• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Алексей Ерёменко

Aloittaja Viikinki, 23.03.2006 klo 23:18:45

0 Jäsenet ja 10 Vieraat katselee tätä aihetta.

Hitti-Litti

[uutinen]Eremenkon siirto on yhä epäselvä

Jalkapalloilija Alexei Eremenko juniorin siirto Moskovan Lokomotiiviin on yhä auki. Eremenkon nykyisen seuran Saturnin ja Lokomotivin edustajat tapasivat keskiviikkoisen Hollanti-Venäjä-ottelun yhteydessä ja neuvottelivat Suomen maajoukkuepelaajan kaupasta, mutta eivät vielä päässeet sopuun.

Eremenkon italialaisen pelaaja-agentin Roberto De Fantin mukaan kauppa on yhä todennäköinen.

- Ongelmana on, että siirtokorvaus ei ole pelkkää rahaa, vaan Saturn haluaa myös pelaajia vaihdossa Lokomotivilta, De Fanti kertoi.

- Sopu on kuitenkin hyvin lähellä, ja seurat ovat sopineet tapaavansa uudelleen ensi viikolla. Silloin kauppa toivottavasti tapahtuu, hän jatkoi.

Eremenko, 23, oli äskettäin Suomen maajoukkueen matkassa Skotlannissa. Hän kertoi IS Urheilulle tiistaina, että mahdollinen seuranvaihto pyörii ajatuksissa.

- On tämä siirtojuttu vähän sekoittanut päätä. Puhutaan isoista rahoista, Eremenko sanoi tuolloin.

Hän kertoi haluavansa, että siirto olisi ratkennut tämän viikon aikana. Tuo toive ei nyt toteutunut.[/uutinen]

Julio Salinas

Lainaus käyttäjältä: Tozsér - 06.02.2007 klo 23:39:22
Tietenkin hyvin pelaamalla Ерё voi nousta jopa avariin tosipeleissäkin.

Avauspaikan pitäisi Ерёn kohdalla olla itsestäänselvyys.  Hodari ULOS >:(
Ерёlle :ylos:

"Vitun"

Ongelmana Eren kohdalla on, että Hodarin papereissa Suomi hyökkää vasemmalta (Kolkka) ja puolustaa oikealta (Teme/Nure). Kuninkaan paikalle Erellä ei ole asiaa kuin loukkaantumisen kautta, ja oikealle hän on liian hyökkäävä pelaaja. Omasta mielestäni hän on kykyjensä puolesta täysin avarin kamaa.

Rikkiviisas

Ainakin pienempiä maita vastaan pitäisi käyttää enemmän hyökkäyksessä.
Tokihan Suomella on nyt voittava joukkue ja kokoonpano, mutta ei pidä jäädä paikalleen makaamaan. Etenkin nyt azereita vastaan voisi pistää kentälle kaikki parhaat ja katsoa mitä tapahtuu.

Ei tarvitse sitten vetää ihmeratkaisuja hatusta kun peliaikaa on jäljellä 15 minuuttia ja Puolaa/Serbiaa/Belgiaa vastaan pitäisi maali tehdä. Enhän valmentamisesta mitään tajua, mutta äkkiseltään tulee mieleen jotta nykyisen puolustavan taktiikan lisäksi olisi hyvä ajaa sisään myös hyökkäävämpi, ettei tule sellaista sohimista kuin Portugali-pelin loppuminuuteilla kun oli mahdollisuus hakea voittoa.

Puhumattakaan sitten Armenia-pelistä.

Ehis

Lainaus käyttäjältä: Rikkiviisas - 10.02.2007 klo 14:53:20
Ainakin pienempiä maita vastaan pitäisi käyttää enemmän hyökkäyksessä.

Näin juuri. Sillä erotuksella, että ehdottaisin Losaa rohkeasti toiseksi keskikentän keskustan pelaajista, jolloin dominointi ja voitto pikkumaita vastaan olisi enää sinettiä vailla.  8) Pikkusen sarkasmia joo, mutta ei jaksaisi katsella kahta täysin puolustavaa kaveria enää ikinä maajoukkueen keskustassa samaan aikaan. Kolkka-Losa-Väykkä-Teme... vähemmästäkin kovenee. Asia muuttuu vielä ajankohtaisemmaksi, jos on miehiä akselilta Väykkä-Teme poissa.
Voisin kuvitella, että tunnollinen midfield shield tyyliin Mako olisi omiaan puolustavassa roolissa Losan alapuolella.
Korostan lisäksi sitä, että tämä olisi ns. heikompia maita vastaan.

JLCM

Heikkoja maita varten on turha laittaa puolustavia keskikenttäpelaajia peliin, joten ihan hyvin voi olla avauksena tyyliin

             jässi
peetu-sami-hannu-köpi
tainio-väykkä-ere-kolkka
         litti
               lammas/force

pu-nikki

Lainaus käyttäjältä: JLCM - 10.02.2007 klo 15:29:58
Heikkoja maita varten on turha laittaa puolustavia keskikenttäpelaajia peliin, joten ihan hyvin voi olla avauksena tyyliin

             jässi
peetu-sami-hannu-köpi
tainio-väykkä-ere-kolkka
         litti
               lammas/force

Aikalailla samanlaista itsekin miettinyt. Omissa kaavailuissa Jerjo on ajanut Väykän ja Temen edelle keskikentän keskustaan. Tainiolla ei ainakaan peli ole kaksisesti Tottenhamissa luistanut ja Väykkäkin on jäänyt vähälle peliajalle.

Udi

Eilen Luxissa. Ei tosin juonut mitään.

Mazaa

Lainaus käyttäjältä: pu-nikki - 10.02.2007 klo 15:43:01
Omissa kaavailuissa Jerjo on ajanut Väykän ja Temen edelle keskikentän keskustaan.

Ei nyt sentään.  ???


JMR


Rikkiviisas

Lainaus käyttäjältä: JLCM - 10.02.2007 klo 15:29:58
Heikkoja maita varten on turha laittaa puolustavia keskikenttäpelaajia peliin, joten ihan hyvin voi olla avauksena tyyliin

Siis pelkästään puolustavia.
Teme ja Väykkähän ovat tälläisiä molempien suuntien pelaajia kun taas Ere on aika puhtaasti hyökkäävä, joten jos Teme tai Väykkä pelaa tilanteesta riippuen varmistavana niin kuvittelisi sen riittävän pienempien maiden hyökkäysvoimaa vastaan. Ideanahan on kuitenkin "vain" estää ettei tule 1 vs 1 tilanteita toppareita vastaan.

juhinho

#511
[uutinen]Alexei Eremenko juniorin arvo on noussut Moskovassa huikeammin kuin Nokian osake aikoinaan Helsingin pörssissä. Spartak on nimittäin lätkäissyt kapteenilleen ja Suomen maajoukkuemiehelle 10 miljoonan euron hintalapun.

Eremenkon hinta on yli viisinkertaistunut vuodessa, sillä Spartak maksoi keskikenttämiehestä Leccelle noin kaksi miljoonaa euroa.

Eremenko allekirjoitti nelivuotisen sopimuksen Saturniin 26. tammikuuta vuosi sitten. Italian pääsarjasta Venäjän liigaan muuttaneen Eremenkon palkka nousi uuden työnantajan leivissä tuntuvasti. Työsuhde-etuihin kuuluvat myös asunto ja auto. Eremenkoa havitteli vuosi sitten myös skotlantilaisseura Celtic.

Spartak neuvottelee Eremenkon siirrosta Lokomotivin kanssa, mutta siirtosumma on toistaiseksi liian kova.

- Alexei haluaa siirtyä, mutta Saturnin hintapyyntö on aivan järjetön, Eremenkon agentti Roberto de Fanti sanoi perjantaina.

De Fantin mukaan joukkueet jatkavat kuitenkin neuvotteluja.

IS / Mikko Knuuttila, Mikko Heikkilä[/uutinen]
Spartak Saturnin lempinimi >:( ;)

IS :punainen:

Neljä

Lainaus käyttäjältä: juhinho - 17.02.2007 klo 11:18:10

Spartak Saturnin lempinimi >:( ;)

IS :punainen:
Samaa ihmettelin, että mikä ihmeen kolmiulotteinen kolmiodraama tästä nyt on syntynyt. Kahden miehen voimin vielä onnistuneet löytämään yhteyden Spartakin ja Saturnin välille.

kinkladze

Mitäs se fantti kiukuttelee? Kyllä hinta on aivan kohdallaan. Turha Saturninkaan tyytyä alehintoihin. :ylos:

leeremick26

Vittu tuo Fanti on kyllä niin mulkun oloinen automyyjä ettei mitään rajaa.

CB10

Päivän triviakysymys:

Missä kolmessa seurassa Eremenko on pelannut aikuistasolla Suomessa?

Kaksi on helppo nimetä, mutta entäs kolmas ilman googlettamista? Ja vaikeutetaan vielä niille jotka ei voi vastustaa googlettamista (tai tietää muuten vaan), että koska tämä kolmas oli, ja ketä vastaan pelasi kyseisen joukkueen paidassa?

Oli vähän tylsää, piti keksiä tekemistä.

kinkladze

#516
hjk a, hjk ja jokerit? ???
suomen cup 2002, hjk a- tampu 1-0  :ylos:

CB10

#517
Ei lasketa HJK:n A-junnujen cup-taivalta nyt tähän, junnujoukkue kuitenkin. Aikuistasolla Veikkausliigassa, Ykkösessä tai Kakkosessa.

kinkladze

ok, no veikkaan sitten fc jokruja

CB10

Lainaus käyttäjältä: kinkladze - 18.02.2007 klo 01:41:20
ok, no veikkaan sitten fc jokruja

Ei sekään. Reservijoukkue, ja kaikenlisäksi muistaakseni Losa ei siellä ikinä pelannut. Ainakaan virallisia pelejä. Jos pelasi, niin se on sitten jo neljäs.

Edmundo

Lainaus käyttäjältä: CB10 - 18.02.2007 klo 01:37:06
Päivän triviakysymys:

Missä kolmessa seurassa Eremenko on pelannut aikuistasolla Suomessa?

Kaksi on helppo nimetä, mutta entäs kolmas ilman googlettamista? Ja vaikeutetaan vielä niille jotka ei voi vastustaa googlettamista (tai tietää muuten vaan), että koska tämä kolmas oli, ja ketä vastaan pelasi kyseisen joukkueen paidassa?

Oli vähän tylsää, piti keksiä tekemistä.

Googletin  :ylos:

kinkladze

Itsekin Googletin. Ei niin yllättävä seura loppujen lopuksi. :)

terroristi


CB10

Lainaus käyttäjältä: terroristi - 18.02.2007 klo 02:05:28
Viikkareissa tais käväistä ???

Kyllä, Viikingeissä pelasi yhden pelin kesällä 2002, Viikkarit oli Klubin farmiseura silloin, siellä kävi kääntymässä myös mm. Petri Oravainen ja kumppanit. Myös moni nykyinen Viikkareiden pelaaja kävi silloin ottamassa ensituntumat seuraan (Kunnas, Peteri jne.).

No, ette te tuota tietäisi ketä vastaan, joten paljastetaan sekin, eli HIFK:iä vastaan pelasi Losa, syötti yhden maalinkin.

Nää on niitä nippelitietoja, joita voi käyttää tilanteen tullen :)

kinkladze