Jääskeläinen 8-
-Mitäpä tässä voisi sanoa? Ei joutunut venymään hienon puolustuspelin takia kuin oikeastaan kerran Klosen puskussa, mutta silti taas tuli se yksi maali, jolle ei mahtanut mitään. Sama virsi joka matsin jälkeen.

Lampi 8-
-Erityisesti ensimmäisellä puoliajalla hyvä. Toisen puoliajan lopussa alkoi olla jo pinteessä, kun Saksa painoi päälle ja jostain syystä Kolkalta ei tullut laidalla YHTÄÄN apuja. Kuitenkin hienot näytöt kovassa kansainvälisessä matsissa, tästä on hyvä jatkaa seuraaviin karsintoihin ehkäpä jo maajoukkueen avauspelaajana.
Heikkinen 8
-Todella vahva peli hieman vieraalla paikalla vaikeassa matsissa. Hienoja katkoja eikä jäänyt saksalaiskärjille yhtään kakkoseksi. Olisiko jopa käyttöä tulevissa karsinnoissa topparin paikalla muutenkin kuin hätävarana?
Hyypiä 7½
-Välillä vietiin aika pahasti. Ilmatilan herra ja hidalgo totutusti, mutta eipä taaskaan päästy näkemään sitä parasta Samia.
Moisander 8½
-Vihdoin se todella hyvä peli Nikeltä maajoukkueessa! Pallollinen peli totutun vahvaa ja alkaa ilmeisesti vähitellen hitsautumaan muun puolustuslinjan kanssa yhteen, kun siellä ei ollut nyt samanlaisissa ongelmissa kuin aiemmin. Jos jatkaa vaspana, niin Bonecrusherilla on kova työ yrittää syrjäyttää Nikke enää sieltä avauksesta.
Hämäläinen 8
-Hyvä peli vieraahkolla paikalla. Ei ainakaan näyttänyt vaihtoon tullessaan vielä hirveän väsyneeltä, joten mielestäni käsittämätön ratkaisu Bäxiltä. Uskalsi pitää palloa ja haastaa pakkeja upeasti. Ihan erilaista peliä nyt, kuin kesällä junnukisoissa Saksaa vastaan!
Roman 9-
-Loistavaa! Otti jälleen tahtipuikon Suomen keskikentällä ja teki ihan järkyttävän määrän duunia. Ja jälleen esityö myös Suomen maaliin. Lopussa tosin yksi hölmö ja huono kaukolaukaus Suomen pitäessä palloa, liekkö sitten väsymyksen myötä. Kuitenkin tällaisia hasseja ei saisi ratkaisuhetkillä tulla.
Sparv 7½
-Ihan hyvä matsi. Hitaus ja kankeus näkyy välillä vähän liikaa ja on myöhässä tilanteista. Korvaa kuitenkin paljon tuota fp:llään ja rauhallisilla, hyvillä syötöillään.
Porokara 8-
-Upea esityö JoJon maaliin, mutta muuten totutun pihalla pelistä. Haltuunotot järestään järkyttäviä louhareita ja pallonpitämisestä ei tullut vittuakaan. Toisaalta kuitenkin Suomen tämänhetkisen laituritilanteen huomioon ottaen jo pelkästään halu haastaa, vaikka kovin usein ei ohi sitten kovia pakkeja vastaan pääsekään, on kuitenkin hyvä ominaisuus ja Roninho pelasi näillä tehoilla itsensä vahvasti joukkueeseen ensi karsintoja ajatellen.
Litmanen 8
-Parasta Littiä sitten Wales-vierasmatsin. Syötöt napsuivat tällä kertaa todella hyvällä prosentilla omille eikä lähtenyt koittamaan liikaa turhan vaikeita yrityksiä. Ihmettelen vaan, miksi otettiin ihan lopussa vaihtoon? Jos jalat nyt siinä vaiheessa edes toimivat jossain määrin, niin olisi ollut äärimmäisen tärkeä rauhoittaja tuon lopun ajan. Tulos ilman Littiä näkyi sitten taululla.
Johansson 7+
-Suorastaan harmittavan kaksijakoinen matsi juhlasankarille. Hieno maali ja aktiivista peliä piikissä, joskin toki kaksinkamppailuissa ja pääpalloissa ei paljoa nahkahousujen toppariparille mahtanut. Sitten lopussa se ihan käsittämätön kompurointi pallon kanssa, joka ikävä kyllä nyt vaan pudottaa arvosanaa melko paljon.
Kolkka 4+
-En kehtaa sanoa tästä esityksestä mitään, tulee muuten liian sopimatonta tekstiä. Käsittämätön vaihto.
Kuqi 6
-Myös ihmeellinen vaihto. Ei onnistunut järkyttämään sakemanneja fp:llä, ja taktiset ja tekniset kykynsä todisti vetämällä pallon vittuunteentoista kerrokseen kun sitä pitäisi pitää omalla joukkueella. Vaihtoehtona olisi ollut Tarvajärvi, mutta Baxter haki ilmeisesti Wales-matsin tyyliin vastahyökkäyksestä Shefkillä otteluun lopullista ratkaisu. Tämä riskinottaminen kostautui nyt, ikävä kyllä.
Nyman - ei arvosanaa