• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

1.10. Suomen Cupin puolivälierä FC Lahti - FC Jazz

Aloittaja Bunuel, 04.09.2009 klo 20:43:25

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Beloki

Harvoin ottelussa, jossa häviävällä joukkueella on koko ottelussa yksi laukaus maalia kohti ja nolla todellista maalipaikkaa, jää mitään jossiteltavaa. Ei jäänyt tänäänkään. Jazz pysyi kyllä ihan ok lahtelaisten kyydissä noin tunnin ajan, jonka jälkeen loppuivat sekä usko että jaloista bensa.

Ainoa iso miinus tänään jazzilaista menee Ville Ulaselle avausmaalista. Ei voi tälläisessä pelissä tehdä tuollaista junnumokaa, vaikka toki pientä huonoa tuuria oli liukastumisenkin suhteen. Jos ei muuta, niin pallo huitsin nevadaan ja eipä olisi Lahti saanut ilmaiseksi tärkeää avausmaalia. Mutta totuuden nimessä se maali olisi varmaan joka tapauksessa tullut ennemmin tai myöhemmin.

Jazzista Reinikalle erityispeukut :ylos:, pelasi hyvän ennakkoluulottoman pelin ja lahjat kaverilla olisi pelata ainakin sarjatasoa ylempänä.

Lahelaisten apinasektiolle myös varaukseton :ylos:. Hyvää menoa ja loppuchantille iso :tuoppi:

Vinnie Stigma

Oli muuten hyvä tunnelma eilen. Ei se yleisönmäärä ,vaan laatu ;)

Wecce

Pelin parasta laatua olivat kyllä lahi-apinat.

Litti voisi jo jäädä eläkkeelle, ei muuta.

Bunuel

Lahti - kaunis kaupunki ja kohteliaita ihmisiä :ylos:

Incarnation

Ei ihme, että Lahti tämän parin vei, mutta silti täytyy täältäkin nostaa peukku Jazzin hyvin kulkeneelle Cup-junalle. :ylos:

Ezsi

V.S.:n fiilistelylle viime aikoina. :ylos: Finaaliin finaaliin cupin finaaliin soi aamulla herätessäkin non stoppina päässä. Näillä esityksellä ei vaan kyllä sinne mennä. Minne jazzilaiset olivat sijoittuneet kun ei havaittu?

Kolmeseiska

Matsista ei jäänyt paljon lapsille kerrottavaksi, mutta kaipa sitä voisi taas mainostaa että voitais tällätä ku on paikka. Ihme neppailua oli taas paikoittain. :alas:

Bunuel

Lainaus käyttäjältä: Ezsi - 02.10.2009 klo 12:01:15
Minne jazzilaiset olivat sijoittuneet kun ei havaittu?

Tuulipuvut kahisivat vähän keskiviivasta hyppyrimäille päin.

finaaliin finaalin pikkufinaaliin, Jazzi on matkalla pikkufinaaliin

jaanu$

Lainaus käyttäjältä: Ezsi - 02.10.2009 klo 12:01:15
Finaaliin finaaliin cupin finaaliin soi aamulla herätessäkin non stoppina päässä.

sama. ja homo stomppas tasajalkaa sielun silmissä.

Bunuel

Heitetääs muuten vielä erityismaininnat Hotelli Mustan Kissan tarjonnalle, yhdellä tv-kanavalla pyöri nonstoppina takkavideo. Ei meinannut tulla uni silmään kun piti lämmitellä tulen ääressä ja jännittää koska joku lisää puita takkaan.

Lahtelaista, tottakai.

Kolmeseiska

Huupponen

Lainaus käyttäjältä: Bunuel - 02.10.2009 klo 12:49:41

takkavideo pudotti pahasti
:D :ylos:

Ezsi

Lainaus käyttäjältä: Bunuel - 02.10.2009 klo 12:49:41
Heitetääs muuten vielä erityismaininnat Hotelli Mustan Kissan tarjonnalle, yhdellä tv-kanavalla pyöri nonstoppina takkavideo. Ei meinannut tulla uni silmään kun piti lämmitellä tulen ääressä ja jännittää koska joku lisää puita takkaan.

Lahtelaista, tottakai.

Anttilan alennuslaarista napattu? Viime vuonna ostettiin karaokemusaa metsästettäessä takkatuli-dvd pikkujouluihin kun se tuntui niin älyttömältä jutulta. Sai valittua ihan joko rätinän tai musiikin taustalle. Sen jälkeen pari työkaveria meni ostamaan hassutteluna sellaiset kotiin.

Bunuel

Luulin että nuo 80-luvun huoltoasemien hittituotteet olisivat kuolleet sukupuuttoon vuoden -89 tienoilla mutta Lahti pääsi yllättämään tässäkin asiassa :ylos:

Tuliko jo muuten mainittua että lippujen mukaan tämä ei ollut mikään Suomen Cupin puolivälierä vaan UEFA Europa Leagueta!

shanks

Lainaus käyttäjältä: Bunuel - 02.10.2009 klo 14:25:11

Lahessa varmaan oli menty sekaisin kun vastassa oli ulkomaiselta kuulostava Jazz.

Huupponen

Lainaus käyttäjältä: Bunuel - 02.10.2009 klo 14:25:11
Luulin että nuo 80-luvun huoltoasemien hittituotteet olisivat kuolleet sukupuuttoon vuoden -89 tienoilla mutta Lahti pääsi yllättämään tässäkin asiassa :ylos:

Tuliko jo muuten mainittua että lippujen mukaan tämä ei ollut mikään Suomen Cupin puolivälierä vaan UEFA Europa Leagueta!
eihän nyt näitä varten mitää lippuja paineta, saatikka otteluohjelmia.

Alkuvuodesta liigacupin pelissä 5 eurolla sai käteensä lipun jossa luki "vip-lippu 70 euroa" tms :D

Sitruuna

Ei hemmetti, aloin nyt oikeasti miettimään tommosen takkatuli dvd:n hankkimista :D Jos nyt ei paria euroa enempää tarvi maksaa.

jannuh

Lainaus käyttäjältä: Sitruuna - 02.10.2009 klo 15:46:37
Ei hemmetti, aloin nyt oikeasti miettimään tommosen takkatuli dvd:n hankkimista :D Jos nyt ei paria euroa enempää tarvi maksaa.

Suosittelen muuten myös akvaariovideota jossa voit seurata kalojen elämää. Jos oikein irrotella haluat niin peilipallo dvd:llä pääset hyvään bailutunnelmaan.

Kuqqen

Lainaus käyttäjältä: jannuh - 02.10.2009 klo 16:13:01
Suosittelen muuten myös akvaariovideota jossa voit seurata kalojen elämää. Jos oikein irrotella haluat niin peilipallo dvd:llä pääset hyvään bailutunnelmaan.

Ruoholahden Citymarketista löytyy Blue Rayna molemmat, pakattuna samoihin kansiin.

takkamakkara

spectre

Lainaus käyttäjältä: jaanu$ - 02.10.2009 klo 12:34:58
sama. ja homo stomppas tasajalkaa sielun silmissä.

pisti silmään kans (palo siis verkkokalvolle)

petepeters

Baja

Lainaus käyttäjältä: Wecce - 02.10.2009 klo 11:22:41
Pelin parasta laatua olivat kyllä lahi-apinat.

Litti voisi jo jäädä eläkkeelle, ei muuta.

Miksi?

Hucle

Meni Lahessa kuulutus tuomarista avustajineen ohi korvien. Statseihin pistäisin mukaan.
Anyone?

krevis