• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Merkkejä suomalaisen futiskulttuurin noususta?

Aloittaja Udi, 28.06.2006 klo 16:37:02

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Gheddafi

Myös itse olen käynyt katsomassa otteluita paikan päällä enemmän kuin aikaisempina vuosina ja Veikkausliigan (kuten myös koko Suomifutiksen muutenkin) todellinen kiinnostus herännyt kunnolla.

mcz

Työpaikallani pystyy puhumaan järkevästi jalkapallosta useammankin ihmisen kanssa. Lähinnä kuitenkin maaotteluista ja Suomen maajoukkueesta, Veikkausliiga ei ikävä kyllä (vielä) nauti kovinkaan suuresta suosiosta.

Saksan kisojen aikaan järjestimme laajan kisaveikkauksen, jossa veikattiin joka ikisen pelin lopputulosta ja lisäksi finalisteja ja maalikuningasta. Kiekkokisojen aikana kisaveikkauksesta ei edes puhuttu.

Formulat, ralli ja jääkiekko esiintyvät lähinnä vitseissä. Mm. rallisauna -termin ja muutaman siihen sopivan kuvan avulla olen onnistunut tekemään koko rallin mm-sarjasta yleisen naurunaiheen.

Muutoksen tuulet puhaltavat. Todellinen buumi alkaa, kun Suomi pääsee arvokisoihin. Tai saattaisihan tuo Tampereen mestareidenliigapaikka auttaa myös jotain.  :ylos:

PalkintoPalli

Eniten käyttäjiä paikalla tänään: 904

NedvedinPakara

Aachi

#804
JAU VITTU SAIN ÄSKEN TEKSTARIN LENTOKENTÄLTÄ :tuoppi:

[uutinen]Suomalainen jalkapallokulttuuri etenee. Täällä lentokentällä ForzaHJK odottaa voittoisalta Euroopan reissultaan HJK:n joukkuetta[/uutinen]

EOM!! :ylos: Itse en valitettvasti ole paikalla. :(

Tehkää muutkin samoin amatööri Haka ja mitään saamaton MyPa : keskari :

sundelin

Tapasin Zürichissä kadulla erään Tampereelta kotoisin olevan puolituttavan jonka kanssa ei ennen voinut muusta kuin lätkästä ja v:stä ja sen kestävyydestä puhua.Eilen hän aloitti Tamusta,Tepsistä ja Mixusta ja sitten jatkoimme suomipojista Sveitsissä,tunnin turisimme eikä sanaakaan Tampereen valtalajista.Minusta tuntuu,että jotain on tapahtumassa.

päätykatsomo

Lainaus käyttäjältä: Arto92 - 03.08.2007 klo 23:26:24
JAU VITTU SAIN ÄSKEN TEKSTARIN LENTOKENTÄLTÄ :tuoppi:

[uutinen]Suomalainen jalkapallokulttuuri etenee. Täällä lentokentällä ForzaHJK odottaa voittoisalta Euroopan reissultaan HJK:n joukkuetta[/uutinen]

EOM!! :ylos: Itse en valitettvasti ole paikalla. :(

Tehkää muutkin samoin amatööri Haka ja mitään saamaton MyPa : keskari :

Helppohan se sieltä suomineidon alapäästä on lentokentälle lähtee poikia vastaan.

sundelin

Oli kaveri niin innoissaan,että unohti kertoa empiirisistä tutkimuksistaan naisista ja heidän eroistaan syntyperään nähden(kerran ennen sanoi,että Lapissa asuvat universumimme kuumimmat naiset).

Hucle

Juha Seppälä sohaisee blogissaan jalkapalloa jälleen kerran. Eräässä vastineessa suomalaisen futiskulttuurin nousu jopa paistaa läpi.

http://www.satakunnankansa.fi/blogit/juhaseppala/2007/08/taas_me_voitimme.html#more

Hincha en cancha

Kakkosen matsissa KäPa-City Stars bongattu koiria, joilla KäPan koirafanipaita.  :ylos:

Ior Bock

Pietro Coscelli

Lainaus käyttäjältä: Hucle - 04.08.2007 klo 19:42:56
Juha Seppälä sohaisee blogissaan jalkapalloa jälleen kerran. Eräässä vastineessa suomalaisen futiskulttuurin nousu jopa paistaa läpi.

http://www.satakunnankansa.fi/blogit/juhaseppala/2007/08/taas_me_voitimme.html#more
Suomella on kolme kansainvälisen tason pelaajaa, joista yksi, vanha, on viime vuodet istunut penkillä eri puolilla Eurooppaa. Sitä ei saa sanoa ääneen, koska se kuulostaisi siltä kuin emme olisikaan kehittyneet oikeaksi jalkapallomaaksi. Mikael Forssellista odotetaan paljon, on odoteltu jo hetken aikaa.

Tästä olen eri mieltä. Tulee mieleen ainakin 8 kansainvälisen tason pelaajaa jos Forssell on listalla :o

Vanja

Seppälä joka on niin jääkendopelle kuin olla ja voi vertasi joskus isomäen jäähallin seisomakatsomoa Anfieldin The Kopiin ::)

Lazy Town

Lainaus käyttäjältä: Pietro Coscelli - 04.08.2007 klo 19:56:04
Suomella on kolme kansainvälisen tason pelaajaa, joista yksi, vanha, on viime vuodet istunut penkillä eri puolilla Eurooppaa. Sitä ei saa sanoa ääneen, koska se kuulostaisi siltä kuin emme olisikaan kehittyneet oikeaksi jalkapallomaaksi. Mikael Forssellista odotetaan paljon, on odoteltu jo hetken aikaa.

Tästä olen eri mieltä. Tulee mieleen ainakin 8 kansainvälisen tason pelaajaa jos Forssell on listalla :o

Nostaisin itse listalle Perparim Hetemaj'n. Mies on hyvin tunnettu ympäri Kreikkaa ja sana leviää nopeasti Etelä-Euroopassa. Uskoisin että pelannee Espanjan tai Italian pääsarjassa avauksessa ihan muutaman vuoden sisällä.

Vanja

Ettekö nyt tajua että tämä Seppälä ainoastaan vittuilee suomi-futikselle. Sitä hän aina on tehnyt.

ozku

Lainaus käyttäjältä: Vanja - 04.08.2007 klo 20:50:15
Ettekö nyt tajua että tämä Seppälä ainoastaan vittuilee suomi-futikselle. Sitä hän aina on tehnyt.

Ei tuo kyllä miltään vittuilulta tunnu ??? ::)

Vanja

Lainaus käyttäjältä: ozku - 04.08.2007 klo 20:59:51
Ei tuo kyllä miltään vittuilulta tunnu ??? ::)

Ette ilmeisesti tunne miestä. Ajankohtaisen kakkosen taannoisessa jääkiekko-teemaillassa tämä kendopelle paasasi kiekon ihanuutta sanoen sitä ainoaksi joukkueurheilulajiksi jossa suomalaiset pärjäävät pois lukien marginaalilajit. Vuosien saatossa monta, monta esimerkkiä lisää. Ja jos tuon blogin lopun lukee niin eikös se vittuilu sieltä miestä tuntemattomallekin  paljastu.

el mono

Intissä viime torstaina liikuntakoulutukseen kuului jalkapallon perusteiden opettaminen :ylos:

Hucle

Kirjallisesti suomalaista rappioromantiikkaa analysoivalle Juha Seppälälle jalkapalloilu edustaa jotain ulkopuolista, suomalaisen miehen psyykeeseen sovittamatonta hienostelevaa import-kamaa. Herra veltostui melko vähäsanaiseksi tiedustellessani asiaa baarimiljöössä. Promilleilla lienee toki vahva osuus vaitonaisuuteen.

Muisti sentään hukata tuhannetta kertaa silmälasikokoelmansa ja poistua kuuntelemaan vakio-Rammsteininsa lähibaarin jukeboxista. Zzzzzzzzz.....

Ehkäpä Seppäläkin on taipumassa vallitsevan kehityksen edessä.

Lazy Town

Lainaus käyttäjältä: Vanja - 04.08.2007 klo 21:07:55
Ette ilmeisesti tunne miestä. Ajankohtaisen kakkosen taannoisessa jääkiekko-teemaillassa tämä kendopelle paasasi kiekon ihanuutta sanoen sitä ainoaksi joukkueurheilulajiksi jossa suomalaiset pärjäävät pois lukien marginaalilajit. Vuosien saatossa monta, monta esimerkkiä lisää. Ja jos tuon blogin lopun lukee niin eikös se vittuilu sieltä miestä tuntemattomallekin  paljastu.

Lentopallossahan Suomi pärjää mitä mainioiten. Kisapiletti lunastettu jo aikoja sitten Pietarin EM-kisajunaan syyskuussa ja maailmanliigassa tuloksena oli seitsemäs sija, juurikin lopputurnauksen ulkopuolella. Lentopallohan on huomattavasti jääkiekkoa globaalimpi laji. Lentopallon maailmanrankingissa ovat suunnilleen samat maat kuin futiksessakin kun taas kiekossa on listattuna huimat 45 maajoukkuetta. Yli 60% ko. listan maista ovat ns. höntsyä höntsyä ja Suomeen nähden samaa tasoa kuin joku Bhutan jalkapallossa. Pelataanko jääkiekkoa ammattimaisesti lajin mahtimaissa Kuubassa, Brasiliassa ja Bulgariassa? Ei pelata. Entä pelataanko jalkapalloa? Kyllä vaan :ylos:

Vanja

Lainaus käyttäjältä: Hucle - 04.08.2007 klo 21:20:02

Ehkäpä Seppäläkin on taipumassa vallitsevan kehityksen edessä.

En kyllä vähääkään ihmettelisi jos ja toivottavasti kun Suomi selviää EM-kisoihin, on tämä klovni ensimmäisenä ylistämässä suomifutista uskotellen että hän on aina ollut sitä mieltä että jalkapallo on tässä maassa ollut uinuva tulivuori tjms.

Hucle

Vanja

Lainaus käyttäjältä: Hucle - 04.08.2007 klo 21:35:01
Vähän wanhempaa Seppälää samasta blogista:

http://www.satakunnankansa.fi/blogit/juhaseppala/2007/01/

Me voimme puhua englantia, olla informaatioteknologiassa erinomaisen eteviä ja opetella eteläeurooppalaisen keittiön taitoja, mutta pelien kuninkaan suhteen me olemme predestinoituneet kehitysmaaksi. Lajin arvokisat ovat meille Beckettin Godot.

Kun ensimmäiset potkupallo-ottelut parin kuukauden kuluttua räntäsateessa alkavat, me näemme miten korkeat lasin reunat ovat.

Mitäpä tohon herran aivolahjoista muuta lisäämään.

Lazy Town

Eihän ilmastolle nyt mahda mitään. Vai pitäisikö tässä alkaa viemään pelejä Kreikkaan kun alkaa mieshuoraus nousta noin pahasti pollaan? Jari Sporde pyyhkisi tällä jäbällä norjalaista mäkimonttua :ylos:

toyman

Tänään TamU - VPS pelin jälkeen kaupungilla mies kysyi reppuselässä olleelta pojaltaan, että mitäs uutta hän oppi tämän illan ottelusta? Pikkupoika vastasi tomerasti: ''Pitää puolustaa tiukasti ja harhautella paljon.''