana päivänä, kun ensimmäinen ottelu pelattiin! No, onneksi asia järjestyi.
Lippujen noutamisen jälkeen piipahdimme fanimyymälässä tarkastamassa tuoreimmat uutuustuotteen, minkä jälkeen menimme Strawberryyn lounaalle. Söimme reissun aikana lähes pelkästään pubiruokaa: epäterveellistä ja edullista! Lounas (hampurilainen, sandwich, toast, fish&chips jne.) oluen kanssa maksoi halvimmillaan 3-4 puntaa ja annokset olivat varsin suuria, joten hyvinkin suositeltava vaihtoehto. Lounaan jälkeen lähdimme hotellille nukkumaan.
Illalla kävimme hakemassa patongit, jotka syötyämme tunkeuduimme taas jo varsin täyteen ahdettuun Strawberryyn. Siellä yksi QPR-fani tuli kyselemään, miten ihmeessä Castle voi pelata Championshipissä. Sitä siinä hämmästelimme hyvässä hengessä. Muutaman pintin jälkeen siirryimme stadionin puolelle. St. James' Parkin katsomoon käveleminen aina yhtä vaikuttava kokemus. Vaikka katsomot olivat vielä varsin tyhjät, aiheutti katsomojen majasteettisuus, korvissa onttona kaikuva musiikki ja kentällä lämmittelevä harakkamiehistö hienot väristykset (
http://www.youtube.com/watch?v=fbJIL0z9WsM). Paikkamme olivat todella hyvät ja todella lähellä kentää: Milburn Standin toisessa rivissä vähän kotijoukkueen vaihtopenkistä Gallowgaten päätyyn päin.
Ottelu oli tuskaista katsottavaa, niin kuin ovat olleet aiemmatkin paikan päällä näkemäni ottelut (2007/08 City 0-2, 2008/09 Wigan 2-2). QPR pelasi vaarallisesti ja hoiti helposti Castlen tehottomat keskityshyökkäykset. QPR:n onnekas maali vain pahensi tilannetta, sillä näytti vahvasti, ettei Castle saisi illan aikana ainuttakaan maalia. Kentän ylivoimaisesti huonoin pelaaja oli Danny Guthrie, joka ei saanut aikaan mitään positiivista, vaan tuhlasi roppakaupalla vapareita, kulmia sekä yhden pilkun. (Miehen tyylinäyte Youtubessa:
http://www.youtube.com/watch?v=FVb1F0R-Lss)
Jose Enrique mokaili myös paljon (muun muassa purku, jonka jälkeen QPR teki maalinsa), mutta teki kuitenkin paljon töitä ja onnistui monessa asiassa. Alan Smith raatoi todella paljon ja kirjaimellisesti töni vauhtia laiskaliikkeiseen Nile Rangeriin. Harewoodin tulo kentälle piristi peliä ja maalikin saatiin lopulta. Etukäteen ajatellen tasapeli olisi ollut pettymys, mutta joukkueiden otteet ja pelitapahtumat huomioiden se oli ihan oikea lopputulos.
Toisesta rivistä oli äärimmäisen mielenkiintoista seurata tapahtumia, joita ei kauempaa tai tv-kuvista näe: otteiden fyysisyys, pelaajien kommunikaatio ja käyttäytyminen. Harewood kävi useaan otteeseen (ja välillä ihan aiheesta) todella kuumana edessämme vipeltäneelle linjamiehelle. Ainakin meidän katsomon raivoisimmat hurraukset irtosivatkin, kun hän (epäilemäättä vahingossa) täräytti pallon täydellä vauhdilla suoraan linjamiehen takaraivoon.
Ottelun jälkeen kävimme vielä Strawberryssä, jossa tunnelma oli huojentunut: tappio vältettiin ja sarjajohtoa kasvatettiin pisteellä.
Torstaina lähdimme aamusta junalla Edinburghiin, jossa kiertelimme päivän. Kävimme muun muassa Arthur's Seatilla ja Scotch Whisky Experiencessa. Molemmat mielenkiintoisia ja suositeltavia kohteita. Kaupunki on muutenkin kaunis ja varsin sopivan kokoinen, joten kannattaa piipahtaa vaikka vain päiväksi, jos tuolla seudulla liikkuu. Tältä näyttää 15 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta:
Perjantaina kävimme Stadium of Lightilla ja Sunderlandissa. En ole ikinä nähnyt niin paljoa koiranpaskaa kuin mitä oli Stadium of Lightin ympäristössä. Rähjäisten talojen pihat oli aidattu korkeilla lauta-aidoilla ja paikalliset ilmeisesti kävivät sen enempää miettimättä ulkoiluttamassa koiriaan näiden asumusten välisissä kapeissa asfalttiränneissä. Itse stadion oli ulkoa varsin ruma. Myymälä oli suurehko ja siellä myytiin paljon mauttomia fanituotteita kuten huomioliivejä. Myymälässä oli myös aivan älyttömän kokoinen hylly täynnä kiiltävää rihkamaa, kuten muka-kristalli astioita ja hopeisen näköisiä taskumatteja. Itse tuin paikallista seuraa ostamalla pienen SAFC-nallen koiran raadeltavaksi.
Sunderlandin keskusta oli yllättävän iso. Runsaasti liikkeitä ja kävelykatuja. Joskin pisti ihmettelemään paikallista kehitystahoa, kun näimme, että pääkadulla oli liike, joka myi kanankasvatuskoppeja. Jokiranta oli lähes yhtä kaunis kuin Newcastlessa:
Perjantai-iltana kävimme katsomassa paikallisen koripallo-ottelun Newcastle Eagles - Leicester Riders. Kyseessä oli varsinainen perhetapahtuma, sillä ainakin puolet kävijöistä oli iältään alle 15-vuotiaita. Muutenkin tapahtuma oli varsin leppoisa: donitseja, tanssiesityksiä ja musiikkia ottelun aikana. Kaikin puolin viihdyttävä ja SJP:n piinaavan jännittävään tunnelmaan verrattuna vapauttava kokemus.
Lauantaina kävimme vielä viimeisellä visiitillä SJP:n fanimyymälässä, josta mukaan tarttui muun muassa Sholan nimellä ja Coca-Cola -merkeillä varustettu pitkähihainen pelipaita. Sen jälkeen kolme tuoppia Brown Alea Strawberryssä ja taas stadionille. Tällä kertaa meidän paikat olivat Gallowgaten päädyssä aivan maalin takana. Jos tuolta hankkii lippuja kannattaa vältää tasoa FF (ja varmaankin myös EE), sillä niillä ylärima jää juuri peittämään kentän kauimmaisen puoliskon. Siinä joutuu kahden tulen väliin, kun pitäisi seistä, että näkisi ja toisaalta takana on pyörätuolikatsomo, jossa ei hirveästi digata siitä, että edessä seistään.
Ottelu oli tutun tuskaista vääntöä. Gallogate muistutti heti ottelun alussa Mike Ashleyä: "Get out of our club you fat bastard!"
Tällä kertaa peli oli kuitenkin paremmin kotijoukkueen näpeissä, eikä tappio vaikuttanut missään vaiheessa mahdolliselta saati todennäköiseltä. Guthrie oli edelleen onnettoman huono ("Like watching Geremi."), eikä kärkikaksikon vaihtaminen tuonut toivottua piristystä viimeistelyyn. Ylipäätään oli mielenkiintoista huomata, että Jonaksesta ei juuri tunnuttu pitävän: "Argo-bastard" ja "You're not as good as you think you are" toistuivat usein.
Toisella puoliajalla oli useita hyviä paikkoja, mutta maalia ei tullut. Tunnelma Gallowgatessa oli aivan mieletön koko puoliajan: laulu raikasi ja yleisö eli mukana jokaisessa tilanteessa. Tässä video yhdestä vaparista:
http://www.youtube.com/watch?v=w_NVjEGYYWMMatsin jälkeen kävimme China Townissa syömässä ja sen jälkeen kittasimme kaljaa muun muassa Shearer's baarissa. Siellä koettiin eittämättä harvinainen hetkikun kymmenet geordiet pomppasivat innoissaan ilmaan ja juhlistivat Man Utd:n viime hetken maalia Sunderlandia vastaan.
Kotimatkamme alkoi hieman yhden jälkeen, kun nousimme yöbussiin. Joskus aamuyöllä pidettiin vessatauko Sheffieldissä ja aamulla seitsemän aikaan saavuimme Lontooseen, josta jatkoimme välittömästi metrolla Heathrow'lle ja sieltä lopulta lensimme kotiin Helsinkiin. Viimeisen päivän kohokohta oli epäilemättä turvatarkastuksen brittiherrasmies, joka piti jatkuvaa hulvatonta show'taan arvostelemalla ihmisten matkatavaroita ja vaatteitta sekä kurkkimalla lompakoihin. Kuulostaa röyhkeältä, mutta kaveri veti rooliaan niin hyvällä itseluottamuksella ja tyylitajulla, ettei kukaan suuttunut.
Kokonaisuutena reissu oli ihan onnistunut. Hotelli oli vähän kehno: huoneissa ei ollut omia vessoja ja yhteiset vessat olivat jatkuvasti tavalla tai toisella rikki. Seutu oli hieman epämääräistä, mutta ainakaan me emme kohdanneet mitään uhkaavaa (vaikka molempien matsien yhteydessä hotellissa majoittui runsaasti vierasfaneja). Aamupala oli niin ikään varsin vaatimaton, mutta palvelu ja hintataso olivat kohdallaan. Eli jos kaipaa edullista majoitusta kävelymatkan päässä keskustasta, kannattaa ottaa Grainger Hotel huomioon.
Se, että valitsemamme kotipelit olivat tähänastisen kauden surkeimmat, oli tietysti valtava pettymys. Tasuri sinänsä kelpasivat, kun muut kärkijoukkueet sössivät omat pelinsä ja Castle pysyi kärjessä, mutta ainakin maaleja olisi ollut kiva nähdä enemmän. Toinen suurehko pettymys oli, ettei lauantaiselle The XX:n keikalle saanut enää lippuja. Sen osalta voi myös syyttää itseään, sillä emme yrittäneetkään hankkia lippuja ennen perjantaina, vaikka aikaa olisi ollut.
Tämä tuskin jää tähän, vaan ensi vuonna on taas tarkoitus lähteä Tynesidelle. Toivotaan, että sillä kertaa pelataan Valioliigaa ja että siitä ottelusta tulee voitto!
