red_one
Poissa
Suosikkijoukkue: Mitä iistimpää, sitä siistimpää
|
 |
Vastaus #75 : 27.10.2009 klo 21:20:41 |
|
Ehkä olen ollut juuri niissä peleissä poissa, kun ei tule mieleen, että herra olisi säännöllisesti jakanut "aukaisevia" syöttöjä. Omastakin mielestään hänen vahvuutensa on pääpelaamisessa ja kaksinkamppailuissa. Fakta on kuitenkin se, että pelkällä Deniksellä ei pitkälle pötkitä, vaikka hieno mies on ja hyvä tulevaisuuden futaaja. Deniksen rooli joukkueessa on ollut juuri tuo vahvuuksiensa mukaan pelaaminen, joten tarvitaan pelaajaa, jonka roolina on tehdä peliä pääasiassa hyökkääjien ja laiturien kesken.
Uskon, että Deniksestä voisi kasvaa hyvinkin johtaja, mutta voi olla seireenit houkottelevat muualle jos (tai pitäisi kirjoittaa kun) seuranjohto ei ole asian suhteen tarpeeksi aktiivinen. Denis on kuitekin parasta mitä vuosaarelaisten keskikentällä on nähty viimeisen kolmen vuoden aikana. On hyviä syöttöjä, katkoja, torppauksia, kovia laukaksia ja hyvää päänkäyttöä. Lisäksi kaverilla on vielä asenne kohdallaan ja arvostaa faneja isolla kädellä.
|
|
|
|
|
Big Duncan
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Viikingit, Vasurijengit
|
 |
Vastaus #76 : 28.10.2009 klo 08:50:47 |
|
Jos nyt miettii tulevan kauden rosteria niin 13-14 kaveria jatkaa päättyneen kauden joukkueesta. Siihen 4-5 nuorta, mutta jo Ykkösessä tasonsa todistanutta pelimiestä ja pari välittömästi joukkuetta vahvistavaa "kovaa" pelimiestä.
Saas nähdä kuinka valmiiksi joukkue pyritään rakentamaan jo ennen pre-seasonin alkua ja kuinka paljon jätetään paikkoja ns.try-out pelaajille.
|
|
|
|
|
red_one
Poissa
Suosikkijoukkue: Mitä iistimpää, sitä siistimpää
|
 |
Vastaus #77 : 28.10.2009 klo 22:07:52 |
|
Saas nähdä kuinka valmiiksi joukkue pyritään rakentamaan jo ennen pre-seasonin alkua ja kuinka paljon jätetään paikkoja ns.try-out pelaajille. Millo viimeksi oli eka harkkapeli. Oliko jo ennen vuodenvaihdetta? Uusi Lahti cupissa ehkä paremmalla sykkeellä alkuvuodesta.
|
|
|
|
|
Big Duncan
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Viikingit, Vasurijengit
|
 |
Vastaus #78 : 28.10.2009 klo 22:15:30 |
|
15.1 oli viimeksi ensimmäinen treenimatsi. Eiköhän treenimatsit ala samoihin aikoihin. Itse treenaaminen taitaa alkaa tällä kertaa hieman aikaisemmin kuin tammikuun alussa.
|
|
|
|
|
red_one
Poissa
Suosikkijoukkue: Mitä iistimpää, sitä siistimpää
|
 |
Vastaus #79 : 28.10.2009 klo 22:17:16 |
|
Onko treenejä nyt Myllypuron uudessa hallissa vai missä. Olis aika hienoo jos siellä pelattais myös treenipelejä.
|
|
|
|
|
Big Duncan
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Viikingit, Vasurijengit
|
 |
Vastaus #80 : 28.10.2009 klo 22:18:41 |
|
Kyllä se varmaan se pääsääntöinen treenipaikka on. Vähän sellasta huhua kuulunut ettei siellä reenimatseja pelata kun seinät on liian lähellä kenttää. Siinä taas järjen riemuvoitto arkkitehdiltä.
|
|
|
|
|
red_one
Poissa
Suosikkijoukkue: Mitä iistimpää, sitä siistimpää
|
 |
Vastaus #81 : 28.10.2009 klo 22:19:57 |
|
Kyllä se varmaan se pääsääntöinen treenipaikka on. Vähän sellasta huhua kuulunut ettei siellä reenimatseja pelata kun seinät on liian lähellä kenttää. Siinä taas järjen riemuvoitto arkkitehdiltä. Ilmeisesti taas suunnittelijana joku joka ei tiedä lajista mitään.
|
|
|
|
|
Luís Fernando
Poissa
Suosikkijoukkue: Pupelluksen mestarit 2008, 2009
|
 |
Vastaus #82 : 28.10.2009 klo 22:34:32 |
|
Ilmeisesti taas suunnittelijana joku joka ei tiedä lajista mitään.
Varmastikin lajin puolesta seinät ovat tarpeeksi kaukana, mutta katsojien kannalta tulee ahdasta. Laaksolahdessa kenttä vasta lähellä onkin, jossa Viikingit vajaa pari vuotta sitten pelasi FC Espoota vastaan. Myllypurossakin saisi siis seinää vasten seisoskella nenä kiinni verkossa. Lajiharjoitteluahan varten nämä hallit ovat tosin tehty, eikä yleisötapahtumia ajatellen. Talissa poikkeuksellisesti on sitä tilaa.
|
|
|
|
|
Big Duncan
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Viikingit, Vasurijengit
|
 |
Vastaus #83 : 29.10.2009 klo 10:27:08 |
|
Saisivat nyt pikku hiljaa laittaa uutisia tulemaan kun kerran sopimuksia on syntynyt.
|
|
|
|
|
Big Duncan
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Viikingit, Vasurijengit
|
 |
Vastaus #84 : 02.11.2009 klo 07:04:07 |
|
Tänään pitäisi tulla julki A-junnujen valmentaja.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.11.2009 klo 07:20:57 kirjoittanut Big Duncan »
|
|
|
|
|
Luís Fernando
Poissa
Suosikkijoukkue: Pupelluksen mestarit 2008, 2009
|
 |
Vastaus #85 : 02.11.2009 klo 07:50:25 |
|
Alan kiinnostumaan siinä kohtaa, kun eduksen pelaajarunko ja valmennus julkaistaan. Taitaa jäädä joululahjatoiveeksi.
|
|
|
|
|
Big Duncan
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Viikingit, Vasurijengit
|
 |
Vastaus #86 : 02.11.2009 klo 08:09:57 |
|
Tulevaisuutta Luffe tulevaisuutta. Seuraavat Abdulahit mielummin omasta ASM jengistä kuin naapuriseurasta.
|
|
|
|
|
jaja
Poissa
|
 |
Vastaus #87 : 02.11.2009 klo 08:53:32 |
|
Tänään pitäisi tulla julki A-junnujen valmentaja.
Onhan se Viljamaa, onhan...
|
|
|
|
|
Big Duncan
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Viikingit, Vasurijengit
|
 |
Vastaus #88 : 02.11.2009 klo 09:17:22 |
|
Ei kai nyt sentään. Tuohan olisi suorastaan törkeä ryöstö 
|
|
|
|
|
red_one
Poissa
Suosikkijoukkue: Mitä iistimpää, sitä siistimpää
|
 |
Vastaus #89 : 02.11.2009 klo 10:08:23 |
|
Tulevaisuutta Luffe tulevaisuutta. Seuraavat Abdulahit mielummin omasta ASM jengistä kuin naapuriseurasta.
Eiköhän Viikingit kautta historian ole ryöstöillä eläneet. Osaa näemmä naapurin isokin ryöstää.
|
|
|
|
|
madame
Poissa
|
 |
Vastaus #90 : 02.11.2009 klo 12:38:38 |
|
Onhan se Viljamaa, onhan...
Kyllä se on Janne Viljamaa.
|
|
|
|
|
Captain Harlock
Poissa
Suosikkijoukkue: PaTe
|
 |
Vastaus #91 : 02.11.2009 klo 12:55:47 |
|
Kyllä se on Janne Viljamaa.
Kukas se täällä keulii, eihän mitään ole vielä virallisesti julkaistu ?
|
|
|
|
|
jaja
Poissa
|
 |
Vastaus #92 : 02.11.2009 klo 12:58:00 |
|
Kukas se täällä keulii, eihän mitään ole vielä virallisesti julkaistu ?
Näin juuri, odotellaan maltilla.
|
|
|
|
|
Big Duncan
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Viikingit, Vasurijengit
|
 |
Vastaus #93 : 02.11.2009 klo 17:15:29 |
|
SM-sarjaan nousseen Viikinkien A-junioreiden uusi valmentaja on Janne Viljamaa, joka johdatti menneellä kaudella PK-35:n A-juniorit SM-kultaan.
Edelliset neljä kautta Viljamaa valmensi PK-35:n A-junioreita. Menestys oli huimaa, sillä menneellä kaudella joukkue voitti Suomen mestaruuden ja edellisellä kaudella hopeiset mitalit. -Totta kai joukkueen menestys on hieno asia, mutta minulle antaa paljon, että pelaajat kehittyvät. Tämä on yksi asia, jossa minun ja Viikinkien linjaukset kohtaavat hyvin, Viljamaa toteaa. Ennen PK-35:n A-junioreita Viljamaa valmensi Futuraa Kolmosessa sekä PK-35:n miesten joukkuetta Kolmosessa ja Kakkosessa. Nyt tuoreella Viikingillä on edessä uudet haasteet. -Kyllä ne ovat ne uudet tuulahdukset ja haasteet, jotka veivät minut Viikinkeihin. Vuosaaressa on paljon junioripelaajia ja työnsarkaa on edessä. Omat ajatukset kohtasivat hyvin seuran kanssa, että edustuksessa tullaan myös jatkossa antamaan entistä enemmän mahdollisuuksia junioreille. -Viikingit tarjosi haasteellista pakettia ja sopimus on 2-vuotinen, joten seurakaan ei vain ajattele kausi kerrallaan. Luottavaisin mielin lähden tähän uuteen haasteeseen, Viljamaa lisää. SM-sarjaan noussut Viikinkien A-juniorijoukkue aloittaa harjoitukset ensi viikon maanantaina avoimilla harjoituksilla Talin jalkapallohallissa kello 21.30-22.30. Lisätietoja: Päävalmentaja Janne Viljamaa p.0500-701807
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.11.2009 klo 17:19:36 kirjoittanut Big Duncan »
|
|
|
|
|
Pires
Poissa
|
 |
Vastaus #94 : 02.11.2009 klo 18:51:41 |
|
Tulevat Viikinki-organisaatiossa yllättymään.
|
|
|
|
|
Big Duncan
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Viikingit, Vasurijengit
|
 |
Vastaus #95 : 02.11.2009 klo 19:34:17 |
|
Parin vuoden diili ja voisi kuvitella tuon aiheuttavan myös pelaajaliikehdintää Viikkareiden ASM jengiin. Se on ihan selvä, että nyt haetaan leveyttä edarin taakse, josta koitetaan nostaa jatkossa pelaajia edustusjoukkueeseen.
Tiedä sitte mitä PK:ssa siirrosta ajatellaan, mutta idän ylpeys kiittää.
|
|
|
|
|
red_one
Poissa
Suosikkijoukkue: Mitä iistimpää, sitä siistimpää
|
 |
Vastaus #96 : 02.11.2009 klo 20:36:10 |
|
Tulevat Viikinki-organisaatiossa yllättymään.
Mistä?
|
|
|
|
|
Tommy Tykki
Poissa
|
 |
Vastaus #97 : 02.11.2009 klo 22:11:30 |
|
No nyt VW-ystävät ovat taas yhdessä.
|
|
|
|
|
Tapsa
Paikalla
|
 |
Vastaus #98 : 03.11.2009 klo 07:43:14 |
|
Mikähän on Viikinkien tavoite ensi kaudella? Uusi puppelointiko? Minä tulen Viikkareilla käymään 3 viikon kuluttua.
|
|
|
|
|
Big Duncan
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Viikingit, Vasurijengit
|
 |
Vastaus #99 : 03.11.2009 klo 07:47:24 |
|
Veikkausliiga tottakai. Ei kai tässä touhussa muuten mitään järkeä olisi.
|
|
|
|
|
|
|
|