Huomenna selviää tuleeko juve vai viola vastaan
Tämän illan ottelua on ainakin täällä odotettu jo viikkokausia. Avausosahan oli pelillisesti varsin yksisuuntainen, etenkin ensimmäisellä puoliajalla, mutta yliajalla mustavalkoiset nappasivat elintärkeän etulyöntiaseman Cuadradon hyvän haaston ja Venutin epäonnen seurauksena.
Valmentajien lehdistötilaisuudet otteluiden alla harvoin tarjoavat mitään mielenkiintoista pohdittavaa, mutta eilen Allegri paalutti mielestäni ottelun lähtökohdat mukavan nasevasti:
"Jos voitat Juventuksen kanssa Coppa Italian, sille ei anneta mitään arvoa, mutta jos häviät, olet epäonnistunut." Vastaavasti Fiorentina jahtaa ensimmäistä pokaaliaan 21 vuoteen ja edellinen finaalipaikkakin on 8 vuoden takaa, joten intoa ja latausta - kenties paineitakin - on vähän eri tavalla. Italiano kuitenkin suhtautui otteluun vähäpuheisen luottavaisena:
"Olemme voittaneet Bergamossa ja Napolissa ja tämä ottelupari kestää 180 minuuttia. Olemme osoittaneet olevamme todellinen joukkue ja huomenna yritämme urotekoa. Jos epäonnistumme, se tekee kipeää, mutta jos onnistumme, olemme onnellisia. Mikään ei ole mahdotonta, kaikki riippuu meistä itsestämme ja siitä kuinka onnistumme pelaamaan omaa peliämme."Ainakin Allegri odottaa toisesta osaottelusta ensimmäistä avoimempaa koitosta. Avausosassa Juventuksen harvoja onnistujia olivat mielestäni keskikentällä hyvin peliä jäädyttänyt Arthur sekä ainoa hyökkäyspään uhkaa luonut Cuadrado, joka tuli kentälle vasta taukovihellyksen jälkeen. Lähteekö kotijoukkue tänään vähän rohkeammin, kuten teki pari viikkoa sitten Interiä vastaan? Keskikentällä on miesvajetta, mikä saattaa vaikuttaa Allegrin lähestymistapaan. Fiorentinallakin on muutama painava poissaolo, nimiltä mainittuina Castrovilli, Bonaventura ja Odriozola. Varsinkin keskikentältä puuttuu nyt dynaamisuutta ja kuljetustaitoa, joten saa nähdä mitä Italiano keksii. Vaihtomiehille Maleh ja Duncan on nyt isoja saappaita tarjolla. Vai nähdäänkö Torreira jonkinlaisessa hyökkäävämmässä ad hoc -roolissa Amrabatin hoidellessa ankkurin tonttia? Hyökkäyslinjassa Saponara on kaavailuissa Ikonén edellä luultavasti siksi, että Italiano ei halua linjojen välisten etäisyyksien venyvän liian pitkiksi.
Oletetut aloituskokoonpanot:
JUVENTUS (4-4-2): Perin; De Sciglio, de Ligt, Bonucci, Alex Sandro; Bernardeschi, Zakaria, Danilo, Rabiot; Morata, Vlahovic.
FIORENTINA (4-3-3-): Terracciano; Venuti, Milenkovic, Igor, Biraghi; Maleh, Torreira, Duncan; Gonzalez, Cabral, Saponara.
Edellisessä pelissä kaikki huomio tuntui olevan Vlahovicissa, joka lopulta pysyi koko ottelun mukavasti Igorin takataskussa. Viime viikot ovat osoittaneet, ettei kyseessä ollut mikään yksittäinen onnenkantamoinen. Fiorentina on tuon Juve-kohtaamisen jälkeen puolustanut tiiviisti: viimeisissä 6 ottelussa omissa on soinut vain neljästi, ja erityisesti Igor on ollut hurjassa vireessä. Eniten olenkin tämän illan osalta huolissani jo kahdesti mainitsemastani Medellinin taikurista, jonka yliajan yksilösuorituksiin ovat ratkenneet molemmat tämän kauden Juve-kohtaamiset. Sattuisiko señora Cuadradolle osumaan vaikkapa synnytys tahi muunlainen iloinen perhetapahtuma, jonka johdosta tämä ex-liljattu jättäisi matsin väliin?