• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Japani j-liigat sekä keisarinkuppi!

Aloittaja Ior Bock, 08.10.2009 klo 23:40:44

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

haechi

Oho, J-liiga topic herätetty henkiin. Tulee edelleen seurattua vähintään tulokset ja Twitterin kautta viimeisimmät huhut ja uutiset. J-liigalla menee edelleen hyvin, ja hienoa että olosuhteita parannetaan.

Tuli toukokuussa käytyä kolmessa matsissa Japanissa, joista yksi oli ACL:n Urawa Reds vs Beijing Guoan.

Vissel Kobe vs Kashima Antlers 0-1 oli ensimmäinen matsi. Kobessa tietysti oli pakko käydä katsastamassa Iniesta, joka pääsi kentälle viimeiseksi pariksi kymmeneksi minuutiksi kovien kannatusten saattelemana. Yleisössä oli yllättävän paljon katalaaneja/espanjalaisia ja muita ulkomaalaisia, joten ainakin markkinointi on toiminut. Kyllähän Iniesta edelleen on maaginen pelimies, mutta Kobe on valitettavasti joukkue joka ei menesty kovista resursseistaan huolimatta. Huhuja on liikkunut että joukkueessa on liigaa isoja egoja, mm. Podolski on saanut lokaa. Itse ottelusta Kashima ansaitsi voiton.

Koben stadion on hyvällä sijainnilla, mutta lippujen hankinta oli vaikeahkoa vaikka sain lopulta ostettua stadionin ulkopuolelta kalliin lipun. Itse stadionilla ei myydä käteisellä mitään vaan pitää olla joku Rakuten härpäke, enkä halunnut rikkoa paikallisten wa:ta rikkonaisella japanillani, joten tein ostokseni stadionin ulkopuolelta. Japanissa saa viedä juomaa-ruokaa katsomoon, kunhan kaataa juomat mukiin/salakuljettaa.

Toinen ottelu oli jo edellä mainittu Urawa vs Beijing. Erittäin mielenkiintoinen lohkovaiheen viimeisen kierroksen ottelu, jonka Reds tyylikkäästi hoiti 3-0. Mitään yleisöryntäystä stadionilla ei ollut, mutta tunnelma oli mahtava niin kuin Saitamasssa aina. Urawalla on J-liigan puolella mennyt kausi toistaiseksi aivan penkin alle, joten tämä lienee väli-vuosi kun näyttää ACL:kin jäävän vajaaksi.

Kolmaskin ottelu oli mielenkiintoinen: Cerezo Osaka vs Fc Tokyo. Ottelusta teki mielenkiintoisen mm. Tokyon hyvä alkukausi ja Suomessakin esiintynyt Atomu Tanaka. Ottelu oli melko tasainen, mutta Cerezo onnistui sen lopulta 1-0 voittamaan. Atomu pääsi lopussa pelaamaan vaihdosta jämä-minuutit ja oli erittäin agressiivinen. En ole tarkemmin seurannut, mutta vaikuttaa että Atomu ei saa paljoa minuutteja, en tiedä miksi koska kyllä varmasti pärjää edelleen. Oli värjännyt hiukset, joten erittäin helppo oli kentällä seurata :D


raita

Koben osalta jännä nähdä mihin joukkueen suunta nyt Thorsten Finkin valmentajaksi tulemisen myötä menee. Kaksi ottelua ja neljä pistettä.

Voitto sarjakärki FC Tokyosta debyytissä ja nyt viikonloppuna pelasi lauantaina 2-2 Oita Trinitaa vastaan Koben johtaessa ottelua kahdesti.

Podolski on puuttunut molemmista otteluista kokoonpanosta mutta Villa ja Iniesta ovat pelanneet. Ehkä Lukas on availemassa lisää kebabbipaikkoja Saksassa ja ei kerkiä pelaamaan.

Copy

Lainaus käyttäjältä: raita - 24.06.2019 klo 14:47:36Ehkä Lukas on availemassa lisää kebabbipaikkoja Saksassa ja ei kerkiä pelaamaan.

Leikkauspöydällä tuo on ainakin instagrammin mukaan ollut.

raita

Lainaus käyttäjältä: haechi - 23.06.2019 klo 20:56:39
Urawalla on J-liigan puolella mennyt kausi toistaiseksi aivan penkin alle, joten tämä lienee väli-vuosi kun näyttää ACL:kin jäävän vajaaksi.

Urawalta aivan uskomattoman hieno nousu äsken Ulsan Hyundaita vastaan vieraissa Aasian Mestarien liigan otteluparin toisessa osassa. Eka osa meni perseelleen 1-2 tappiolla kotona, mutta nyt Koreassa toisessa osassa iskivät 0-3 tauluun ja 4-2 jatkoon ACL:ssä. Tuli nähtyä tuo livenä telkkarista juuri.

haechi

Urawan hyvä vire ACL:ssä ei tarttunut sarjan, kun hävisivät vieraissa Oita Trinitalle 0-2.

Sunnuntai oli sen sijaan espanjalaisten päivä. Iniesta ja David Villa iskivät 2 maalia kumpikin kun Vissel Kobe kaatoi Nagoya Grampuksen 5-3. Lisäksi Fernando Torres teki kaksi maalia Sagan Tosun 4-2 voitossa Shimizu S-Pulsesta.

Melko runsasmaalinen kierros ja ainoastaan yksi tasapeli. Sarja on melko tasainen keskivaiheilta, mutta kuten usein J-Liigassa, niin kärki on kerännyt hiemn jo kaulaa.

raita


Louhikkokoskettaja

Oli komea julkinen ilmoitus Torresilta uran lopettamisesta. Siitä sitten vähemmän juttua, että lopettaa vasta elokuussa, Torresin viimeinen ottelu on Sagan Tosun kohdatessa Vissel Koben, missä siis Iniesta ja Villa pelaavat.

Aika jännä ratkaisu tuokin, kun tuo ottelu on kuitenkin kesken Japanin liigakauden.

raita

#407
Yokohama F Marinos ensimmäiseen mestaruuteen 15 vuoteen!

Viimeinen ottelu kotona Nissan stadionilla FC Tokyo vastaan ja FC Tokyo oli sarjataulukossa toisena vain kolme pistettä Yokohamaa jäljessä.

FC Tokyo voitti kauden ensimmäisen kohtaamisen 4-2 joten ottelussa riitti jännitteitä.

Marinos hoiti kotona 3-0 voitolla mestaruuden.

Yokohaman brassi Marcos Junior voitti J Liigan maalipörssin 15 maalilla.

nptuomin

Siinä vaiheessa kun foorumistit vielä nukkuvat pois uuden vuoden krapulaansa, jalkapallovuosi 2020 käynnistyy klo 7.35 Suomen aikaa kaukana Japanissa Keisarin Cupin loppuottelulla. Ottelu on samalla kesällä olympialaisten päänäyttämönä toimivan uuden kansallistadionin ensimmäinen tapahtuma. Vastakkain ottelussa ovat Vissel Kobe ja Kashima Antlers. Antlers on voittanut cupin 5 kertaa, Kobe ei vielä kertaakaan.

Väliinpudottaja

Vissel Kobelle ensimmäinen pysti ikinä ja Rakutenin miljoonille edes jotain vastinetta Kashiman kaaduttua kahdella erittäin onnekkaalla maalilla 2-0. David Villakin pääsi kentälle vikoiksi minuuteiksi sanomaan hyvästit ammattilaisfutikselle, sillä ura päättyi tähän peliin. Voitolla Kobe varmisti myos paikkansa ensi kauden Aasian mestarien liigaan, joten eikohän rahan pumppaus seuraan jatku myos ensi kaudella.

raita

#410
Thorsten Finkiltä kovin nousujohtoista menoa Vissel Kobessa. Cupin voitto ja muutenkin ryhtiliikettä kauden aikana. Kobe oli 8. sarjassa ja Finkin tullessa valmentajaksi lähellä putoamista.

Saas nähdä mitä Rakutenin rahoilla napataan seuraan ensi kaudella, jos ymmärsin oikein niin Villan eläköitymisen lisäksi Podolskin soppari on katkolla?

Iniesta jatkaa ensi kaudella.

Paris Hilton

Lainaus käyttäjältä: Paris Hilton - 22.06.2019 klo 13:30:05

https://mainichi.jp/articles/20200111/k00/00m/050/094000c

Stadion on nyt valmis ja avajaisia vietettiin toissapäivänä. Nimeksi tuli Sanga Stadium. Maaliskuussa pääsee itse käymään paikan päällä ja toivottavasti sattuu pelejä samalle ajalle.

Padre

King-Kazu Miuralle jatkopahvi, joten kohta 53-vuotias nähdään ensi kaudella J1sen puolella. Olettavasti jotain minuutteja tulee samaan, vaikka pääosin maskotin roolissa onkin. Viime kaudella esiintymisiä kentällä kolme kappaletta ja edellisellä yhdeksän. Edellinen maali 2017 ja mikäli en väärin muista niin sekin pilkulta. Toki peukkua uran jatkolle :ylos:

Paris Hilton

Lainaus käyttäjältä: Paris Hilton - 22.06.2019 klo 13:30:05

Tutustumiskäynti tehtynä kun ei sattuneista syistä yleisön edessä tällä hetkellä pelata. Katsomoon ei valitettavasti päässyt lähempää tuttavuutta tekemään.

Stadionin sisältä löytyy myös kiipeilyseinä, tiettävästi korkein sellainen Kioton alueella.










raita

J-liigassa Kawasaki Frontale marssimassa ylivoimaiseen voittoon tänä vuonna.

Oma etämielenkiintoni on kohdistunut tänä(kin) vuonna J-liiga 3:een, missä vihdoinkin kaikkien näiden vuosien jälkeen "toisen kotikaupungin" Sagamiharan jengi SC Sagamihara on 3. tällä hetkellä sarjassa ja kolme ottelukierrosta enää jäljellä. Blaublitz Akita nousee jo varmasti J-liiga 2:een, mutta toisesta nousupaikasta käydään vielä tiukka taistelu ainakin Nagano Parceiron, SC Sagamiharan ja FC Gifun suhteen.

Muut porukat tarvitset 9 jäljellä olevasta pisteestä vähintään 6 pistettä nousijan paikalle pääsemiseen joten ehkä heitä ei lasketa enää nousutaisteluun.

Toiseksi viimeisellä kierroksella 13.12. Sagamihara pelaa Akitaa vastaan ja Nagano taas Gifua vastaan. Siinä kierroksella ratkeaa aika paljon asioita.

raita

#415
Joskus kaikki vaan menee täydellisesti!

J-liiga 3:n viimeinen kierros pelattiin tänään hetki sitten ja SC Sagamihara voitti Imabarin vieraissa 2-1, samalla Nagano Parceiro hävisi kotonaan Grull Moriokalle 2-0.

Tämä tarkoittaa sitä että SC Sagamiharan jengi nousi juuri ensimmäistä kertaa seurahistoriassaan J-liiga 2:een!
SC Sagamihara pelasi J-liiga 3:ssa sen alusta lähtien vuodesta 2014.



Tänä vuonna pelattiin vain 34 kierrosta 36 sijaan.

J-liiga 2 päättyi näin:



Tokushima Vortis ja Avispa Fukuoka nousevat J-Liiga 1:een. Ehime FC ja Renofa Yamaguchi tekevät tilaa Blaubitz Akitalle ja SC Sagamiharalle.

ja pääsarjassa J-liiga 1:ssä Kawasaki vei mestaruuden:



Hossam Ramsu

Onko Gifu suomalaisten perustama seura?

raita

#418
Sarjat ovat jälleen alkaneet. Nyt pystyy SC Sagamiharan touhujakin seuraamaan helpommin esim Forzan kautta.

Ensimmäisessä matsissa tuli lunta tupaan Kyoto Sangalta, mutta toisessa ottelussa pistetili avattiin Thespakusatsua vastaan 0-0 tasurilla.

Muistan joskus takavuosina menneeni johonkin keskelle metsää katsomaan J-liiga 2:n Machida Zelvian ja Thespakusatsun matsia kaatosateessa kattamattomalla stadionilla. Laatuviihdettä.

Mielenkiintoista on se että J-liiga 1:stä kukaan ei pudonnut vaan joukkueiden määrää laajennettiin kahdella eli 20 joukkueeseen. Se selittää myös miksi Ehime ja Renofa eivät pudonneet J-liiga 2:sta vaan pelaavat ykkösliigassa edelleen.

J-liiga 3:ssa taas joukkuemäärä putosi 18 --> 15 koska kaksi nousi ja lisäksi kaksi U23 jengiä laitettiin pois sieltä ja uutena nostettiin alemmalta amatöörisarjatasolta ammattilaissarjaan Tegevajaro Miyazaki.

nptuomin

Sadannenensimmäisen (101.) Keisarin Cupin loppuottelu pelataan tänään klo 7 Suomen aikaa.  Ottelussa kohtaavat Urawa Red Diamonds ja Oita Trinita.

Sitä en tiedä miksi ottelu pelataan jo tänään, eikä perinteisenä ajankohtana 1.1.

Jälkihiki

Hieno lopetus pelille oli kyllä, kun tuota tuli lopusta tihrustettua. Legenda pääsi ratkaisemaan cupin Urawalle lisäajan lopussa.

Pallopoika23

#421
Nostetaan tämä ylös.

Kautta 2023 on pelattu jo viisi kierrosta ja kuudes kierros potkaistiin käytiin Kashiwa Reysolin ja Urawa Redsin välisellä ottelulla.

Sarjataulukko: https://www.jleague.co/standings/j1/2023/

Viikonlopun ottelut.



J-League International-Youtube kanava näyttää neljä peliä kierrokselta suorina lähetyksinä.

https://www.youtube.com/@JLEAGUEInternational


Pallopoika23

Viikonlopun tulokset ja sarjataulukko.





Missäs muut japanin futiksen ystävät?

Pallopoika23

Kawasaki Frontale ja Ushawa Redes pelasivat maalittoman tasapelin japanin liigacupin lohkovaiheen ottelussa.


Pallopoika23

#424
Yokohaman paikallispeli Marinosin ja FC:n välillä alkamassa hirveässä kaatosateess.

https://www.youtube.com/watch?v=jcduv0VQQok

FT: 5-0