JS Hercules - Kurenpojat 26.4.2007 18.30
Seuran nimen mukaisesti lähes jumalaiseen kuntoon treenattu jalkapallojoukkue asteli ihanaisissa valkopaidoissa kentälle puoli seitsemän aikaan, kyseessä oli Abramovitsin lailla siirtomarkkinoilla toiminut JS Hercules. Vastaan oululaisryhmälle asettui maakuntiemme kuningas, isoja päänahkoja vuosien saatossa napsinut Kurenpojat, joka oli vahvistanut viime kaudella Kolmosessa pelannutta laumaansa omilla junioreillaan.
Aivan matsin alkupuolella kuninkaallinen vierasjoukkue oli alakynnessä, kun jumalaisesti palloa siirrellyt Hercules loi mainion maalipaikan, josta seuran uusi keskikentän velho, pallon herra Retu kuitenkin epäonnistui. Tämän jälkeen ote siirtyi hienokseltaan Kurenpoikien haltuun ja alta aikayksikön kuolevan kaupungin kuninkaat iskivätkin 0-1 taululle.
Herculeksen selkäranka ei kuitenkaan katkennut tähän maaliin, vaan vain minuutteja myöhemmin joukkueen kapteeniksi valittu rikkaan miehen Miroslav Klose Härö heitti tyylikkään putoavan lehden lähes täydellisen haltuunoton jälkeen. Maalin jälkeen Hercules olikin hetken hurmoksessa ja sai luotua kerrassaan upeita syöttökuvioita, kunnes peli sekosi jälleen pelaamattomuudesta kärsineen joukkueen otteesta. Kurenpojat pääsivätkin iskemään voittomaalin 1-2:een erittäin sekavan tilanteen jälkeen.
Tauolle lähdettäessä 1-2 taululla Hercules oli juuri menettänyt loukkaantumisen vuoksi aloituksessa olleen laiturinsa, joka oli kentällä esittänyt erittäin vahvaa taistelua ja saavuttanut hyökkäyspäässä myös onnistumisia kuin Sebastian Sorsa hivjk:n paidassa viime kausina. Tästä sisuuntuneena Hercules lähtikin taistelemaan voitosta erittäin kovalla asenteella ja tämä kenties säikäytti tuomarin, joka vihelsi melko heppoisin perustein rangaistuspotkun Kurenpojille vain hiukan tauon jälkeen. Isokokoinen kärkipelaaja iski pilkun sisään ja Hercules oli pahassa pinteessä. Tämän jälkeen Hercules rupesi viemään peliä ja kuolevan kaupungin kuninkaat tyytyivät puolustamaan maaliaan. Kevyen vihellyksen yhteydessä myös maailmalla mainetta niittänyt uusi valmentajaguru Väisänen menetti malttinsa hetkellisesti ja sai käskyn poistua toimitsija-alueelta.
Tämä päätös oli lähinnä linjatuomarin puheiden perusteella, kun oma pää ei kestänyt muutamaa kritiikin sanaa. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut peliin, vaan Hercules vei ja Kurenpojat iski vastahyökkäyksillä terävästi takaisin. Tehokkaiden syöttökuvioiden päätteeksi ei kuitenkaan saatu laukauksia, vaan syöttöä syötön perään. Pelko laukauksen epäonnistumisista tuntui pelaavan palloa sivuttain vielä boksin reunallakin. Loppujen lopuksi Herculeksen jaaritellessa hyökkäyspäässä, sai Kurenpojat rangaistuspotkun erään vastahyökkäyksensä päätteeksi, kun keskikentän pohjalla Dennis Wisen kunniakkain ottein taistellut Vesse tuli Gaitlinin vauhdilla tilanteeseen ja vierasjoukkueen keskikenttäpelaaja sai keräillä kamppeitaan huolella. Valitettavasti vastustajan kärkipelaaja laittoi jälleen maalin mainiosti Cechin lailla puolikuntoisena pelanneen Miskan taakse. Tilanne oli 1-4 ja peli aikalailla selvä.
Loppupeli olikin pallottelua, mutta tulevaisuudessa nähdään varmasti nykyistäkin terävämpi, valmiimpi ja ennen kaikkea voittavampi Hercules. Muutama nuori, taitava ja uskomaton syöttelijä varmasti mahtuisi vielä joukkueeseen, enkä nyt Tifu ainakaan vihjaa sinun suuntaasi. 6.5. näemme uuden osan tässä saagassa, jota myös Nelosen Oulun lohkoksi sanotaan. Toivottavasti katsojia on silloin enemmän kuin tänään ja pelin laatukin paranee varmasti erittäin lähelle maksimitasoaan.
Väisänen lensi pihalle "asiattoman kielenkäytön" vuoksi, vaikka hän ei tilanteessa sanonut kuulemani mukaan yhtään kirosanaa, vaan esitti kysymyksen.
Jätin maalit omalta kohdaltani ensi peliin. :
