Kurikka maalannut jo kuudesti
Kolmosen mukavasti aloittanut PK-37 kohtaa sunnuntaina vieraskentällä sarjanousijan Outokummun Pallon. PK-37 on napsinut viidestä ottelustaan 12 pistettä, mutta OuPa hakee edelleen avauspisteitään uudella sarjatasolla.
PK-37:n maalit viidessä ensimmäisessä sarjaottelussa ovat jakaantuneet kahdeksalle miehelle, joista Marko Kurikka ja Joni Rossinen nousevat tehoillaan muiden yläpuolelle.
Kingsistä iisalmelaisseuraan hankittu Kurikka on työkiireiltään ehtinyt vasta kolmeen peliin, mutta mies on silti ehtinyt osoittaa armottomat maalintekijän lahjansa. Kurikka on nimittäin onnistunut kolmessa pelaamassaan ottelussa maalinteossa jo peräti kuudesti.
Kaiken lisäksi kolossimaisen hyökkääjän teho tuntuu vain kasvavan kauden edetessä. Jippo/2:ta vastaan Kurikka osui kerran, Warkaus JK/2:n verkko heilahti jo kahdesti ja viime sunnuntaina Kurikka veivasi pallon kolmesti KuFu-98:n verkkoon.
PK-37:n toiseksi paras maalintekijä on ollut keskikenttämies Joni Rossinen, joka on osunut maalipuiden väliin neljästi. "Rossin" maaleista kaksi syntyi Jippoa ja kaksi Warkaus JK:ta vastaan.
Kahteen maaliin on päässyt Antti Intonen ja kerran maalinteossa ovat onnistuneet Anssi Lipponen, Jyri Leinonen, Jani Vidgren, Juho Kouvalainen ja Arto Niskanen.
PK-37 on voittanut viidestä pelistään neljä ja kärsinyt toistaiseksi ainoan tappionsa Siilinjärven Palloseuralle. Iisalmelaisten maaliero 17-2 on komeaa luettavaa ja joukkue on kolmennella sijalla tiukasti sarjan kärkikastissa.
OuPan ja PK-37:n välinen ottelu pelataan sunnuntaina klo 17 Matovaaran kentällä Outokummussa.
PK-37:n maalintekijät (17 maalia): Marko Kurikka 6, Joni Rossinen 4, Antti Intonen 2, Anssi Lipponen 1, Jyri Leinonen 1, Jani Vidgren 1 (1 rp), Juho Kouvalainen 1, Arto Niskanen 1.
www.pk-37.fi Jörri tehokkaana... ja edustavana kuvassa. käykää kattoo...