FC Everpool
Poissa
Suosikkijoukkue: Perinteiset muovijoukkueet
|
 |
Vastaus #700 : 14.04.2010 klo 20:19:11 |
|
Mielenkiintoinen postaus. Meinaa aina nämä OPS jutut mennä AC keskusteluun. Tämän topikin aloittaja Andyman, oululaisen jalkapallon Äiti Teresa ja suuri jalkapallokeskustelun ohjaaja ei aina itse muista pysyä aiheessa, vaan copypasteamisen opittuaan postailee mitä sattuu surutta yli topikkirajojen. Itseä jaksaa aina ihmetyttää tätä jatkuvaa keskustelu siitä saako OPS-jp "omia" OPS perinteitä? Yleisölle ilmoitetaan että kyseessä on vanha OPS jonka edustustoiminta on herätetty henkiin. Olen perustallaaja joka en hirveästi jaksa taustoja tutkia, enkä varmasti kaikista taustoista ole selvillä. Juuri tähän tietämättömyyteen perustuu Digimedia Finland Oy:n myyntistrategia. Olen siinä ymmärryksessä että OPS-jp on perustettu ylläpitämään OPSin jalkapallon edustustoimintaa ja tämä käsittääkseni on tapahtunut hyvässä yhteisymmärryksessä OPS ry:n kanssa. Tähän löytyy Herkun kirjoittama lyhyt historiakatsaus OPS -jp:n perustamisesta ja sen syistä. Referaattina todettakoon, että sen mukaan OPS ry:ltä löytyi yhteisymmärrystä OPS -jp:n kanssa sen perustamisen aikaisen hallituksen kanssa. Nykyisessä jiipeen hallituksessa ei tietääkseni ole ainuttakaan alkuperäisjäsentä. Nurkkavallatun jiipeen ja OPS ry:n välisestä nykyisestä yhteisymmärryksen tilasta sinulle parhaiten osannee kertoa OPS ry:n puheenjohtaja Matti Heikkinen. Näitä OPSejahan on nykyään joka jätkällä, joka sellaisen vaan haluaa. Kannattaa muistaa, että ne ovat vain kirjaimia. Todelliset erot arvoineen ja perinteineen löytyvät kirjainhirviöiden takana olevista aatteellisista yhdistyksistä, joiden nimet joidekin yllätykseksi eivät olekaan saatavilla noin vaan.
|
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
 |
Vastaus #701 : 14.04.2010 klo 20:37:28 |
|
Nurkkavallatun jiipeen ja OPS ry:n välisestä nykyisestä yhteisymmärryksen tilasta sinulle parhaiten osannee kertoa OPS ry:n puheenjohtaja Matti Heikkinen.
Keitä tuossa pöytälaatikko-ry:ssä sitten oikein on? Muitakin henkilöitä kuin Matti Heikkinen? OPS on kuitenkin vuosien saatossa koostunut tuhansista junnuista ja seuraihmisistä ja he muodostivat seuran, ei yksi ihminen tai hallitus. Jos nykyisessä seurassa toimii edelleen OPS-seuraihmisiä, niin he jatkavat seuran perinteitä. Huolimatta siitä, missä Matti Heikkinen istuu tai mitä mieltä hän asiasta on. Ja jos tuo samainen Matti Heikkinen toimii ACO ry:n hallituksessa ja vain pitää vanhan OPS:n y-tunnusta pöytälaatikossaan, niin sopii kysyä hänen motiivejaan? Ainakaan niillä ei edesauteta OPS-seuraa tai OPS:n historian jatkumista. Ja sanottakoon vielä, että myöskään Miiga ei ole sama asia kuin OPS-JP. Seuraihmiset tekevät seuran. " Hänellä on aina ollut kultapojan paikka OPS:n pitkäaikaisen puheenjohtajan Matti Heikkisen sydämessä. Kun OPS vuonna 1975 täytti 50 vuotta, pääjuhlassa lippua kantoi kymmenenvuotias Miika Juntunen. "Pahinta AC Oulun kannalta on tällä hetkellä se, että sitä pyörittävät Rounaja, joka haluaa vain hidastaa, jarruttaa ja kontrolloida koko seuraa, Heikkinen, joka ei sitä ymmärrä, ja Kampman, joka ei siitä välitä."
"Mutta mitä näiltä miehiltä voisi muutakaan odottaa? Kun olin poissa Oulusta 22 vuotta, heillä oli tilaisuus osoittaa erinomaisuutensa, mutta mikä oli lopputulos? Kaikki heidän johtamansa seurat menivät vuorollaan konkurssiin."Siis herra OPS pitää pöytälaatikossaan historiallista seuraa (tai ainakin sen paperinivaskaa) ja päästyään Miigasta eroon, ei suostu luopumaan tuosta sitten millään? Edes oululaisen ja suomalaisen jalkapalloilun hyväksi? Miiga teki ACOn alulle hemmetisti hyvää ja Heikkinen ajoi OPS konkurssiin ennen sen liittämistä nimellisesti ACOon. Miksi Heikkinen edelleen ylläpitää OPS:aa, jos kerran se piti ACOon yhdistää? Ja jos OPS on hänelle rakkaampi, kuin suhde Miigaan, niin miksi hän ei anna toisen seuran ol arauhassa ja tyydy edesauttamaan ACOn ponnistuksia?
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.04.2010 klo 20:50:50 kirjoittanut Töps »
|
|
|
|
|
Patrimonio Mundial
Poissa
Suosikkijoukkue: ZA KRST CASNI I SLOBONU SLATNU - ZA SRBIJA
|
 |
Vastaus #702 : 14.04.2010 klo 21:01:19 |
|
Keitä tuossa pöytälaatikko-ry:ssä sitten oikein on? Muitakin henkilöitä kuin Matti Heikkinen?
OPS lopetti jalkapallotoimintansa ennen kuin AC Oulua oli olemassa. "OPS" kuitenkin tuli mukaan fuusioon Matti Heikkisen yksipuolisella mandaatilla. Eipä nyky AC:ssa ole ketään muita OPSilaisia kuin Matti Heikkinen.
|
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
 |
Vastaus #703 : 14.04.2010 klo 21:07:56 |
|
Eli "yhteisymmärrys nurkkavallatun jiipeen ja OPS:n välillä" tarkoittaa oikeasti katkeran Heikkisen karhunpalvelusta OPS:lle, kun hän pitää pöytälaatikossaan itsepintaisesti yhtä Suomen jalkapallohistorian pitkäaikaisimmista seuroista? Jota seuran ihmiset ja nämä nurkanvaltaajat haluaisivat edesauttaa ja nostaa takaisin sille tasolle, joka sille kuuluu. Katkeruudelle 
|
|
|
|
|
andyman
Poissa
Suosikkijoukkue: Tre GB, welcome stadi mut mikähän seura?
|
 |
Vastaus #704 : 14.04.2010 klo 21:10:57 |
|
TÖPS: Ja jos tuo samainen Matti Heikkinen toimii ACO ry:n hallituksessa ja vain pitää vanhan OPS:n y-tunnusta pöytälaatikossaan, niin sopii kysyä hänen motiivejaan? Ainakaan niillä ei edesauteta OPS-seuraa tai OPS:n historian jatkumista.
-miksiköhän... muistaa pitää kuka on nimen paperiin laittanut , joita nyt oikeudessa vaaditaan... AC myöntänyt osan veloista ja yhtenä päävastuullisena kyseinen herra. - tokihan kannattaa uuden suuropsinkin miettiä pitkään ja hartaasti, haluaako oikeasti "vanhan ja oikean" ry:n itselleen, ei taida AC velat olla ainuita syntejä em. yhdistyksellä. Luulen Migulin kuitenkin asian tarkistavan ennenkuin iskee kätensä p...n!
|
|
|
|
|
FC Everpool
Poissa
Suosikkijoukkue: Perinteiset muovijoukkueet
|
 |
Vastaus #705 : 14.04.2010 klo 21:13:53 |
|
Keitä tuossa pöytälaatikko-ry:ssä sitten oikein on? Muitakin henkilöitä kuin Matti Heikkinen? OPS on kuitenkin vuosien saatossa koostunut tuhansista junnuista ja seuraihmisistä ja he muodostivat seuran, ei yksi ihminen tai hallitus. Jos nykyisessä seurassa toimii edelleen OPS-seuraihmisiä, niin he jatkavat seuran perinteitä. Huolimatta siitä, missä Matti Heikkinen istuu tai mitä mieltä hän asiasta on. En tiedä kokoonpanosta sen kummemmin. Oletan kuitenkin, että siellä toimitaan yhdistysääntöjen mukaan ja yhdistykselle valitaan hallitus ja sille puheenjohtaja. Ja jos tuo samainen Matti Heikkinen toimii ACO ry:n hallituksessa ja vain pitää vanhan OPS:n y-tunnusta pöytälaatikossaan, niin sopii kysyä hänen motiivejaan? Ainakaan niillä ei edesauteta OPS-seuraa tai OPS:n historian jatkumista. Uskoisin että hallituksen puheenjohtajan motiivit ja teot ovat yhteneväiset seuran ja sen hallituksen kanssa, muutenhan hän ei nauttisi luottamusta vuodesta toiseen. Olen ymmärtänyt, että OPS-seuran edesauttamista ja sen historian jatkamista on toteutettu seuran tahtomalla tavalla. Toisin sanoen AC Oulun muodossa edustusjalkapallon osalta. Ja sanottakoon vielä, että myöskään Miiga ei ole sama asia kuin OPS-JP. Seuraihmiset tekevät seuran. Hovikuolaaja frankya lainatakseni: " OPS - jp = miika juntunen tjsp." Siis herra OPS pitää pöytälaatikossaan historiallista seuraa (tai ainakin sen paperinivaskaa) ja päästyään Miigasta eroon, ei suostu luopumaan tuosta sitten millään? Edes oululaisen ja suomalaisen jalkapalloilun hyväksi? Miiga teki ACOn alulle hemmetisti hyvää ja Heikkinen ajoi OPS konkurssiin ennen sen liittämistä nimellisesti ACOon. Miksi Heikkinen edelleen ylläpitää OPS:aa, jos kerran se piti ACOon yhdistää? Ja jos OPS on hänelle rakkaampi, kuin suhde Miigaan, niin miksi hän ei anna toisen seuran ol arauhassa ja tyydy edesauttamaan ACOn ponnistuksia?
En osaa vastata, kysy asianomaiselta henkilöltä. Totean vain, että kysymyksesikin osoittavat sen olennaisen asian, että OPS seura on Matti Heikkisen näpeissä, eikä millään tavalla juntusen.
|
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
 |
Vastaus #706 : 14.04.2010 klo 21:14:23 |
|
Ihmetystä aiheutti lähinnä se, että miksi koko OPS on pidetty pystyssä sen jalkapallotoiminnan loppumisen jälkeen? Konkkaanhan se meni. Eihän OPS-JP voi tuota y-tunnusta enää itselleen saada, mutta sen roikkuessa rekisterissä, aiheuttaa se ainakin pientä kiusaa nykyisille seuraihmisille, jotka haluavat perinteikkään seuran perinteitä vaalia.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.04.2010 klo 21:16:06 kirjoittanut Töps »
|
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
 |
Vastaus #707 : 14.04.2010 klo 21:21:29 |
|
Totean vain, että kysymyksesikin osoittavat sen olennaisen asian, että OPS seura on Matti Heikkisen näpeissä, eikä millään tavalla juntusen.
Kaikki muu oli turhaa tekstiä, mutta tuohon sen verran, että tuossa se ongelma sitten makaa. Jopa fanien puolelta lähdetään täysin asiattomaan henkilö vs. henkilö-asetelmaan mukaan, vaikka itse asian pitäisi koskea seuraa nimeltä OPS ja sen hyvinvointia. On sanomattakin selvää, että OPS-JP ja sen parissa työskentelevät ihmiset ovat yhtä kuin OPS. Olkoon y-tunnus eri, alkuperäisen seuran paperit eri osoitteessa tai nykyisen seuran nimi hieman eri. Tuon seuran junnut pelaavat OPS:ssa (pian vielä suuremmassa mittakaavassa), edarin pelaajat OPS:ssa ja seuraihmiset tekevät töitä hartiavoimin OPS:lle.
|
|
|
|
|
|
|
FC Everpool
Poissa
Suosikkijoukkue: Perinteiset muovijoukkueet
|
 |
Vastaus #709 : 14.04.2010 klo 21:27:37 |
|
-miksiköhän... muistaa pitää kuka on nimen paperiin laittanut , joita nyt oikeudessa vaaditaan... AC myöntänyt osan veloista ja yhtenä päävastuullisena kyseinen herra. - tokihan kannattaa uuden suuropsinkin miettiä pitkään ja hartaasti, haluaako oikeasti "vanhan ja oikean" ry:n itselleen, ei taida AC velat olla ainuita syntejä em. yhdistyksellä. Luulen Migulin kuitenkin asian tarkistavan ennenkuin iskee kätensä p...n!
Täällä oululaisen jalkapallon pahin selkäänpuukottaja taas "ajattelee vain oululaisen jalkapallon parasta". En ole moiseen hurskastelevaan juoruämmään koskaan törmännyt. Käy vittu katsomassa vaikka vesipalloa ja kerro siitä forumille joka ilta, niin se ei muuta sitä tosiasiaa, että olet läpimätä paska ja opportunisti vailla mitään häpyä. Milloin te idiootit tajuatte, ettei se vittupää Heikkisen ry:stä ole kiinnostunut, vaan OPS -brandista omissa liiketoimissaan.
|
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
 |
Vastaus #710 : 14.04.2010 klo 21:33:55 |
|
Milloin te idiootit tajuatte, ettei se vittupää Heikkisen ry:stä ole kiinnostunut, vaan OPS -brandista omissa liiketoimissaan.
Kyllä tyhmempikin kuitenkin tietää, että y-tunnusta ei voi yhteisöltä toiselle siirtää. Ja siis OPS ry ei muuta ole, kuin y-tunnus laatikon perillä. Ja mahdollisesti siihen vielä liittyy joitain saatavia. Eihän Miiga tai kukaan OPSilainen tuota itselleen halua. Mutta Heikkinen voisi reiluna kaverina ja jalkapallon ystävänä lopettaa kiusaamisen ja kuopata koko yhdistyksen. Muuta arvoa sillä ei ole, kuin kiusanteko naapurille.
|
|
|
|
|
FC Everpool
Poissa
Suosikkijoukkue: Perinteiset muovijoukkueet
|
 |
Vastaus #711 : 14.04.2010 klo 21:35:54 |
|
Huono taloushan on ollut AC Oulun ongelma jo pitkään, ja siitä kuuluu kannattajien huolissaan ollakin. Ihmetteln vaan sitä, että miksi sinä ne talousuutisoinnit minulle kohdennat. En minä niihin ole millään tavalla syypää, eikä varmaan muutkaan kannattajat. Enkä ymmärrä miten tästä mikään liittyy tähän topikkiin.
|
|
|
|
|
andyman
Poissa
Suosikkijoukkue: Tre GB, welcome stadi mut mikähän seura?
|
 |
Vastaus #712 : 14.04.2010 klo 21:37:05 |
|
Kun itsekkin olen myös ac oulu fani, mietin kuinka paljon tuhoa saa aikaan tuo ops topiikkiin raakkuva epolli. Väittää olevansa ac fani , mutta kaivaa kokoajan auki AC:tä eniten kiusaavat vanhat haavat ja leikkii sitten muka ainoaa oikeaa näkökantaa omaavaa... Mitä enemmän ops - heikkinen juttua taas vatvotaan, sitä enemmän se syö AC Oulunkin uskottavuutta. Muistaa pitää kuka on maksumiehenä. Jos joku on idiootti , niin tuo!!! Juntunenhan nauraa partaansa joka kerta kun polli on kirjoittanut jotakin mukamas uutta, vaikka säälittävä dementikko toistaa vain itseään! Paras oli tuo vaimo juttu ja se sentään jotakin uutta, päiväunia että joku moisen friikin kanssa eläisi...
|
|
|
|
|
andyman
Poissa
Suosikkijoukkue: Tre GB, welcome stadi mut mikähän seura?
|
 |
Vastaus #713 : 14.04.2010 klo 21:39:37 |
|
Huono taloushan on ollut AC Oulun ongelma jo pitkään, ja siitä kuuluu kannattajien huolissaan ollakin. Ihmetteln vaan sitä, että miksi sinä ne talousuutisoinnit minulle kohdennat. En minä niihin ole millään tavalla syypää, eikä varmaan muutkaan kannattajat. Enkä ymmärrä miten tästä mikään liittyy tähän topikkiin.
Miten tuo sinun raakkumisesi liittyy mihinkään topiikkiin? Lue viimeiset 20 viestiäsi tai anna kauniin "vaimosi" lukea, ehkä hän kertoo sinulle totuuden...
|
|
|
|
|
andyman
Poissa
Suosikkijoukkue: Tre GB, welcome stadi mut mikähän seura?
|
 |
Vastaus #714 : 14.04.2010 klo 21:45:32 |
|
Huono taloushan on ollut AC Oulun ongelma jo pitkään, ja siitä kuuluu kannattajien huolissaan ollakin. Ihmetteln vaan sitä, että miksi sinä ne talousuutisoinnit minulle kohdennat. En minä niihin ole millään tavalla syypää, eikä varmaan muutkaan kannattajat. Enkä ymmärrä miten tästä mikään liittyy tähän topikkiin.
Vai tarkoitatko tätä, topiikkiin liittyväksi? Everpool: OPS -jiipee (oulunjalkapallonhevonvituntukimikälie ry) ja OPS -juniorit ry, joista kumpikaan ei ole OPS ry ovat nyt suuressa viisaudessa puheenjohtaja Vajavaisen märän unen innostamana päättäneet yhdistyä OPS ry:ksi. Vitun kätevää. Mitähän Heikkis-Matti tuumaa, kun nämä "oululaisen jalkapallon mesenaatit" tulevat pokaalinkiilto silmissään hamuamaan perinneseuran puheenjohtajan nuijaa. Kaikkea se pätemisen tarve ja olemattoman vallan himo teettää näissä pikkurunkkareissa.
|
|
|
|
|
FC Everpool
Poissa
Suosikkijoukkue: Perinteiset muovijoukkueet
|
 |
Vastaus #715 : 14.04.2010 klo 21:52:24 |
|
Vai tarkoitatko tätä, topiikkiin liittyväksi?
Everpool: ......
Hei sinä pikku vajakki. Kirjoituksenihan oli vastine tässä topikissa esitettyyn uutiseen (toki lainaus). Jos ei vastineeni ollut topikkiin liittyvä, ei uutinenkaan ollut oikeassa topiikissa. Vielä ehdit vaikka uppopallon divarikähinöihin. Rapoa odotellessa......
|
|
|
|
|
andyman
Poissa
Suosikkijoukkue: Tre GB, welcome stadi mut mikähän seura?
|
 |
Vastaus #716 : 14.04.2010 klo 21:57:41 |
|
Hei sinä pikku vajakki. Kirjoituksenihan oli vastine tässä topikissa esitettyyn uutiseen (toki lainaus). Jos ei vastineeni ollut topikkiin liittyvä, ei uutinenkaan ollut oikeassa topiikissa.
Vielä ehdit vaikka uppopallon divarikähinöihin. Rapoa odotellessa......
Ai tuo ylläoleva on asiaan liittyvää? Miksi et ole hoitelemassa "kaunista vaimoasi", vai etkö taaskaan saa?
|
|
|
|
|
hanttahapuli
Poissa
|
 |
Vastaus #717 : 14.04.2010 klo 21:58:40 |
|
- Loukkaantuneet pelaajat tai vähälle peliajalle jäävät voivat päästä pelirytmiin kiinni Kolmosessa tai A-junioreissa. Vastaavasti Ykkösen joukkuetta voidaan täydentää OPS Junioreista, Kari Alatarvas kertoo. Kannattais lukea vähän tarkemmin nuo farmisopimussäännöt. Pykälä 10 vaikka aluksi.
|
|
|
|
|
FC Everpool
Poissa
Suosikkijoukkue: Perinteiset muovijoukkueet
|
 |
Vastaus #718 : 14.04.2010 klo 22:08:01 |
|
On sanomattakin selvää, että OPS-JP ja sen parissa työskentelevät ihmiset ovat yhtä kuin OPS.
No ei muuta kuin kokousta pystyyn ja valitkaa OPSille uusi hallitus ja puheenjohtaja kun ei teillä kerran epäselvyyttä asiasta ole. Minulle taasen on epäselvää, missä kaikki OPSin kannattajat ovat, kun ei niitä peleissäkään käy.
|
|
|
|
|
FC Everpool
Poissa
Suosikkijoukkue: Perinteiset muovijoukkueet
|
 |
Vastaus #719 : 14.04.2010 klo 22:19:39 |
|
Lue viimeiset 20 viestiäsi tai anna kauniin "vaimosi" lukea, ehkä hän kertoo sinulle totuuden...
Otin printit viesteistäni, ja luimme niitä yhdessä vaimoni kanssa, mutta ei siitä mitään tullut... you know. Seireeni mikä seireeni. Edit: Possessivisuffiksi korjattu. Andymanille tiedoksi, että..... ääh antaa olla.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.04.2010 klo 22:24:44 kirjoittanut FC Everpool »
|
|
|
|
|
Patrimonio Mundial
Poissa
Suosikkijoukkue: ZA KRST CASNI I SLOBONU SLATNU - ZA SRBIJA
|
 |
Vastaus #720 : 14.04.2010 klo 22:44:35 |
|
" OPS - jp = miika juntunen tjsp."
OPS-jp oli olemassa jo ennen kuin Miika Juntunen tuli mukaan seuratoimintaan. Miika tuli mukaan OPS-jp:hen vuonna 2007, koska koki haluavansa edustaa taas vanhan kasvattiseuransa värejä ja perinteitä. OPS-jp:hän oli käsittääkseni Timo Viitasen projekti, kun hän halusi herättää henkiin vanhan OPS:n vuonna 2005 ja lähti tekemään työtä Dreevereiden vanhalla sarjapaikalla. Aivan siis samaan tyyliin kuin esimerkiksi AC Oulu lähti tekemään työtä Tervareiden sarjapaikalla. Tässä ei siis ole mitään ihmeellistä ja se on tyypillinen toimintamalli Suomessa ja miksei muuallakin. Nykyinen OPS-jp on oikeutetusti ja tunnustetusti vanhan OPS:n moraalinen perillinen.
|
|
|
|
|
FC Everpool
Poissa
Suosikkijoukkue: Perinteiset muovijoukkueet
|
 |
Vastaus #721 : 14.04.2010 klo 23:10:22 |
|
Miika tuli mukaan OPS-jp:hen vuonna 2007, koska koki haluavansa edustaa taas vanhan kasvattiseuransa värejä ja perinteitä. Seuraa, johon päin hän ei ollut pieraissutkaan miesmuistiin, syttyi palava halu taas edustaa. Olisikohan liekki roihahtanut, jos ei olisi saanut kenkää AC Oulusta? OPS-jp:hän oli käsittääkseni Timo Viitasen projekti, kun hän halusi herättää henkiin vanhan OPS:n vuonna 2005 ja lähti tekemään työtä Dreevereiden vanhalla sarjapaikalla. Aivan siis samaan tyyliin kuin esimerkiksi AC Oulu lähti tekemään työtä Tervareiden sarjapaikalla. Tässä ei siis ole mitään ihmeellistä ja se on tyypillinen toimintamalli Suomessa ja miksei muuallakin. Nykyinen OPS-jp on oikeutetusti ja tunnustetusti vanhan OPS:n moraalinen perillinen.
Moraalinen perillinenhän huolehtii perimänsä seuran historian lisäksi sen velvoitteet. Nyt vaan oikeutetusti kättä lompakkoon ja tunnustakaa velkanne.
|
|
|
|
|
Patrimonio Mundial
Poissa
Suosikkijoukkue: ZA KRST CASNI I SLOBONU SLATNU - ZA SRBIJA
|
 |
Vastaus #722 : 14.04.2010 klo 23:23:02 |
|
Moraalinen perillinenhän huolehtii perimänsä seuran historian lisäksi sen velvoitteet. Nyt vaan oikeutetusti kättä lompakkoon ja tunnustakaa velkanne.
Soita Kokkolaan tai Tampereelle ja kysy miten näissä tilanteissa menetellään? Ja onko se "vanha" OPS muka jollekin jotain velkaa vielä?
|
|
|
|
|
FC Everpool
Poissa
Suosikkijoukkue: Perinteiset muovijoukkueet
|
 |
Vastaus #723 : 14.04.2010 klo 23:36:42 |
|
Soita Kokkolaan tai Tampereelle ja kysy miten näissä tilanteissa menetellään? Ja onko se "vanha" OPS muka jollekin jotain velkaa vielä?
Eikö se nimimerkki Töpsiin mukaan konkurssin tehnyt? En tiedä onko kirjapitolainmukaista velkaa enää juridisesti olemassa konkurssitapauksissa, mutta se peräänkuuluttamasi moraalihan on sillai tiiätsä vähäniinku just joo tiiätsä monelle vähäniinku vaikeasti hahmotettavissa oleva asia.
|
|
|
|
|
Patrimonio Mundial
Poissa
Suosikkijoukkue: ZA KRST CASNI I SLOBONU SLATNU - ZA SRBIJA
|
 |
Vastaus #724 : 15.04.2010 klo 02:12:38 |
|
Eikö se nimimerkki Töpsiin mukaan konkurssin tehnyt? En tiedä onko kirjapitolainmukaista velkaa enää juridisesti olemassa konkurssitapauksissa, mutta se peräänkuuluttamasi moraalihan on sillai tiiätsä vähäniinku just joo tiiätsä monelle vähäniinku vaikeasti hahmotettavissa oleva asia.
En tiedä asiasta sen enempää mutta tunnen henkilökohtaisesti ihmisiä ja sukulaisiakin jotka ovat Heikkisen velkaleiriä rahoittaneet 80-luvulla omasta pussistaan kun kelkka on mennyt nurin. Se ei ole mitään kauhean mukavaa puuhaa. Kyllä OPS:ssa on aina vastuu kannettu seuratasolla.
|
|
|
|
|
|
|
|