Tärkeät pisteet kotiin.
Peli ei paljon silmiä häikäissyt, mutta onneksi vain pisteet lasketaan.
Vastus oli kyllä heikoin kakkosen joukkue, jonka olen tällä kaudella nähnyt. KaaPokin oli mielestäni parempi (ja Musa

).
Maalitakuu-Mamadousta ei kai tämän illan esityksen jälkeen tarvitse ihmetella, miksi mikään korkeamman sarjatason joukkue ole kaveria napannut.
Tuokin esitys toki kelpaa, kunhan maaleja vaan tulee.
Onneksi toipui loukkaantumisestaan ripeästi.

BK:lta oli mukavan näköistä faniryhmää liikkeella, jolla oli jos jonkinlaista lippua mukana. Yksi oli sen näköinen kuin olisi lainattu paikalliselta purjehdusseuralta.
Uudet istuimet tuli testattua. Ergonominen tyylikieli huomattavasti modernimpaa kuin vanhoissa.
Muotoilu ei oikein salli löhöämistä, vaan pitää istua selkä suorana.
Aurinkokatsomosta kuului välillä mukavaa vuvuzelan pärinää. Minkäs heimon miehiä oli kyseessä?
Käsiohjelmia voisi printata jatkossa sen verran enempi, että niitä riittäisi portilla myös katsojille jotka tulevat 3 min. ennen pelin alkua.
