• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Su 25.10 @ Hiihtis Suomen Cupin välierä FC Lahti - FC Inter

Aloittaja Venire, 18.10.2009 klo 21:20:06

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

ger

Lainaus käyttäjältä: Vinnie Stigma - 25.10.2009 klo 22:26:40
Näin on. Ens kausi mennään Tuomella ja näitä neljan maalin päästämisiä nähään kunnolla.

Slawuta bongattu katsomosta.

Sitruuna

Lainaus käyttäjältä: Vastapallo - 25.10.2009 klo 22:18:09
Szentpeterin kiitokset faneille olivat puolestaan sitä luokkaa, että nyt tiedetään hänen jatkavan uraansa jossain muualla.

Tästä lisätietoa kun meni ohi?

Vastapallo

#177
k

Luís Fernando

Taidettiin olla Vastiksen kanssa eri matsissa, kun meinasin tulla kertomaan ensimmäisenä, että ei ollut niitä viihdyttävimpiä matseja. Syykin löytyy siitä, että Lahen pelaajat pelasivat todella huolimattomasti ja pääosa matsista meni katsellessa sydän syrjällään kuinka Lahti tekee sitä ihan itse. Olisi siis ollut mukava nähdä kotijoukkuekin sillä tasolla, jolla pystyvät pelaamaan parhaimmillaan. Siinä sivussa tuli maaleja, jotka eivät Rafun ensimmäistä lukuunottamatta säväyttäneet. Kahvikin oli oudon makuista ja haaleaa, mutta makkara oli ihan syötävää paremman puutteessa.

Turvatarkastus oli melko tarkka kohdallani, kun kopeloitiin kaulasta nilkkoihin asti, mutta reppua ei viitsitty tarkastaa. Mukavasti näytti olleen Interin kannattajia paikalla.

Vinnie Stigma

Lainaus käyttäjältä: Vastapallo - 25.10.2009 klo 22:26:35
Sama, jos omat olis pelaamassa. Nyt kun voittajalla ei ollu vitunkaan väliä, niin tuo oli oikein hauskaa.

Eelleenkään en ymmärrä.

Vastapallo

#180
k

Vinnie Stigma

Lainaus käyttäjältä: Vastapallo - 25.10.2009 klo 22:37:20
Jos tuosta jotain jalkapallohienouksia lähti odottamaan, niin eihän se mitään tarjonnut, mutta ilman sen kummepia odotuksia tuo kävi loistavasta työvuoron jälkeisestä sunnuntaiviihteestä.

Arvostan asennettasi, mutta ei mee jakeluun :)

Vastapallo

#182
k



Personal Raineri

Lainaus käyttäjältä: tumma ja tulinen - 25.10.2009 klo 22:49:13
Otsikko: TamU kellisti Hongan, Ojanen lähetti Litmasen lomalle

http://www.mtv3.fi/urheilu/futis/uutiset.shtml/arkistot/futis/2009/10/982587

...vain Suomessa.

Tamperelainen kiekkotoimittaja päästetty sitten raportoimaan...?? ":ylos:"

krevis

Olihan tuokin tapa päättää oma kautensa katsomon puolella. Vieruskaverin kanssa samaa mieltä, että viihteenä tuo oli ihan omaa luokkaansa. Merkityksellisenä jalkapallo-otteluna ei välttämättä edes kauhean lähellä huippuluokkaa. Lahden kannalta todella sääli, ettei puolustukseen ollut laittaa lähellekään parasta mahdollista miehitystä. Melko karmeata räpellystä turhan monta kertaa. Näytti välillä ihan alkukauden KuPSilta, eikä ollut mitenkään nätisti ilmaistu.

Mitähän tuosta olisi tullut, jos se 1-0 tilanteessa yläripaan pamahtanut kuti olisi mennyt verkkoon? Todennäköisesti 4-5 Interille.

Pachinko

Lainaus käyttäjältä: krevis - 25.10.2009 klo 23:10:41
Olihan tuokin tapa päättää oma kautensa katsomon puolella.

Naisten Suomi-Armenian voisi vielä ensi kuussa palella, jos jäisi vähän parempi maku suuhun... Eipä sillä, Inter ansaitsi voittonsa, vaikkei kovin ihmeellisiä sekään esittänyt. Lahden harhasyöttöjen määrä oli aika karmaiseva. Konstakin kruunasi koko lailla päin helvettiä menneen kautensa sillä lisäajan "söhin pallon ensin itse sivurajasta yli ja vedän sen sitten harmistuksissani vielä kohti vastustajan päätyä, jotta aikaa kuluisi vähän lisää" -tempulla (toki koko jengi tuntui siinä vaiheessa jo muutenkin luovuttaneen).

Furuholm sukkahousuissaan on aika kiusallinen pideltävä kokemattomille puolustajille. Roikkuu koko ajan ihan siinä paitsion rajamailla ja pallon saadessaan vyöryy ikävän vastustamattomasti kohti maalia. Viimeisen maalin jälkeiset tuuletukset Lahden kannattajien suuntaan olivat kyllä varsin mauttomat :keskari:


Sudeetti

Pelillisestihän ottelu oli melko lailla kuraa, mutta hauskahan tuota surffailua oli puolueettomana katsella. Eiköhän kreviksen ja Vastapallon ja sivullekirjoittaneen tuntemukset olisi enemmän vitutuksen (tappio) ja/tai pelonsekaisen huojentuneisuuden (voitto) puolella jos omat joukkueet olisivat olleet kentällä.

Ekaa kertaa vastakatsomossa hiihtiksellä ja hyvin tuo ääni tuntuu sinne kantautuvan pääkatsomosta. Muutenkin mukavamman oloinen paikka seurata ottelua kuin pääkatsomo. :ylos:

Scholesin uima-allas

HELSINKIIIN HELSINKIIIN HELSINKIIIN!!!! KIITOS MIKA OJALA!

Venire

Jooh, puolustajia ei kiinnostanut pätkääkään. Sanevuoresta on sanottava se että esitti jokusen hyvän katkon silloin kun niitä eniten kaivattiin. Älytön määrä karmivia harhasyöttöjä vaikeutti Interin iltaa valtavasti, mutta siitä selvittiin. Tamu-peikko voitaisiin viimein nirhata.

Rafu

Mitä vittua, onko kello 6.30? Heräsin 45 minuuttia sitten koulua varten ja puhelimen kello näytti 6.40. Taisin unohtaa siirtää kelloja :D No jaa, käy se näinkin, ei edes väsytä.

Joo asiaan, eli vittu mitä puolustamista. Jos pelataan näin isoja pelejä niin silloin pitäisi saada puolustukseen kunnon miehitys. Nyt siellä oli Hietanen joka ei saa vittu syöttöjä omille, Huuhka joka ei ole vielä valmis johtavaksi toppariksi, Vanninen joka kuuluisi keskikentälle ja Toivomäki joka oli sentään omalla paikallaan. Interin maalit tulivat puolustuksen karmeista virheistä ja ihme ettei tullut enempää. Esim. yhdessän tilanteessa jossa yksi Interin kaveri pujotteli 16-rajalla niin palloon menivät samaan aikaan Vanninen-Huuhka parivaljakko jättäen Furuholmin selkänsä taakse. Onneksi pallo saatiin pelattua pois, mutta toisen olisi pitänyt jäädä pitämään hyökkääjä.
No virheitä oli paljon eikä niitä viitsisi muistella. Lahdelta tuli hyvä nousu 1-3 tilanteesta 3-3, mutta ei se auta jos puolustus on reikäjuustoa. No, paskan makuhan eilisestä jäi suuhun ja kun minä olin kerennyt toivoa viime vuoden kaltaista reissua Helsinkiin. Nokka kohti uusia pettymyksiä. Ei vaan, ensi kaudella Mustat Kuhnurti jylläävät mestaruuteen.

Vikke taitaa sitten olla lähdössä niin kuin Vastis sanoi. Harmittaa todella paljon, oli sen verran sympaattinen mies ja hyvä mokke. Viken pelastuksillahan me meidän ensimmäinen liigamitali voitettiin. Nevö forget! VIA VIA HUNGARIA!

Tuomella ei kiitos ensi kauteen!

Kuhstallmann

Eipä se Toivomäkikään nyt kovin hyvin pelannut. Jatkuvasti fyysisissä vaikeukissa kaksinkamppailuissa ja osallistui etunenässä niihin hilpeisiin harhasyöttötalkoisiin.

jaanu$

Lainaus käyttäjältä: Kuhstallmann - 26.10.2009 klo 08:00:17
Eipä se Toivomäkikään nyt kovin hyvin pelannut. Jatkuvasti fyysisissä vaikeukissa kaksinkamppailuissa ja osallistui etunenässä niihin hilpeisiin harhasyöttötalkoisiin.

ihan päin vittua veti seki (olikohan tähän joku syy?).

Eniten hukassa oli kuitenkin keskuspuolustus. Johtuiskohan pääosin siitä, että siellä ei ollut yhtään keskuspuolustajaa hääräämässä? Ja ehkä toi junnisen puuttuminenki keskikentältä näkys.

Mutta ihan hyvää viihettä kuitenkin (vaikka vituttaakin), ja tulihan taas osoitettua se, kuinka yhen jalkapallo-ottelun sisällä voi tunnetilat vaihella äärilaialta toiselle.

Ja ehoton sama Furuholmin mulkkuuteen. Mutta eri siihen, että oli mautonta tulla Lahen kannattajien eteen tuulettelemaan. Kyllähän tuota oikein kerjättiin ottamalla tää jamppa erityisesti silmätikuks. Mielestäni ihan oikein ottaa kaikki tilanteesta irti.

Grorudil

Vaikka puolustus oli mitä oli, pitäisin kuitenkin suurimpana syynä tappioon keskikentän heikkoutta. Hyökätessä kyllä keskikentälle löytyi miehiä, mutta puolustaessa Korte sai huolehtia koko keskikentän puolustuksesta. Harmittavaa että Litmanen jouduttiin laittamaan keskikentälle, sillä miestä meni oikealta vasemmalta ja jokapuolelta ohi.

Ainii, ja Konstalle menolippu jonnekin lämpimään.

Ulkopuolinen

Käsittämättömän paska peli ja todella hieno reissu. :ylos:

Annunen


Vinnie Stigma

Lainaus käyttäjältä: jaanu$ - 26.10.2009 klo 10:12:30
Ja ehoton sama Furuholmin mulkkuuteen. Mutta eri siihen, että oli mautonta tulla Lahen kannattajien eteen tuulettelemaan. Kyllähän tuota oikein kerjättiin ottamalla tää jamppa erityisesti silmätikuks. Mielestäni ihan oikein ottaa kaikki tilanteesta irti.

Sama ja tätä lisää! Vielä kun pääsis lähempää tolle apinalle huutelee.


ger

Lainaus käyttäjältä: Rafu - 26.10.2009 klo 07:30:09

Vikke taitaa sitten olla lähdössä niin kuin Vastis sanoi. Harmittaa todella paljon, oli sen verran sympaattinen mies ja hyvä mokke. Viken pelastuksillahan me meidän ensimmäinen liigamitali voitettiin. Nevö forget! VIA VIA HUNGARIA!

Tuomella ei kiitos ensi kauteen!


Eiköhän se Slawuta sinne tolppien väliin hankita ensi kaudeksi.