Hemmetti soikoon! Kauden alkuun sen verran aikaa, että lumien pitäs vielä tulla ja mennä. Pannaan tänne silti jo vähän, siis vähän, lihaa luiden päälle ja kopioidaan joitakin faktoja ja faktakkeita Riihimäen Ilveksen lohkon joukkueista, käyttäen lähteenä ehtymätöntä tiedon valtimoa, eli Wikipediaa. Eli kuka vaan toki voi katsella näitä millon huvittaa ittekkin, mutta löytyypähän sitä tietoa sitten täältäkin kiinnostuneille.
Riihimäen Ilves, RiihimäkiRiihimäen Ilves (RIlves) on perinteikkään Riihimäen Palloseuran (RiPS) farmiseuraksi vuonna 1970 perustettu riihimäkeläinen jalkapalloseura. RIlves peri vuonna 1928 perustetun Riihimäen Palloseuran kakkosjoukkueen sarjapaikan vuonna 2001 RiPS:n luovuttua urheilutoiminnastaan talousvaikeuksista johtuen.
RIlves pelaa kaudella 2010 Suomen jalkapallon neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla (Uudenmaan piirin Kolmonen). Tänä päivänä seuralla on jäseniä yhteensä 250, joista pelaajia 245, yhteensä 13 joukkuetta. Nuorimpien ikäluokkien riihimäkeläiset jalkapalloilijat eivät edusta lähtökohtaisesti RIlvestä, vaan Riihimäen Nappulaseuraa (RiNS). Urheilupuiston pallokenttä on jalkapallostadioni sanan varsinaisessa merkityksessä. Riihimäen Ilveksen kotikenttä sijaitsee osoitteessa Pohjolankatu 4. Stadionilla on puiset katsomot, kioski ja grilli.
Historia
Riihimäen Ilves perustettiin Riihimäen Palloseuran sisarseuraksi 18.1.1970. Ilveksen ensimmäinen puheenjohtaja oli Sakari Harjanne. Seuran johtokunta oli aluksi yhteinen RiPS:n kanssa. RiPS pyöritti tuolloin jalkapallotoiminnan lisäksi (kuten teki siis myös johtokuntakin) käsipallotoimintaa. Ensimmäisellä kaudellaan seura nousi heti piirisarjasta 4. divisioonaan. 4. divisioonasta seura oli heti ensimmäisellä kaudellaan lähellä sarjanousua 3. divisioonaan, mutta jäi lohkossaan toiseksi pisteen erolla sarjanousijaan. Seuran tähti oli kuitenkin 70 -luvun osalta laskeva ja vuonna 1977 RIlves luopui sarjapaikastaan Nelosessa.
Nousu Neloseen tapahtui uudelleen vuonna 1981. Vuosina 1982 ja 1983 seura pyöritti Riihimäen juniorijalkapalloa. Kaupungin "kakkosjoukkue" Ilves (ks. "ykkösjoukkue" Riihimäen Palloseura) kamppaili 1980 -luvulla paikasta Nelosessa pudoten ajoittain piirisarjaan.
1986 toiminta lakkasi ja vasta vuonna 1993 kasattiin uusi joukkue Neloseen. Ilves putosi ranskalaisen visiittinsä jälkeen Nelosesta jälleen 1994. Ilveksen toiminnalle ei nähty edellytyksiä, kun RiPS teki nousuaan aina Ykköseen asti 1990 -luvun lopussa ja RiNS organisoi kaupungin juniorityön. Seura lopetti urheilutoimintansa taas seitsemäksi vuodeksi.
Vuonna 2001 Riihimäen Ilves herätettiin kuitenkin uudelleen henkiin, RiPS:n luovuttaessa sarjapaikkansa talousvaikeuksiin nojaten. RiPS:n edustusjoukkue oli pahasti sillassa, mutta seuran kakkosjoukkueen RiPS II:n sarjapaikka Uudenmaan piirin Viitosessa päätettiin luovuttaa Riihimäen jalkapallon ainoalle toivolle Riihimäen Ilvekselle. Riihimäen Ilvekselle koottiin osaava johtokunta Kari Lindholmin johdolla ja johtokunnan muodostivat lopulta Torsti Sulander, Timo Tuuhioja, Sami Anttila, Jorma Tiainen, Tapio Henriksson, Esko Leppä, Sirpa Leppä, Pentti Lindholm, Jorma Siitonen ja Harri Jokela.
Tulosta alkoi heti tulemaan ja vuonna 2001 saavutettiin nousu Neloseen ja heti seuraavana vuonna (2002) RIlves nousi Kolmoseen.
Kauden 2008 päätteeksi RIlves putosi Neloseen. Samana vuonna seura sai myös käyttöönsä uuden jalkapallohallin, joka paransi lajin harrastusmahdollisuuksia myös talviaikaan. Parantuneet olosuhteet poikivat kaudella 2009 riihimäkeläisille jonkin verran menestystä juniorisarjoissa, sekä johtivat Ilveksen edustusjoukkueen paraatimarssiin takaisin Kolmoseen murskaavalla piste-erolla lohkon toiseksi parhaaseen.
Hyvinkään Palloseura, HyvinkääHyvinkään Palloseura (HyPS) on hyvinkääläinen jalkapalloseura. Se on perustettu vuonna 1947 Yhdistyneitten Villatehtaitten Palloilijoiden toiminnan jatkajaksi. Seurassa on toiminut omat jaostot keilailua ja curlinga varten, mutta nykyään ne toimivat erillisinä yksikköinä omien aktiiviensa varassa. Alkuaikoina toimintaa oli myös jääpallossa ja jääkiekossa.
Jalkapallo
HyPS on rekisteröityjen pelaajien määrällä mitattuna Suomen neljänneksi suurin jalkapalloseura. Vuonna 2005 HyPSiä edusti noin 1 600 jalkapalloilijaa, joista tosin valtaosa harrastaa tyttöjen ja poikien nappulajalkapalloa Euroliiga-nimisessä korttelijalkapallotoiminnassa. Seuran junioriedustusjoukkueissa harjoittelevien pelaajien määrä on niukka, eikä vanhimpiin juniori-ikäryhmiin saada yleensä joukkueita perustettua. HyPS on harvoin edustettuna A- ja B-junioreiden valtakunnallisissa sarjoissa.
Seuran edustusjoukkue pelasi vuosina 1995–2009 Kakkosessa. Korkeimmillaan se on ollut nykyistä Ykköstä vastaavassa Suomi-sarjassa neljänä kautena, joista viimeisin oli kausi 1965. Miesten reservijoukkue pelaa Palloliiton Uudenmaan piirinsarjaa Viitosessa.
Edustusjoukkueen kaikkien aikojen maalikuningas on Pertti Jantunen, joka on tehnyt 174 maalia. Jantusen maalisaldo on syntynyt Kakkosen lisäksi Kolmosessa ja Nelosessa. Hän on pelannut HyPSin paidassa 327 ottelua, joka on myös seuran ennätys.
HyPS pelaa kotiottelunsa joko Urheilupuistossa tai Villa Parkissa.
FC Kontu Itä-Helsinki, HelsinkiFC Kontu on helsinkiläinen jalkapalloseura, jonka miesten ja naisten edustusjoukkueet pelaavat Kolmosessa.
Seuran toiminta-aluetta on Kontula lähialueineen, ja kotiottelunsa se pelaa Kontulan liikuntapuistossa. Seura perustettiin vuonna 1967 nimellä Kontulan Urheilijat, ja se on historiansa aikana harjoittanut myös useita muita lajeja, muun muassa jääkiekkoa, koripalloa ja keilailua. Yksinomaan jalkapalloon seura on keskittynyt vuodesta 1992 lähtien. Nykyisekseen nimi vaihtui vuonna 1994.
Konnun jalkapallohistorian menestyksekkäin vuosi oli 1986. Naisten joukkue nousi SM-sarjaan ja miesten joukkue pääsi heti ensimmäisellä kaudellaan 1. divisioonassa karsimaan noususta SM-sarjaan, mutta hävisi niukasti Kemin Palloseuralle. Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla miesten joukkue pelasi yhteensä kymmenen kautta vuosina 1986–1991 ja 1993–1996.
Palloliiton Helsingin piiri on palkinnut Konnun vuosina 2006 ja 2009 vuoden nuorisotoimintaseurana. Seuralla on noin 700 rekisteröityä pelaajaa.
Tunnettuja kontulaisia
Antti Muurinen
Simo Valakari
Järvenpään Palloseura, JärvenpääJärvenpään Palloseura (JäPS) on vuonna 1947 perustettu järvenpääläinen jalkapalloseura. Seuran miestenjoukkue pelaa Kolmosessa Helsingin ja Uudenmaan 2-lohkossa. Seuran edustusjoukkue on Pallokerho-Keski-Uusimaa. JäPS:lla on noin 1000 jäsentä, joista noin 900 on juniori-ikäisiä tyttöjä ja poikia.
Seuralla on laaja junioritoiminta sekä harrastejoukkueita eri sarjoissa. Seura omistaa 80 prosenttia Fortum-hallista, joka on jalkapallon harjoitushalli Järvenpäässä.
Vuonna 2003 JäPS voitti Suomen Cupin Pikkufinaalin ja pääsi sitä kautta pelaamaan eurokentillä UEFA Regions´ Cupissa Bulgariassa.
Seura on pelannut Kakkosessa vuodet 1978 ja 2001.
Korson Palloseura, VantaaWikipedia & seuran kotisivut
Korson Palloseura on Vantaalla Korson alueella toimiva jalkapalloseura, joka on perustettu vuonna 1980. Seuran miesten edustusjoukkue pelaa Kolmosessa. Korson Palloseuralla on junioritoimintaa sekä tytöissä että pojissa. Seuraan kuuluu yli 600 rekisteröityä pelaajaa
Korson Palloseura (KOPSE) ry on itäisellä Vantaalla toimiva jalkapalloiluun erikoistunut urheiluseura. KOPSE:n toiminta kattaa kaikki ikäluokat alle kouluikäisistä edustuspelaajiin ja seuralla on yli 600 rekisteröityä pelaajaa.
KOPSE:n toiminnan tavoitteena on tarjota toimialueensa lapsille ja nuorille, niin tytöille kuin pojillekin mahdollisuus monipuoliseen ja sosiaaliseen urheiluharrastukseen jalkapallon parissa.
Seurassa huomioidaan myös pelaajan yksilöllisyys tarjoamalla jokaiselle hänen taitotasoaan ja motivaatiotaan tukeva joukkue.
Lasten vanhemmille ja huoltajille annetaan tilaisuus osallistua seuran toimintaan oman joukkueen välityksellä tai kannatusjäsenenä.
Seuran toimintaa ohjaa KOPSE:n linja, joka sisältää joukkuetoimintalinjauksen eli ohjeet joukkueiden toiminnalle ja valmennuslinjauksen, joka ohjaa valmentajien toimintaa yhdenmukaistaen seuran lasten ja nuorten valmennusta.
Korson Palloseura toimii jalkapallon keskusjärjestön Suomen Palloliitto ry:n Uudenmaan piirin alaisuudessa. Suomen Palloliitto huolehtii jalkapallon valtakunnallisesta kilpailutoiminnasta, lajin kehittämisestä ja kouluttaa seuroihin valmentajia ja muita toimihenkilöitä. Suomen Palloliiton toiminta on jaettu 12 piiriin. Uudenmaan piiri on perustettu vuonna 1970 ja se on piireistä suurin. Uudenmaan piirissä pelataan jalkapalloa laajalla alueella aina Hangosta Hyvinkään kautta Lahteen ja Porvooseen.
Marmiksen Kuula, HelsinkiMarmiksen Kuula eli MaKu on vuonna 1993 perustettu helsinkiläinen urheiluseura. Seura perustettiin alun perin jalkapalloa varten, mutta vuosien saatossa lajien määrä seurassa on kasvanut. Jalkapallon ohella MaKun lajeihin kuuluu salibandy, futsal sekä baseball. Seuralla joukkueita eri lajeissa yhteensä 17.
Lajit
Jalkapallo
Seuran edustusjoukkue jalkapallossa pelaa nykyisin Kolmosessa ja valmentajina toimivat Mika Helin ja Marko Seine. Seuralla on yhteensä kolme jalkapallojoukkuetta.
Salibandy
Seuralla on kaksi salibandyjoukkuetta. Miesten salibandyn edustusjoukkue pelaa nykyisin 5. divisioonassa.
Futsal
Seuran Futsal-edustusjoukkue pelaa nykyisin miesten 1. divisioonassa ja miesten valmentajat ovat Tero Virrantuomi sekä Tommi Raudoskoski. Futsal Cupissa MaKu on parhaimmillaan edennyt finaaliin kaudella 2005–2006. MaKun pelaajista Mika Helinillä on tilillään myös useita futsal-maaotteluita.[1] Futsal -joukkueita seuralla on yhteensä 11.
Baseball
Seuralla on yksi baseball-joukkue, joka pelaa baseballin SM-sarjassa nimellä Malmi Bullets. Sen valmentaja on Mikko Nikkilä.
Orimattilan Pedot, OrimattilaEi tietoa Wikipediassa, materiaali kopioitu seuran kotisivuilta
Orimattilan Pedot perustettiin vuonna 1967 jääkiekkoseuraksi. Viime vuosina jalkapallo on kuitenkin noussut seuran kiistattomaksi ykköslajiksi. Tätä kirjoitettaessa jalkapalloa pelataan viiden juniorijoukkueen, naisten ja miesten edustusjoukkueiden sekä ikämiesjoukkueen voimin. Oma lukunsa on yli 200 esikoulu- ja ala-asteikäistä tyttöä ja poikaa vuosittain yhteen kokoava Hippoliiga, joka lasten liikuttajana on paikkakunnalla jo käsite. Jalkapalloa on siis tarjolla ihmisen miltei koko elämänkaarelle.
Jääkiekossa junioritoiminta jouduttiin hankalien harjoitusolosuhteiden ja vähäisen kiinnostuksen vuoksi lopettamaan kauteen 2004-2005. Syöksykierre oli raju, sillä vielä 1990-luvun puolivälissä Petojen toiminnassa oli mukana noin sata junioria. Nykysin jääkiekon liekkiä pitää yllä ns. harrastekiekkoryhmä. Toiminnan painopiste on terveysliikunnassa, mutta joukkue on mukana myös Mäntsälä Hockey Liigassa.
Orimattilan Pedoissa uskomme, että joukkuelajien elämyksellisyys on niiden kestävin anti varttuvan nuoren kannalta. Yhteisesti jaetut riemun ja pettymyksen hetket ovat jotain, mikä elää muistoissa läpi elämän. Ne voivat olla avain myös elämänlaatua parantavaan liikunnalliseen elämäntapaan.
Joukkuelajien tunneherkkyys tietää myös sitä, että seurojen valmennustyössä mukana olevien on tunnettava vastuunsa kasvattajina. Orimattilan Pedot toivookin olevansa kasvattajaseura sanan kahdessa merkityksessä. Toisaalta toivomme voivamme antaa lahjakkaimmille paikallisille palloilijoille peruseväät kansalliselle huipulle ponnistamiseen. Ja toisaalta toivomme toimivamme tavalla, joka tukee niin kotien kuin koulujenkin kasvatustyötä.
Orimattilan Pedot lähtee toiminnassaan siitä, että jokainen toiminnassa mukana oleva on yhtä arvokas henkilökohtaisista taidoista ja muista ominaisuuksista riippumatta. Ehkä parhaiten voimme auttaa toiminnassa mukana olevaa lasta tai nuorta opettamalla häntä tuntemaan omat vahvuutensa ja kannustamalla häntä ottamaan niistä kaiken mahdollisen irti. Usein tämä merkitsee sen tosiasian oiveltamista, että omien tavoitteiden saavuttaminen vaatii pitkäjänteistäkin yhteistyötä muiden joukkuetovereiden kanssa. Tuo on juuri sen viisauden alku, jota nuori myös muussa elämässään tulee tarvitsemaan.
Ja jotain muita arvoja ym. ja blaa blaa (toim.huom)
Pallokerho-35, HelsinkiPallokerho-35 on Viipurissa perustettu jalkapalloseura. Alun perin se toimi nimellä Viipurin Pallokerho (ViPK). Nykyinen nimi Pallokerho-35 syntyi sotien jälkeen, jolloin seura muutti Helsinkiin.
Pallokerho-35:n huippuhetket ajoittuvat 1990-luvun puoleenväliin, jolloin seura Pasi Rautiaisen johdolla nousi Kolmosesta aina Veikkausliigaan. Maineikas kausi 1998 Veikkausliigassa päättyi pronssijuhliin ja eurocup-paikkaan. Tältä kaudelta on myös peräisin seuran yleisöennätys, 3 735 katsojaa, kotiottelussa paikallisvastustaja HJK:ta vastaan. Seuralla oli kuitenkin taloudellisia vaikeuksia ja jääkiekkojoukkue Jokerien omistaja Hjallis Harkimo osti seuran muuttaen sen nimen FC Jokereiksi.
PK-35 ei kuitenkaan kuollut tähän vaan jatkoi pelaamista alasarjoissa. Vuonna 2001 se nousi Kakkoseen ja kauden 2004 päätteeksi Ykköseen. PK-35:n ydinaluetta Helsingissä on Pihlajamäki ja kotiottelunsa se on pelannut perinteisesti Pukinmäessä. Kaudet 2005-2007 se kuitenkin vietti "evakossa" Myllypuron liikuntapuiston ykkösnurmella (kapasiteetti 1 000). Kauden 2008 alla seura ja kaupunki kuitenkin päättivät että yleisötapahtumia ja olosuhteita on jatkossa helpompi kehittää Pukinmäen liikuntapuistossa ja kaudeksi 2008 seura palasikin helsinkiläiseen kotiinsa.
Kaudeksi 2009 PK-35 muuttui vantaalaiseksi. Sekä miesten että naisten edustusjoukkueiden (nimellä PK-35 Vantaa) ottelut pelataan vastaisuudessa Myyrmäen jalkapallostadionilla, jonka nimi muuttuu ISS Palvelut Oy:n kanssa tehdyn sopimuksen myötä ISS Stadioniksi. Edustusjoukkueiden taakse perustettiin erillinen yhdistys PK-35 Vantaa ry, joka keskittyy edustusjoukkueiden toiminnan pyörittämiseen. PK-35 Vantaa ry on Suomen Palloliiton Uudenmaan piirin jäsen, kun taas PK-35 ry on Palloliiton Helsingin piirin jäsen, joka jatkaa PK-35:n junioritoimintaa entiseen tapaansa Helsingissä.
Puistolan Urheilijat, HelsinkiPuistolan Urheilijat eli PuiU on vuonna 1929 perustettu 1400 jäsenen helsinkiläinen urheiluseura, jolla on omat jaostonsa jalkapallossa, sulkapallossa, naisliikunnassa, kuntoliikunnassa, lentopallossa, keilailussa ja tenniksessä.
Jalkapallo
PuiU on Helsingin kolmanneksi suurin juniorijalkapalloseura pelaajamäärissä mitattuna. Vuoden 2006 tammikuun lisenssipelaajalistauksen mukaan PuiU:lla on yli 700 jalkapalloilijaa. Nuoren Suomen Sinettiseura PuiU panostaa eniten juniorijalkapalloon. Seurassa on lähes saman verran tyttöjä kuin poikia.
PuiU:n miesten edustusjoukkue pelaa kaudella 2009 Kolmosta pudottuaan sinne niukasti Kakkosesta kauden 2007 päätteeksi ja naisten edustusjoukkue Naisten Liigaa noustuaan sinne 2006. Miesten kolmosjoukkue putosi kauden 2008 päätteeksi Neloseen. Seuran B-tytöt jatkavat SM-sarjassa kaudella 2007.
Tunnetuin PuiU:n kasvatti on alle 21-vuotiaiden maajoukkueessakin pelannut, Helsingin Jalkapalloklubia tällä hetkellä edustava Petri Oravainen. Tunnetuin naisjalkapalloilija on juniorivuotensa (yli 10 vuotta) PuiU:ssa pelannut naisten maajoukkuepelaaja Minna Mustonen. Myös tyttöjen maajoukkueissa on esiintynyt useita PuiU:ssa harrastamisen aloittaneita.
Puistolan Urheilijoiden kotikenttä sijaitsee Puistolan Liikuntapuistossa. Alueella on niin nurmi- kuin hiekkakenttäkin.
Salpausselän Reipas, LahtiWikipedia & seuran kotisivut
Lahden Reipas on lahtelainen palloilun yleisseura. Se syntyi 1950-luvulla, kun Viipurin Reipas siirtyi Lahteen.
Reipas on pelannut monta vuotta pääsarjatasolla menestyen hyvin erityisesti jalkapallossa mutta myös jääkiekossa. Vuonna 1975 jalkapallo ja jääkiekkotoiminta erosivat toisistaan. Jalkapallo jatkoi Lahden Reippaan nimellä, kun jääkiekkopuoli vaihtoi nimensä Kiekkoreippaaksi.
Salpausselän Reipas on vuonna 2004 perustettu lahtelainen jalkapalloseura, joka aloitti toimintansa kaudella 2005 Uudenmaan piirin Kutosesta. Seuran värit, nimi ja paita muistuttavat kovasti maineikkaan Lahden Reippaan värejä. Seuran perustajajäsenet päätyivät tähän kohuakin herättäneeseen ratkaisuun, koska hauskimmat ja mukavimmat muistot lajin parista on koettu yhteisissä junioripeleissä samaisissa väreissä. Seuran perusideana on alun alkaen ollut tarjota jäsenilleen mahdollisuus harrastaa rakastamaansa lajia siten, että se olisi hauskaa ja mielekästä. Osalle meistä pelaaminen ei ollut enää se mukava ja hauska harrastus, joka se oli joskus nuorempana ollut. Pelaamisesta oli tullut puurtamista eikä Lahdesta löytynyt seuraa, joka olisi tarjonnut meille sopivaa vaihtoehtoa pelaamiseen. Seuran hallitus ja taustavoimat koostui jo silloin pääosin pelaajista. Ratkaisu osoittautui toimivaksi, sillä seuran haluttiin olevan juuri pelaajien intressejä varten. Haluaisimme seuramme olevan sitä myös tulevaisuudessa riippumatta siitä, kuka seuran paidassa potkii tai hallituksessa istuu.
Seuran pelaajisto koostui jo alustä pitäen pääosin lahtelaisen juniorikoulun käyneistä pelaajista.
Ei ollut merkitystä sillä, oliko paita ollut mustaoranssi vai valkoinen. Joukkueeseen haluttiin luoda hyvä ja positiivinen henki, mikä onnistuikin mainiosti. Pelit kulkivat ja voittoja kertyi toisensa perään. Mikä tärkeintä, pelaajat nauttivat taas lajista ja viihtyivät yhdessä. Joukkoomme on joka vuosi tullut lisää innostuneita harrastajia, mikä on merkki siitä, että joukkue ei ollut pienen porukan suljettu juttu.
Vuodesta 2004 on tultu pitkä matka tähän päivään. Sarjaporras on vaihtunut ylöspäin joka kausi ja kesällä 2008 on edessä seuran lyhyen historian kovin haaste. Taso Kolmosessa on varmasti kova, mutta olemme saaneet onneksemme lisää innokkaita pelaajia, joilla on halu todistaa pelaavansa oikealla sarjatasolla. Mukana on myös miehiä, jotka ovat olleet mukana seuran perustamisesta lähtien ja nähneet jokaisen nousun. Heidän panoksensa kentällä ja sen ulkopuolella on ollut korvaamatonta. Pelaaminen Kolmosessa on luonnollisesti lyhyen historiamme suurin haaste myös taloudellisesti. Olemme onnistuneet saamaan mukaan tukijoita ja taustaihmisiä, jotka ovat mahdollistaneet seuramme tähänastisen menestyksen. Toivottavasti yhteistyömme jatkuu vielä pitkään, jotta voimme tarjota lahtelaisille jalkapallojännäreille viihdyttäviä hetkiä myös tulevaisuudessa.
Tuusulan Palloseura, TuusulaTuusulan Palloseura (TuPS) on vuonna 1971 perustettu tuusulalainen jalkapalloseura. Seuran kotikenttä on Tuusulan urheilukeskus.
TuPSin miehet pelaavat Kolmosessa, naiset Kakkosessa ja B-tytöt SM-sarjassa. Myös naiset pelasivat parhaimmillaan SM-sarjassa kaudella 2001.
Yhteensä seuralla on 30 joukkuetta ja yli 700 jäsentä. Seuralle on myönnetty Nuoren Suomen Sinettiseura-tunnus osoituksena laadukkaasta nuorisotoiminnasta. TuPS on yksi Pallokerho Keski-Uudenmaan perustajista.
Jalkapallon lisäksi TuPSilla on ollut toimintaa jääkiekossa ja ringetessä.
Zenith Myllypuro, HelsinkiEi tietoa Wikipediassa, materiaali kopioitu seuran kotisivuilta
Zenith Myllypuro on vuonna 1979 perustettu itähelsinkiläinen jalkapalloseura. Toiminta alkoi koulukavereiden pelailuna, mutta jo 80-luvun puoliväliin mennessä Zenith vakiinnutti paikkansa pääkaupunkiseudun divisioonatason jalkapalloilussa.
30-vuotisella taipaleella on sattunut kaikenlaista, 1980-luvun lopulla harjoitusmatkalla ollut Zenith kohtasi Maltan maajoukkueen, 1990-luvulla käytiin haistelemassa kolmannen divisioonan vauhtia, 2000-luvulla on pärjätty erinomaisesti futsalissa. Tätä "jalkapallon pikkuveljeksikin" kuvattua vauhdikasta sisäpeliä Zenith on pelannut valtakunnallisessa ykkösdivisioonassa vuodesta 2002. Urheilullisesta menestyksestä huolimatta Zenithin tavaramerkkeinä ovat edelleen huumorin pilke silmäkulmassa sekä erinomainen joukkuehenki.
Zenith voitti lohkonsa nelosessa 2009 ja pelaa kaudella 2010 komannessa divisioonassa. Talvikaudella lippua on pidetty korkealla futsal-kentillä. Kaudella 2009 - 2010 Zenith pelaa futsalia sekä ykkös- että kakkosdivisioonassa. Edustusjoukkueen lisäksi Zenithin värejä puolustaa vireä ikämiesjoukkue, jossa pelaa edelleen myös seuran perustajajäseniä.