Chingón
Poissa
|
 |
Vastaus #1000 : 11.10.2009 klo 20:43:05 |
|
Ite ainakin jaan tota kun on valmis...100kb/s
|
|
|
|
|
DB
Poissa
|
 |
Vastaus #1001 : 11.10.2009 klo 22:00:13 |
|
Nyt kun pahimmat jälkimainingit pelin tapahtumista ovat laantuneet, niin täytynee muutama sana kirjoittaa omista mielipiteistä fanikatsomon meiningistä.
Tuntui siltä, että alusta saakka jengillä on turhan paljon patoutumia purettavana yhden ainoan pelin ajaksi. Jo alkuvaiheessa meinasi mennä hulinaksi, kun tämä samainen heimopäällikkö leopardihatussaan joka sittemmin poistettiin katsomosta ei kavereineen suostunut 10 minuutin hiljaisuuteen fanikatsomossa, jonka toisaalta ymmärrän hyvin. Kai katsomassa on oikeus kannustaa, kun lippu on kerran hommattu. Joku toinen äijä kavereineen ei taas pitänyt siitä, että nämä jätkät ei pysy hiljaa, vaikka niin on "yhteisesti" sovittu. Eli jo parin minuutin jälkeen stevarin piti tulla väliin rauhoittelemaan rähinöiviä tyyppejä ja repimään heitä erilleen. Tämähän ei tietysti vittuilua lopettanut, vaan tämä viiden jantterin porukka löysi pari muuta fania joiden kanssa saatiin huutelu käyntiin, ja molemmin puolinen kuittailu taisi jatkua aina sinne avausmaaliin saakka. Mutta ei tarvitse olla Mensa jäsen tajutakseen, että leopardihattu oli melko varmasti näiden seikkojen vuoksi merkitty mies fanikatsomossa järkkäreiden toimesta jo alkuminuuteista saakka.
Mutta jo ennen pelin alkua jotkut valopäät loivat SMJK:n maineesta valoisampaa buuaamalla ja viheltelemällä Walesin kansallishymnin päälle. On se ihme, että joka kerta tätä apinointia tapahtuu, eikä jengin vaan tajua että se on vihoviimeistä ja alhaisinta hommaa buuata vierailijajoukkueen hymnin päälle. Ei olettaisi että Suomessa joutuu törmäämään tähän ongelmaan, mutta aina vaan löytyy joku jonka mielestä se on hauskaa tai muuten vaan vitun fiksua. Hävetti aivan helvetisti.
Muutenkin jouduin useaan otteeseen pyörittelemään päätä kun seurasin jengin menoa. Kaikki nämä "Palloliitto, haistakaa vittu" ja "Baxter ulos!"-huudot tuottivat lähinnä myötähäpeää. SMJK:sta on näemmä FF2:n hengen mukaisesti paikka, jossa angstiset teinit pääsevät purkamaan kasvukipujaan ja uhittelemaan kahden kaljan virtuaalijurrissa. Se oli säälittävää katsottavaa ja kuunneltavaa. Tällainen pelleily ei totisesti edistä suomalaista jalkapallokulttuuria millään tavalla. Jos kulttuuria halutaan luoda niin maailmalta ei kannata omia juuri näitä kannatuskulttuuriin liittyviä sivuoireita, joita muissa maissa yritetään kitkeä pois ja jossa on melko lailla onnistuttukin. Onko siis pakko mennä perse edellä puuhun? Tällä tarkoitan lähinnä hulinointilutuuria. Onkin osittain tähän liittyen pakko kysyä, mistä syystä capoja ei napannut huudattaa jengiä edes vähää alusta? Oliko siihen jokin syy että 10 minuutin hiljaisuuden jälkeenkin laulettiin biisejä viiden minuutin välein ja kuka tahansa valopää joka aloitti biisin, sai vetää sen loppuun asti. Onko minulta mennyt syy ohi vai eikö capoilla vaan riittänyt paukkuja karsintojen loppuun asti? "Hävitään tai voitetaan, oon Suomen puolella". Mites kanssa sen nyt olikaan?
Craig Bellamy-chant oli paikallaan ja tuntui toimivankin, mutta eivät nämä muut huutelut tuota SMJK:lle mitään muuta kuin vahinkoa. Yrittäkää nyt ajatella edes vähän pidemmälle, eikä aina niin ainaisen kapealla sektorilla.
Ja sitten siihen hulinointiin. Jos syy katsomosta poistoon oli niinkin vähäinen kuin röökin vetäminen, niin silloin on pakko kyseenalaistaa stevareiden toimet. Mutta ehkä typerintä mitä tuossa tilanteessa voi tehdä on alkaa hyppiä paikalle kymmenen riviä ylempää ainoastaan hakemaan tappelua, niin kuin eilen kävi. Pari riviä ylempänä teinit vetivät jo paitaa pois päältä ja olivat uhoamiskiimassaan valmiina hyppäämään mukaan tanssiin. Oikeasti. Pojat, jättäkää ofelia seuraavalla kerralla Siwan hyllyyn ja katsokaa peli kotona. Jos stevarit ovat päättäneet hakea jonkun henkilön pois, niin todennäköisesti näin tulee tapahtumaan. Turha siinä on lähteä hyppiä sekaan mähinöimään vain siksi, että joku tuntematon on jostain syystä lentämässä ulos. Tilanne ei taatusti muutu sillä millään tavalla paremmaksi vaan eskaloituu, niin kuin eilen nähtiin. Myöskään nämä "Järkkärit vittuun"- huutelut eivät tilannetta auta kenenkään kannalta. Riman alitus koettiin viimeistään niiden Steen Christensen-huutojen myötä. Niin se tyhmyys vaan näemmä joukossa tiivistyy. Jos siellä joku yli-innokas järkkäri on halunnut päästä pätemään ja käynyt kannattajaan käsiksi ilman hyvää syytä, niin ehdottomasti tältä kaverille asiamukainen sanktio ja järkkärinauha vittuun käsivarresta.
Kaikkinensa petyin eilen fanikatsomon meininkiin pahasti, etenkin, kuin tähän mennessä katsomossa on monta vuotta ollut helvetin hyvä, mutta silti suhteellisen asiallinen meno. Ei se kisoista karsiutuminen voinut näin koville ottaa. Eilinen meni pahasti riman alle, tosin ilmeisesti tätä edesauttoi järkkäreiden epäammattimainen, jopa räikeän huono käytös ja tapa jolla he asiansa hoitivat. Mutta se ei silti selitä kaikkea eilisen perseilyä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.10.2009 klo 23:26:14 kirjoittanut DB »
|
|
|
|
|
vehmanni
Poissa
|
 |
Vastaus #1002 : 11.10.2009 klo 22:12:25 |
|
DB, pistä ihmeessä "Faneja haettiin putkaan ilman syytä SMJK katsomosta"-topicciin tuo teksti. Olen lukemani perusteella (en ollut paikalla) pitkälti samaa mieltä kanssasi.
|
|
|
|
|
Johnny99
Poissa
|
 |
Vastaus #1003 : 11.10.2009 klo 23:26:29 |
|
Ja edelleen lasken sen poliiseiden operaation katsomon oviaukon ulkopuolella provoksi. Ne myllytykseen tms rähinöintiin osallistuneet jannut oli tuossa vaiheessa jo kisahallin asemalla. Ketä vastaan/varten tuohon tarvittiin se viidenkymmenen mellakkapoliisin ja muutaman meetvurstipoliisin kunniakuja
Tämä oli myös omasta mielestäni illan surkuhupaisin tapahtuma. Henkilö joka on vastuussa tästä ratkaisusta tulisi välittömästi erottaa tehtävistään, niin pihalla hän selvästi on todellisesta maailmasta.
|
|
|
|
|
Armfelt
Poissa
Suosikkijoukkue: Helsinki
|
 |
Vastaus #1004 : 11.10.2009 klo 23:34:46 |
|
Pa-pa-paheuksun syvästi.
|
|
|
|
|
hegez
Poissa
|
 |
Vastaus #1005 : 11.10.2009 klo 23:40:25 |
|
Mutta jo ennen pelin alkua jotkut valopäät loivat SMJK:n maineesta valoisampaa buuaamalla ja viheltelemällä Walesin kansallishymnin päälle. Itse en tätä kuullut  Olenkohan tulossa kuuroksi?
|
|
|
|
|
MarcosTulio
Poissa
|
 |
Vastaus #1006 : 11.10.2009 klo 23:43:39 |
|
Ja edelleen lasken sen poliiseiden operaation katsomon oviaukon ulkopuolella provoksi. Ne myllytykseen tms rähinöintiin osallistuneet jannut oli tuossa vaiheessa jo kisahallin asemalla. Ketä vastaan/varten tuohon tarvittiin se viidenkymmenen mellakkapoliisin ja muutaman meetvurstipoliisin kunniakuja?
Kyllä se rivistö muakin huvitti mutta ei se silti mun iltaa pilannut. Miksi olisi? edit: Samoilla linjoilla DB:n kanssa muuten, sekä toisessa topicissa anttij:n
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.10.2009 klo 23:45:15 kirjoittanut MarcosTulio »
|
|
|
|
|
Johnny99
Poissa
|
 |
Vastaus #1007 : 11.10.2009 klo 23:50:37 |
|
Nyt ei taida kyllä forumin uskottavuuspisteitä tänne ropista: Kaikkinensa petyin eilen fanikatsomon meininkiin pahasti Täysin eri. Täysin merkityksettömässä 'neppaillaan ja kävellään' pelissä oli kuitenkin hyvää rentoa menoa ja tunnelmakin otteluun nähden mainio. Pikku protesti oli ihan jees ja sen viesti oli hyvä. CB-laulu oli yksinkertainen ja tyylitön, eli juuri sopiva. Tietenkään en toivo että näitä nähtäisiin lisää, koska panoksellisissa peleissä meininki on tietenkin aina vähän eri.
|
|
|
|
|
Johnny99
Poissa
|
 |
Vastaus #1008 : 11.10.2009 klo 23:56:14 |
|
Kyllä se rivistö muakin huvitti mutta ei se silti mun iltaa pilannut. Miksi olisi?
Kenen illan se on pilannut? Luetun ymmärtäminen, missä pelaa? Väännetään nyt vielä rautalangasta. Tuo kuvaa ennen kaikkea koko järkkäreiden/poliisin organisoinnin ja vastuuhenkilöiden totaalista pätevyyden ja asioista ymmärtämisen puutteen megalomaanista tasoa. Rivistöistä ei ollut mitään turvallisuushyötyä kenellekään, sen sijaan ne olivat erittäin provosoivia. ELi toimivat juuri päinvastoin kuin mitä poliisin tavoitteen tulisi olla.
|
|
|
|
|
jykke
Poissa
|
 |
Vastaus #1009 : 12.10.2009 klo 07:45:38 |
|
Rivistöistä ei ollut mitään turvallisuushyötyä kenellekään, sen sijaan ne olivat erittäin provosoivia. ELi toimivat juuri päinvastoin kuin mitä poliisin tavoitteen tulisi olla. Ei kukaan täysjärkinen provosoidu poliisirivistön nähdessään, toivottavasti.
|
|
|
|
|
Elmo
Poissa
Suosikkijoukkue: @JyvaskylanFutis
|
 |
Vastaus #1010 : 12.10.2009 klo 08:29:08 |
|
ehdottomasti tältä kaverille asiamukainen sanktio ja järkkärinauha vittuun käsivarresta.
Ja sitten heräsit?
|
|
|
|
|
Bunuel
Poissa
Suosikkijoukkue: Kansandemokraattinen jalkapallo
|
 |
Vastaus #1011 : 12.10.2009 klo 09:47:52 |
|
DB marssii seuraavaan matsiin suoraan Töölönlahden yli ja muuttaa stadikan vessassa vettä viiniksi.
|
|
|
|
|
Julkea bulbul
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU (JJK)
|
 |
Vastaus #1012 : 12.10.2009 klo 14:49:00 |
|
Craig Bellamy, edelleen hieno mies: http://www.mtv3.fi/urheilu/futis/uutiset.shtml/arkistot/futis/2009/10/973147Bellamyn purkaus liittyi Baxterin ennen ottelua antamiin kommentteihin, joissa hän kritisoi hyökkääjää epäkunnioittavien lausuntojen antamisesta.
- Hän väitti minun lietsoneen riitaa. En hyväksy väitettä. Mielestäni hänen omat kommenttinsa tekivät sen, eivätkä suomalaiset aio painaa asiaa villasella, Baxter sanoi.
|
|
|
|
|
John Devey
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Ilves
|
 |
Vastaus #1013 : 12.10.2009 klo 16:30:10 |
|
Mutta jo ennen pelin alkua jotkut valopäät loivat SMJK:n maineesta valoisampaa buuaamalla ja viheltelemällä Walesin kansallishymnin päälle. Missäpäin katsomoa olit? Ite olin ylhäällä, ja koitin tarkkaan kuunnella ettei tähän perseilyyn syyllistytä, mutta ei sinne ylhäälle kuulunut yhtään buuausta. Toki iso :keskari: tälle toiminnalle, mut melko vähästä tais sitten olla. Onneksi Kaikki nämä "Palloliitto, haistakaa vittu" ja "Baxter ulos!"-huudot tuottivat lähinnä myötähäpeää. Mielipiteenvapaus sallittava. Itse olen Baxterin erottamista vastaan, mutta jos joku on erottamisen puolella niin hänellä on oikeus sanoa se. Minulla on oikeus olla yhtymättä huutoon. Ja mitä Palloliitolle vittuiluun tulee, niin voihan huudoista olla montaa mieltä, mutta ymmärrän hyvin heitä jotka sitä huusivat
|
|
|
|
|
Ferro Montanha
Poissa
Suosikkijoukkue: 00840
|
 |
Vastaus #1014 : 12.10.2009 klo 16:44:37 |
|
Missäpäin katsomoa olit? Ite olin ylhäällä, ja koitin tarkkaan kuunnella ettei tähän perseilyyn syyllistytä, mutta ei sinne ylhäälle kuulunut yhtään buuausta. Toki iso :keskari: tälle toiminnalle, mut melko vähästä tais sitten olla. Onneksi
Itse olin siinä vieressä missä isompi mylläkkä alkoi ja kuulin walesin kansallilaulun aikana buuauksia ja huutelua jostain takaatani, kuullun perusteella asialla oli kyllä vain muutama oman elämän sankari.
|
|
|
|
|
MarcosTulio
Poissa
|
 |
Vastaus #1015 : 12.10.2009 klo 17:05:40 |
|
Kenen illan se on pilannut? Luetun ymmärtäminen, missä pelaa?
Väännetään nyt vielä rautalangasta. Tuo kuvaa ennen kaikkea koko järkkäreiden/poliisin organisoinnin ja vastuuhenkilöiden totaalista pätevyyden ja asioista ymmärtämisen puutteen megalomaanista tasoa. Rivistöistä ei ollut mitään turvallisuushyötyä kenellekään, sen sijaan ne olivat erittäin provosoivia. ELi toimivat juuri päinvastoin kuin mitä poliisin tavoitteen tulisi olla.
Koska et tajunnut mitä tarkoitin, niin sanotaan asia toisin sanoin: "Kyllä se poliisirivistö muakin huvitti, mutta ei se mua provosoinut tai vituttanut millään tavalla. Miksi olisi?"
|
|
|
|
|
o2j
Poissa
|
 |
Vastaus #1016 : 13.10.2009 klo 09:55:58 |
|
Vihdoin sain kuvat käsiteltyä ja foorumille, joten käykää katsomassa ottelukuvia
|
|
|
|
|
|
|
|