Aiemmin lupailin kirjoittaa pienen jutun edesmenneestä Arsi Leppäsestä, jonka monet vastapelaajat tunsivat nimeltä ja ulkonäöltä. Hän oli pelihommissa mukana yli 28 vuotta ja ehätti saavuttamaan paljon pelaajaksi, joka edusti vain mänttäläisiä seuroja. Tässä jutussa kerroin futiksesta, lätkästä ja kaukalopallosta, mutta myös futsalia hän pelasi päästyään ikämiesten kirjoihin.
Valon vuoden 1987 B-juniorit kesällä -08 voitettuaan seuran sisäisen ex-junnujoukkueiden välisen turnauksen, Valo-cupin. Arsi eturivissä toinen vasemmalta.
ARSI LEPPÄNEN, PELIMIES PARHAASTA PÄÄSTÄ
Viime marraskuussa maalliset pelikentät taakseen jättänyt jättänyt Arsi Leppänen oli monen palloilulajin taituri. Vaikka hänellä oli kaikissa lajeissa mahdollisuus pelata ylemmissä sarjoissa Mäntän ulkopuolella, niin ikinä hän ei hylännyt omia kavereitaan ja kotikylän seuroja. Ympärillä oleva joukkue oli aina hänelle hyvin tärkeä.
Vaikka Arsi kävi eri lajien harjoituksissa aktiivisesti, niin ikinä hän ei täysillä panostanut itsensä kehittämiseen. Oma aloitteisesti hän ei kyllä lenkille lähtenyt ja joukkueen mukana punttisalille joutuessa aika meni lähinnä muiden suorituksia seuraillessa. Pelaamisesta, lajista tai tasosta riippumatta, hän nautti yli kaiken.
Hyvä esimerkki hänen innokkuudestaan löytyy maaliskuulta vuonna 1993. Viikonlopun urakka alkoi perjantai-iltana Mäntän jäähallissa pelatulla II-divisioonan kaukalopallo-ottelulla. Lauantaina pelit jatkuivat KiePon paidassa III-divisioonan kiekkomatsilla Hollolan Kiekkoa vastaan. Saman päivän iltana alkoi Valon futisjoukkueella yöturnaus Lahden suurhallissa ja Arsi jäi siellä pois KiePon bussista. Yö meni siinä futiksen parissa. Sunnuntaina aamupäivällä alkoi Mäntässä puulaakilentopalloturnaus, mihinkä osallistuimme Revanssin kaukalopallojoukkueella. Koululle mennessäni Arsi odotteli siellä pihalla juuri Lahdesta palanneena. Päivä meni lentopalloa läpsytellessä, mikä oli Arsille ja meille muille hieman vieras laji. Illalla olisi vielä ollut puulaakikaukalopallon finaaliottelu. Sitä Arsi pelasi Pub Hopeasatulan riveissä ja pitkälti hänen ansiostaan joukkue selvisi aina finaaliin asti. Finaalissa Arsia ei kuitenkaan näkynyt, joskus täytyi nukkuakin.
Vaikka oli minkätasoinen turnaus tai mihin aikaan vain, niin aina Arsi oli valmis lähtemään mukaan.
Futiksen juniorivuodet
Keväällä 1981 aloitin juniorivalmentajana Valossa ja samaan aikaan Arsi tuli ensimmäistä kertaa mukaan seuran harjoituksiin. Arsi muistaakseni itse halusi maalivahdiksi ja sillä tontilla hän sen kesän pääsääntöisesti hääri. Silloin hän oli hyvä, mutta ei mikään suuri lupaus. Esimerkiksi syksyllä joukkueen parasta pelaajaa valittaessa hän ei ollut ehdolla.
Maalivahtina Arsi pelaili aina 14-vuotiaaksi asti. Silloin Arsi oli vanhinta ikäluokkaa C-junioreissa ja D-junioreista joukkueeseen nousi hyvä maalivahti, Jokisen Ville-Matti. Tällöin hänet pystyi vapauttamaan kenttäpelaajaksi ja verkko alkoi heilumaan välittömästi. Tämä kuvaa hyvin Arsin lahjakkuutta. Vaikka uran alkuvuodet kuluivat maalin suulla, kehittyi hänestä kuitenkin hyvin tekninen kenttäpelaaja.
Valolla oli -71 syntyneissä monta hyvää poikaa ja kesällä -87 B-junioreissa ryhmä menestyi kohtalaisesti piirinsarjassa ja Kokkola-cupissa. Kokkolassa Arsi pelasi vaihteeksi yhden pelin maalissa. Meitä paljon parempi ruotsalaisjoukkue Sund II sai tyytyä 0-0 tasapeliin Leppäsen pidettyä Valoa pystyssä. Muutoin Arsi pelasi keskikentällä ja oli joukkueen paras maalintekijä ja valittiin myös parhaaksi pelaajaksi. Seuraavana talvena olin kuskina, kun Arsi osallistui piirijoukkueen treeneihin Pirkkahallissa. Siitä reissusta ei ole paljoa kerrottavaa. Ehkä vieraat pelikaverit, outo alusta ja kova vauhti aiheuttivat sen, että Arsi oli siellä hieman "ulkona". Aivan eri pelaaja kuin kesällä oli ollut. Hän oli varmaan itsekin pettynyt koska ei enään lähtenyt toisiin harjoituksiin näyttämään osaamistaan. Häneltä puuttui sellainen asenne,että "perkele mää olen Mäntästä ja olen yhtä hyvä kuin tekin".
Parhaan kautensa junioreissa hän pelasi kesällä -90 viimeisenä A-juniorivuotenaan. Harjoittelu ja pelaaminen miehissä olivat tuoneet lisääpotkua miehen otteisiin ja se näkyi röyhkeinä ajoina maalintekotilanteisiin. Syksyllä Arsille olisi ollut tilaisuus päästä vertailemaan taitojaan piirin parhaita vastaan, koska Valo oli menossa mukaan mitalipeleihin. Valitettavasti opiskelut ja jääkiekko hajoittivat porukan syksyn tullen. Viimeisen sarjapelin ja uusintaottelun Valo joutui pelaamaan "keräilyporukalla" ja vieläpä yhden vajaallakin.
Edustusjoukkueessa 15-vuotiaana
Ensiesiintymisensä Valon edustusjoukkueessa Arsi teki vain 15-vuotiaana, syksyllä -87 Ylöjärven Räikän nurmella Ryhtiä vastaan. Nykyinen HJK:n junioripäälikkö Jari Rantanen oli silloin Valon valmentaja ja antoi Arsille tilaisuuden IV-divisioonan debyyttiin kauden viimeisessä ottelussa. Kuin tulevaa ennakoiden, verkko heilahti kertaalleen Leppäsen toimesta. Seuraavana kesänä hän pelasi sekä edustus- että II-joukkueessa. Kaudella -89 Valolla oli hyökkäyspäähän miehiä tarjolla melko hyvin ja silloinen "coach" Jari Ahvenjärvi alkoi ajamaan Arsia sisään edustusjoukkueeseen laitapakin paikalla. Se oli pelipaikka, mistä Arsi ei itse suuremmin pitänyt, mutta peliaikaa sillä paikalla oli tarjolla.
Sinä kesänä sarjapelit hieman tökkivät, mutta cupissa kulki lujaa. Kausi huipentui pikkufinaalin loppuotteluun Euran Palloa vastaan, mikä oli nimekkäällä joukkueellaan selkeä ennakkosuosikki pytyn nostajaksi. Cup-finaalissa 17-vuotias Leppänen pelasi ensimmäisen jakson ihan kunniakkaasti. Siinä ottelussa hän kohtasi ehkä "nimekkäimmän" vastustajansa ainakin futiksen osalta. EuPan kärkimies Scott Green pelasi myöhemmin vielä Englannissa Valioliigassa. Valo vei yllättäen pytyn 3-2 voitollaan ja Arsikin pääsi Olympiastadionilla nostelemaan pyttyä.
Sen kauden jälkeen Arsi ei enään laitapakin tontille joutunut, vaan pelipaikaksi vakiintui hyökkääjän tontti. Kesällä -92 Arsi sai rinnalleen Valon edustusjoukkueen kaikkien aikojen kovimman pelimiehen. Mänttään saapui saman ikäluokan mies Toomas Kröm, joka Mäntän vuosien jälkeen pelasi Viron maajoukkeessa, voitti sikäläisen liigan maalikuninkuuden ja palasi takaisin Suomeen, Veikkausliigaan Pietersaaren Jaroon. Toomas ja Arsi muodostivat todella kovan kaksikon IV-divisioonaan ja silloin Valo nousi takaportin kautta III-divisioonaan.
Toinen hyvä hyökkääjäkaveri Arsille oli Tero Toivola. Tämä ex-Tappara ja junnumaajoukkueiden tähtipelaaja tuli Mänttään kiekkoilemaan ja paperitehtalle töihin. Keväällä -95 hän ilmestyi myös Valon treeneihin, olihan miehellä takanaan juniorivuosia TPV:n paidassa. Lätkän tapaan myös futiksessa Arsin ja Teron yhteispeli toimi hyvin ja paljolti tämän ansiosta Valo palasi takaisin III-divisioonaan.
Kesästä -96 muodostui Arsin peliuran paras. Silloin Valolla oli Mäntän tasolle hyvä joukkue, mukana olivat mm. I-divisioonassa pelannut Teijo Ritonen ja huippuvireinen Jani Ketonen Toivolan ohella. Valon sarjapaikka varmistui vasta viimeisessä ottelussa ja siinä Arsi teki kauden 20. maalinsa. Tämä maalimäärä oikeutti jaettuun ykköstilaan jonkun Musan hyökkääjän kanssa. Sinä kesänä Arsille löytyi tilanteiden rakentajia, mutta monta maalia hän teki omien yksilösuoritustensakin jälkeen. Kovinta jälkeä mies teki Viialassa, peräti neljä osumaa syntyi siinä ottelussa.
Seuraavana kesänä ei ollut enään Ritosta ja Toivolaa joukkueessa ja kauden päätteeksi edessä oli paluu IV-divisioonaan. Siitä alkoi Valon alamäki joukkueena eikä Arsikaan enään pystynyt parhaiden päiviensä veroisiin suorituksiin. Kyllä hän vielä 10 maalin rajapyykin pystyi rikkomaan nelosessakin. 2000-luvulla osa Arsin kausista oli hieman vajavaisia ja askel ei ollut enään yhtä sähäkkä kuin nuorempana.
Viime keväänä Valolla oli sellainen tilanne, että joukkueella ei ollut yhtään maalivahtia! Arsi pelasti vielä kerran joukkueensa, 24 vuoden tauon jälkeen hän alkoi pelaamaan maalivahtina vakituiseen. Oli hän jo muutamana aiempana kautena pelannut jokusen pelin maalilla, kun muitakaan ei ollut. Arsi sanoi joskus juniorina minulle, että ei hän osaa heittäytyä kuin toiselle puolelle. Ei sitä kyllä kentällä huomannut. Nyt kokeneena konkarina hän menestyi maalilla pitkälti hyvän pelisilmänsä turvin, vaikka fysiikka ei ollut enään huippuvuosien tasolla. Arsin viimeiseksi peliksi jäi Raholan kentällä tahkottu 0-0 tasapeli sarjan toiseksi viimeisellä kierroksella. Valon pelatessa karsintaturnausta ja noustessa takaisin IV-divisioonaan hän ei ollut enään mukana, mutta oli kuitenkin erittäin tärkeä lenkki nousun hankkineessa joukkueessa.
90-luvun alussa entinen maajoukkueen ja Ilveksen lääkäri Jukka Mattson asui Mäntässä ja oli Valossa juniorivalmentajana. Hän näki Arsissa piilevän potentiaalin ja järjesti omilla suhteillaan hänelle mahdollisuuden mennä Ilveksen harjoitusrinkiin mukaan. Olisihan siinä ollut melkoinen ero esim. harjoitusten tempossa ja ehkä paluu takaisin olisi tapahtunut hyvin nopeasti. Arsi ei varmaan kauhean pitkään miettinyt jäämistään Valoon. Tilanne olisi ollut eri, jos hän olisi nuorempana päässyt Ilveksen junioreihin mukaan ja hänellä itsellään olisi ollut polttava halu pelata ylemmissä sarjoissa. Pari II-divisioonan porukkaa kyseli myös häntä näytille, mutta Arsi ei halunnut jättää Valoa. Voi olla että ne oli viisaita ratkaisuja, koska peli ei olisi välttämättä sujunut vanhaan malliin uudessa ympäristössä. Vieraassa porukassa Arsi oli hieman ujo.
Jääkiekossa isän jalanjälkiä
Jääkiekkoa Arsi alkoi pelaamaan heti F-junioreista alkaen seuraten näin isänsä jalanjälkiä. Isä Raimo pelasi 60-luvulla Valossa ja uransa loppuvaiheet KiePossa Valon ja Urheilijoiden yhdistyttyä. Syksyllä -86 neljä KiePon C-junioria kävi Ilveksen harjoituksissa Tampereella. Lopulta heistä vain Nokelaisen Mikko jäi sinne ja muut jatkoivat pelejään KiePon paidassa. Arsi oli yksi näistä takaisin palaajista. Eräs näistä pojista sanoi, ettei Arsi viihtynyt siellä. Tämä oli ainut kerta, kun hän kävi missään lajissa Mäntän ulkopuolisen seuran harjoituksissa.
Arsi oli vielä niitä pelaajia, joka oli pelannut III-divisioonan sarjapelejä urheilukeskuksen luonnonjäälläkin. Hänen uransa alkoi KiePon edustuksessa syksyllä -88 ennen jäähallin tuloa Mänttään. Sillä kaudella hän pelasi myös B-junioreissa ja oli taitavine harhautuksineen paha pideltävä niissä peleissä. Arsin junioripelit päättyivät ja huipentuivat Keuruun tekojäällä pelattuun pelattuun aluemestaruusfinaaliin. Siinä KiePo löi Leppäsen johdolla Vammalan Palloseuran. Yhden Arsin maalin jälkeen eräs mänttäläinen tunnettu "katsomohäirikkö" hyppäsi kaukaloon ja tuli onnittelemaan häntä.
Keväällä -94 Arsi pääsi juhlimaan KiePon kanssa nousua II-divisioonaan. Syksyllä joukkue sai sitten huippuvahvistuksen, kun Tero Toivola muutti Mänttään. Kaksi hyvän pelinäkemyksen omaavaa kaveria istutettiin samaan ketjuun ja peli alkoi sujumaan välittömästi. Joskus sen talven aikana Tero sanoi suuren "tunnustuksen", "hänellä on ollut kaksi sentteriä, keiden kanssa peli on kulkenut alusta asti, Ojasen Janne ja Arsi".
Avauskaudellaan Kiepo sijoittui II-divisioonan länsilohkon neljänneksi. Arsi oli joukkueen kolmanneksi paras pistemies Jorma Jangerin ja Toivolan jälkeen. Pelejä oli vain 14 ja niissä syntyi 16 tehopistettä. Tämä oli aikakaudella, jolloin II-divari oli heti seuraava Mestiksen jälkeen. Lätkässä Arsi oli parhaimmillaan hyvätasoinen II-divarin sentteri. Vuosituhannen vaihteessa jääkiekko jäi Arsilla kakkoslajiksi kaukalopallon jälkeen. Välillä hän ei pelannut kiekkoa lainkaan, mutta palasi takaisin lajin pariin syksyllä 2004 Revanssin lopetettua kaukalopallon pelaaminen. Uransa viimeiset vuodet hän pelaili Koillis-Pirkan Kiekossa III-divisioonaa.
Kaukalopallossa neljä kertaa I-divisioonan pistepörssinkuningas
Kaukalopallosta Arsi innostui jo 15-vuotiaana talvella 1987. Aluksi pelejä oli vain paikallissarjassa ja erilaisissa turnauksissa. Laji osoittautui nopeasti Arsille hyvin sopivaksi, koska hänen pelinsä perustui paljolti taitavaan mailankäyttöön ja hyvään pelisilmään. Syksyllä -92 Revanssi lähti II-divisioonaan mukaan ja Arsi oli heti alusta alkaen joukkueen tähtipelaajia. Kaudella 1995-96 Arsi oli viemässä Revanssia hopealle Tukholmassa pelatussa Maailman-cupin B-sarjassa ja keväällä kausi huipentui nousuun I-divisioonaan. Keväällä -97 Arsi saavutti Revanssin mukana toisen sijan Unkarissa pelatussa Euro-cupissa.
II-divisioonassa ja kolmella ensimmäisellä kaudella I-divisioonassa Arsi ei pelannut läheskään kaikkia pelejä, koska tällöin vielä jääkiekko oli ykköslaji. Useasti Revanssin kotipeli oli heti KiePon pelin jälkeen, mutta hyvin Arsi jaksoi painaa kaksi matsia peräkkäin. Syksyllä 1999 Arsi otti Revanssin muiden kiekkomiesten tavoin kaukalopallon päälajikseen ja jälki oli tappavaa. 20.2.2000 Arsi teki ehkä uransa tärkeimmän maalin kaukalopallossa. Seinäjoen jäähallissa pelatussa välieräottelussa Pallo&Boys:a vastaan hän laukoi jatkoajalla ratkaisevan maalin ja Revanssi meni sillä maalilla lohkon loppuotteluun.
Sillä kaudella Arsi iski tehopisteet 51+42=93 ja ne riittivät pistepörssin ykköstilaan. Seuraavilla kausilla ketju Keijo Sillanpää-Leppänen-Kimmo Vallittu oli todella tehokas ja Arsi voitti I-divisioonan pistepörssin peräti neljä kertaa peräkkäin. Näinä kolmena kautena hän tehtaili 104, 108 ja 100 pistettä. Revanssin viimeisellä pelikaudella Arsilta oli jo hieman vauhti hiipunut ja sen myötä itseluottamuskaan ei ollut enään entisellä tasollaan. Pistepörssistä irtosi kuitenkin vielä 11. sija. Viimeiseksi saavutukseksi kaukalopallosta jäi TUL:n mestaruus syksyltä 2005, kun Valon (Revanssin) joukkue voitti kyseisen tittelin.
Pelihommissa Arsi ei ollut aina niitä kaikkein mukavampia miehiä. Hän luisteli myöskin alaspäin ja teki kaukalossa paljon oikeita asioita. Sitä samaa hän vaati myös pelikavereiltaan ja suu kävi välillä kovastikin. Managerina sitä oli vain tyytyväinen siitä, koska se oli hyvä merkki. Silloin kun Arsilla ei itsellään peli kulkenut, hän oli hyvin hiljaa eikä piiskannut muitakaan parhaimpaansa.
Välillä hän joutui pelaamaan salaakin. Talvella -97 hän loukkasi olkapäänsä tiistaina pelatussa kiekkopelissä. Torstaina hän soitteli minulle ja sanoi, "ei se jääkiekkoa kestä, mutta kaukalopalloa sillä pystyisi pelaamaan". Asiaa olisi ollut vaikea selittää kiekon taustahenkilöille, niimpä asia päätettiin hoitaa salassa. Lauantaina KiePolla oli kotipeli ja Revanssi lähti Lappeenrantaan. Arsi käveli jäähallin pihassa linja-autoon kädet taskussa ja lähti "katselemaan" peliä. Samaan aikaan huoltajamme raahasi hänen pelivehkeensä mukaan. Ottelu päättyi Revanssin 6-7 voittoon ja Arsin ketju tehtaili viisi maalia. Lehtijutusta "unohtui" Arsin tekemiset pois. Voin sanoa, että ilman Arsin mukanaoloa peli olisi hävitty ja Revanssi olisi mahdollisesti tipahtanut sarjasta.
Kaukalopallossa Arsi olisi ollut liigatason pelajaa. Tosin se olisi vaatinut samalla lailla pelistä ajattelevia kavereita ympärille ja sellaisia nimenomaan löytyi Revanssin ykköskentästä. Kovaa vauhtia "laput silmillä" yksin yrittäneet kaverit eivät todellakaan olisi sopineet hänen pelikavereikseen.
Tällainen mies oli kaverini ja mänttäläisen palloilun legenda Arsi Leppänen.
