Baja
Poissa
|
 |
Vastaus #125 : 28.11.2009 klo 19:23:55 |
|
Näyttää siltä, että Pori-futikseen on syntymässä aikaisempaa selvemmin kaksi keskittymää, PoPa-Musa ja Jazz. On ollut selvää jo jonkin aikaa että Jazz haluaa Porin ykkösseuraksi, eikä tyydy vain kasvattajaseuran rooliin. Näin sen pitääkin olla, kilpailu vie eteenpäin, kunhan se ei johda palkkojen liian suureen nousuun. PoPalta A-juniorijoukkue on askel juuri oikeaan suuntaan, kun se on saatu toimivaksi niin on aika laajentaa junioritoimintaa.
PoPan suuret kysymysmerkit ovat junioritoiminnan laajentaminen sekä tavoitteena oleva liiganousu. Edustuksen organisaato ja koko seura olisi saatava siihen kuntoon, että kun mahdollinen liiganousu tapahtuu, saataisiin siitä kaikki irti. Yhteistyöhön lähiseurojen kanssa tulisi panostaa erityisesti.Tps:n SWU-malli, jossa jalkapallon tosissaan suhtautuvat pelaajat Lounais-Suomesta siirtyvät Tepsiin n. 15-vuotiaina ja vastineeksi seurat saavat apua mm. varustehankntaan sekä valmentajien koulutukseen, saattaisi toimia myös Porissa. Ensimmäinen asia mitä PoPan kannattaisi tehdä, olisi esim. kausikortit vitosella kaikkien Satakuntalaiseurojen alle 15-vuotiaille pelaajille. Siihen lisäksi kummipelaajat eri joukkueille, De Mattia opettamassa perjantaina potkutekniikkaa ym. Luvian Vedon 13-kesäisille pojille ja tytöille ja seuraavan päivän pelin puoliajalla joukkue esiteltäisiin Porin Stadionilla Deman johdolla, toimisi varmasti innokkeena lasten harjoitteluun ja myös PoPa saisi mahdollisia katselijoita/kannattajia.
Tähän liittyen heitän kysymyksen maakunnan futisihmisille: Käydäänkö Kokemäeltä, Eurasta, Merikarvialta ym. katsomassa jalkapalloa Porissa ja jos käydään niin millä porukalla ja kuinka ajatus peliin lähtemisestä on syntynyt?
Täysin mutu pohjalta: Olen samaa mieltä siinä, että tuo PoPa-MuSa ja sitten taas ”yksinäinen” Jazz akseli alkaa selkeästi muotoutumaan ja näkymään. Sekä selkeää tervettä yhteistyötä, että kilpailua tarvitaan Porissakin. Tuo palkkojen nousu ajatus on mielenkiintoinen. Kun vertaa nykyhetkeä Porissa vaikkapa Isä-Jazzin kulta-aikoihin ja MuSan huimiin vanhoihin kakkos & ykkösdivariaikoihin, niin käsittääkseni rahaa & palkkarahaa paloi täysin eri svääreissä kuin vaikkapa nyky Jazzissa ja jopa PoPassakin. Mitäs sitten tapahtuu Porissakin määrätyissä joukkueissa, kun (nuoret) pelaajat alkavat/haluavat siirtyä ”oikeasti” talkoo puolelta kohti isompia liksoja (?) Tuo PoPa-MuSa A-juniori yhteistyö on ihan mielenkiintoinen. Onnistuessaan se voi kantaa positiivisesti vaikka mihin. Jos hanke menee reisille, niin ei kait siinä muuta tapahdu (?) kuin se, että MuSalta sekoaa vuoden-pari-kolme A-ikäluokkakuviot. PoPan ja MuSan (mahdollinen) farmisopimus vaikuttaisi myös tervetulleelta. Toivottavasti se toteutuessaan toisi oikeaa hyötyä molemmille seuroille ja molempien seurojen edustusjoukkueille. Toivotaan PoPan nousu liigaan onnistuisi mahdollisimman nopeasti. Voisi kuvitella, että se täytyy toteutua – ihan rahan vuoksi – hyvinkin nopeasti. Samoin toivotaan, että sekä Musa ja Jazz (edelleen) vakiinnuttaisivat nuo kakkosen paikkansa. Bonuksena olisi ihan hienoa, että ainakin joku neljäs paikallinen seura siirtyisi puulaakihömpästä edustuksensa toimintaa kohti vaikkapa tuota uuden kolmosen kärkeä.
|
|
|
|
|
pirakaia
Poissa
|
 |
Vastaus #126 : 28.11.2009 klo 19:41:06 |
|
Tuo palkkojen nousu ajatus on mielenkiintoinen. Kun vertaa nykyhetkeä Porissa vaikkapa Isä-Jazzin kulta-aikoihin ja MuSan huimiin vanhoihin kakkos & ykkösdivariaikoihin, niin käsittääkseni rahaa & palkkarahaa paloi täysin eri svääreissä kuin vaikkapa nyky Jazzissa ja jopa PoPassakin.
Mitäs sitten tapahtuu Porissakin määrätyissä joukkueissa, kun (nuoret) pelaajat alkavat/haluavat siirtyä ”oikeasti” talkoo puolelta kohti isompia liksoja (?)
Juuri tätä itsekin mietin. Tilanne Porissa ei vielä tosiaan ole sellainen että palkat lähtisivät käsistä. Paljon tässä tilanteessa riippuu Jazzista, sillä olen aivan varma että jos Jazzin nykyinen joukkue jatkaa yhdessä vaikka neljäkin vuotta, niin nousu ykköseen on realistinen jossain vaiheessa. Ongelma siinä on se, että kun pelaajalle alkaa tulla ikää kahdenkympin päälle ja harjoittelu on puoliammattimaista, niin jossain vaiheessa opiskelut ja työt menevät edelle jos pelaamisesta ei saa muuta kuin ilmaisen kauden ja kahdet nappikset.
|
|
|
|
|
Incarnation
Poissa
Suosikkijoukkue: PoPa, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #127 : 28.11.2009 klo 21:09:45 |
|
Tämä A-junnujen siirto Musasta on kyllä kuningasidea, ajatuksena saada Porin ja miksei koko Satakunnankin parhaat a-junnut aina PoPaan, pitkä sopimus käteen ja myynti eteenpäin hyvällä rahalla. Kun se vaan olis noin helppoa, Lehtosen Juho nyt sattuu olemaan poikkeustapaus Suomessa, niitä ei ihan joka vuosi tule, ei välttämättä edes joka kymmenes. Niin ja A-Junnujen ykkönenhän on perinteisesti ponnahduslauta suoraan Euroopan kentille.... sen saa ensi kaudella kokea ehkä moni, tai sit voi tulla pettymyskin.
Ei kai tuon A-junnujuokkueen ole tarkoituskaan olla mikään ponnahduslauta Eurooppaan. Mistä niin yleensä päättelit? Eiköhän sen juniori-ikäluokan ole tarkoitus ajaa samaa tehtävää kuin jokaisessa muussakin jalkapallojoukkueessa: kasvattaa pelaajia edustuksen käyttöön. Se nyt on selvää, että kaikki eivät ole Lehtosen potentiaalilla varustettuja lupauksia. Hullua luulla PoPan seurajohdon pitävän kaikkia nuoria yhtä helppona kauppatavarana.
|
|
|
|
|
Herkkä Pipari
Poissa
Suosikkijoukkue: AYHSMB
|
 |
Vastaus #128 : 28.11.2009 klo 21:22:54 |
|
Hullua luulla PoPan seurajohdon pitävän kaikkia nuoria yhtä helppona kauppatavarana.
Täysin kreisiä.
|
|
|
|
|
Kirkkoherra
Poissa
Suosikkijoukkue: Jeesuksen saunavuoro
|
 |
Vastaus #129 : 28.11.2009 klo 21:30:57 |
|
Tähän liittyen heitän kysymyksen maakunnan futisihmisille: Käydäänkö Kokemäeltä, Eurasta, Merikarvialta ym. katsomassa jalkapalloa Porissa ja jos käydään niin millä porukalla ja kuinka ajatus peliin lähtemisestä on syntynyt?
Väittäisin ettei Kokemäeltä eikä ydineurasta päin käydä katsomassa porilaista futista, varsinkaan kun yksikään joukkue ei pelaa pääsarjassa. Jazzin kulta-aikoina meitä lähti Kiukaisten alueelta autollinen tai kaksi. Nykyään joutuu useimmiten reissaamaan yksin...
|
|
|
|
|
Wecce
Poissa
|
 |
Vastaus #130 : 28.11.2009 klo 22:32:07 |
|
Kävisi nyt edes porilaiset kattomassa tätä muovia
|
|
|
|
|
Pappa
Poissa
|
 |
Vastaus #131 : 28.11.2009 klo 22:33:50 |
|
Kun mökiltä 70 km:n päästä on säännöllisesti asiaa Poriin, niin aikataulu pyritään laatimaan niin, että ainakin arki-iltaiseen matsiin ehditään samalla reissulla. Kyllä porilainen futis on ihan viihdyttävää (vaikka Idän Punaisia kannatankin), samoin hyvä seurata Siniveristen kannustusta omilleen. Toivottavasti sama meininki jatkuu vastakin!
|
|
|
|
|
Baja
Poissa
|
 |
Vastaus #132 : 29.11.2009 klo 00:11:42 |
|
Noin silmämääräisesti arvioiden PoPan kakkosen kaudella kävi selkeästi enemmän yleisöä kuin vaikkapa tällä kaudella Jazz-j:n peleissä.
Onko niin, että ”suuri yleisö” menee ja kansoittaa katsomot lähinnä sen kulloisenkin korkeimman sarjatason perässä … ?
|
|
|
|
|
Tumba
Poissa
Suosikkijoukkue: Shoplifters of the world united
|
 |
Vastaus #133 : 29.11.2009 klo 00:46:55 |
|
Onko niin, että ”suuri yleisö” menee ja kansoittaa katsomot lähinnä sen kulloisenkin korkeimman sarjatason perässä … ?
En millään jaksa usko tähän. Porilaiset ovat tunnettuja seurauskollisuudestaan ja siitä, että he ovat seuran takana vaikeinakin aikoina. Gloryhunttausta ei Porissa ole koskaan harrastettu...
|
|
|
|
|
Kirkkoherra
Poissa
Suosikkijoukkue: Jeesuksen saunavuoro
|
 |
Vastaus #134 : 29.11.2009 klo 01:14:36 |
|
En millään jaksa usko tähän. Porilaiset ovat tunnettuja seurauskollisuudestaan ja siitä, että he ovat seuran takana vaikeinakin aikoina. Gloryhunttausta ei Porissa ole koskaan harrastettu...
Totta. Wecce voisikin kertoa tästä hieman lisää.
|
|
|
|
|
BOCA TAMPERE
Poissa
Suosikkijoukkue: Unico Grande Amore,Boca Juniors,Ilves,Melde
|
 |
Vastaus #135 : 29.11.2009 klo 06:13:39 |
|
Otsikko on hauska:Porin Palloilijat  onks nää niitä torilla pyörijöitä,jotka kauppahallin aukeamista?
|
|
|
|
|
Eltsu
Poissa
|
 |
Vastaus #136 : 29.11.2009 klo 12:39:02 |
|
En millään jaksa usko tähän. Porilaiset ovat tunnettuja seurauskollisuudestaan ja siitä, että he ovat seuran takana vaikeinakin aikoina. Gloryhunttausta ei Porissa ole koskaan harrastettu...
Niin. Porihan on ainoa paikka, missä "suuri yleisö" ryntää sen joukkueen otteluihin mikä pelaa korkeimmalla sarjatasolla. Eihän sellaista tapahdu edes ulkomailla, eihän? Euroopan suurissa jalkapallomaissa paikallisen divarijengin otteluissa käy enemmän yleisöä, kuin saman kaupungin pääsarjajoukkueen otteluissa, vai mitä?
|
|
|
|
|
Baja
Poissa
|
 |
Vastaus #137 : 29.11.2009 klo 13:22:35 |
|
Jeps jeps, mutta onko kellään tilastonikkareilla yms. ”faktaa” siitä mielikuvasta, että PoPan kakkosen kaudella yleisöä kävi selkeästi enemmän kuin nyt Jazzin kakkosen peleissä?
|
|
|
|
|
Jeyl
Paikalla
|
 |
Vastaus #138 : 29.11.2009 klo 13:34:27 |
|
Ihan vain tälläin sivun mennen, ketä oikeasti kiinnostaa kuinka paljon porukkaa oli siellä tai täällä...Eikö tärkeintä ole mennä katsomaan aina kun mahdollista sitä omaa suosikkia ja sitten jos tulee joskus maholliseksi ja kiinnostusta riittää niin seuraa niitä muita? Ideanahan tässäkin on se että omaa suosikka seurataa olise misä jamassa tahansa mutta sitä "toista" joukkuetta seurataan yleisestä mielenkiinnosta urheiluun. Ei sitä mun mielestä kenellekään tarvi lähtee kenenkään perustelemaan ketä seuraa ja ketä oikeesti haluaa kannustaa saati miksi. Aina ei löydy vastauksia kuitenkaan, kuten muistelisein jonkun joskus sanoneen.... 
|
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
 |
Vastaus #139 : 29.11.2009 klo 14:51:51 |
|
PoPan kakkosen kaudesta en tiedä, mutta Liiton pöytäkirjojen mukaan Jazzin keskiarvo oli viime kaudella muutama yli 220 katsojaa per ottelu.
|
|
|
|
|
php
Poissa
|
 |
Vastaus #140 : 29.11.2009 klo 15:01:10 |
|
Uskallan väittää, että PoPan keskiarvo kakkosessa oli jotain 600-700 luokkaa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 29.11.2009 klo 15:04:37 kirjoittanut php »
|
|
|
|
|
Vanja
Poissa
Suosikkijoukkue: Punainen on värimme!
|
 |
Vastaus #141 : 29.11.2009 klo 15:07:33 |
|
Uskallan väittää, että PoPan keskiarvo kakkosessa oli jotain 600-700 luokkaa.
Oli kyllä isompi, ehkä 850 aika lähellä totuutta.
|
|
|
|
|
pirakaia
Poissa
|
 |
Vastaus #142 : 29.11.2009 klo 17:01:24 |
|
Niin. Porihan on ainoa paikka, missä "suuri yleisö" ryntää sen joukkueen otteluihin mikä pelaa korkeimmalla sarjatasolla. Eihän sellaista tapahdu edes ulkomailla, eihän? Euroopan suurissa jalkapallomaissa paikallisen divarijengin otteluissa käy enemmän yleisöä, kuin saman kaupungin pääsarjajoukkueen otteluissa, vai mitä?
Ulkomailla tämä suhde menee useimmiten toisinpäin, jos kaupungin toisella joukkueella on selvästi enemmän kannattajia/tukijoita, niin seuraus pitkällä aikavälillä on se, että joukkue pelaa useammin liigassa/ylemmällä tasolla. Esim. jos Hampurissa HSV ja St. Pauli vaihtaisivat liigoja, niin kyllä HSV:lla edelleen enemmän yleisöä olisi otteluissa. On totta, että Euroopassakin "suuri yleisö" seuraa menestyvämpää seuraa, mutta kun stadionit täyttyvät seurojen kannattajista niin tämä näkyy enemmän tv-katsojina ja fanituotemyyntinä. Vähän offtopiciksihan tämä menee, mutta mielestäni on turha käyttää paljoa rahaa otteluiden mainostamiseen jos ei ymmärrä/yritä ymmärtää ihmisten syitä lähteä otteluun tai jättää se väliin.
|
|
|
|
|
Rottanaama
Poissa
|
 |
Vastaus #143 : 29.11.2009 klo 18:46:43 |
|
Popa ilmeisesti hakemassa uutta ykkösveskaria jolloin Pirhonen jäisi kakkoseksi. Rahaa laitetaan vissiin haisemaan kunnolla ja tavoite on vain ja ainoastaan nousu liigaan vuodeksi 2011. Kertokaa te enemmän Pirhosta nähneenä, onko uuden ykkösveeskarin hankinnassa järkeä? Käsittääkseni Pirhonen on hyvää ykkösdivaritasoa, eikä maalivahti ole jalkapallossa niin tärkeässä roolissa kuin esim. jääkiekossa.
|
|
|
|
|
Markku
Poissa
Suosikkijoukkue: Grabbepojat
|
 |
Vastaus #144 : 29.11.2009 klo 18:52:20 |
|
Tästähän oli jo viime kaudella keskustelua, eikä nousu ainakaan Pirhoseen kaatunut. Hieman oudoltahan tuo kuulostaa, että Latelle suunnitellaan korvaajaa.
|
|
|
|
|
Tumba
Poissa
Suosikkijoukkue: Shoplifters of the world united
|
 |
Vastaus #145 : 29.11.2009 klo 19:04:03 |
|
Jokohan Forsman kävisi läski-Antille? Vai mahtaako Oskaria enää divari kiinnostaa?
|
|
|
|
|
Kirkkoherra
Poissa
Suosikkijoukkue: Jeesuksen saunavuoro
|
 |
Vastaus #146 : 29.11.2009 klo 19:04:57 |
|
Maalivahti olisi pitänyt vaihtaa silloin, kun Forsman oli vielä markkinoilla. Eikä nousu tosiaankaan Pirhoseen kaatunut, vaikka välillä oli pientä haparointia havaittavissa.
Jos Forsmania ei saada Poriin, niin toivon että Pirhosella jatketaan. Mitään kiinalaisten maksamaa ulkomaanpelleä ei ainakaan kaivata.
|
|
|
|
|
passarella
Poissa
|
 |
Vastaus #147 : 29.11.2009 klo 19:07:17 |
|
Ennen kauden alkua olin kovin luottavainen Pirhosen suhteen. Mennyt kausi kuitenkin osoitti, että ei ehkä sittenkään ole riittävän hyvä veskari liiganousua tavoittelevaan joukkueeseen. Pieni ongelma on kuitenkin se, että Pirhonen on "liian hyvä" kakkosveskari divarijengiin. Uuden maalivahdin hankkiminen tulee mielestäni kyseeseen, jos tuleva maalivahti olisi ns. varma kortti eli veskari jonka taidot tällä tasolla on tiedossa. Porilaismaalivahdeista laskisin KPV:n Koposen ja Forsmanin Oskarin tällaisiksi.
|
|
|
|
|
Tumba
Poissa
Suosikkijoukkue: Shoplifters of the world united
|
 |
Vastaus #148 : 29.11.2009 klo 19:11:21 |
|
Pieni ongelma on kuitenkin se, että Pirhonen on "liian hyvä" kakkosveskari divarijengiin.
Mielestäni yksikään jalkapalloilija, jonka potkutekniikka on Pirhosen tasolla ei voi olla "riittävän hyvä" avauksen pelaaja nousua havittelevaan jengiin. Tähän kun vielä lisätään Laurin huonot ulostulot ja heikko nyrkkeilytaito, niin on todettava ettei hänestä ole ykkösveskaksi.
|
|
|
|
|
passarella
Poissa
|
 |
Vastaus #149 : 29.11.2009 klo 19:25:09 |
|
"Liian hyvä" -ilmauksen ei pitänyt kertoa pelkistä pelitaidoista vaan myös sitä statuksesta joka hänellä kuitenkin on entisenä liigaveskana. En usko, että suostuisi jäämään kakkosveskaksi, mutta se ongelma on ratkaistavissa päästämällä mies pois. Forsmanin hankkimisessakin on pitkällä tähtäimellä oma dilemmansa. Kehittyessään nykyistä vauhtia mies nimittäin tuskin yli yhtä kautta divarissa tahkoisi. Eli tuossa hankinnassa olisi pieni "kaikki tai ei mitään" -panostus ajatellen ensi kauden mahdollista nousutavoitetta.
|
|
|
|
|
|
|
|