joks11
Poissa
Suosikkijoukkue: Rakennusliike M. Seppälä Oy
|
 |
Vastaus #575 : 29.06.2010 klo 16:14:40 |
|
Et tule edes huomaamaan eroa nykyiseen. Paitsi että nykyisin Lucio urputtaa ja huutaa tuomarille keskimäärin 90 kertaa matsissa. Jatkossa ehkä vähemmän, kun sirujen sekä hawkeye/videotarkistustekniikoiden myötä urputtamisen tarve ja mahdollisuus pienenee  . Miksi pienenisi?
|
|
|
|
idänihme
Poissa
Suosikkijoukkue: suurseura
|
 |
Vastaus #576 : 29.06.2010 klo 16:58:02 |
|
Jos nyt tuo kaukaa haettu toteutuisi, niin olisihan siellä se boksituomari, jonka näkemän perusteella voitaisiin ratkaisu tehdä. Ei varmasti oli 100% varma systeemi, mutta nykyinen on varmaan juuri ja juuri yli 50% varma  Juuri ja juuri yli 50 % on aika venyvä käsite. Käsittäkseni näissä kisoissa on kertaalleen oltu näkemättä maalin syntyminen eikä kertaakaan ole tuomittu maaliksi tilannetta joka ei ole ollut maali. Oikein tuomittuja maaleja on kuitenkin kolminumeroinen määrä. Oikein tuomittuja "ei maaleja" on vähän huono määrittää sikäli kun on vähän vaikea päättää missä vaiheessa pitää erikseen tuomita että "pallo ei ollut maalissa". Mieleen muistuu ainakin yksi maalivahdin valuminen maaliviivalle niin että pieni osa pallosta oli maalissa. Joka tapauksessa nykysysteemin statsit näissä kisoissa "onko pallo maalissa tilanteista" "false negative" 1 kpl "false positive" 0 kpl "true positive" >100 "true negative" "vaikea määritellä"/aika paljon Jos esim jonkun sairauden testaamisessa päästäisiin yhtä hyvään luotettavuuteen niin ei tuo nyt ihan huono systeemi olisi. En usko että statsit ainakaan heikkenisivät jos tutkittaisiin vähän laajemmin. Ei muistu viime talvelta suuremmista eurosarjoista yhtään näkemättä jäänyttä maalia. MM-kisoissa ei muistu mieleen yhtään näkemättä jäänyttä maalia ja vain pari vähän kyseenalaisesti hyväksyttyä. Nykysysteemi on siis tarkemmin muotoiltuna "juuri ja juuri yli 99 % varma". Paljon enemmän ongelmia aiheuttavat esim väärin tuomitut keskialueen rikkeet joista tulevat kortit voivat jo yhden peli naikana vaikuttaa enemmän kuin yhden maalin verran. Näissä tulee tuomareille useampia virheitä joka matsissa. Ei silti, helppohan nuo maalitilanteet olisi tsekata nauhalta televisioiduista matseista. Poistettaisiin määräys "ei saa näyttää kiistanalaisia tilanteita skriinillä" ja annettaisiin tuomarille epäselvissä maalitilanteissa puoli minuuttia harkinta-aikaa. Kalliit maaliviivateknologiat ovat täysin naurettavia kun videoista varmasti selviäisi 99 % muuten epäselviksi jääneistä tilanteista. Lisäksi itse videolta tilanteen katsottuaan ei pelaajatkaan jaksaisi väittää tuomarin olevan väärässä. Itse en videotarkastuksia kaipaa, mutta mieluummin noin kuin siten että käytäisiin kehittelemään turhaa ja kallista tekniikkaa joka saattaisi silti toimia joskus väärin.
|
|
|
|
V
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
 |
Vastaus #577 : 29.06.2010 klo 17:02:59 |
|
Miksi pienenisi?
Miksi ei pienenisi? Nyt nämä kauniit ja ihanat ammattilaiset purnaavat, itkevät ja valittavat ihan joka tilanteesta pyrkiessään saamaan seuraavan epävarman tuomion omalle joukkueelle edulliseksi. Tekniikan ansiosta edes pieni osa tapauksista saataisiin nopeasti selvitettyä lähes aukottomasti ja oikein, jolloin valitus ainakin tietyissä tilanteissa vähenisi. Urputus toki kuuluu lajiin, eikä siitä koskaan päästä eroon. Eikä edes tarvitse. Se oli about ainoita asioita, jonka itsekin osasin pelikentällä  .
|
|
|
|
blackhawk
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, Suomi, Everton
|
 |
Vastaus #578 : 29.06.2010 klo 17:04:18 |
|
Jos esim jonkun sairauden testaamisessa päästäisiin yhtä hyvään luotettavuuteen niin ei tuo nyt ihan huono systeemi olisi.
Jalkapallossa on kysymys aika paljon tärkeämmästä asiasta kuin jostakin sairauden määrittämisestä.
|
|
|
|
joks11
Poissa
Suosikkijoukkue: Rakennusliike M. Seppälä Oy
|
 |
Vastaus #579 : 29.06.2010 klo 17:21:27 |
|
Miksi ei pienenisi?
Nyt nämä kauniit ja ihanat ammattilaiset purnaavat, itkevät ja valittavat ihan joka tilanteesta pyrkiessään saamaan seuraavan epävarman tuomion omalle joukkueelle edulliseksi. Tekniikan ansiosta edes pieni osa tapauksista saataisiin nopeasti selvitettyä lähes aukottomasti ja oikein, jolloin valitus ainakin tietyissä tilanteissa vähenisi.
Urputus toki kuuluu lajiin, eikä siitä koskaan päästä eroon. Eikä edes tarvitse. Se oli about ainoita asioita, jonka itsekin osasin pelikentällä :-).
No siksi ei pienenisi, että itsekin väänsit tuossa pitkään sitä että tarkistus voidaan tehdä urputuksen aikana  Jääkiekosta mulle ainakin on jäänyt mieleen, että tarkistus kestää vähän kauemmin kuin 10 sekuntia, joten torikokous on varmasti valmis siinä ajassa. Jalkapallossa on kysymys aika paljon tärkeämmästä asiasta kuin jostakin sairauden määrittämisestä.

|
|
« Viimeksi muokattu: 29.06.2010 klo 17:22:34 kirjoittanut joks11 »
|
|
|
|
|
o2j
Poissa
|
 |
Vastaus #580 : 29.06.2010 klo 17:34:25 |
|
Eipä sitä tarvitsekaan kertaakaan keskeyttää. Videotarkistus olisi ehditty suorittaa kymmenen kertaa jo ennen kuin tuomari on saanut nykytyylissä torikokoukset päättymään.
Vastaan omalla lainauksellani aikaisemmasta viestistäni: ...
Suurin kysymys koskee kuitenkin tilanteita, joissa peli jatkuu normaalisti. Englannin pelissä pallo kävi maalissa, mutta erotuomaristo ei tilannetta nähnyt - peli siis jatkuu(pallo on pelissä). Videotarkastusta/sen tuloksen odottamista varten peli olisi pitänyt katkaista. Mutta milloin erotuomari sitten katkaisisi pelin?
Vaihtoehtoisesti olisi voitu odottaa seuraavaa luonnollista pelikatkoa. Säännön mukaan näinkin voitaisiin tehdä. Entäs jos seuraava pelikatko olisi vastajoukkueen maali? Hyväksyttäisiinkö tämäkin maali vai ei?
Ja entäs jos videotarkastuksen perusteella todettaisiin, ettei pallo olisikaan käynyt maalissa tms.?? (Ja peli olisi esimerkiksi vihelletty poikki tilanteen videotarkastuksen takia, juuri kun vastajoukkue olisi pääsemässä läpiajoon...)
Esimerkiksi näihin kysymyksiin tarvitaan vastaus ennen videotarkistuksien käyttöönottoa, mutta minä en keksi näihin vastausta. Videotarkistusten käyttöönottoa puoltavat, kuten Verneri Virtanen, osaavat kertoa meillä vastusteleville vastaukset kysymyksiin!?!
...
Pelihän voisi kaiken lisäksi jatkua vaikka kuinka pitkään, tai vaikka päättyä, jos peliä ei katkaistaisi. Tai epäselviä maalitilanteita tulee peräkkäiset molempiin päätyihin, jos peliä ei katkaista. Outoja ja harvinaisia esimerkkejä, mutta kaikkeen on varauduttava, jos videotarkistukset otettaisiin käyttöön. Turha sanoa, ettei harvinaisuuksiin kannata puuttua, koska Englannin 'maali'tilannekin oli sellainen(eli avustava ei huomaa selvää maalia). Nykyisillä säännöillä videotarkastuksia ei voida järkevästi käyttää, eli tarvittaisiin sääntömuutos. Jos sääntöjä muutettaisiin, tulisi niiden kertoa toimintamallit kaikissa tapauksissa, niissä harvinaisimmissakin tapauksissa. Vai olenko tämän sääntöasian kanssa ihan hakoteillä? Jos mielestäsi olen, niin perustele vastauksesi! (kysymys on kaikille)
|
|
« Viimeksi muokattu: 29.06.2010 klo 17:36:12 kirjoittanut o2j »
|
|
|
|
|
KipeKemi
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotikaupunkien seuroja
|
 |
Vastaus #581 : 29.06.2010 klo 17:36:04 |
|
Jalkapallossa on kysymys aika paljon tärkeämmästä asiasta kuin jostakin sairauden määrittämisestä.
Anna mä arvaan: Sä olet lääkäri.
|
|
|
|
AlNU
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves ja Newcastle
|
 |
Vastaus #582 : 29.06.2010 klo 17:48:28 |
|
Eipä sitä tarvitsekaan kertaakaan keskeyttää. Videotarkistus olisi ehditty suorittaa kymmenen kertaa jo ennen kuin tuomari on saanut nykytyylissä torikokoukset päättymään.
Suoraan se siitä Lampsin vedostakin jatkui. Edelleen hawkeye tai muu suoraan tuomarille asian kertova systeemi käy, muttei mikään jossa sitä videoilta katsellaan. Ja mihinkään paitsioiden katsomiseen edelleen selvä ei. Ainoastaan oliko pallo maalissa.
|
|
|
|
Norppa
Poissa
Suosikkijoukkue: FC TPS
|
 |
Vastaus #583 : 29.06.2010 klo 18:00:35 |
|
Peli jatkuu niin kauan kunnes tuomari viheltää pilliinsä. Jos toinenkin joukkue tässä ajassa tekee maalin, niin sekin hyväksytään. Missä tässäkin nyt sitten on se ongelma?
e: Päätuomari päättää videotuomarin avusta. Siihen asti kun hän niin päättää, peli pyörii normaalisti ja kaikki tehdyt maalit, kortit sun muut hyväksytään. Pelaajien tehtävä on pelata.
|
|
« Viimeksi muokattu: 29.06.2010 klo 18:08:15 kirjoittanut Norppa »
|
|
|
|
|
AlNU
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves ja Newcastle
|
 |
Vastaus #584 : 29.06.2010 klo 18:04:56 |
|
Peli jatkuu niin kauan kunnes tuomari viheltää pilliinsä. Jos toinenkin joukkue tässä ajassa tekee maalin, niin sekin hyväksytään. Missä tässäkin nyt sitten on se ongelma?
Ei nyt tuosta tule yhtään mitään. Jollei tuomari saa sekunnin sisään tietoa oliko pallo maalissa vai ei niin voidaan mennä vanhalla systeemillä mielummin.
|
|
|
|
peng.xuefeng
Poissa
Suosikkijoukkue: 臥虎藏龍
|
 |
Vastaus #585 : 29.06.2010 klo 18:09:05 |
|
Lopetan maajoukkuefutiksen seuraamisen sillä sekunnilla kun videotuomaroinnista tulee totta. Jos laji pilataan joidenkin saariapinoiden vikinän takia niin se on siinä sitten.
|
|
|
|
Norppa
Poissa
Suosikkijoukkue: FC TPS
|
 |
Vastaus #586 : 29.06.2010 klo 18:14:15 |
|
Ei nyt tuosta tule yhtään mitään. Jollei tuomari saa sekunnin sisään tietoa oliko pallo maalissa vai ei niin voidaan mennä vanhalla systeemillä mielummin.
Miksei siitä tulisi mitään? Käytännössä varmaan noin 80%:ssa tapauksissa tuomari päättäisi välittömästi epäselvän tilanteen jälkeen, et katsotaan videolta. Lopuissa 20%:ssa tekee päätöksen kymmenen sekunnin sisällä. Peli keskeytyy kaikenmaailman filmausloukkaantumisten ja huuhkajienkin takia paljon paljon useammin eikä se kuulemma ole mikään ongelma.
|
|
|
|
o2j
Poissa
|
 |
Vastaus #587 : 29.06.2010 klo 18:16:34 |
|
Esimerkki 1: Chelsea-Bayern Munchen on tilanteessa 1-0 mestareiden liigan välierän toisessa osaottelussa. Ensimmäinen peli on päättynyt 0-0 Munchenissä. 90+3 minuuttia on pelattu, ja peli on päättymäisillään. Chelsean Lampard vetää pallon ylärimaan, josta se pomppaa maaliviivan tietämille. Erotuomariston mielestä pallo ei käy maalissa, eli peli jatkuu. Pompusta Munchenin pelaaja purkaa suoraan Kloselle, joka on pääsee yksin läpi. ET viheltää pelin poikki tilanteen tarkastusta varten, koska lädit sitä niin voimakkaasti protestoivat. Lahmin käteenkin vielä osui, lädit huutavat. Erotuomaristokin on hieman epävarma.
Videotarkastuksen jälkeen todetaan, että pallo ei ollut maalissa, eikä käsivirhettäkään ollut. Peliä jatketaan erotuomaripallolla, ja samassa peli päättyy. Chelsea pääsee finaaliin. Chelsean juhliessa Munchenin pelaajat Schweinsteigerin johdolla manaavat tuomarit helvettiin.
Esimerkki 2: Chelsea-Bayern Munchen on tilanteessa 0-1 mestareiden liigan välierän toisessa osaottelussa. Ensimmäinen peli on päättynyt 1-1 Munchenissä. 90+3 minuuttia on pelattu, ja peli on päättymäisillään. Chelsean Lampard vetää pallon ylärimaan, josta se pomppaa maaliviivan tietämille. Erotuomariston mielestä pallo ei käy maalissa, eli peli jatkuu. Pompusta Munchenin pelaaja purkaa suoraan Kloselle, joka on pääsee yksin läpi. ET ei vihellä peliä poikki tarkastusta varten, vaikka lädit sitä niin voimakkaasti protestoivat. Saksalaisen käteenkin vielä osui, lädit huutavat. Sääntöjen mukaan tarkastus tehdään vasta seuraavalla luonnollisella pelikatkolla. Peliä on kuitenkin pelattu jo ET antaman lisäajan verran, joten ET viheltää pelin päättyneeksi. Videotarkastuksen jälkeen todetaan, että pallo oli maalissa, ja käsivirhekin siellä oli. Peli on kuitenkin jo päättynyt, eikä tilannetta voida korjata. Bayern Munchen pääsee finaaliin. Bayern Munchenin juhliessa Chelsean pelaajat Drogban johdolla manaavat tuomarit helvettiin.
Äärimmäisiä, mutta mahdollisia esimerkkejä. Videotarkastuksille siis jyrkkä ei. Jos joku näidenkin esimerkkien jälkeen ajaa voimakkaasti videotarkastuksia, osaatte tietenkin perustellen kertoa, miten esimerkkien kaltaisilta tilanteilta vältyttäisiin.
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.06.2010 klo 13:20:48 kirjoittanut o2j »
|
|
|
|
|
o2j
Poissa
|
 |
Vastaus #588 : 29.06.2010 klo 18:23:30 |
|
Peli jatkuu niin kauan kunnes tuomari viheltää pilliinsä. Jos toinenkin joukkue tässä ajassa tekee maalin, niin sekin hyväksytään. Missä tässäkin nyt sitten on se ongelma?
Ongelmana on sääntö 9: Pallo poissa pelistä Pallo on poissa pelistä: • kun koko pallo on ylittänyt pääty-, maali- tai sivurajan joko maassa tai ilmassa • kun erotuomari on katkaissut pelin Jos pallo ylittää maalirajan, pallo ei ole enää pelissä. Jos pallo ei ole pelissä, ei voi tehdä hyväksyttävää maalia. Tämän vuoksi ei voi syntyä kahta maalia samaan aikaan.
|
|
|
|
blackhawk
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, Suomi, Everton
|
 |
Vastaus #589 : 29.06.2010 klo 18:34:12 |
|
Nykyisillä säännöillä videotarkastuksia ei voida järkevästi käyttää, eli tarvittaisiin sääntömuutos. Jos sääntöjä muutettaisiin, tulisi niiden kertoa toimintamallit kaikissa tapauksissa, niissä harvinaisimmissakin tapauksissa.
Asia on juuri noin. Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että jos videotarkistuksia halutaan hyödyntää, siihen liittyvät säännöt pitää suunnitella huolellisesti ja harkiten. Muiden lajien videotarkistussäännöt kannattaa käydä läpi ja hyödyntää niitä soveltuvin osin futiksen omia sääntöjä laadittaessa. Jokainen laji on siinä mielessä erilainen, ettei videotarkistukseen liittyvää sääntökokonaisuutta voida kopioida suoraan jostakin toisesta lajista. Toimivien videotarkistussääntöjen laatiminen futikseen on huomattavasti monimutkaisempi savotta kuin moni luulee. Mahdollista se kuitenkin on, jos niin halutaan.
|
|
|
|
Optimus Prime
Poissa
|
 |
Vastaus #590 : 29.06.2010 klo 18:34:36 |
|
Esimerkki 1: Chelsea-Bayern Munchen on tilanteessa 1-0 mestareiden liigan välierän toisessa osaottelussa. Ensimmäinen peli on päättynyt 0-0 Munchenissä. 90+3 minuuttia on pelattu, ja peli on päättymäisillään. Chelsean Lampard vetää pallon ylärimaan, josta se pomppaa maaliviivan tietämille. Erotuomariston mielestä pallo ei käy maalissa, eli peli jatkuu. Pompusta Munchenin pelaaja purkaa suoraan Kloselle, joka on pääsee yksin läpi. ET viheltää pelin poikki tilanteen tarkastusta varten, koska lädit sitä niin voimakkaasti protestoivat. Lahmin käteenkin vielä osui, lädit huutavat. Erotuomaristokin on hieman epävarma.
Videotarkastuksen jälkeen todetaan, että pallo ei ollut maalissa, eikä käsivirhettäkään ollut. Peliä jatketaan erotuomaripallolla, ja samassa peli päättyy. Chelsea pääsee finaaliin. Chelsean juhliessa Munchenin pelaajat Lucion johdolla manaavat tuomarit helvettiin.
Esimerkki 2: Chelsea-Bayern Munchen on tilanteessa 0-1 mestareiden liigan välierän toisessa osaottelussa. Ensimmäinen peli on päättynyt 1-1 Munchenissä. 90+3 minuuttia on pelattu, ja peli on päättymäisillään. Chelsean Lampard vetää pallon ylärimaan, josta se pomppaa maaliviivan tietämille. Erotuomariston mielestä pallo ei käy maalissa, eli peli jatkuu. Pompusta Munchenin pelaaja purkaa suoraan Kloselle, joka on pääsee yksin läpi. ET ei vihellä peliä poikki tarkastusta varten, vaikka lädit sitä niin voimakkaasti protestoivat. Saksalaisen käteenkin vielä osui, lädit huutavat. Sääntöjen mukaan tarkastus tehdään vasta seuraavalla luonnollisella pelikatkolla. Peliä on kuitenkin pelattu jo ET antaman lisäajan verran, joten ET viheltää pelin päättyneeksi. Videotarkastuksen jälkeen todetaan, että pallo oli maalissa, ja käsivirhekin siellä oli. Peli on kuitenkin jo päättynyt, eikä tilannetta voida korjata. Bayern Munchen pääsee finaaliin. Bayern Munchenin juhliessa Chelsean pelaajat Drogban johdolla manaavat tuomarit helvettiin.
Äärimmäisiä, mutta mahdollisia esimerkkejä. Videotarkastuksille siis jyrkkä ei. Jos joku näidenkin esimerkkien jälkeen ajaa voimakkaasti videotarkastuksia, osaatte tietenkin perustellen kertoa, miten esimerkkien kaltaisilta tilanteilta vältyttäisiin.
Tuollaisia tilanteita ei tulis jos noudatettaisin NFL:n systeemiä eli videotarkistus voidaan tehdä vain toisen joukkueen valmentajan pyynnöstä. Esim. jälkmmäisen esimerkkisi tilanteessa Chelsean valmentaja ilmoittaa neljännelle erotuomarille että haluaa tarkistaa tilanteen, tämä taas ilmoittaa päätuomarille että seuraavalla katkolla käydään videolla.
|
|
|
|
Norppa
Poissa
Suosikkijoukkue: FC TPS
|
 |
Vastaus #591 : 29.06.2010 klo 18:42:28 |

E1: Pari kertaa piti lukea jotta ymmärsi mikä tuossa yleensä on ongelma. Klosen asema ilmeisesti, eli jos päätuomari päättää viheltää pilliinsä kun Klose on jo vastustajan rangaistusalueella. Tässäkin olisi ihan miten lait ja säännöt säädetään; rangaistuspotku ehkäpä olisi liikaa tuossa tilanteessa, mulle kävisi sekä erotuomaripallo tai epäsuora vapaapotku rangaistusalueella tai keskialoitus. RP-alueen ulkopuolla sitten suora vapaapotku tai erotuomaripallo tai keskialoitus, ihan miten säännöt olisi säädetty. Säännöt olisivat etukäteen täysin selvät kaikille. Ei mitään ongelmaa. E2: tossa olikin sitten jo se oletus et säännöissä on säädetty videolla käytävän vasta ensimmäisellä luonnolisella pelikatkolla. Jos näin on säädetty ja todetaan pallon olleen maalissa -> jatkoaika. Ei mitään ongelmaa. Vaikeaa ajatella et joku kokisi tämän suureksi vääryydeksi.
|
|
|
|
Norppa
Poissa
Suosikkijoukkue: FC TPS
|
 |
Vastaus #592 : 29.06.2010 klo 18:49:46 |
|
Tuollaisia tilanteita ei tulis jos noudatettaisin NFL:n systeemiä eli videotarkistus voidaan tehdä vain toisen joukkueen valmentajan pyynnöstä. Esim. jälkmmäisen esimerkkisi tilanteessa Chelsean valmentaja ilmoittaa neljännelle erotuomarille että haluaa tarkistaa tilanteen, tämä taas ilmoittaa päätuomarille että seuraavalla katkolla käydään videolla.
Niin, tämäkin on yksi vaihtoehto, mutta taitaapi olla jo liian radikaali ollakseen yhtään realistinen. Tuohonkin pitäisi sitten luoda säännöt, jotta tarkistusmahdollisuuksia ei olisi rajattomasti ja mistä jatkettaisiin jos tarkistus olisi turha (esim. pyyntö tehtävä ennen kuin pallo ylittää keskiviivan, jolloin jatkettaisiin joka tapauksessa keskialoituksella)
|
|
|
|
Jester32
Poissa
|
 |
Vastaus #593 : 29.06.2010 klo 19:11:32 |
|
Juuri ja juuri yli 50 % on aika venyvä käsite. Käsittäkseni näissä kisoissa on kertaalleen oltu näkemättä maalin syntyminen eikä kertaakaan ole tuomittu maaliksi tilannetta joka ei ole ollut maali.
Heitin tuon prosentin tietenkin kieli poskessa, mutta tässä kohtaa tarkoitin juuri noita kiistanalaisia tilanteita, joissa pallo on käynyt maaliviivalla tai juuri ja juuri maalissa. Niitä tilanteita ei varmasti saada lähellekään 99-prosenttisesti oikein, varsinkaan niitä, joissa pallo kimpoaa ylärimasta ja pallo on maalissa vain silmänräpäyksen ajan. Itse asiassa niissä tilanteissa prosentti saattaa olla aika lähellä juuri tuota 50:tä eikä se ole missään nimessä tuomarien vika.
|
|
|
|
Samir
Poissa
|
 |
Vastaus #594 : 29.06.2010 klo 20:07:00 |
|
Hollanti-Slovakia ottelun tuomarille tuli pieni virhe. Hän lopetti pelin heti Slovakian maalin jälkeen, vaikka säännöt sanovat, että maalin hyväksymisen merkiksi on suoritettava aloituspotku, vaikka peliaika on päättynyt. Tällähän ei sinällään ole mitään merkitystä ottelun kannalta.
|
|
|
|
Luyindula
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu! Forever and ever, babe.
|
 |
Vastaus #595 : 29.06.2010 klo 20:09:54 |
|
Ei missään nimessä videoita pilaamaan jalkapalloa! Ehdoton EI videoiden pyörittelylle.
On sanottu, että "jokainen jalkapallo-ottelu on kuin elämä pienoiskoossa". Elämään kuuluvat virheet, jokainen meistä tekee elämänsä aikana lukuisia virheitä.
Pelaajat tekevät jokaisessa ottelussa kymmeniä virheitä, ja on ainoastaan inhimillistä, että myös tuomarit toisinaan epäonnistuvat. Mielestäni jalkapallon kuuluukin olla toisinaan raakaa, julmaa ja epäoikeudenmukaista, kuten elämäkin välillä on. Vaikka tuomarit saattavat joskus jättää maalin näkemättä, niin kuitenkin voi todeta, että yleensä parempi voittaa.
|
|
|
|
Chuck
Poissa
Suosikkijoukkue: Путiн хуйло!
|
 |
Vastaus #596 : 29.06.2010 klo 21:02:15 |
|
Mitä muuten näissä MM-kisoissa neljäntenä erotuomarina toimivan erotuomarin avustavat tekevät ottelun aikana? Eivät kai mitään. Siitä saadaan helposti maalialuetuomarit. Ongelma ratkaistu ainakin tältä osin? o2j:llä erinomaisia pointteja, täysin samaa mieltä niistä. Pari kertaa piti lukea jotta ymmärsi mikä tuossa yleensä on ongelma. (tekstiä) Säännöt olisivat etukäteen täysin selvät kaikille. Ei mitään ongelmaa.
Et näe ongelmaksi sitä, että toiselta joukkueelta viedään lähes varma maalintekopaikka, ja annetaan hyvitykseksi käytännössä loppuvihellys? Tästähän tulisi silloin vain todennäköisesti taktinen elementti, tyyliin: "nyt möhlittiin ja ne karkaa tekemään tasoituksen. eiku tais niillä sittenkin olla käsivirhe tuossa äsken. TUOMARIIII, MEILLE PILKKU!!! KATO VAIKKA VIDEOLTA!!!" Äskeinen ilmaisu on hieman liioiteltu, mutta tätäkin voidaan aivan varmasti oppia hyödyntämään.
|
|
|
|
Norppa
Poissa
Suosikkijoukkue: FC TPS
|
 |
Vastaus #597 : 29.06.2010 klo 21:29:27 |
|
Eikös tuomari jo nykyään joudu käyttämään aika lailla pelisilmäänsä - esimerkiksi hyötynäkökohtatilanteissa - säilyttääkseen pelin flown, joten miksi yht'äkkiä katkaisisi pelin siinä kohtaa kun joku on varmassa maaalintekopaikassa (jollaista ei edes ole olemassa kuten kaikki tiedämme). Ennen tuota tilannetta hänellä on äärimmäisessäkin tilanteessa ollut monta sekuntia päättää käyttää videotuomaria, koska mikään joukkue ei siirry valon nopeudella toiseen päähän kenttää.
Ja jos joku joukkue haluaa kokoontua tuomarin ympärille ja lopettaa pelaamisen vaikka pallo on pelissä, niin siitä vaan. Ei siinä voi sitten syyttää kuin itseään jos omissa kolisee.
|
|
|
|
Birdman
Poissa
|
 |
Vastaus #598 : 29.06.2010 klo 21:38:33 |
|
En tiedä.
On jotensakin käsittämätöntä tämä argumentaatio. Ikään kuin "oikeaan" futiskannattamiseen - tai paremminkin fanittamiseen - kuuluu tämmönen aivan saatanan syvältä perseestä oleva "antijääkendoismi". Että mehän ei olla niin kuin noi "jääkendon" kannattajat. Me ollaan sinivalkoinen tötteröhattu päässä asioita tarkasteleva jengi, oikeita kansainvälisiä futisniiloja. Jos tuomarit munaa, niin se kuuluu lajiin eikä sitä saa korjata. Näin me ajatellaan. Ja toisin ajattelevat on homoja tai runkkareita, tai molempia.
Missä muussa elämänmuodossa virheitten korjaamisen ehkäisyyn suhtaudutaan samalla tavalla? Mää vastaan: ei missään. Lue: ei missään.
Voi vittu. Mistään muusta ei oo kysymys kuin oikeudenmukaisuudesta. Varmaan oli teille "oikeille" lajiniiloille aivan saatanallinen järkytys, että itse nykyfutiksen paavi - Sepp Blatter - alkaa nähdä ajan merkit.
Mutta ei siinä mitään. Haistattakaa koko muulle maapallolle vittua. Ei kai missään muualla maailmassa ole tämmösiä todellisia futisniiloja kuin Suomessa. Ennen kaikkea Futisfoorumi kakkosessa.
Pitäkää tuo. Ja sinivalkoinen tötteröhattu korkealla.
|
|
|
|
raimojk
Poissa
Suosikkijoukkue: Futsal :: Kotarit :: G.S.F.V. Drs. Vijfje
|
 |
Vastaus #599 : 29.06.2010 klo 21:45:43 |
|
Mitä muuten näissä MM-kisoissa neljäntenä erotuomarina toimivan erotuomarin avustavat tekevät ottelun aikana? Eivät kai mitään. Siitä saadaan helposti maalialuetuomarit. Ongelma ratkaistu ainakin tältä osin?
o2j:llä erinomaisia pointteja, täysin samaa mieltä niistä.
Et näe ongelmaksi sitä, että toiselta joukkueelta viedään lähes varma maalintekopaikka, ja annetaan hyvitykseksi käytännössä loppuvihellys? Tästähän tulisi silloin vain todennäköisesti taktinen elementti, tyyliin: "nyt möhlittiin ja ne karkaa tekemään tasoituksen. eiku tais niillä sittenkin olla käsivirhe tuossa äsken. TUOMARIIII, MEILLE PILKKU!!! KATO VAIKKA VIDEOLTA!!!" Äskeinen ilmaisu on hieman liioiteltu, mutta tätäkin voidaan aivan varmasti oppia hyödyntämään.
Kaikkeen vahva sama!  Tuo "valmentajan pyytämä videotarkistus" voidaan tosiaan tuomita jo tässä vaiheessa. Se olisi liian voimakas taktinen ase ja aiheuttaisi paljon ylimääräisiä katkoja. Tähän joku tulee tietysti kertomaan kuinka "säännöt määräävät, missä tilanteissa videotarkistusta saa pyytää". Millaiset säännöt olisivat kaikille oikeudenmukaiset? Nykyinen systeemi maalierotuomareilla/boksituomareilla tai miten niitä onkaan ehdotettu olisi ehdottomasti oikeudenmukaisin. o2j on antanut todella hyvät argumentit videotarkistusta vastaan ja olen samaa mieltä. Jalkapallon luonteeseen eivät tarkistukset sovi. Jos ottelussa jää häviäjältä yksi maali näkemättä ja tulos on tällöin esim. 4-1, ei ottelu ole ratkennut siihen. Tarkistuksen jälkeenkin tulos olisi ollut 4-2, jos tuohon se 1 maali lisätään Olisiko tapauksesta noussut vastaava haloo, jos Englanti olisi "säästynyt" maalilta vastaavalla tavalla? Entä, jos Englanti olisi tapahtuneesta huolimatta voittanut? Italiaa vastaan tehtiin muuan tasapelissä paitsiomaali ja toisessa Italian "tekemä" maali oli paitsio ja nyt joukkue on ulkona. Missä meteli?!? Birdmanille vielä
|
|
|
|
|
|