Selkäsauna
Poissa
Suosikkijoukkue: SJK
|
 |
Vastaus #375 : 18.02.2010 klo 19:43:03 |
|
Tää on muuten helvetin mielenkiintoinen peli. Kotihalli ja vastassa yksi oletetuista kärkijoukkueista C-lohkossa, sekä samalla paikallisvastus. Tässä näkee oikeastaan ensimmäistä kertaa minne suuntaan ollaan menossa, toki vasta on helmikuu, joten ei voi tuloksia vielä tuijotella, mutta joukkue alkaa olla koossa ainakin. Akatemiallahan on oma tärkeä matsi Pietarsaaressa samana päivänä aiemmin, joten junnuja ei tässä pelissä kokeilla.
Veikkaan siten aloitukseksi "parasta mahdollista", eli jotain tämmöistä:
--------------------Eteläaho---------------------- ------Ylihärsilä-----Tuovila----Muurimäki-------- ---------------Pajula------Ylinen------------------ -Väänänen---Lehtinen----Niemi-------Rauhala- ---------------------Tuomela----------------------
Penkki: Välimäki, Kankaanpää, Syrjämäki, Panula, Kujala, Bouroussi ja Asunmaa
Kankaanpää on ollut käsittääkseni flunssassa, että pelaaminen voi olla epävarmaa. HJK matsissa noista ei ollut mukana Muurimäki ja Tuovilakin tuli kentälle vasta 70min kohdilla. Kujala voisi toki olla avauksessa myös, mutta jos Tuovilalle halutaan peliaikaa, luulen että aloitetaan noin. Eteläaho saattaa olla penkillä ja Ylihärsilä piikissä. Silloin tuossa laidassa juoksisi Bouroussi, Panula tai Asunmaa. Asunmaa oli ainakin HJK matsissa avauksessa.
Asunmaalla ei noista ole kuitenkaan sopparia vielä. Sopparipelaajista loukkaantuneena on Lampi ja Huttu, kuten otteluennakossakin tuumattiin. Hurjassa vireessä oleva Teemu Penninkangas on Akatemian mukana, joten ei ole käytettävissä.
|
|
|
|
|
Didier Dundee
Poissa
|
 |
Vastaus #376 : 18.02.2010 klo 20:05:26 |
|
Kerrotko Lammen loukkaantumisesta?
|
|
|
|
|
Selkäsauna
Poissa
Suosikkijoukkue: SJK
|
 |
Vastaus #377 : 18.02.2010 klo 20:34:54 |
|
Kerrotko Lammen loukkaantumisesta?
En tiedä tän enempää: tuore isä Mikael Muurimäkikin lienee jälleen kalustossa. Sen sijaan Jaakko Lammen ja Petri Hutun pelaamista saadaan edelleen odotella. Koska Hutun Pete on tietävästi edelleen toipilaana, oletan että tuommoisessa otteluennakon lauseessa "Lammen pelaamaan palaaminen" tarkoittaa että mies on myös loukkaantuneena.
|
|
|
|
|
Rosetti
Poissa
|
 |
Vastaus #378 : 18.02.2010 klo 23:03:29 |
|
Mä taas luulen, että Jaska on risteilyllä. 
|
|
|
|
|
Selkäsauna
Poissa
Suosikkijoukkue: SJK
|
 |
Vastaus #379 : 19.02.2010 klo 23:12:50 |
|
Tämmöinen uutinen oli tämän viikon Etelä-Pohjanmaa lehdessä: Seinäjoen Jalkapallokerhon riveissä taistellaan maalikuninkuudestaSeinäjoki Seinäjoen Jalkapallokerho, SJK, alkaa tulevasta kaudesta alkaen palkita parhaan maalikuninkaansa kauden päätteeksi pokaalilla. Pentti Toivola lahjoitti joukkueelle aikoinaan saamansa Etelä-Pohjanmaa lehden maljan. Toivola palkittiin pokaalilla vuonna 1966 ja siitä asti se on koristanut vuonna 1971 myös SM-sarjan maalikuninkuuden voittaneen entisen jalkapalloilijan palkintokaappia. Maalikuninkaalle. Pentti Toivola (vas.) antoi vuonna 1966 voittamansa Etelä-Pohjanmaa lehden maljan kiertoon SJK:lle. Maljan vastaanotti joukkueen puheenjohtaja Raimo Sarajärvi. Kuvat: Kati Katajamäki Etelä-Pohjanmaa lehden maljan takaisin kiertoon laittaminen on Toivolan henkilökohtainen panos Etelä-Pohjanmaan jalkapallokulttuurille. Pokaalin tulevaisuuden suhteen hänellä onkin ainoastaan yksi vaatimus, sen on pysyttävä Etelä-Pohjanmaan alueella. – Pokaali tuo mukavasti kipinää sekä pelaajille, että katsojille. Paikkakunnan pojat pääsevät mittaamaan taitojaan. Ehkä tämän avulla saadaan myös jalkapallokulttuuria nousemaan. Toivola näkee SJK:ssa potentiaalia nousuun aivan Suomen huipulle asti. – Ehkä tulevaisuudessa SJK:n riveistä palkitaan myös SM-sarjan maalikuningas, hän lisää. Kovaa kamppailuaSJK on vuonna 2007 perustettu Sepsi-78:n ja TP:n yhteinen edustusjoukkue. Joukkueen puheenjohtaja Raimo Sarajärvi on pokaalista enemmän kuin otettu. – Tämä on joukkueellemme iso asia. Maalikuninkuudesta tullaan käymään kovaa kamppailua, Sarajärvi vakuuttaa. Kauden jälkeen eniten maaleja tehnyt pelaaja saa kiinnityksen pokaaliin. Vuosittain hallitseva maalikuningas ojentaa maljan eteenpäin seuraavalle kuninkaalle. Sarajärvi lupailee myös katsojien pääsevän osalliseksi pokaalista. – Pidämme sen hallilla esillä koko ajan. Malja. Pokaalista tullaan käymään kovaa taistelua.Seuraa EparistaKauden alettua voit seurata maalikuninkuus-taiston tilastoja kuukausittain Eparista. Ensimmäisiä tilastoja on luvassa toukokuun lopulla. Ilmeisesti tuo on tarkoitettu annettavaksi koko seuran parhaalle maalintekijälle? Eli mukana on myös B-junnut ja A-junnut. SJK:n oma "Golden Boot" pokaali. Legenda Pentti Toivolalle  Klopithan valitsee myös äänestämällä aina kauden päätteksi oman "Kauden Pelaajan" SJK:sta, joka saa Kloppien Kannu -kiertopalkinnon. Vuonna 2008 sen voitti Jani Asuintupa ja vuonna 2009 Ville Pajula. Kloppien Kannu ei siis välttämättä mene joukkueen parhaalle, tai eniten maaleja tehneelle pelaajalle.
|
|
|
|
|
Nahka_Tapsa
Poissa
Suosikkijoukkue: Tapio-san
|
 |
Vastaus #380 : 19.02.2010 klo 23:46:05 |
|
Kyllähän "Päällikkö" Pajula oli viime kaudella jos ei nyt paras niin ainakin parhaimmistoa, vaikka itse ääneni muualle annoinkin. 
|
|
|
|
|
Arpin Lusène
Poissa
|
 |
Vastaus #381 : 20.02.2010 klo 22:45:42 |
|
SJK oli ilmeisesti voittanut 1-0.
|
|
|
|
|
Selkäsauna
Poissa
Suosikkijoukkue: SJK
|
 |
Vastaus #382 : 21.02.2010 klo 00:09:45 |
|
SJK oli ilmeisesti voittanut 1-0.
Jep. Ylihärsilä teki ainokaisen. Niin kauan Kerho oli niskanpäällä pelissä täysin, kunnes teki kerralla 7 vaihtoa jossain 65min kohdilla. Peli meni tietty vähän sekaisin siinä vaiheessa ja Kiisto sai painostaa loppupelin. Mutta mitään hätää ei missään vaiheessa ollut, eikä Kiistolla ollut yhtä vaparia lukuunottamatta oikein yhtään paikkaakaan. SJK:n maalissa torjuneella Välimäellä ei tainnut olla kuin yksi torjunta? Eipä tosin Kerhollakaan mitään unelmapaikkoja ollut, mutta peli hallussa kuitenkin. Hyvä treenimatsi mun mielestä. Kiisto on kiva vastus, kun aina on yritystä molemmin puolin, pelataan kovaakin, mutta ei mitään sikailuja koskaan. Jos Kiisto ei olisi Vaasasta, siitähän voisi jopa diggailla. 
|
|
|
|
|
bratmay
Poissa
Suosikkijoukkue: SJK, Newcastle
|
 |
Vastaus #383 : 21.02.2010 klo 15:28:45 |
|
Kyllähän " Päällikkö" Pajula oli viime kaudella jos ei nyt paras niin ainakin parhaimmistoa, vaikka itse ääneni muualle annoinkin.  Ville on huppupelaaja! Kentällä Vipin päähän on helppo pelata palloa, koska kaverille jäi syntyessään FIFAn isopääkoodi päälle. Siis päälle, ei pään päälle. 
|
|
|
|
|
Selkäsauna
Poissa
Suosikkijoukkue: SJK
|
 |
Vastaus #384 : 22.02.2010 klo 18:28:58 |
|
Kerho kellisti KiistonSJK - FC Kiisto 1-0 (1-0) 09 min 1-0 Mikko Ylihärsilä Seinäjoen Jalkapallokerho pelasi talvikauden neljännen harjoitusottelunsa Ykkösestä pudonnutta FC Kiistoa vastaan Wallsport Areenassa ottaen voiton niukasti, mutta erittäin ansaitusti Mikko Ylihärsilän talvikauden ensimmäisellä maalilla, jonka mies iski jo vajaan kymmenen minuutin pelin jälkeen lauottuaan pallon etukulmasta sisään. Ottelu oli Kerholle toinen peräkkäinen kotihallissa ja ensimmäinen kotona pelattu ottelu saman sarjatason vastustajaa vastaan. Se, mikä on selkeästi hyvää oman tason vastustajia vastaan pelatessa on puolustuspelin tiivistyminen viime kauteen verrattuna. Nyt Kerhon maalissa torjunut Petri Välimäki joutui ensimmäisen kerran torjuntahommiin vasta ottelun 70. minuutilla. FC Kiistoa vastaan pelaaminen on lähes aina ollut eräänlaista painiottelua ja sangen fyysistä vääntöä, eikä tämäkään matsi tehnyt trendiin poikkeusta. Myös vaasalaisten verbaaliset avautumiset miltei jokaisesta tuomiosta lähes kollektiivisesti koko joukkueen voimin ovat jo tuttua tarinaa. Edellisen, HJK:ta vastaan pelatun, harjoitusottelun avauskokoonpanoon oli valmentaja Tomi Kärkkäinen tehnyt kolme muutosta. Viimeksi vaihdosta tulleet Mikael Muurimäki, Miikka Tuovila ja Jaakko Lampi nähtiin nyt Miika Asunmaan, Juha Etelä-Ahon ja Timo Rauhalan tilalle avauksessa. Kerho on pelannut nyt kahdesti oman sarjansa joukkueita vastaan, eikä omissa ole toistaiseksi soinut kertaakaan. Moinen antaa tietenkin uskoa siihen, että uuden valmentajan uudet kuviot ovat iskostumassa joukkueen keskushermostoon sillä tavalla, ettei omissa pauku kuten parilla aiemmalla kaudella on valitettavan usein tapahtunut. Noin 60 minuutilla Kärkkäinen vaihtoi kentälle taas nipun pelaajia. Yhteensä siinä kohtaa Kerho vaihtoi kehiin seitsemän uutta kasvoa. - Ei peli nyt ollut mielestäni ihan niin hyvää kuin Klubia vastaan, mutta ajoittain nähtiin kyllä ihan mainioitakin otteita. Alun viisi minuuttia meni hiukan hakiessa ja sen jälkeen sitten saatiin koneet käyntiin. Kiisto teki pelin avaamisesta aika vaikeaa, mutta kun pääsimme hyökkäysalueelle, olimme siellä vaarallisia, analysoi Kärkkäinen omiensa tekemistä. - Puolustuspeli oli ihan onnistunutta ja koko ajanhan meidän pelaamisemme menee kyllä eteenpäin. Uskon, että kesällä meitä vastaan tulee olemaan todella vaikeaa tehdä maaleja. Kaikki Kiiston vedot suuntautuivat ohi tai yli maalin, joten Petri Välimäellä oli kyllä ihan helppo puhde siinä mielessä. En tykkää yksilöidä onnistujia erityisemmin, koska joukkueenahan siellä kuitenkin pelataan, huomautti Kärkkäinen. SJK: Petri Välimäki, Mikko Väänänen, Tiitus Lehtinen, Petri Niemi, Ville Pajula, Ville Ylinen, Toni Kujala, Miikka Tuovila, Mikko Ylihärsilä, Mikael Muurimäki Vaihdosta: Anssi Syrjämäki, Timo Rauhala, Nuutti Panula, Miika Asunmaa, Juha Etelä-Aho, Samir Bouroussi, Jussi Kankaanpää
|
|
|
|
|
Selkäsauna
Poissa
Suosikkijoukkue: SJK
|
 |
Vastaus #385 : 23.02.2010 klo 19:50:56 |
|
SJK:n tämän kauden kotipelipaita näyttää tältä:   Paitoja on myynnissä Wallsport areenalla 35 euron hintaan. Kaikissa kannattajille myytävissä paidoissa on numero 12. Vieraspaita on sama muuten, mutta valkoinen ja siinä on kyljissä mustaa. Kotona mustat shortsit ja sukat, vieraissa koko valkoinen.
|
|
|
|
|
Trevor
Poissa
|
 |
Vastaus #386 : 23.02.2010 klo 20:26:22 |
|
 Onnittelut varmasta noususta. Ei mulla muuta.
|
|
|
|
|
Selkäsauna
Poissa
Suosikkijoukkue: SJK
|
 |
Vastaus #387 : 23.02.2010 klo 20:41:43 |
|
Onnittelut varmasta noususta. Ei mulla muuta.
 Hibs  FC Kobenhavn  Odense BK  Havant & Waterlooville Ja noiden lisäksi muunmuassa joku Hakakin mainostaa kyseistä tuotetta. Vai oliko sulla joku muukin tarkoitus tuossa? Kieltämättä inhottavaa että yhdistyy mielessä tuommoiseen Puppelijengiin tuo hieno SJK paita.  EDIT: Unohtamatta lähes kuninkaallista Hyllykallion Myrskyä!
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.02.2010 klo 20:48:57 kirjoittanut Selkäsauna »
|
|
|
|
|
Geza Toldi
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
 |
Vastaus #388 : 24.02.2010 klo 08:52:12 |
|
SJK:n tämän kauden kotipelipaita näyttää tältä:
Tyylikäshän tuo asuste on, jos mainokset tosiaan jäävät ainoastaan tuohon rinnassa komeilevaan.
|
|
|
|
|
Selkäsauna
Poissa
Suosikkijoukkue: SJK
|
 |
Vastaus #389 : 24.02.2010 klo 11:20:29 |
|
Tyylikäshän tuo asuste on, jos mainokset tosiaan jäävät ainoastaan tuohon rinnassa komeilevaan.
Tuskin jää, mutta ei siitä mitään sillisalaattia tule kuitenkaan. Luulisin että selkään tulee numeron alle ja päälle mainokset ja eteen tulee olkapäihin jotain. Shortseihin tulee varmasti myös joku mainos. Ikävä tosiasiahan on että varsinkaan kakkosen joukkueella ei ole varaa tommoisia jättää käyttämättä. Jos vain tukijaa on tarjolla. Jännityksellä odotetaan miltä paita lopulta näyttää? Kannattajille myytävässä paidassa ei ole muita mainostajia kuin tuo olutmerkki.
|
|
|
|
|
Selkäsauna
Poissa
Suosikkijoukkue: SJK
|
 |
Vastaus #390 : 24.02.2010 klo 15:15:14 |
|
RoPS tulee vieraisilleSeinäjoen Jalkapallokerhon harjoitusottelulistaan kirjattiin yksi merkintä lisää viime kaudella Veikkausliigassa pelanneen Rovaniemen Palloseuran kysyttä mahdollisuutta saapua Seinäjoelle. - Sieltä päin otettiin yhteyttä, koska he pelaavat lauantaina Kokkolassa KPV:ta vastaan ja meille tämä sopi ilman muuta. Saadaan yksi kova peli lisää, iloitsi Kerhon valmentaja Tomi Kärkkäinen. Ottelu pelataan sunnuntaina 21. maaliskuuta klo 12.00 Wallsport Areenassa. Millikin on meirän miäsSeinäjoen Jalkapallokerho on tehnyt sopimuksen Miika Asunmaan kanssa kuluvasta kaudesta. Viime talvena vallan huimaan kuntoon päässyt "Milli" missasi miltei totaalisesti koko kauden 2009 selkävaivojen takia iskettyään talvikauden peleissä ahkerasti osumia. "Millin" paperin myötä Kerholla on nyt kasassa 21 pelaajasopimusta kaudelle 2010.
|
|
|
|
|
Nahka_Tapsa
Poissa
Suosikkijoukkue: Tapio-san
|
 |
Vastaus #391 : 24.02.2010 klo 15:23:01 |
|
Pitääpä laittaa tuo Sambian Palloseuran vierailu oikein kalenteriin ylös, silloin viimeistään potkaistaan tämä Seijan harjoituskausi sivullekirjoittaneen osalta käyntiin. Toki Ilves-matsi sitä ennen on myöskin mahdollisuuksien rajoissa.
|
|
|
|
|
Selkäsauna
Poissa
Suosikkijoukkue: SJK
|
 |
Vastaus #392 : 24.02.2010 klo 15:23:46 |
|
Tässä koko SJK:n treenipelien lista:Ma 14.12. SJK - SJK U19 Wallsport klo 21.00 (TULOS: 3-0 (2-0) Maalit: Kujala, Luoma ja Panula) la 23.01 VPS - SJK Botniahalli klo 16.00 (TULOS: 5-0 (2-0)) la 30.01 JBK - SJK Tellushalli klo 14.15 (TULOS: 0-2 (0-2) Maalit: oma maali ja Lehtinen rp.) la 13.02 SJK - HJK Wallsport klo 14.00 (TULOS: 2-5 (2-1) Maalit: Ville Ylinen x 2) la 20.02. SJK - FC Kiisto Wallsport klo 19.00 (TULOS: 1-0 (1-0) Maali: Mikko Ylihärsilä) pe 26.02. SJK - VIFK Wallsport klo 18.00 la 13.03. SJK - Ilves Wallsport klo 18.00 Su 14.03. SJK - FC Blacbird Wallsport klo 13.45 (Tämän pelin SJK muodostuu pääosin A-junnuista) Su 21.03. SJK - RoPS Wallsport klo 12.00 la 27.03. VIFK - SJK Botniahalli tai tekonurmi klo xx.xx la 10.04. FC Kiisto - SJK Botniahalli tai tekonurmi klo xx.xx la 17.04. SJK - JBK Jouppilanvuori klo xx.xx Sopimuspelaajat ja numerot kaudelle 2010:03. Mikko Väänänen 04. Jussi Kankaanpää 05. Tiitus Lehtinen 06. Ville Pajula 07. Nuutti Panula 08. Anssi Syrjämäki 09. Toni Kujala 11. Mikko Ylihärsilä 12. Klopit13. Petri Niemi 14. Jaakko Lampi 15. Miikka Tuovila 16. Timo Rauhala 17. Teemu Penninkangas 18. Mikael Muurimäki 19. Ville Ylinen 20. Samir Bouroussi 22. Juha Etelä-aho 30. Petri Välimäki (mv) 35. Petri Tuomela (mv) 99. Petri Huttu __. Miikka Asunmaa 21 pelaajan kanssa on sopimus. Noiden lisäksi ringissä treenaa vielä ilman sopparia Henri Saranpää.
|
|
|
|
|
Nahka_Tapsa
Poissa
Suosikkijoukkue: Tapio-san
|
 |
Vastaus #393 : 24.02.2010 klo 15:33:29 |
|
Kellään lisätietoa Marko Hutusta, onko kyseinen pallovirtuoosi ripustanut Copat lopullisesti naulaan, vai onko Kaakkois-Suomesta päin löytynyt jo uusi työnantaja?
|
|
|
|
|
Selkäsauna
Poissa
Suosikkijoukkue: SJK
|
 |
Vastaus #394 : 24.02.2010 klo 15:41:21 |
|
Kellään lisätietoa Marko Hutusta, onko kyseinen pallovirtuoosi ripustanut Copat lopullisesti naulaan, vai onko Kaakkois-Suomesta päin löytynyt jo uusi työnantaja?
Vähän huhua kuullut että saattaisi kesällä olla Kerhonkin käytössä... Toivottavasti! Tällä hetkellä tosin Savonlinnassa opiskelemassa, joten ei pääse mukaan Kerhon treenirinkiin mitenkään. Huomioitavaa on että Maken pelinumeroa ei ainakaan ole kenellekään vielä annettu.  Mua kiinnostaa myös että koskakohan se Jossu Saranpää tulee Ausseista takaisin, kun hänellekin luulisi käyttöä olevan vielä?
|
|
|
|
|
bratmay
Poissa
Suosikkijoukkue: SJK, Newcastle
|
 |
Vastaus #395 : 24.02.2010 klo 18:01:36 |
|
Vähän huhua kuullut että saattaisi kesällä olla Kerhonkin käytössä... Toivottavasti! Tällä hetkellä tosin Savonlinnassa opiskelemassa, joten ei pääse mukaan Kerhon treenirinkiin mitenkään. Huomioitavaa on että Maken pelinumeroa ei ainakaan ole kenellekään vielä annettu.  Mua kiinnostaa myös että koskakohan se Jossu Saranpää tulee Ausseista takaisin, kun hänellekin luulisi käyttöä olevan vielä? No kylhän Make ja Jossu mahtuis minkä tahansa 2div. joukkueen avauskokoonpanoon tai sen läheisyyteen. Sitä paitsi näillä miehillä taitaa mennä pelihommat oldschool-tyyliin, eli mitä vähemmän treeniä, sitä parempaa peliä  Toivotaan et 10-paitakin saa arvoisensa kantajan  (vrt. William Gallas)
|
|
|
|
|
naskali
Poissa
|
 |
Vastaus #396 : 24.02.2010 klo 18:33:18 |
|
liverpool = huippujengi sjk = huippujengi carlsberg = paskaa kaljaa asunmaan soppari = paska soppari lyhyt ja ytimekäs yhteenveto = aivan perseestä!! 
|
|
|
|
|
Hudehuu
Poissa
|
 |
Vastaus #397 : 24.02.2010 klo 22:35:01 |
|
liverpool = huippujengi sjk = huippujengi carlsberg = paskaa kaljaa asunmaan soppari = paska soppari lyhyt ja ytimekäs yhteenveto = aivan perseestä!!  Oon naskalin viestistä samaa mieltä monesta kohdasta, mutta eri mieltä Asunmaan sopparista. Mies kuitenkin ymmärtää peliä ja hänellä on kaksi hyvää jalkaa. Ihmettelenkin miten ei oo pelannu ylempänä. Lisäksi mies tuo koppiin hyvää henkeä sopivan surkeilla vitseillään 
|
|
|
|
|
sukkasmurffi
Poissa
Suosikkijoukkue: FCZ, NUFC, Valencia
|
 |
Vastaus #398 : 24.02.2010 klo 22:45:13 |
|
Oon naskalin viestistä samaa mieltä monesta kohdasta, mutta eri mieltä Asunmaan sopparista. Mies kuitenkin ymmärtää peliä ja hänellä on kaksi hyvää jalkaa. Ihmettelenkin miten ei oo pelannu ylempänä. Lisäksi mies tuo koppiin hyvää henkeä sopivan surkeilla vitseillään  Moro Sneikki!
|
|
|
|
|
Hudehuu
Poissa
|
 |
Vastaus #399 : 24.02.2010 klo 23:29:15 |
|
Moro Sneikki!
Moikka moi Squillachi!
|
|
|
|
|
|
|
|