Donisoni
Poissa
Suosikkijoukkue: Tanpere, Suami sekä RMA
|
 |
Vastaus #475 : 20.08.2010 klo 20:55:18 |
|
AC Darra - HirPy 1-0 kuulemma.
|
|
|
|
|
Alatason Arkkiperkele
Poissa
|
 |
Vastaus #476 : 21.08.2010 klo 11:32:44 |
|
VilTe 2 SW 1
Eli kauan kaivattu voitto. Tuli todellisen taistelun kautta, SW hallitsi erityisesti ekaa jaksoa, mutta kun molarimme torjui rankkarin ja kun yksi harvoista vastahyökkäyksistämme tuotti maalin päästiin tauolle 1-0 lukemista.
Toisen jakson alussa SW pääsi tasoihin vastahyökkäyksellä, jonka aikana olin jossain muualla kuin omalla tontillani. Onneksemme kokoonpanoomme palannut Hjelm sai vielä pallon SW:n maaliin.
Ottelun kaikki kolme maalia olivat hienoja, mikä on poikkeuksellista näille peleille. Myöskin Vilin piiparointi hipoi täydellistä suoritusta, samoin keskuspuolustuksemme paitsioansa.
Teräs näyttää tällä hetkellä kestävän suuren määrään poissaoloja, onneksemme tämän kauden vahvistukset näyttävät sitoutuneen porukkaan. Mutta kyllä osan porukan poissaoloja täytyy hieman ihmetellä.
Kautta on vielä jäljellä, saataisiinko homma vielä toimimaan edes osin järjellä eikä pelkällä yrittämisellä? Minä ainakin lupaan yrittää omasta puolestani.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.08.2010 klo 11:41:06 kirjoittanut Alatason Arkkiperkele »
|
|
|
|
|
Lasmu
Poissa
Suosikkijoukkue: Vesvi
|
 |
Vastaus #477 : 21.08.2010 klo 19:16:58 |
|
Ipa - VesVi 3-0
Tuomari hylkää päivän selvän 1-1 tasotuksen paitsiona huutojen jälkeen, vastustajan kapteeni sylki VesVin pelaajien naamalle. Plussana keskittyi pelkästään Vesvin pelaajien telomiseen. Lisäksi tais mennä siemennesteet aamulla väärään kurkkuun kun se suu ei pysyny kii vaan tappouhkauksia joka tilanteen jälkeen.
ps. jostain oli löytäny jo sponssishortsit eikä tarvinu yökkäreissä pelata.
|
|
|
|
|
aaamor
Poissa
Suosikkijoukkue: Lihavat huru-ukot, Haka, LeKi
|
 |
Vastaus #478 : 21.08.2010 klo 20:47:51 |
|
Buu
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.08.2010 klo 22:07:43 kirjoittanut aaamor »
|
|
|
|
|
AC Goljat
Poissa
|
 |
Vastaus #479 : 22.08.2010 klo 14:15:37 |
|
Ipa - VesVi 3-0
Tuomari hylkää päivän selvän 1-1 tasotuksen paitsiona huutojen jälkeen, vastustajan kapteeni sylki VesVin pelaajien naamalle. Plussana keskittyi pelkästään Vesvin pelaajien telomiseen. Lisäksi tais mennä siemennesteet aamulla väärään kurkkuun kun se suu ei pysyny kii vaan tappouhkauksia joka tilanteen jälkeen.
ps. jostain oli löytäny jo sponssishortsit eikä tarvinu yökkäreissä pelata.
Voi kun Goljat pääsis ensi vuonna Ipan kanssa samaan lohkoon. Vois olla Ipan pojilla pelin jälkeisenä aamuna persreijät kipeänä...
|
|
|
|
|
Lasmu
Poissa
Suosikkijoukkue: Vesvi
|
 |
Vastaus #480 : 22.08.2010 klo 15:17:44 |
|
Meidän peleissä on ollut todella usein hyvä tuomari.
|
|
|
|
|
Beerleaders
Poissa
Suosikkijoukkue: VilTe
|
 |
Vastaus #481 : 22.08.2010 klo 17:32:14 |
|
Teräs näyttää tällä hetkellä kestävän suuren määrään poissaoloja, onneksemme tämän kauden vahvistukset näyttävät sitoutuneen porukkaan. Mutta kyllä osan porukan poissaoloja täytyy hieman ihmetellä.
Kautta on vielä jäljellä, saataisiinko homma vielä toimimaan edes osin järjellä eikä pelkällä yrittämisellä? Minä ainakin lupaan yrittää omasta puolestani.
Toden totta vaikka olen itse jonkun ihmeellisen syyn takia loistanut poissaolollani Voltti- pelistä asti; on meillä pikkuhiljaa löytymässä jonkinlainen paletti kasaan. Hjelmin sairaan nopea paluu vaativan leikkauksen jälkeen tuntuu olevan viimeinen kipinä mitä olemme kaivanneet. LaKu- peli oli tuloksellisesti paha pohjanoteeraus ja siitä asti on menty pienoisessa myötätuulessa. En edes tiedä kuinka monta peliä putkeen ollaan pelattu niin, että normaalisti pelaava puolustuslinja on puuttunut kokonaan. Uudet kaverit ovat tosiaan päässeet sisälle ja ovat meille ainakin selkeitä vahvistuksia. Vaihtuvuus on pikkaisen pienentynyt, mutta edelleen poissaoloja on paljon. 25 aktiivia on listalla ja kertaakaan ei ole tainnut olla edes pöytäkirja täynnä. Tosin onneksi joka peliin on löytynyt vähintään yksi vaihtomies.
|
|
|
|
|
Alatason Arkkiperkele
Poissa
|
 |
Vastaus #482 : 23.08.2010 klo 12:00:44 |
|
En edes tiedä kuinka monta peliä putkeen ollaan pelattu niin, että normaalisti pelaava puolustuslinja on puuttunut kokonaan.
Pitäisiköhän tuo ottaa henkilökohtaisena kuittailuna? Vai olenko vihdoin saamassa siirron keskikentän pohjalle? Se on totta, että SW:tä vastaan en pärjännyt pakkina kun puolustuslinjamme oli painottunut vasemmalle puolen kolmella miehellä ja minä ja laitalinkki hoidimme kaksin oikeaa puolta 3-4 SW:n kaveria vastaan. Ei oikein säilynyt tasapaino sen enempää pelissä kuin pelurissakaan. Mutta kuten olen sanonut, "puolustamista se on vastustajien jaloissa kompurointikin" Mutta totta on se, että pakistoon tuntuu löytyvän paljon päteviä pelimiehiä, emme vaan taida jakaa samaa visiota siitä millainen siellä on normaali ryhmitys paitsi toki sen, että silloin minun pitäisi voida ainakin aloittaa pelit penkillä. Kelmin paluu ja vaihtuvuuden pieneminen ylipäätään (samat jätkät pelistä toiseen poissa) ovat tuoneet selkeyttä ja pallovarmuutta ylös ja siten hieman lisäaikaa hyökkäyksiin, tätähän meiltä on puuttunut. Nyt tarvittaisiin vielä puolustajille pelattavissa olevia pelaajia heti kun pallo on saatu omalle joukkueelle. Tulee turhan usein ihan oikeasti kiire tehdä ratkaisuja.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.08.2010 klo 12:27:52 kirjoittanut Alatason Arkkiperkele »
|
|
|
|
|
O.J.
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Tribe, Tamu, PiPo-79
|
 |
Vastaus #483 : 23.08.2010 klo 13:04:43 |
|
jada jada...
VilTelle oma taktiikkatopicci pystyyn..?
|
|
|
|
|
Alatason Arkkiperkele
Poissa
|
 |
Vastaus #484 : 23.08.2010 klo 13:24:44 |
|
VilTelle oma taktiikkatopicci pystyyn..?
tulisi ihan tarpeeseen. Mutta jätettäköön se nyt toistaiseksi väliin, eiköhän tämä riitä vielä purkautumistieksi. Valitan, jos tärkeät viestit hukkuvat tähän terästulvaan. Kiitos joka tapauksessa ajatuksestasi. Arvostan sitä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.08.2010 klo 13:27:29 kirjoittanut Alatason Arkkiperkele »
|
|
|
|
|
O.J.
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Tribe, Tamu, PiPo-79
|
 |
Vastaus #485 : 23.08.2010 klo 14:05:05 |
|
tulisi ihan tarpeeseen. Mutta jätettäköön se nyt toistaiseksi väliin, eiköhän tämä riitä vielä purkautumistieksi. Valitan, jos tärkeät viestit hukkuvat tähän terästulvaan. Kiitos joka tapauksessa ajatuksestasi. Arvostan sitä.
Mukava tietää olevansa avuksi!
|
|
|
|
|
Beerleaders
Poissa
Suosikkijoukkue: VilTe
|
 |
Vastaus #486 : 23.08.2010 klo 21:25:34 |
|
Mukava tietää olevansa avuksi!
Voisit vielä auttaa miestä mäessä ja kertoa mikäs teillä mättää sekä missä on alaviivarokki? Wanha kaikkien janoisten sankari...
|
|
|
|
|
O.J.
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Tribe, Tamu, PiPo-79
|
 |
Vastaus #487 : 24.08.2010 klo 08:59:57 |
|
Voisit vielä auttaa miestä mäessä ja kertoa mikäs teillä mättää sekä missä on alaviivarokki? Wanha kaikkien janoisten sankari...
Alaviivarokki sai ikibannit foorumille ja lähti töihin lähemmäs päiväntasaajaa. Samalla katosi Triben pelillinen identiteetti ja forumin kautta saatu henkinen niskalenkki vastustajista. Siinä sitä sitten ollaan.
|
|
|
|
|
Alatason Arkkiperkele
Poissa
|
 |
Vastaus #488 : 24.08.2010 klo 09:41:56 |
|
Alaviivarokki sai ikibannit foorumille ja lähti töihin lähemmäs päiväntasaajaa. Samalla katosi Triben pelillinen identiteetti ja forumin kautta saatu henkinen niskalenkki vastustajista. Siinä sitä sitten ollaan.
Siis myi itsensä vasenkätisten homo-orjaksi Sudaniin? Eikä koskaan enää saada uusia osia "_rokin paluu" sarjaan? Tuo on todellinen kylttyyri tragedia, aivan liian surullista ollakseen totta. Onko tiedossa järjestetäänkö adressia tai keräystä asioiden saattamiselle säälliselle tasolle? Legendaarinen Tribe pitää saada jaloilleen ja se vaatii ikonin paluuta. Kaikki mukaan, tämä on meidän talvisotamme.
|
|
|
|
|
Bamsenaattori
Poissa
|
 |
Vastaus #489 : 25.08.2010 klo 19:40:38 |
|
KäPy-Jags 7-1
Peli oli KäPyn hallintaa suurimmaksi osaksi ja lukemat meni rumiksi vasta lopussa. Peli pelattiin hyvässä hengessä ja tuomari oli totutun tiukka huutojen suhteen, mutta ei tänään jostain kumman syystä nostanut huudoista lappuja. Lukemat ei tosiaan ihan pelin kulkua vastaa, joku 3,4-1 olisi ollut "oikea" lopputulos.
|
|
|
|
|
jufis
Poissa
Suosikkijoukkue: TPV, HirPy ja muut työväen seurat. Wolverhampton
|
 |
Vastaus #490 : 27.08.2010 klo 19:54:23 |
|
Hirsilästä:
HirPy - Norsulauma 9 - 0 (5-0)
|
|
|
|
|
neliö
Poissa
|
 |
Vastaus #491 : 27.08.2010 klo 22:10:57 |
|
YlöR/2 - FC Polla 4-1. Peli oli avausjaksolla varsin tasaista vääntöä ja tauolle lähdettiinkin vielä tasalukemista 1-1. Illan jo pimetessä kotijoukkue painoi paremmalla liikkeellä väkisin ohi toisella jaksolla.
|
|
|
|
|
merc
Poissa
|
 |
Vastaus #492 : 28.08.2010 klo 08:19:56 |
|
Piirin tehtävä on tietysti valvoa pelikiellot ja muutkin edustusoikeudet, mutta melko mahdotonta siellä toimistolla on tietää, että pelasiko esim. pelikiellossa ollut jonkun muun nimellä. Käytännössähän näistä ei jää kiinni kuin silloin jos vastustaja huomaa, ja vaivautuu tekemään vastalauseen.
"Piirin tehtävä" ja vitut, joukkueen tehtävä se ensinnäkin on. Eihä tossa alasarjailussa olisi mitään järkeä jos jokainen joukkue ajattelisi sun tavalla. Siellä olis näitä sählyn sunnuntaisarjoista tuttuja tapauksia missä jätkä menee norkoilee su aamuna hallille ja pelaa 7 ottelua samas sarjassa, jokaisen eri joukkueessa. Ja kyllä se on tuomarin tehtävä ennen peliä estää edustuskelvottoman pelaajan pelaaminen jos hänelle tulee tietoon asia ja samoin mahdollisesti myös pelin aikana..
|
|
|
|
|
Hasselhoff
Poissa
Suosikkijoukkue: HJS, Suomen maajoukkue
|
 |
Vastaus #493 : 28.08.2010 klo 08:42:52 |
|
Ja kyllä se on tuomarin tehtävä ennen peliä estää edustuskelvottoman pelaajan pelaaminen jos hänelle tulee tietoon asia ja samoin mahdollisesti myös pelin aikana.. Miten ajattelit, että tuomari saa selville jonkun pelaajan edustusoikeudettomuuden kesken pelin? Vastustajan kapteeni kertoo, että kaikki vastajoukkueen pelaajat on pelikiellossa, joten kaikkien pelaajien pelaaminen pitää estää? Eikä tuomarin kuulu ottaa selville jokaisen pelaajan edustusoikeutta piiristä ennen jokaista ottelua. Ja vaikka tuomari olisi itse heittänyt pelaajan edellisessä pelissä suoralla punaisella ulos, ei hän voi estää kyseisen pelaajan pelaamista seuraavassa pelissä vaikka siis varmasti tietää että tämä pelaaja on pelikiellossa.
|
|
|
|
|
merc
Poissa
|
 |
Vastaus #494 : 28.08.2010 klo 08:51:41 |
|
Miten ajattelit, että tuomari saa selville jonkun pelaajan edustusoikeudettomuuden kesken pelin? Vastustajan kapteeni kertoo, että kaikki vastajoukkueen pelaajat on pelikiellossa, joten kaikkien pelaajien pelaaminen pitää estää? Eikä tuomarin kuulu ottaa selville jokaisen pelaajan edustusoikeutta piiristä ennen jokaista ottelua. Ja vaikka tuomari olisi itse heittänyt pelaajan edellisessä pelissä suoralla punaisella ulos, ei hän voi estää kyseisen pelaajan pelaamista seuraavassa pelissä vaikka siis varmasti tietää että tämä pelaaja on pelikiellossa. 1) Eiköhän keskustelemalla kaikki selviä, harvoinhan tuollaisia tilanteita sattuu missä pelaaja pistetään pihalle kesken ottelun. Yleensä se tapahtuu puoliajalla ja johtunee siitä että nimi puuttuu pöytäkirjasta. 2) Kyllä tuomari voi estää pelaajan pelaamisen ihan missä pelissä tahansa. Jos tuomari sanoo että tuo mies ei tule kentälle niin sehän ei tule. Ei edustusoikeutta tule tosiaankaan tuomarin ottaa selville mutta eiköhän ne aikas hyvin varsinkin pienemmissä kylissä tuomareidenkin tiedossa ole.
|
|
|
|
|
Hasselhoff
Poissa
Suosikkijoukkue: HJS, Suomen maajoukkue
|
 |
Vastaus #495 : 28.08.2010 klo 08:58:42 |
|
1) Eiköhän keskustelemalla kaikki selviä, harvoinhan tuollaisia tilanteita sattuu missä pelaaja pistetään pihalle kesken ottelun. Yleensä se tapahtuu puoliajalla ja johtunee siitä että nimi puuttuu pöytäkirjasta.
2) Kyllä tuomari voi estää pelaajan pelaamisen ihan missä pelissä tahansa. Jos tuomari sanoo että tuo mies ei tule kentälle niin sehän ei tule. Ei edustusoikeutta tule tosiaankaan tuomarin ottaa selville mutta eiköhän ne aikas hyvin varsinkin pienemmissä kylissä tuomareidenkin tiedossa ole.
Eri asia, jos pelaajan nimi puuttuu pöytäkirjasta, silloin häntä ei kentälle saa päästää. Mutta vaikka tuomari tietäisikin että pelaaja X on pelikiellossa, niin hänellä ei ole mitään oikeutta estää tämän pelaamista. Voi toki sanoa, että tuo mies ei kentälle tule, mutta ei mene säätöjen mukaan silloin. Vastajoukkueen tehtävä on tehdä protesti tälläisessä tilanteessa pelin jälkeen, jos tietävät että pelaaja X on edustusoikeudeton.
|
|
|
|
|
AC Goljat
Poissa
|
 |
Vastaus #496 : 28.08.2010 klo 11:17:20 |
|
Goljatissa muutamia kavereita, jotka lopetti osallistumisen Dynamolle kärsityn tappion ja nousumahdollisuuksien menetyksen jälkeen. Jos uran huipulla on pelattu 3-4 divarissa, niin ei se mielestäni oikeuttaisi mihinkään supertähden käyttäytymiseen. Onneksi on sentään vielä jäljellä hieman nöyrempiä puurtajia, että saadaan pelattua kausi kunnialla loppuun. Eiköhän sentään seitsemän rohkeaa miestä saada kasaan kahteen jäljellä olevaan peliin?
|
|
|
|
|
BOCA TAMPERE
Poissa
Suosikkijoukkue: Unico Grande Amore,Boca Juniors,Ilves,Melde
|
 |
Vastaus #497 : 28.08.2010 klo 12:25:49 |
|
Goljatissa muutamia kavereita, jotka lopetti osallistumisen Dynamolle kärsityn tappion ja nousumahdollisuuksien menetyksen jälkeen. Jos uran huipulla on pelattu 3-4 divarissa, niin ei se mielestäni oikeuttaisi mihinkään supertähden käyttäytymiseen. Onneksi on sentään vielä jäljellä hieman nöyrempiä puurtajia, että saadaan pelattua kausi kunnialla loppuun. Eiköhän sentään seitsemän rohkeaa miestä saada kasaan kahteen jäljellä olevaan peliin?
Mitä mitä..kauden alussa kun kattoin teidän pelejä niin sitoutuminen tuntui olevan vahvaa ja joukkuehenkikin kohdallaan,onkos siä jotain Kolmosen "superstaraa" käytetty vaihdossa  vai mikä nilkkavamma lie pojille iskenyt.Eiks joukkue kaadu tai nouse aina yhdessä loppuun asti.Tsemiä anyway loppukauteen,hieno joukkue.
|
|
|
|
|
mute pastajärvi
Poissa
Suosikkijoukkue: Tre City
|
 |
Vastaus #498 : 28.08.2010 klo 23:01:50 |
|
Hirsilästä:
HirPy - Norsulauma 9 - 0 (5-0)
HirPy todellakin jyräsi Norsut eilen. HirPyn vikkelä kärki taisi tehdä peräti 4 maalia? Hyvä kun osattiin takasin Tampereelle.
|
|
|
|
|
Maccarone
Poissa
|
 |
Vastaus #499 : 29.08.2010 klo 10:47:10 |
|
Tänään piti pelata lohko 1. kärkikamppailu PoNU BK:n ja IPAn välillä. Jostain käsittämättömästä syystä IPA kuitenkin ilmoitti, että he luovuttavat ja täten PoNU BK tuomitaan voittajaksi ilman hien virtaamista.
Tämä on todella sääli ja herättää ihmetystä, sillä tästä ei olisi vääntö täksi kaudeksi parantunut.
Tämä tietää kuitenkin sitä, että PoNU BK nousee heti ensimmäisen kautensa päätteeksi sarjaporrasta ylemmäs ja nousulippikset, sekä risteily odottaa lähitulevaisuudessa. Kaksi peliä täytyy kuitenkin vielä pelata ja toivotaan että niistä saadaan kunnon väännöt aikaan, onhan siellä sentään jäljellä kauden huipentava TRIBE paikallispeli.
Seuran virallinen tavoite on nyt kuitenkin saavutettu ja vaikka ensi kauden pelit kovenevat tuntuvasti, koitetaan vitosessa säilyä kynsin hampain.
|
|
|
|
|
|
|
|