Kaksi lähdettä, Seppo Luhtanen ja bundesliiga. Luhtasen jo 15 vuotta vanhassa kirjassa on kerrottu mitkä tilastomuuttujat korreloivat eniten tuloksen kanssa. Nämä olivat 2-kamppailu% ja maalilaukausten määrä. Itse olen seurannut myös Bundesliigan kaksinkamppailuprosentteja. Vaikka yksittäisen ottelun voikin voittaa esim 45% saldolla, on hämmästyttävää vuosi toisensa jälkeen havaita, että sarjataulukko ja kaksinkamppailuprosenttitaulukko ovat hyvin toistensa kaltaisia.
Tilastointi on mennyt huomattavasti objektiivisempaan suuntaan siitä mitä se oli 15 vuotta sitten yleistyneiden kameroiden ja digitaalisen analysoinnin takia. Kattavan tilastonanalyysin ottelusta rääpäisee kasaan paljon nopeammin varta vasten räätälöidyn matsitilaistointisoftan avulla ja tilastot myös pysyvät kontekstissa. Ero on huikea pelkkinä merkintöinä papereille jäävän tilastoinnin aikoihin, koska tilastoijan tulkinnasta on päästy melkein kokonaan eroon. Kun ennen tilastoon jäivät vain laukausten määrä ja se, suuntautuivatko ne maalia kohden, nykyään tilastoidaan myös se, mistä laukaukset lähtivät, oliko häirintää, jne, ja halutessaan joka tilanteen voi aina käydä kuvan kanssa läpi.
Britithän olivat pitkään sivuraiteilla väärintulkittujen tilastojen takia. Tämä oli tätä "pallonhallinta on turhaa koska maalit tulevat yleensä alle viiden syötön yhdistelmistä" -nerokkuutta, joka vieläkin elää joidenkin valmentajien ajattelussa.
Kaksinkamppailuiksi lasketaan bundesliigassa (en edelleenkään muista tilastofirman nimeä) mitä erilaisimpia tilanteita, ja niistä löytyy kyllä erilliset tilastotkin. On ilma-, maa, hyökkäys-, jne. jne. On jopa erilliset tilastot siitä jääkö pallo kaksinkamppailussa voittaneen joukkueen haltuun vai ei. Tilastoa pitävällä firmalla on 4-sivuinen ohjeistus siitä, miten kaksinkamppailut voittajineen lasketaan.
Nyt kannattaa pitää erillään liigaorganisaation palkkaaman (?) firman julkiset tilastot siitä mitä ainestoa ja miten pukukopin sisällä käydään läpi. Tietenkin on selvää että ammattimainen firma tekee hyvää jälkeä ja virheitä on varmasti vähemmän kuin yhdenkään kotitilastoijan papereissa. Kokeneenkin firman tekeleistä puuttuu kuitenkin konteksti, nimittäin taktiikka. Esille ottamasi Italian huonot tilastot on tyyppiesimerkki pelkästään numeroiden valossa tehdyn tulkinnan virhealttiudesta.
Tilastoja apunaan käyttävällä valmentajalla on jo ennen peliä toivemäärät tietyille tapahtumille pelipaikkakohtaisesti ja pelin eri tilanteisiin jaoteltuna. Esimerkkinä syötöt (jaoteltu lyhyisiin, keskipitkiin ja pitkiin) eri suuntiin (taakse, sivulle, eteen), tai vaikkapa pallonriistot (jaoteltu pallon sijainnin, prässin voimakkuuden, jne mukaan). Taktiikasta ja peliajatuksesta riippuen nämä tavoitemäärät voivat vaihdella paljonkin. Jos Italian tilastoja vertailee Espanjan kanssa yksi yhteen, Espanja tosiaan näyttää monella alueella selvästi paremmalta. Lippin papereissa ei vaan ole samat tavoitteet kuin del Bosquen.
Edit:
On itsestään selvää, että lähes kaikki mitattavat asiat, niin syötöt kuin 2-kamppailuprosentitkin, ovat riippuvaisia kentän osa-alueista, pelitilanteesta ja vähän kaikesta. Silti on voitava myös myöntää, että isossa aineistossa nämä erinäiset syyt tasoittuvat, ja mitatun asian merkitystä voidaan arvioida kokonaisuutena. Niinpä siis tiedämme, että 2-kamppailu% korreloi voimakkaasti menestyksen kanssa, pallon liikuttelun nopeus kertoo jostain, jne. Yksi ensimmäisistä mediaan ja selostuksiin ilmestyneistä muuttujista oli pallon hallinta ajassa mitattuna, mikä on helppo mitata ja kertoo ehkä hiukan siitä, miltä peli näytti. Se ei kuitenkaan ole oikeastaan minkäänlainen mittari kertomaan pelin tuloksellisuudesta.
Eikä ole oikeastaan mikään muukaan mittari irroitettuna kontekstistaan. Mestaruuksia voittavien joukkueiden hyvät kaksinkamppailuprosentit kertovat pelaajiston hyvästä laadusta ja kunnosta. Silti eri maiden mestareita vertailemalla löytyy suurehkojakin eroja. Ainoa yhteinen nimittäjä on se, että melkein aina vähintään yksi mittari näyttää todella hyvältä.
