• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

PS Kemi 2007 - Ykkösdivisioonaa kaudella 2008

Aloittaja lindros, 03.12.2006 klo 01:10:26

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

lindros

Kuvia ottelusta tuolla Jalkapallokulttuuri -osiossa. Ja sieltähän niitä löytyy muitakin Kemin kotiotteluiden kuvia.

http://futisforum2.org/index.php?topic=26638.0

CFCfin

vaihtopenkin vasenlaita

FC Lynx - PS Kemi 0-2 (0-1)

Maalintekijät: Oksala '45min ja Hakala '90min

Ensimmäinen jakso oli näennäistä PS Kemin hallintaa ja satunnaisia maalipaikkoja siunaantui myös Lynxille mm. Juuso Majavan läpiajo laidalta, mutta hyvin peitti Mäkipörhölä tilanteen sekä Lynx koki ottelun alussa pienen takaiskun kun RoPSista mukana ollut Adams loukkasi nilkkansa ja jouduttiin vaihtamaan pois. Ei ollut ilmeisesti vakavampaa koska käveli itse pois kentältä. Kun ottelua oli pelattu noin 45 minuuttia tuli PS Kemille vapari 20 metristä josta Oksala ampuu hienosti pallon Lynx pelaajan kautta maaliin, maalivahdilla ei mitään mahdollisuuksia kun kerkesi lähteä jo toiseen suuntaan. Vielä ennen taukoa kerkesi Lynxin Pauli Turpeenniemi ottamaan punaisen kortin toisen varoituksen johdosta, varoitus tuli jälkipelistä jossa Turpeenniemi torppasi PS Kemin pelaajan kentän pintaan.

Toinen puoliaika oli Lynxin hallintaa ilman todellisia maalipaikkoja sillä pallo saatiin pelattu hyvin maalivahdin alueen tuntumaan jonka jälkeen viimeinen syöttö oli todellinen hasardi tai sitten tuli helppo pallon menetys. Lynxin paras paikka toisella jaksolla "Yrjö" Chilufyan laukoma vapari 25 metristä joka meni vain hiukan yli maalin. Kun pelikellossa noin 80 minuuttia saa PS Kemi hyvän hyökkäyksen laidalta, mutta Lynx pelaaja joutuu rikkomaan tilanteessa ja pallo viedään pilkulle. Arto Hakala asettuu pallon taakse ja vetää vasempaan alanurkkaan josta Lynx-vahti Arto Vikman torjuu tilanteen kulmaksi. Rangaistuspotkun jälkeen peli jotenkin lamaantui molempien joukkueiden osalta ja pallo pyöri lähinnä keskialueella sekä välillä PS Kemin puolustusalueella. Ottelun toinen maali tuli tilanteesta jossa keskitys tulee oikealta laidalta ja Arto Vikman lähtee ottamaan palloa kiinni, mutta ei saakkaan palloa joka tulee suoraan Arto Hakalan jalkaan jolla on helppo työ siirtää peliväline tyhjään maaliin.

Ottelun palkitut:
3 pistettä: Arto Hakala, PS Kemi
2 pistettä: George Chilufya, FC Lynx
1 piste: Juha-Pekka Inkeröinen, FC Lynx

The Red baron

PS Kemi - KajHa 2-2 (1-2)
Taso ei korkea, mutta varsin viihdyttävää futista.
Haka tulee loppukaudesta napsimaan monelta pisteitä.

Juurikasvu

#54
Lisää ongelmia tarjoili pirteästi ja rohkeasti hyökäten aloittanut vierasjoukkue: kymmenisen minuuttia oli pelattu, kun kotijoukkuen puolustus jäi turhaan odottelemaan paitsiovihellystä ja kahden miehen läpiajosta kajaanilaiset siirtyivät 0-1 -johtoon. Muutamaa minuuttia myöhemmin Kings joutui suorittamaan jo toisen pelaajavaihdon, kun myös Igor Volotek jätti kentän loukkaantumisen vuoksi.

20. minuutilla kemiläisten ilmeet synkkenivät entisestään KajHan karattua jälleen paitsiolta vaikuttaneesta tilanteesta jo 0-2 -johtoon.

Kemissä taas vierailijat "PAITSIOSSA" koko pelin, siirretäänkös kemin pelit jatkossa tornioon, kun katsojat hulinoivat vierailijoiden vaihtopenkillä ??? Ainakin raportti mennyt oikeutetusti liittoon, kemissä huuma voittaa kiimankin ja se on joka vuotista :D On se kumma kaupunki, kun joukkue on jo kymmenen vuotta ollut varma nousija ja tukijat saadaan siihen aina uudestaan uskoteltua 8)

EnSomVet

Lainaus käyttäjältä: Juurikasvu - 01.07.2007 klo 13:13:13

Onko Janne ollu taas vauhdissa...

CFCfin

ylös.

Lauantaina pakkovoitto edessä. Lupaillut hienoa ilmaa, joten 600-800 katsojaa tiedossa?

CFCfin

mele

Järkyttävä tulos, toivottavasti Timonen laittaa Kipparit kävellen kotia. Mitä siellä oikein tapahtui??

Kirves

Kakkosen kärki vastaan puulaakijoukkue.Ei siinä sen kummempaa ja saa Kipparit olla iloisia ettei tullut yli 10 maalia Kemin huonon viimeistelyn takia.

Fred The Red

Lainaus käyttäjältä: mele - 14.07.2007 klo 20:05:35
Järkyttävä tulos, toivottavasti Timonen laittaa Kipparit kävellen kotia. Mitä siellä oikein tapahtui??
Eipä noissa numeroissa tosiaankaan ole yhtään Lapin lisää tai liikaa: vähintäänkin yhtä monta varmaa paikkaa saatiin vielä tumpeloitua käsittämättömästi yli tai ohi tai maalipuihin - eikä vastustajan maalivahtiakaan voi moittia: joukkueensa parhaita!

PS:n pojille kuitenkin kiitos viihdyttävästä pelistä ja kolmesta pisteestä!!  :ylos:

lindros

Joo...

Kipparit oli kyllä pitkään aikaan heikoin kakkosen joukkue, mitä Kemissä on nähty. Raskastekoisia ja varsin heikon pallokosketuksen omaavia pelaajia joukkue täynnä. Kolmoseen  :alas:

Kuvia ottelusta tuolla:

http://futisforum2.org/index.php?topic=30832.0

Kirves

Kattoppas kun äijät jauhaa keulilla :ylos:.Siinä näköjään kaatui viikonloppuna kalliilla ostettu porukka Oulussa ja Oulusta.Hyvin menee kun ei turhaan vouhota.

CFCfin

Tänää vastassa koto-sauvosaaressa Norvalla FF.

Värväri

Ottakaa Hiekkanen lainalle kaliksista.opsissa loppu laina.näyttää tuo teidän liigatason maalivahti säheltävän liian paljon ???

lindros

Lainaus käyttäjältä: Värväri - 19.08.2007 klo 05:54:31
Ottakaa Hiekkanen lainalle kaliksista.opsissa loppu laina.näyttää tuo teidän liigatason maalivahti säheltävän liian paljon ???

:D Niin hauska juttu, että piti ihan tänneki spämmätä PS Kemin vieraskirjan lisäks. Eipä siinä, onhan se Hiekkanenkin liigatasoa, jääpallossa. Keskityspalloille  :ylos:

Viktor Zhak

Ja jotain Sepsiä vastaan pupellatte, ette tekään näemmä ole mihinkään nousemassa. ":ylos:"

Kirves

Sepsihän ei kuuleman ja kevään näkemän mukaan huono ole.Ja pojilla on kaikki avaimet omissa käpälissä.Jos laskea osaa niin sarjajohto on 1 piste kunhan tiistaina Lynx kaatuu.Paljon parempi tilanne kuin jos olisi kotona hävitty kuin esimerkiksi....

fcbeee

Kemille 4-1 voitto Lynxistä. Mitäänsanomaton peli. Lynx oli heikohko, vaikka Kemin peli ei kulkenut ensimmäisellä puoliskolla alkuunkaan. Peliäly missä pelaa? Helpoista asioista tehdään vaikeita ja pelin lukeminen oli suoraan sanoen todella heikkoa...

vaihtopenkin vasenlaita

Lainaus käyttäjältä: fcbeee - 21.08.2007 klo 21:39:58
Kemille 4-1 voitto Lynxistä. Mitäänsanomaton peli. Lynx oli heikohko, vaikka Kemin peli ei kulkenut ensimmäisellä puoliskolla alkuunkaan. Peliäly missä pelaa? Helpoista asioista tehdään vaikeita ja pelin lukeminen oli suoraan sanoen todella heikkoa...

Ottelun maalintekijät? Ja mieluiten molempien joukkueiden.

CFCfin

Lainaus käyttäjältä: vaihtopenkin vasenlaita - 21.08.2007 klo 21:40:40
Ottelun maalintekijät? Ja mieluiten molempien joukkueiden.

Nikupeteri, Bagaev x2 ja Nikita.

Lynx:n maalaria en muista.

fcbeee

Viktor Zhak

2' 1-0. Se siitä noususta, puppelit.  :ylos:

Kutvonen

2-3 vierasvoitto, maalintekijöinä Arto Hakala (1-1), Alexander Bagaev (1-2) ja Esa Savolainen (2-3). Muutahan Palloliiton pöytäkirjasta ei käy ilmi, ei edes yleisömäärää.

Happis

Vihtori saa PS Kemin divariin ja lisää derbyjä. Voi olla, että ROPS nousee.
AC Oulu näyttää tippuvan divariin. Voihan olla niinkin, että TP-47 tippuu kakkoseen.