Vähän

-fiilis karsintalohkosta. San Marino ja Moldova ovat varmasti helpoimpia alemmista koreista, mutta omasta mielestäni Hollanti ja Ruotsi ovat pahimmasta päästä kärkikoreista. Unkari omasta mielestäni ok, ei paha mutta ei helppokaan. Olisi voinut käydä huonompikin tuuri.
Jotenkin vaan tuntuu siltä, että Hollantia vastaan on luvassa Venäjä -pelien uusinta. Baxterin pelityylillä Hollanti tulee murskaamaan Suomen 2 kertaa.
Ruotsilla kuten Suomellakin taitaa olla sukupolvenvaihdos menossa ja joukkueen taso on ollut laskussa jo pari vuotta, mutta saa Ruotsi kuitenkin pari astetta kovemman porukan jalkeilla. Lisäksi siellä on vielä Zlatan ( joo, on tauolla maajoukkueesta), joka voi ratkaista pelit ihan yksinkin Ruotsin hyväksi. En vain keksi mitään syitä siihen, että miksi Suomi pystyisi Ruotsin voittamaan. Ruotsilla saattaa toki olla kovatkin paineet niskassa, jos karsinnat eivät lähde hyvin käyntiin.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että Suomella on koko joukkue täysin sekaisin. Hyypiät ja litmaset eivät tuosta enää muuta kuin vanhene ja myös maalivahtitilanne on täysi kysymysmerkki. Uusia nuoria ei ole kuitenkaan noussut joukkueen vakiomiehiksi yhtä ainutta Romanin jälkeen.