S.K.
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi
|
 |
Vastaus #1025 : 05.06.2011 klo 22:54:09 |
|
Lippu vielä hakusessa, privaa voi heittää. Nouto joko huomenna Helsingissä tai Ruotsissa matsipäivänä
Kokeile tätä kautta: Suomi pelaa tulevana tiistaina EM-karsintaottelun Ruotsia vastaan. Myös kannattajien joukkue on tulessa ja fanimatsi Camp Swedenia vastaan pelataan Råsundan läheisyydessä sijaitsevan Skytteholms idrottsparkenin C-kentällä kello 16:00 alkaen. 2x25 minuuttia kestävä vääntö on hyvä esiottelu illan päätapahtumaa silmällä pitäen ja runsaslukuinen suomalaisyleisö onkin toivottava.
Tukholman kantakaupungissa tiistai päivää viettävät Suomen kannattajat kokoontuvat Tukholmassa Södermalmin Medborgarplatsenilla, jonka ympäristössä on lukuisia baareja ja terasseja. Klo 18 kokoontuminen läheisellä Fatbursparkenilla, josta siirtyminen Södra Stationille. Södran rautatieasemalta pääsee junalla suoraan Solna Stationille ja sieltä kävellen Råsundalle.
Kaikki ajat ovat paikallista aikaa, eli muistakaahan Ruotsiin saapuessanne veivata kelloja tunnin verran taaksepäin.
Lisäksi SMJKn sektioon on vielä muutamia lippuja jäljellä, eli Matti ja Maija Myöhäisillä on vielä mahdollisuus lähteä reissuun. Lippuja voi tiedustella maanantaihin asti osoitteesta fanit(a)suomifanit.com Tällainen oli myös edellisellä sivulla: Yksi lippu olisi ylimääräinen Suomen kannattajien osioon 431 TR 1. Lipun voi noutaa Helsingistä maanantaina tai sen saa sovitusta paikasta Tukholma-Råsunda akselilla tiistaina. Yht.otot. [email protected]. Hinta 35€.
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.06.2011 klo 22:56:49 kirjoittanut S.K. »
|
|
|
|
|
wouters
Poissa
|
 |
Vastaus #1026 : 05.06.2011 klo 22:55:29 |
|
Aikooko SMJK osoittaa mieltään Litmasen hyllyttämisen johdosta? Monissa futismaissa olisi itsestään selvää.
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #1027 : 05.06.2011 klo 23:00:54 |
|
Itse jätän ainakin menemättä. Laukku joko jää kokonaan sataman säilöön tai bussiin. Check-in sitten matsin jälkeen. meikän huoneessa jo muut käy kirjautumassa hotlaan.
Niin, näin varmaan tulee tehtyä. Mietin vaan, ettei jaksa reppua koko päivää kantaa mukana, mutta senhän voi tosiaan bussiinkin jättää.
|
|
|
|
euroflex
Poissa
|
 |
Vastaus #1028 : 05.06.2011 klo 23:18:02 |
|
mutta senhän voi tosiaan bussiinkin jättää.
Tai kokonaan kotiin 
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #1029 : 05.06.2011 klo 23:30:07 |
|
Tai kokonaan kotiin  Eipä ole huono tuokaan vaihtoehto, etenkin kun on perinteisesti ollut tapana hukata kaikki mahdollinen, itseni mukaanlukien  No kai sitä nyt yhdestä repusta pystyy pari päivää huolehtimaan...Eli todennäköoisesti reppu pysyy matkassa, mutta matsilipun hukkaan 
|
|
|
|
Nelson Mandela
Paikalla
|
 |
Vastaus #1030 : 05.06.2011 klo 23:35:02 |
|
Ei helvetti sentään! Olo on kuin pikkupojalla ennen jouluaattoa. Miten tässä nyt saisi nukuttua 
|
|
|
|
Nice10
Poissa
Suosikkijoukkue: I support FF
|
 |
Vastaus #1031 : 05.06.2011 klo 23:35:55 |
|
Jokos on sovittu missä perhekannattajat kokoontuvat?
|
|
|
|
janijee
Poissa
Suosikkijoukkue: JTFC, FC Honka
|
 |
Vastaus #1032 : 06.06.2011 klo 00:01:30 |
|
Ei helvetti sentään! Olo on kuin pikkupojalla ennen jouluaattoa. Miten tässä nyt saisi nukuttua  Sama. En olisi uskonut tällaisen kiiman iskevän edes 4 tuntia sitten.
|
|
|
|
BEAT!!
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
 |
Vastaus #1033 : 06.06.2011 klo 00:59:00 |
|
Ohhoh kamera on jäämässä näillä näkymin kotiin 
|
|
|
|
Neulainen Jerkunen
Poissa
Suosikkijoukkue: FC
|
 |
Vastaus #1034 : 06.06.2011 klo 01:01:44 |
|
Kohta tosiaan mennään! Kuvaamaan olisi ainakin tarkoitus päästä...
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.06.2011 klo 01:16:06 kirjoittanut Neulainen Jerkunen »
|
|
|
|
|
Aslan Mashadovin reppu
Poissa
|
 |
Vastaus #1035 : 06.06.2011 klo 01:33:49 |
|
Kohta, kohta!  Huikea reissu varmasti tulossa. Pitäisi vissiin pomolle soitella, että duuniin ei olla pariin päivään tulossa.
|
|
|
|
#44
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP
|
 |
Vastaus #1036 : 06.06.2011 klo 03:19:06 |
|
Hop! Herätys oli klo 03:00, kohta mennään kohti kenttää ja Norwegian lennolla 6:50 Tukholmaan. Jess!
|
|
|
|
Kansankiihottaja
Poissa
|
 |
Vastaus #1037 : 06.06.2011 klo 04:50:21 |
|
Eihän tässä saa ees unta  Laivan lähtöön 12 tuntia! Kohta mennään 
|
|
|
|
turtle
Poissa
Suosikkijoukkue: SJK, Pacers, Saints
|
 |
Vastaus #1038 : 06.06.2011 klo 06:41:28 |
|
Huutakaa Råsunda nurin 
|
|
|
|
Konkola
Poissa
Suosikkijoukkue: Aluekeskus
|
 |
Vastaus #1039 : 06.06.2011 klo 07:38:40 |
|
No eipä tuosta nukkumisesta mitään tullut. Nukutaan sitten paluumatkalla, KOHTA MENNÄÄN! 
|
|
|
|
Einari K.
Poissa
|
 |
Vastaus #1040 : 06.06.2011 klo 07:57:30 |
|
PAU! Vittu Ruotsiin! Vittu ulkomaille! Vittu viinaa! Laivakiimaa!
|
|
|
|
Fana
Poissa
|
 |
Vastaus #1041 : 06.06.2011 klo 08:07:12 |
|
Tunnin päästä lähtee lento. Reissutyyliin ekat bisset nautittu kentällä. Kannattaako tänään suunnistaa jo johonkin tiettyyn bupiin?
|
|
|
|
kieran
Poissa
|
 |
Vastaus #1042 : 06.06.2011 klo 08:12:22 |
|
Kohti juna-asemaa ja illalla laivalle, huomenna otetaan Råsunda haltuun!
|
|
|
|
micke PEEE
Poissa
|
 |
Vastaus #1043 : 06.06.2011 klo 09:05:36 |
|
Viking Amorella lähti kohti Tukholmaa! Täällä on noin 5-10 kannattajaa. Nähdään huomenna Medborgarplatsenilla!
|
|
|
|
mandela
Poissa
Suosikkijoukkue: SalPa, Besiktas
|
 |
Vastaus #1044 : 06.06.2011 klo 09:13:14 |
|
Viime hetken hostellivaraus laivasta, josta ei aamulla ole ainakaan pitkä matka kömpiä viikkarin terminaaliin! Medborgarsplatsenille myös iso  Gustaf af Klint tjsp? Hieno paatti, mutta via dolorosa Viikkarin suuntaan voi olla sittenkin yllättävän pitkä 
|
|
|
|
Velmu
Poissa
|
 |
Vastaus #1045 : 06.06.2011 klo 09:22:36 |
|
Gustaf af Klint tjsp? Hieno paatti, mutta via dolorosa Viikkarin suuntaan voi olla sittenkin yllättävän pitkä  Khyllä... No eihän se nyt kovin pitkä siihen nähden ole, mitä muista vapaina olevista hostelleista olisi ollut. Lisäksi paatti oli vielä kaikkein edullisinkin. 
|
|
|
|
FC Apollo
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Iiro Aalto, SMM
|
 |
Vastaus #1046 : 06.06.2011 klo 09:30:21 |
|
Jänzkättää niiq iha vitusti!!!! ekaa kertaa ulkomail ja viel suame matsi!!! vittu me voitetaa 100-0! Käyks siel ruatsis eurot vai pitääx mun lähtee forexii. voix joku hakee mulle alkosta siel ruotsis kossuu? vai onks siel alkoo? Laivalkaa en ole koskaa ollu enne, onks siel alkoo??
|
|
|
|
mandela
Poissa
Suosikkijoukkue: SalPa, Besiktas
|
 |
Vastaus #1047 : 06.06.2011 klo 09:48:09 |
|
Khyllä... No eihän se nyt kovin pitkä siihen nähden ole, mitä muista vapaina olevista hostelleista olisi ollut. Lisäksi paatti oli vielä kaikkein edullisinkin.  Ja hyvä kansiterassi!
|
|
|
|
Sese
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkue, Suomifutis, Pukki, Jolle, Lod, Luke
|
 |
Vastaus #1048 : 06.06.2011 klo 09:55:48 |
|
Voja voja about 23 tuntia niin Norwegian ampaisee ilmoille kohti Stokista! Mitenhän tän työpäivän sais kulumaan...
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #1049 : 06.06.2011 klo 10:00:21 |
|
Hyvin sain nukuttua, kolmen tunnin päästä vois pikkuhiljaa lähtee hiippailemaan kohti Helsinkiä. Mitään suurempaa kiimaa ei vielä ole, toki maajoukkueen matseihin aina pientä jännitystä liittyy 
|
|
|
|
|
|