• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

EM2012 karsinnat vieraissa. Matkasuunnitelmat ja vierasreissut

Aloittaja Thouni, 07.02.2010 klo 22:33:44

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Bengalintuli

Damiin reissaavilla on myös vaihtoehtona Tampere-Bremen Ryanairilla ja sieltä junalla Osnabrückin kautta Damiin, junamatkan kesto n. 4h ja hintaa 20-50e, riippuen porukan koosta.

Ruotsi kyllä kiinnostaa, tällä hetkellä vaan pelkona että palloliitto onnistuu jotenkin kusemaan lipunmyynnin tai hurrit ei myy tarpeeksi lippuja, ja koko reissusta tulee fiasko, kun liput karkaavat sikspäkkipäisten mm95-janarien käsiin.

Rodolfo

Matkailun kannalta lohko täyttä priimaa, Ruotsiin lähden vaikka olisi omat hautajaiset. Damin reissu mietinnässä mutta Budapestiin kovettaisi lähteä jo hintapolitiikan ja lutuurin takia. Näistä karsinnoista tulee hienot! :ylos:

Chegue

Vähän liiankin helppoja reissuja on tarjolla. Tukholmassa olen käynyt noin 30 kertaa, Amsterdamissa viidesti ja Budapestkin on nähty. Moldovaan voisi panostaa matkailullisesti, mutta Hollanti ja Ruotsi menee junttituristimeiningillä sukulaisia tapaillessa ja pilveä poltellessa. Ei ole tosin mitään noitakaan reissuja vastaan.

Mikenaattori

Lainaus käyttäjältä: Kyösti666 - 08.02.2010 klo 07:56:25
Matkailun kannalta lohko täyttä priimaa

Aika kaikenkattava kohdevalikoima tosiaan. Risteilyreissu, rantaloma, kaupunkiloma Lansi- ja Ita-Eurooppaan, seka Extreme-ug-kohde Rikulle ja Tunnalle.

Via Michelin tarjosi Budapest Chişinău matka-ajaksi 12 tuntia henkiloautolla. Edelleen bussireissun bandwagonissa. 8)

Gangsta-Timppa

ruotsinreissu tulee olemaan ihan selvä juttu, hollanti ja unkari riippuu kai lähinnä sen hetkisestä rahatilanteesta. ajatus siitä, että ruotsin vieraspeli pelattaisiinkin göteborgissa eikä tukholmassa vaikuttaa ainakin allekirjoittaneesta ajatuksena varsin vekkulilta :ylos: tulis ehkä nähtyä jotain muutakin kun sergelin tori ja burger kingi. viimeksi tullut käytyä göteborgissa jotain lähemmäs 20 vuotta sitten, ja sillonkin oli niin nappula ettei koko reissusta oikeen mitään muista.

Konkola


Gianfranco Ferrè

http://www.youtube.com/watch?v=XZMn4_c7-H8&feature=related

pitäähän tuo mennä kokemaan paikan päälle hollantiin. unohtumaton matka tiedossa. oranje!

Pekka#9

Mistähän noita ruotsin risteilyjä kannattaisi kysellä vai järjestääkö aikamatkat reissun . uskoisin että nyt pitää olla ajoissa kun kaikki kendö miehetkin lähtee kattoon peliä .

litti10

Ruotsin reissuun olisi halukkuutta.

Toivottavasti täällä joku järjestää vaihtoehtoisen matkan. SMJK:n keikat eivät kiinnosta meikäläistä.

OVO

Lainaus käyttäjältä: litti10 - 08.02.2010 klo 10:55:38
Ruotsin reissuun olisi halukkuutta.

Toivottavasti täällä joku järjestää vaihtoehtoisen matkan. SMJK:n keikat eivät kiinnosta meikäläistä.

OzzMozz

Ruotsi ja Unkari ainaskin halpojen hintojen takia, ja sitten Hollanti varauksella. Toki pitää katsoa miten pahasti metsälarppi sotkee reissuja, mutta jos se ei ole esteenä niin hulinaksi ulkomailla. :tuoppi:  

JTR

Ruotsiin ehdottomasti. Ajankohdista riippuen joko Hollanti tai Unkari, mahdollisesti molemmat. :ylos:

Bunuel

Kuukausi aikaa neuvotella ottelupäivät

Jokaisen ottelun täsmällinen päivämäärä on ilmoitettava UEFA:lle (esim. lauantai 7. syyskuuta 2010) seuraavien 30 päivän kuluessa. Mikäli maiden palloliitot eivät pääse neuvotteluissa sopuun ottelupäivistä, pelataan ottelu UEFA:n johdon päättämänä päivämääränä.

Seuraavat päivämäärät on varattu EM-karsintaotteluille:

a) 3-4. ja 7. syyskuuta 2010

b) 8-9. ja 12. lokakuuta 2010

c) 25-26. ja 29. maaliskuuta 2011

d) 3-4. ja 7. kesäkuuta 2011

e) 2-3. ja 6. syyskuuta 2011

f) 7-8. ja 11. lokakuuta 2011

Seuraavat ottelupäivät on varattu jatkokarsinnoille:

a) 11-12. marraskuuta 2011

b) 15. marraskuuta 2011


Eli aika pian pääsee varaamaan hotlaa ja matkoja :ylos:

Agnes McHaggis

Kaikkiin on talla hetkella tarkoitus lahtea, mutta saa nahda. Ruotsi ja Hollanti on jo nahty joten siella ei sen kauempaa varmaan haahuilla mutta Moldova on pelireissukohteena kiinnostanut siita lahtien kuin luin kirjan nimelta 'Playing the Moldovans at Tennis'. Lentoja sinne nayttaa olevan aika heikosti taalta. Jos aika/rahat riittaa niin pitemmalla kaavalla Romanian tai Unkarin kautta, tai vaihtoehtoisesti Heathrowlta vaihtaen Wienissa tai Istanbulissa.

peng.xuefeng

Hollantiin luonnollisesti junalla ja perillä fillari vuokralle.

San Marinoon/Riminiin taitaa lennot olla aika kausittaisia. Pääosa on toukokuusta lokakuuhun, joistain kaupungeista jo maaliskuun lopusta. Ainoastaan Lontoosta, Moskovasta ja Mynssenistä sekä Wienistä pääsee ympäri vuoden. Jos vieraspeli on maaliskuun lopulla niin en tiedä onko se sittenkään niin halpaa ja helppoa päästä tonne.

http://www.riminiairport.com/index.php/en/flights-timetables/destination-list

Finskikin näyttää lentävän suoraa Helsinsky - Riminiä toukokuusta syyskuulle perjantaisin kumpaankin suuntaan.

Le God

Lainaus käyttäjältä: Savon keisari - 08.02.2010 klo 01:16:59
Moldovan paskuudesta paikkana kertoo jotain se että sieltä katsottuna Romania on rikas maa.

Siirtomaaisännät on tour 2010/11 :ylos:

Ilmari Autere

Lainaus käyttäjältä: Agnes McHaggis - 08.02.2010 klo 11:27:48
Moldova on pelireissukohteena kiinnostanut siita lahtien kuin luin kirjan nimelta 'Playing the Moldovans at Tennis'. Lentoja sinne nayttaa olevan aika heikosti taalta. Jos aika/rahat riittaa niin pitemmalla kaavalla Romanian tai Unkarin kautta, tai vaihtoehtoisesti Heathrowlta vaihtaen Wienissa tai Istanbulissa.

Juuri tästä syystä toivoisi Unkaria ja Moldovaa samalle viikolle :ylos:

1934

Ruotsissa ainakin mukana, loppu riippuu ihan miten sattuu rahaa olemaan.

Agnes McHaggis

Lainaus käyttäjältä: Ilmari Autere - 08.02.2010 klo 14:43:49
Juuri tästä syystä toivoisi Unkaria ja Moldovaa samalle viikolle :ylos:

Juuri niin. Nostaisi varmaan Moldovaan matkaavien vieraskannattajienkin maaraa jos nama kaksi pelattaisiin samalla viikolla. Katselin myos etta Odessan kautta koukkaamalla voisi ehka Moldovaan yrittaa...

Sinkkis


uniikki

Tuli kyllä reissaamisen kannalta mainio lohko. Ruotsissa toki mukana ja kyllähän tuo Hollanti vähän himottaisi kokea myös.

Fabi

Reissujen kannalta aivan loistava lohko!
Tavoitteena olis nähä kaikki vieraspelit paikan päällä. (voi olla että vaimolla on sanottavaa tähän...)

Eli kun Palloliitolla on 30 pv aikaa neuvotella ohjelmasta, taidan tehdä samoin kotipuolella ;-)

Alustava neuvottelustrategia - saa vapaasti hyödyntää ;-))

Täälläkin mainittu yhdistelmä, Moldova + Unkari olis aika helmi. Eipä muutoin tulis Moldovaan lähdettyä, joten yön yli nukuttua toi kiinnostaa yllättävänkin paljon. Ruotsi otetaan haltuun suurella joukolla - nämä kolme peliä A-luokan reissuina.

San Marinon voisi kotipuolella neuvotella perhelomaksi Italiaan - josta iskä singahtaa päiväksi San Marinoon. Samoin Hollanti vois olla pitkän vkl:n reissu vaimon kanssa, sisältäen Hollanti-pelin.

Ilmari Autere


Le God

Lainaus käyttäjältä: Ilmari Autere - 08.02.2010 klo 15:40:45
Joko on paidat tilattu?

Ei vielä. Suunnittelen juuri kuvitusta, tullee samaan aikaan markkinoille SMJKKÄ-paitojen kanssa.

Jörö

Tosiaan kerrassaan upea lohko matkustamisen ja lutuurin kannalta! :ylos:
Vierasreissuista Ruotsi nyt taitaa olla must ja lisäksi aikataulujen salliessa Hollantikin kuulunee matkalistalle. Moldova ja Unkari olisi myös hieno nähdä, harvemmin sitä muuten noihin maihin tulee välttämättä ikinä matkustelemaan. Taitaa kyllä jäädä Moldovan reissu tekemättä, jossei pelit ole peräkkäin Unkari -matsin kanssa.. aikatauluja siis odotellessa, mutta ensivaikutelma on erittäin positiivinen.