Hapen_ottokyky
Poissa
|
 |
Vastaus #400 : 09.11.2009 klo 10:18:05 |
|
Hienoa, että sopimuksia tippuu tasaiseen tahtiin  Sama vahvistuksien tarpeen osalta, mutta Kauppinen ei ollut enää 3. mies topparin paikalle sen jälkeen kun nuorempi Jonke saapui maisemiin. Pelasiko yleensäkään topparina sekuntiakaan koko kaudella? Yleensäkään en Kauppisella näkisi hirveästi käyttöä olevan ensi kaudella. Kauppinen on ihan asiallinen keskikentän puolustavaan rooliin penkille. Loukkaantumisia ja pelikieltojahan tulee kauden aikana varmasti. Selkeä kymppipaikan pelaaja, Kauppiselle paperi ja keskusta on sementoitu keskialueen osalta. Meriläisen sopimus oli hieno juttu. Silti toppariksi tarvitaan Pehkosen pariksi joku luotettava vaihtoehto, Hietanen tai kotimaahan paluuta kyttäävä Pasoja. Jos AC saisi Hietasen hankittua, puolustus ja keskialue on sellaisessa kondiksessa, ettei putoamisen välttäminen ole mikään ongelma. Johtajuutta ja kokemusta on aivan eri tavalla kuin esim. KuPSissa tai Jarossa.
|
|
|
|
|
Tucö
Poissa
|
 |
Vastaus #401 : 09.11.2009 klo 10:25:00 |
|
AC Oululla kotiturnaus helmikuun alussa (09.11.2009)
AC Oulu on lyönyt lukkoon ensimmäisen harjoitusotteluturnauksensa uutta kautta varten. Heinäpään Arina Areenalla pelataan kaksipäiväinen turnaus 6. - 7. helmikuuta.
AC Oulun isännöimään turnaukseen osallistuvat vierasjoukkueina Suomen Ykkösestä oululainen OPS-jp, Kokkolan Palloveikot sekä PS Kemi. Ruotsista mukaan tulevat Bodens BK ja IFK Luleå.
Ensimmäisen päivän ottelut pelataan kahdessa kolmen joukkueen lohkossa, jossa jokaiselle joukkueelle tulee kaksi ottelua. Toisena päivänä pelataan sijoitusottelut alkulohkojen sijoitusten perusteella.
Alkulohkon otteluissa peliaika on 2x30 minuuttia ja sijoitusottelut ovat täysimittaisia.
(Toimitus)
|
|
|
|
|
acdb
Poissa
|
 |
Vastaus #402 : 09.11.2009 klo 14:21:36 |
|
huhujen mukaan Jyrki Saranpää Vepsusta olisi Oulun suuntaan menossa...?
|
|
|
|
|
Erkki Rapala
Poissa
|
 |
Vastaus #403 : 09.11.2009 klo 14:54:18 |
|
Eikös tällä viikolla ala AC Oulun "avoimet harjoitukset" eli huhuilua voisi seurailla Arina-Areenalla ja tuijotella sanomalehden takaa kentällä harjoittelevia pelureita..
|
|
|
|
|
Brindellone
Poissa
Suosikkijoukkue: Anonymous Club Oulu
|
 |
Vastaus #404 : 09.11.2009 klo 17:47:18 |
|
huhujen mukaan Jyrki Saranpää Vepsusta olisi Oulun suuntaan menossa...?
Pyörikö traiauteilla? Ilimeisen monikäyttöne pelaaja joka pystyy pelaa paikkaa ku paikkaa niiku Jatta. Viimeaikona ilmeisesti enite oikeena pakkina vaikuttanu? Mut varmaanki tullessaan soviteltas oikeeksi laituriksi Pennasen kans. Siekkinen ja Hessu molemmat jpy:n listoilla.
|
|
|
|
|
acdb
Poissa
|
 |
Vastaus #405 : 10.11.2009 klo 16:58:14 |
|
Pyörikö traiauteilla? Ilimeisen monikäyttöne pelaaja joka pystyy pelaa paikkaa ku paikkaa niiku Jatta. Viimeaikona ilmeisesti enite oikeena pakkina vaikuttanu? Mut varmaanki tullessaan soviteltas oikeeksi laituriksi Pennasen kans.
Siekkinen ja Hessu molemmat jpy:n listoilla.
Ymmärsin, että try-out olisi kyseessä. Ilmeisesti VPS ja AC Oulu Jyrkin vaihtoehtoja...mut mistäpäs näistä tietää...
|
|
|
|
|
Erkki Rapala
Poissa
|
 |
Vastaus #406 : 10.11.2009 klo 17:18:28 |
|
Ymmärsin, että try-out olisi kyseessä. Ilmeisesti VPS ja AC Oulu Jyrkin vaihtoehtoja...mut mistäpäs näistä tietää...
Ja Pohjalaisen jutun mukaan harjoittelee Vaasassa.. No mistäpä näitä tosiaan tietää...
|
|
|
|
|
V
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
 |
Vastaus #407 : 10.11.2009 klo 17:24:16 |
|
Ilimeisen monikäyttöne pelaaja joka pystyy pelaa paikkaa ku paikkaa niiku Jatta. Viimeaikona ilmeisesti enite oikeena pakkina vaikuttanu? Mut varmaanki tullessaan soviteltas oikeeksi laituriksi Pennasen kans. Tällä kaudella oli enemmän oikeana laitahyökkääjänä (sen puolet kaudesta mitä ehti ennen loukkaantumista pelata). Viime kaudella pelasi tosiaan lähinnä oikeata pakkia (ja välillä vasentakin). Aiemmassa historiassa on ollut aina etupäässä hyökkäyksen pelaaja. Loistavan yritteliäs ja monipuolinen kaveri, jonka itse pitäisin VPS-rosterissa ehdottomasti, mutta valmennusjohto on kertonut Jyrkille, että hänen sopimustarjouksensa riippuu muun joukkueen kasauksesta, eli vielä joutuu odottamaan.
|
|
|
|
|
Litti
Poissa
Suosikkijoukkue: Kyrvänsyylä oot
|
 |
Vastaus #408 : 10.11.2009 klo 20:13:08 |
|
|
|
|
|
|
Carbon
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO, oululainen jalkapallo
|
 |
Vastaus #409 : 11.11.2009 klo 10:47:12 |
|
Pennaselle ja Kauppiselle jatkosopimukset, Luukkonen maalivahtiosastolleVeikkausliigaan noussut AC Oulu on solminut kolme pelaajasopimusta. Yhden vuoden mittaisen jatkosopimuksen ovat allekirjoittaneet Joonas Pennanen sekä Tommi Kauppinen ja joukkueen toinen maalivahti on ensi kaudella Jani Luukkonen. Lue lisääHyvältä näyttää, taas kaksi pelaajaa lisää ringissä viime kauden joukkueesta. Perusrunko alkaa olla hyvällä mallilla, nyt vaan sitten vähitellen jännittämään noista Nurmelan puhumista vahvistuksista. 
|
|
|
|
|
JM
Poissa
|
 |
Vastaus #410 : 11.11.2009 klo 11:02:16 |
|
Avaus nyt: Donewell Majava Pennanen Nurmela Dominic Kauppinen ? Pehkonen Meriläinen Hurme Dennys 
|
|
|
|
|
Antoine Roquentin
Poissa
Suosikkijoukkue: Jatkuvuuden Periaate & J-P Sartren rohtopaukku
|
 |
Vastaus #411 : 11.11.2009 klo 11:40:07 |
|
Hienoja uutisia jälleen!
Kauppinen pelasi viime kaudella loistavia pelejä silloin, kun pääsi omimmalle paikalleen eli keskikentän keskustaan. Tuoreessa muistissa on ainakin ottelu Viikinkejä vastaan Castrenilla, jossa dominoi lähes virheittä keskialueella yhdessä Nuren ja Domin kanssa. Laitapakkina oli ongelmissa, mutta ei toivottavasti joudu liigassa tuolla paikalla enää pelaamaan.
Pennanen löi varsinkin loppukaudesta läpi ja esiintyi edukseen nopeana laitakiiturina. Mielenkiintoista on nyt nähdä, mihin asti taso riittää Veikkausliigan joukkueita vastaan.
Kruununa ACO-ikoni Luukkosen paluu muonavahvuuteen. Tämä uutinen herkistää, tervetuloa takaisin Jani!
e: jatkoa toivoisin vielä ainakin seuraaville viime kauden pelaajille: Frank, Heiskanen, Kukka, Siekkinen, Korhonen, Hanhela.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.11.2009 klo 11:44:12 kirjoittanut Antoine Roquentin »
|
|
|
|
|
Juhana Jäähynkalastaja
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Muovinen Palkkaturva teitä ei kukaan kaipaa®
|
 |
Vastaus #412 : 11.11.2009 klo 11:47:54 |
|
Pennanen löi varsinkin loppukaudesta läpi ja esiintyi edukseen nopeana laitakiiturina. Mielenkiintoista on nyt nähdä, mihin asti taso riittää Veikkausliigan joukkueita vastaan.
Joonas kehittyi aivan valtavasti kauden aikana ja väitän että kyseessä on ns parempi versio Rafista eli myös potkutekniikka on jo hallussa. Jatkoa seuraa - Viime kauden ryhmästä puuttuu vielä muutama haluamamme pelaaja, joiden kanssa neuvottelut ovat loppusuoralla. Sen jälkeen haetaan ne liigatason vahvistukset, joita kaipaamme. Ykkösprioriteetti on löytää liigatason toppari, mutta lisäksi tarvitsemme muun muassa nopean hyökkääjänkin, valottaa urheilutoimenjohtaja Mika Nurmela.
|
|
|
|
|
Brindellone
Poissa
Suosikkijoukkue: Anonymous Club Oulu
|
 |
Vastaus #413 : 11.11.2009 klo 11:54:54 |
|
Joki aika sittenhän puhuttiin, että 60-70% viime kauden joukkueesta jatkaa, joten enää on maksimissaan odotettavissa 4-6 pelaajan jatkosopimus:
Ei jatka:
John Jonke Tinho Juho Keskinen Simo Myllymäki
Mahollisesti:
Bleron Kllokoqi (Jatkaa kolmosena tai OPa:ssa?) Eetu Uusitalo Henri Hanhela Joni Korhonen Niko Heiskanen Tommi Siekkinen
Pakko saada sopimus:
Toni Kolehmainen (Jos muuta ei avaudu) Niko Kukka Frank Jonke
|
|
|
|
|
Tucö
Poissa
|
 |
Vastaus #414 : 11.11.2009 klo 12:06:08 |
|
Yllämainitulla avauskokoonpanolla sarjapaikan säilyttäminen edellyttää kahden muun liigaseuran konkurssia. Nurmelan peräänkuuluttamat liigatason vahvistukset ovat välttämättömiä liigapaikan säilyttämiseksi. Liigatason vahvistuksilla tarkoitan avauskokoonpanon pelaajia.
Suurin osa tämän hetken sopimuspelaajista on kysymysmerkkejä liigatasolla. Toki käyttökelpoisia vaihtopelaajina ja ansainneet jatkosopimukset viime kauden näytöillä, mutta ei kannattaisi vielä peukutella. En olisi kovin luottavainen sarjapaikan uusimiseen viime kauden joukkueella. En etenkään, jos Malinen jatkaa valmentaja ja Kolehmainen vaihtaa maisemaa. Leveyssuunnassa viime kauden pelaajamateriaali olisi liian kapea liigapeleihin. Ja Ykkösessä AC Oulu oli onnekas loukkaantumisten suhteen. Joku Pennanen, Korhonen tai Siekkinen ei voi olla automaattisesti avauksessa. Itseasiassa Siekkisellä ja Korhosella ei pitäisi olla mitään asiaa ensi kauden joukkueessa.
|
|
|
|
|
Antoine Roquentin
Poissa
Suosikkijoukkue: Jatkuvuuden Periaate & J-P Sartren rohtopaukku
|
 |
Vastaus #415 : 11.11.2009 klo 12:09:34 |
|
Toni Kolehmainen Jätin Kolen omasta listastani pois sen takia, että pidän jatkoa epätodennäköisenä. Eiköhän ulkomailta joku ottaja löydy. Toki olis hienoa, jos jäisi...
|
|
|
|
|
Tucö
Poissa
|
 |
Vastaus #416 : 11.11.2009 klo 12:26:20 |
|
Jätin Kolen omasta listastani pois sen takia, että pidän jatkoa epätodennäköisenä. Eiköhän ulkomailta joku ottaja löydy. Toki olis hienoa, jos jäisi...
Löytyykö? Joku ottaja ehkä, mutta kyllä Kole voisi kokeilla ensin Veikkausliigassa ja siirtyä ulkomaille pelaamaan vasta sen jälkeen. Sehän kävi testeissä ties missä, eikä saanut sopimusta. AC Oulussa saisi sentään peliaikaa. Kannattaisi miettiä kahdesta ennen kuin vaihtaa taas muualle. Noilla näytöillä ei välttämättä ole siirtoikkunan tavoitelluin pelaaja.
|
|
|
|
|
Brindellone
Poissa
Suosikkijoukkue: Anonymous Club Oulu
|
 |
Vastaus #417 : 11.11.2009 klo 12:32:54 |
|
Ykkösprioriteetti on löytää liigatason toppari Hietanen, Okkonen, Ikäläinen tai Pasoja toennäkösyys järjestyksessä. 
|
|
|
|
|
Brindellone
Poissa
Suosikkijoukkue: Anonymous Club Oulu
|
 |
Vastaus #418 : 11.11.2009 klo 12:51:29 |
|
Jätin Kolen omasta listastani pois sen takia, että pidän jatkoa epätodennäköisenä. Eiköhän ulkomailta joku ottaja löydy. Toki olis hienoa, jos jäisi...
Jotenki tost Nuren kommentista o aistittavissa, että Kolen sopparin vääntäminen vois olla toennäköstäki. Muutenhan keskikentälle tarttes hakee vahvistusta, topparin ja laiturin lisäks.
|
|
|
|
|
TK
Poissa
Suosikkijoukkue: koko oulun calcio
|
 |
Vastaus #419 : 11.11.2009 klo 13:24:10 |
|
Tärkeitä sopimuksia! Maalivahti-osasto nyt kunnossa ja keskikentälle saatiin leveyttä lisää.
Brinden tapaan jatkopahveja toivoisin Kukalle, Kolelle ja FJonkelle. Sen sijaan Siekkiselle ja Heiskaselle paras vaihtoehto olis varmaan joku ykkösen tai kakkosen seuroista. Kummallakin jäi peliaika vähiin viime kaudella ja parempi saada näille peliaikaa. Ykkösen tasolle hyviä pelaajia, mutta liigaan ei vielä valmiita. Miiga-jp ois sarjatasonsa puolesta hyvä vaihtoehto, mutta onko kiinnostusta? Korhosella ja Uusitalolla vähän sama juttu. Yhteistyöseuraan tasoa näyttämään ja sieltä sitten ylöspäin?
Hanhelalle puolestaan ei sopparia, kiitos. Ei saanut viime kaudella OLS:n riveissä oikein mitään erityistä aikaan. Suoraan sanottuna kehitys polkenut paikallaan. HauPa A?
|
|
|
|
|
Lepi
Poissa
|
 |
Vastaus #420 : 11.11.2009 klo 13:37:38 |
|
Kyllähän Siekkisellä olisi ensi kaudella paremmat mahdollisuudet saada vastuuta, kun intti ei ole enää häiritsemässä. Ihan käyttökelpoinen mies super-subin rooliin, jos pysyy pre-seasonin ehjänä ja pääsee harjoittelemaan hyvin. Hessulle parempi vaihtoehto olisi minunkin mielestä OPA tai OPS, sillä liigassa ei peliaikaa olisi hirveämmin tulossa. Mitäs tuo on aiemmin tarkottanu, kun pelaaja on JPY:n listalla? Ei aio jatkaa nykyisessä seurassaan? Katselee myös muita vaihtoehtoja? Pennasen sopimukselle 
|
|
|
|
|
Erkki Rapala
Poissa
|
 |
Vastaus #421 : 11.11.2009 klo 13:51:11 |
|
Hienoja uutisia jälleen!
Kauppinen pelasi viime kaudella loistavia pelejä silloin, kun pääsi omimmalle paikalleen eli keskikentän keskustaan. Tuoreessa muistissa on ainakin ottelu Viikinkejä vastaan Castrenilla, jossa dominoi lähes virheittä keskialueella yhdessä Nuren ja Domin kanssa. Laitapakkina oli ongelmissa, mutta ei toivottavasti joudu liigassa tuolla paikalla enää pelaamaan.
Ihan pakko tulla sanomaan, että Tommi kyllä dominoi peliä, mutta Nuren ja Kolen kanssa Domin pelatessa huikean pelin oikeana puolustajana Hurme-Jaken ollessa nivusvaivaisena sivussa. Korhosella ja Hanhelalla ei mitään asiaa joukkueeseen. Siekkinen ja Heiskanen OPA:n kautta paikkaamaan loukkaantumisia. Kukka vasemmalle ja Jonke. Sitten se todellinen toppari tuohon ja joku hyvä hyökkääjä. Kolella on sama juttu, kun Hurmeella, eli haluaako kukaan katsomatonta korttia nykyisessä taloustilanteessa. Keskikentän dominointi kotikentällä tutuissa ympyröissä ja sitten uudestaan maailmalle. Onko kukaan edelleenkään käynyt katsomassa, keitä siellä harjoituksissa potkii??
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.11.2009 klo 13:52:25 kirjoittanut Erkki Rapala »
|
|
|
|
|
Antoine Roquentin
Poissa
Suosikkijoukkue: Jatkuvuuden Periaate & J-P Sartren rohtopaukku
|
 |
Vastaus #422 : 11.11.2009 klo 13:57:05 |
|
Ihan pakko tulla sanomaan, että Tommi kyllä dominoi peliä, mutta Nuren ja Kolen kanssa Domin pelatessa huikean pelin oikeana puolustajana Hurme-Jaken ollessa nivusvaivaisena sivussa. Joo, näinhän se olikin. Muisti näyttää pettävän välillä.
|
|
|
|
|
maaliverkko
Poissa
|
 |
Vastaus #423 : 11.11.2009 klo 14:00:43 |
|
Tärkeitä sopimuksia Pennanen ja Kauppinen ja Luukkosen mukaantulo lämmittää myös  Edellisen nousun jälkeen Luukkonen ei päässyt Oulun paidassa liigaa pelaamaan, joten nyt uusi mahdollisuus, vaikka Dennys varmasti selkeä ykkösvahti onkin. Pennasessa näkisin paljon potentiaalia. On kehittynyt koko ajan ensin Kokkolassa ja sitten viime kaudella Oulussa, joten jos suunta jatkuu samanlaisena, niin varmasti on kahden vuoden sisällä hyvätasoinen liigapelaaja. Ihan sama pätee Kauppiseenkin. Ainakaan Pennasen varaan en kuitenkaan vielä ensi kaudella liikoja laskisi. Selkeitä vahvistuksia tarvitaan viime kauden joukkueen ulkopuolelta topparin tontille, keskikentälle Domin ja Nuren kaveriksi (jos Kole ei jatka) ja hyökkäykseen, koska Majavan/Pennasen veikkaan olevan vielä vähän liian köykäisiä ainakin alkukaudella. Viime kauden joukkueesta jatkoa toivoisin vielä ehdottomasti Kukalle ja Jonkelle. Heiskanen ja Korhonen olisivat lisäksi hyviä vaihtopelaajia laajentamaan rinkiä. Ei jatkoon: John Jonke Myllymäki Tinho Uusitalo ja Siekkinen voisivat olla hyviä Opaan ja sieltä sitten tarpeen tullen paikkaamaan mahdollisia loukkaantumisia. Eri asia tietenkin on, riittääkö pelaajilla itsellään motivaatio pelata pääsääntöisesti kakkosessa? Ensi kauden runko on kuitenkin jo erittäin vahva, nyt vaan ne muutamat täsmähankinnat vielä kehiin, niin hyvä tulee 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.11.2009 klo 14:02:00 kirjoittanut maaliverkko »
|
|
|
|
|
GSU
Poissa
|
 |
Vastaus #424 : 11.11.2009 klo 14:06:20 |
|
Siekkisellä nyt ei liigassa tee tasan mitään. Eihän tuo pärjää kunnolla edes ykkösessä. Pelkkä, ja tosiaankin vain pelkkä, nopeus ei liigassa riitä.
Ihan hyvin alkaa olla materiaalia, mutta vahvistuksia kaivataan. Toppari, laituri ja kärki (joka toivon mukaan on Jonke). Luukkonen hyvä vahvistus maalivahtiosastolle. Jos nyt sattuisi sillä tavalla, että Dennys intoilee liikaa sarjaporrasta ylempänä, niin ihan riittävän hyva tuuraajakin löytyy.
|
|
|
|
|
|
|
|