savonruhtinas
Poissa
Suosikkijoukkue: Savon kaunein
|
 |
Vastaus #975 : 02.09.2013 klo 13:26:39 |
|
Wuhuu! Ompa taas koosteen perusteella ollu melkosta puolustamista, varsinkin toppari parilta ja etenkin Valtolta. Miksi Niskanen ei ampunu rankkia? Joka tapauksessa mahtavaa ja toivottavasti tiputaan kolmoseen se ollaan ansaittu ihan oikeasti. PK-37 2013, Olli Valton johdolla kolmoseen!
|
|
|
|
|
ohilaukaus
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Savo AC
|
 |
Vastaus #976 : 03.09.2013 klo 09:30:57 |
|
Ei huonoa sarjasijoitusta voi pelkästään Valton piikkiin laittaa, vaikka eihän siellä sektorilla ihan nappikaudesta voida puhuakaan. Aika ratkaiseva ottelu tahkotaan ensi viikonloppuna OrPaa vastaan. Itse uskon iisalmelaisten säilyttävän kuitenkin sarjapaikkansa rimaa hipoen. Mutta kova huoli on tulevaisuudesta. Iisalmelaisten juniorityötä on hehkutetaan monessa paikassa, mutta onko se lopulta niin hyvää. 1996- ja 1997-ikäluokat kohtuullisia, mutta pelaajamäärältään niukkoja. Sen jälkeen tulee monen vuoden tyhjiö niin määrässä kuin laadussakin. Jostain kertonee sekin, ettei 98- ja 99-ikäluokan pelaajista ei ole mahtunut ainoatakaan piirijoukkueisiin. Ennen oli kuitenkin selviö, että ainakin pari pelaajaa mahtui vuotuisesti piirijoukkueisiin. Ensi vuonna on suotta haaveilla esim. B-junioreissa edes I divisioonapaikasta, toivottavasti tulee joukkue kasaan...
|
|
|
|
|
Puikot
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaikki taitojalkapalloa pelaavat joukkueet
|
 |
Vastaus #977 : 03.09.2013 klo 09:39:36 |
|
Aika samaa mieltä Ohilaukauksen kanssa PK:n junnutyöstä. Jotkin tiedotusvälineet ovat todellakin antaneet aivan liian mairittelevia sanoja siitä, sillä esim. 1997-ikäluokasta ei ole enää kovinkaan monta peluria jäljellä ja tietääkseni ainakin kaksi poikaa siirtyy Kuopioon. 98-ikäluokasta nuorempiin mentäessä tilanne on suorastaan hälyyttävä. Ysikasit muun muassa hävinneet tällä kaudella esim. Jipolle pari kertaa malliin 0-15. PK:han saa paikan ensi talven B-nuorten SM-karsintaan, mutta tokkopa sitä ottaa. Ei ainakaan kannattaisi.
|
|
|
|
|
jalkapalloromantiikko
Poissa
Suosikkijoukkue: Savon seksikkäintä jalkapalloa <3
|
 |
Vastaus #978 : 03.09.2013 klo 16:10:54 |
|
Puikoille  .Joo rumia lukemia on tullut 98-ikäluokalle,mutta kyseinen ikäluokka koostuu 99 syntyneistä ,jossa on muutama 98.Kyseisen ikäluokan takia PK:n koko junioritoiminta on huonoa? No voihan sen yhteen ikäluokkaanki kohdistaa!
|
|
|
|
|
ohilaukaus
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Savo AC
|
 |
Vastaus #979 : 03.09.2013 klo 16:45:23 |
|
Höpö, höpö, että kyseinen 98-ikäluokka koostuisi vain 99-pelaajista. Taitaapi olla sekoitus molempia. Eikä Pallo-Kerhossa varmaan ole kyse vain yhdestä heikosta ikäluokasta. Ja jalkapalloromantikolle tiedoksi, että suuri huoli pitäisi olla nimenomaan siitä, että missäs ne on ne 98-ikäluokan pelaajat, jos ne ei pelaa omaa ikäluokkaa. Eipä taida kuin yksi pelaaja olla käynyt B-junioreiden pelejä pelaamassa. Fakta vain on, ettei 98- ja 99-ikäluokasta yhtään pelaajaa ole ollut piirijoukkueissa. Epäilen mahtuuko ketään 00-ikäluokastakaan. 01-ikäluokasta ehkä sinne voi yltää max pari pelaajaa. Piirijoukkeisiin pääsy on mielestäni onnistunut merkki hyvästä juniorityöstä, jossa kehitetään myös yksilöjä, joka pitäisi olla juniorityön tärkein tehtävä.
|
|
|
|
|
Savon ylpeys
Poissa
|
 |
Vastaus #980 : 03.09.2013 klo 17:11:07 |
|
00-ikäluokasta ehkä yhdellä tai jopa kahdella pojalla mahdollisuudet piirijoukkueeseen. 98-99 pojat ovat pelanneet viime aikoina erittäin hyviäkin pelejä esim. 3-3 tasapeli KuPSin 99-ikäluokan edustusta vastaan! Tuosta joukkueesta 98:sta tosiaan vain yksi on käynyt B-junnuissa, mutta 99:stä B-junnuissa on käynyt kaksi pelaajaa. Valitettavasti, kun puhutaan Iisalmen kokoisesta kaupungista, jossa muutkin lajit vievät harrastajia niin ei ole ihme, että B-junnut sekä 98-99 ja 00-ikäluokatkin kärsivät pelaajapulasta. Pelaajien määrään suhteutettunahan Peksin junnutyö on erinomaista! Noin kapealla materiaalilla B:n SM-Sarjapaikka!
|
|
|
|
|
savonruhtinas
Poissa
Suosikkijoukkue: Savon kaunein
|
 |
Vastaus #981 : 03.09.2013 klo 19:05:19 |
|
Iisalmelainen juniorityö meni siinä vaiheessa perselleen kun kiuruvetiset tuli ja pilas kaiken. Taitaa kummatkin edustuksen valmentajat tulla sieltä joten laitetaanpa tämän jumalan hylkäämän paikan piikkiin myös edustuksen konttaaminen.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.09.2013 klo 21:30:53 kirjoittanut savonruhtinas »
|
|
|
|
|
viuuu
Poissa
|
 |
Vastaus #982 : 04.09.2013 klo 05:54:19 |
|
Aina voi iisalmelaiseen ja savolaiseen tyyliin laittaa jonkun muun piikkiin:
Su 22.9.2013 PK-37-GBK et Anton Mustonen,aet I Kotijoukkueen piiri asettelee, aet II Kotijoukkueen piiri asettelee, erotuomaritarkkailija Antero Saavalainen.
|
|
|
|
|
Puikot
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaikki taitojalkapalloa pelaavat joukkueet
|
 |
Vastaus #983 : 04.09.2013 klo 08:24:44 |
|
Iisalmelainen juniorityö meni siinä vaiheessa perselleen kun kiuruvetiset tuli ja pilas kaiken. Taitaa kummatkin edustuksen valmentajat tulla sieltä joten laitetaanpa tämän jumalan hylkäämän paikan piikkiin myös edustuksen konttaaminen.
Aikamoista paskaa! Alahan Savon Ruhtinas jo herätä tähän päivään.
|
|
|
|
|
ohilaukaus
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Savo AC
|
 |
Vastaus #984 : 04.09.2013 klo 08:53:05 |
|
Mielestäni edustusjoukkueen valmentajakaksikko on varmasti tehnyt parhaansa. Tuolla pelaajamateriaalilla on vain valitettavasti turha haikailla kakkosen kärkisijoista. Mitä taas tulee juniorityön erinomaisuuteen, niin B-junnujen SM-sarjajoukkueesta kunniata kuuluu myös lähiseuroille, KiuPalle, kajaanilaisille jne., joista pelaajia oli nousijajoukkueessa. Käytännössähän nousu ratkesi lopullisesti PK-37:n kiuruvetisen maajoukkuepelaajan yksilösuorituksilla. Mielestäni fakta vain on, että juniorityössä muut ovat painaneet ja painamassa Iisalmen ohi, vaikka Iisalmessa on erinomaiset harjoitteluolosuhteet. Jokunen vuosi sitten PK-37:n B- ja A-ikäisetkin pelasivat säännöllisesti kuitenkin I divisioonatasolla. Parin seuraavan vuoden aikana realismia lienee III divisioona yhdessä kilpakumppaineiden kakkos- ja kolmosjoukkueiden kanssa. 98-tulos KuPSin 99-edustusjoukkuetta vastaan tuloksellisesti hyvä, jos todella vastassa on ollut edustusjoukkue. Vastapainona, kun kuitenkin on 15-0 -murskatappiot Jipolle ja Kokkolan cupin heikot esitykset, jossa joukkue oli taipunut Haapajärven Kiilojen pesäpallojoukkueelle.
|
|
|
|
|
mc karikari
Poissa
|
 |
Vastaus #985 : 05.09.2013 klo 11:41:20 |
|
Mielestäni edustusjoukkueen valmentajakaksikko on varmasti tehnyt parhaansa. Tuolla pelaajamateriaalilla on vain valitettavasti turha haikailla kakkosen kärkisijoista. Mitä taas tulee juniorityön erinomaisuuteen, niin B-junnujen SM-sarjajoukkueesta kunniata kuuluu myös lähiseuroille, KiuPalle, kajaanilaisille jne., joista pelaajia oli nousijajoukkueessa. Käytännössähän nousu ratkesi lopullisesti PK-37:n kiuruvetisen maajoukkuepelaajan yksilösuorituksilla. Mielestäni fakta vain on, että juniorityössä muut ovat painaneet ja painamassa Iisalmen ohi, vaikka Iisalmessa on erinomaiset harjoitteluolosuhteet. Jokunen vuosi sitten PK-37:n B- ja A-ikäisetkin pelasivat säännöllisesti kuitenkin I divisioonatasolla. Parin seuraavan vuoden aikana realismia lienee III divisioona yhdessä kilpakumppaineiden kakkos- ja kolmosjoukkueiden kanssa. 98-tulos KuPSin 99-edustusjoukkuetta vastaan tuloksellisesti hyvä, jos todella vastassa on ollut edustusjoukkue. Vastapainona, kun kuitenkin on 15-0 -murskatappiot Jipolle ja Kokkolan cupin heikot esitykset, jossa joukkue oli taipunut Haapajärven Kiilojen pesäpallojoukkueelle.
Taidat olla ylpeä kiuruweteläinen
|
|
|
|
|
ohilaukaus
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Savo AC
|
 |
Vastaus #986 : 05.09.2013 klo 12:19:29 |
|
Enpä taida onneksi olla kumpikaan, kiuruwetinen enkä ylpeä. Mutta olisi karikarilta kiva kuulla, missä asiassa olet eri mieltä. Eli pitäiskö tuolla materiaalilla taistella kakkosen kärkipaikoista vai oletko eri mieltä juniorityön laadusta. Ei muuta kuin rohkeasti mielipiteitä peliin. Itse lisäisin vielä tuohon juniorityöhön, että siinä mielessä PK-37:ssa varmaankin tehdään laadukasta työtä, että harrastusmahdollisuus annetaan kaikille ja kuulopuheiden mukaan vielä suht halvalla. Siitä ei ole tietoa, että onko seuralle omaa "pelikirjaa" tai "pelitapaa", jota lähdetään noudattamaan pikkujunnuista aina edustusjoukkueeseen asti. Se olisi mielestäni yksi laadun mittari. Luulen, että Iisalmessakin (kuten valitettavasti monella muullakin paikkakunnalla) valmentajat vetävät treenejä kukin omalla tyylillään ilman sen kummempaa "pelikirjaa" noudattaen.
|
|
|
|
|
savonruhtinas
Poissa
Suosikkijoukkue: Savon kaunein
|
 |
Vastaus #987 : 05.09.2013 klo 15:34:31 |
|
Viime vuosina peksin juniorityö on ollut lähinnä oman pojan lobbaamista ja sen ympärille rakentamista, moneesä eri ikäluokassa. Hyviähän nämä "valmentaja fatsin pojat" ovat olleet, mutta samalla monet muut lahjakkaat nuoret ovat jääneet paitsioon ja monet myös lopettaneet leikin. Näkyy suoraan peksin harrastaja määristä, enkä ihmettele lainkaa. Ja kiva nähdä että topicissa on kiruwetisiä, selvä merkki että sinnekkin on saatu infrastruktuuri rakennettua 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.09.2013 klo 15:36:39 kirjoittanut savonruhtinas »
|
|
|
|
|
ilpo
Poissa
|
 |
Vastaus #988 : 05.09.2013 klo 16:29:54 |
|
Viime vuosina peksin juniorityö on ollut lähinnä oman pojan lobbaamista ja sen ympärille rakentamista, moneesä eri ikäluokassa. Hyviähän nämä "valmentaja fatsin pojat" ovat olleet, mutta samalla monet muut lahjakkaat nuoret ovat jääneet paitsioon ja monet myös lopettaneet leikin.
En usko, että koskee pelkästään PeeKoota. Varmasti monessa muussakin seurassa poikien isät valmentaa ja oma poika on keskiössä. Usein nämä "valmentaja-isät" jäävät leikistä pois siinä vaiheessa kun oma poikakin jää tai poika siirtyy muualle tai ei ole enää junnuikäinen jne. Mutta minkäs teet jos osaavia valmentajia ei ole tai osaavilla ei ole halukkuutta toimia minimaalisilla resursseilla.
|
|
|
|
|
Savon ylpeys
Poissa
|
 |
Vastaus #989 : 06.09.2013 klo 05:58:41 |
|
.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.12.2015 klo 06:38:24 kirjoittanut Savon ylpeys »
|
|
|
|
|
viuuu
Poissa
|
 |
Vastaus #990 : 06.09.2013 klo 06:17:38 |
|
Toivottavasti Ilmari Niskanen pääsee mahdollisimman nopeasti pois Iisalmesta esim KuPS:n riveihin. Menee naurettavuuksiin tämä räksytys nuoren pojan ympärillä.
|
|
|
|
|
ohilaukaus
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Savo AC
|
 |
Vastaus #991 : 06.09.2013 klo 07:55:42 |
|
Savon Ylpeyden puheissa varmaan ainakin totta toinen puoli. Ilmaria siitä lienee turha syyttää, nuorukainen on itse tehnyt kovan työn päästäkseen sille tasolle, jossa nyt on. Saa nähdä joko ensi kaudella hänet nähdään KuPSissa. Itse näkisin, ettei KuPS välttämättä ole kuitenkaan se paras vaihtoehto, esim. jos tavoitteet on ammattilaiskentillä ulkomailla. Ehkä parempi polku olisi pääkaupunkiseudun joukkueet tai esim. TPS. Kuopion nuorukaisista valitettavan moni on tullut vain paluupostissa takaisin...esim. Rannankari, Pennanen. Mutta palaisin alkulähteilleni, että iisalmelaisjuniorityössä jotain on petrattava, jos tulevaisuudessa seura aikoo pysyä kakkosen tasolla ja varsinin omiin junioreihin luottaen. Eikä apuja ole tulossa lahjakkaiden pelaajien muodossa naapurikunnistakaan.
|
|
|
|
|
koukkupolvi
Poissa
|
 |
Vastaus #992 : 06.09.2013 klo 10:32:49 |
|
Varmasti on aiheellinen huolenaihe iisalmelaisessakin junioripalloilussa. Harrastajamäärät pienenee, valmentajia on varmasti haasteellista saada mukaan toimintaan vaikka olosuhteet aivan huiput. Toivottavasti kuitenkin niitä innokkaita "isä-poika" valmentajia mukaan tulisi. Liekkö valmennushommissa yhtään sellaista, jolla ei olisi omaa poikaa mukana ?
|
|
|
|
|
Juurikasvu
Poissa
|
 |
Vastaus #993 : 06.09.2013 klo 11:09:54 |
|
Lappu luukulle ja kaikki mukaan jääkiekkoon. Onkohan Lähderinteen liksan maksu ehtynyt, samoin Kivilän kun on "loukkaantunut", mistähän syystä. Opsiksessa lakkoili tuon tuostakin, syistä ei tietoa, ehkä opsiksen rahankierto.
|
|
|
|
|
ohilaukaus
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Savo AC
|
 |
Vastaus #994 : 06.09.2013 klo 12:53:53 |
|
Käsittääkseni iisalmelaisjoukkue on aikojen saatossa ollut yksi niistä harvoista, joka on hoitanut velvoitteensa kunnialla. En tosin tiedä, onko silläkin rintamalla tapahtunut muutos. Joka tapauksessa lätkään tuskin kannattaa kenenkään siirtyä, ei taida taso olla siellä sitäkään vertaa...
|
|
|
|
|
Juurikasvu
Poissa
|
 |
Vastaus #995 : 06.09.2013 klo 17:25:48 |
|
Käsittääkseni iisalmelaisjoukkue on aikojen saatossa ollut yksi niistä harvoista, joka on hoitanut velvoitteensa kunnialla. En tosin tiedä, onko silläkin rintamalla tapahtunut muutos. Joka tapauksessa lätkään tuskin kannattaa kenenkään siirtyä, ei taida taso olla siellä sitäkään vertaa...
Samaa kuullut itsekkin, mutta kaikki ollut yhden miehen varassa. Nyt kun tämä on vaihtamassa harrastusta tai sulkemassa rahahanat, tuskin löytyy jatkajaa. Joten goodbye and thanks many well season!
|
|
|
|
|
Puikot
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaikki taitojalkapalloa pelaavat joukkueet
|
 |
Vastaus #996 : 07.09.2013 klo 13:56:51 |
|
Nyt kun arkipäivät on jauhettu PK:n juniorityöstä, puheenjohtajan mahdollisesta lähdöstä ja lähes kaikesta muusta mahdollisesta, niin eiköhän jo suunnata katse pikkuhiljaa sunnuntain jopa elintärkeään Rotuaari-peliin. Kotivoitolla alkaa olla sarjapaikka turvattu, kun taas tappio suistaisi Peksin taisteluun putoamisesta. Panoksia ei siis Sankkurilta pyhänä puutu, mutta heräävätkö katsojat tähän peliin ja tulevat sankoin joukoin kannustamaan isännät voittoon? Tuskinpa. Toivottavasti Halonen saa jalkansa edes sellaiseen kuntoon, että pääsee kentälle kurittamaan vieraiden puolustusta. Jos hän ei pelaa, niin kuka tekee PK:n maalit? Ottelu on myös sunnuntain Vakion kohde, ja oululaisia oli lauantaina pelattu ainoastaan 15 pinnaa. Tekisipä mieli runtata kakkonen varmaksi, mutta sydän sanoo muuta, joten riviin myös ykkönen...
|
|
|
|
|
tekunho
Poissa
|
 |
Vastaus #997 : 08.09.2013 klo 11:53:13 |
|
Kauden tärkein peli edessä, ja odotetusti YPA-turpakeikan jälkeen kokoonpanoon on tullut muutoksia. Muun muassa Åkea kokeillaan nyt topparina. Halosen pelaaminen ei ole vielä sataprosenttisen varmaa, pelikunto tarkastetaan vielä ottelun alla.
Avaus: Kosonen, Jer.Nissinen, Lähderinne, Åke, Väisänen, Niskanen, Kivilä, Jir. Nissinen, O. Huttunen, Nissilä, Halonen
Penkillä: Rissanen (mv), Valto, J.Rissanen ja S. Vidgren
|
|
|
|
|
Puikot
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaikki taitojalkapalloa pelaavat joukkueet
|
 |
Vastaus #998 : 08.09.2013 klo 14:24:28 |
|
Kauden tärkein peli edessä, ja odotetusti YPA-turpakeikan jälkeen kokoonpanoon on tullut muutoksia. Muun muassa Åkea kokeillaan nyt topparina. Halosen pelaaminen ei ole vielä sataprosenttisen varmaa, pelikunto tarkastetaan vielä ottelun alla.
Avaus: Kosonen, Jer.Nissinen, Lähderinne, Åke, Väisänen, Niskanen, Kivilä, Jir. Nissinen, O. Huttunen, Nissilä, Halonen
Penkillä: Rissanen (mv), Valto, J.Rissanen ja S. Vidgren
Åke ei mielestäni ole täyttänyt vahvistukselle asetettuja tavoitteita/toiveita. Näyttää kaverin pelipaikkakin vaihtuvan syksyn saapuessa pelistä toiseen. Saas nähdä, että kuinka kaverilta sujuu topparin tontilla pelaaminen. Toki pettymyksiin on laskettava myös Kivilä, joka ei todellakaan ole pystynyt täyttämään Simo Sirviön saappaita. Tosin edellisessä kotipelissä Kivilä oli hyvä, mutta joutui punakorttisirkuksen jälkeen vaihtoon Peksi satsatessa pelkkään puolustamiseen. Nyt sormet ristiin, että tänään irtoaisi voitto - olisipahan loppukaudella hieman helpompi hengittää.
|
|
|
|
|
Juurikasvu
Poissa
|
 |
Vastaus #999 : 08.09.2013 klo 14:37:09 |
|
Ja ORPa vastaa:
Rönkkö-Remes-Hautajärvi-Pelkonen-Yrjänä-Huoponen-Dekanosidze-Kiladze-Tenkula-Kandelberg-Figho. Penkilläkin vahvoja vaihtureita: mm. Karjalainen ja Dziadilewicz ja Mäkitaro. Kåla ja Ahonen puuttuu. Pysyykö Figho maalintekoalueella ja vie ilmatilan herruuden Lähderinteeltä, siinä yksi pelin avainjuttu.
|
|
|
|
|
|
|
|