Yeah! Roy "nil-nil" Hodgson is back!
Pakko myöntää, että 0-0 tuntuu tänään melkeinpä voitolta. Puola oli toki varamiehinen, mutta ehkä silti kutakuinkin tuon tasoinen vastus on odotettavissa Budapestissa EM-karsinnoissa. Ja tuon viikontakaisen Viro-nöyryytyksen jälkeen oli Bäxi saanut joukkoihin edes jonkinlaista ryhtiä, ja toki myös tasokkaampia pelaajia. Tässä kun on Huuhkajia viikon ajan hävetty ja lyöty, niin en muista, että kukaan olisi muistanut muistuttaa siitä, että viisi päivää tuon Suomi-voiton jälkeen Viro piti myös Kroatian nollilla, eli 0-0-tasurissa. Että on Tallinnassa muillakin vaikeaa. Itse asiassa Viro on pitänyt nollan nyt yli neljän ottelun ajan A. Le Coq-Arenalla.
Mutta joo, tähän peliin. Itse taisin veikata jotain 3-0- tai 4-0-tulosta, joten odotuksiini nähden hyvin pärjättiin. Maalipaikkoihin suomalaiset "hyökkääjät" eivät odotetustikaan päässeet, ja Roman ylärimavetoa lukuunottamatta parhaat paikat syntyivätkin Puolan omien puolustajien toimesta. Järkyttävässä kärkimiestilanteessa ei maaleja oikein voikaan odottaa kuin pilkulta, joten siinäkin mielessä Mäkelän filmiä Viroa vastaan on pakko arvostaa. "

" . Siinä, että Puola pysyi nollilla, auttoi onnen ja Fredrikssonin lisäksi paljon myös Puola itse. Tulihan niitä vetoja, mutta ei yhtään samantasoista, millaisia Unkarin maalivahti on pysäyttänyt Saksaa vastaan avausjaksolla jo noin viisi. Ja aika monet vedettiin onnellisesti taivaan tuuliin.
Fredrikssonia vastaan esitettyä kritiikkiä en ymmärrä. Totta ihmeessä testi ei ollut kaikkein vaikein, mutta OTTO pysäytti kaikki mitä pitikin, ja muutaman vaikeahkonkin. Voin hyvin kuvitella, että muille ns. "kandidaateille" joku noista olisi mennytkin. Avaukset olivat surkeita, mutta nekin poistuivat toisella jaksolla, ja sanoisin, että ongelmat johtuivat paljon myös huonosta kommunikaatiosta puolustuksen kanssa sekä jännityksestä, sillä matsi oli Fredrikssonin ensimmäinen ykkösenä. OTTOhan ei ollut koskaan moisen linjan kanssa pelannut. Jos Jässi päättäisi jatkaa, olisi OTTO luotettava kakkosvahti, mutta vallitsevassa tilanteessa en todellakaan kyseenalaistaisi hänen asemaansa ykkösenä. Nyt työrauha.
Noin huonoa Moisanderia en ole tainnut nähdä yli vuoteen. Päivän ehkä suurin pettymys. Ongelmia kotona tai jotain muuta? No, se paraskin taso tiedetään, joten eiköhän Nikkekin tästä paranna. Heikkinen pelasi helvetin hyvällä asenteella ja itseluottamuksella, ja oli päivän paras. Mutta voi olla, että tosipeleissä olisi syytä pelata aavistuksen kevyemminkin rankkarialueella, sillä tuolla pelillä viedään pallo vielä pilkulle karsinnoissa. Parviainen oli positiivinen yllätys alkujännityksestä päästyään, ja saattoi ansaita toisen tilaisuuden elokuussa Belgiaa vastaan. Lampi paransi jonkin verran viikontasaisesta pelistä, mutta oli edelleen erittäin epäluotettava, ja kaukana karsintoihin vaadittavasta tasosta. Suuri määrä virheitä tänäänkin, ja syöttötarkkuus erittäin kehno.
Tämä matsi vahvisti sitä käsitystä, että Suomen linjan tulisi olla Moisander-Hyypiä-Heikkinen-Pasanen. Mutta isompi kysymys on, mitä tehdään, jos Sami ei jatka? Onko parempi laittaa Peetu keskelle ja Veka laitaan, vai olisiko sittenkin turvallisempaa pitää Lampi penkin puolella, ja hakea Makolle uutta toppariparia? Tällöin jopa Parviainen on yksi vaihtoehto muiden joukossa. Portin tai Toivio olisi ollut erittäin kiva nähdä jossain matsissa, sillä yksi treenipeli ennen karsintojen alkua tuntuu juuri nyt helvetin vähältä. Samin jatkopäätös auttaisi hirvittävän paljon, tai vaihtoehtoisesti Koppisen paluupäätös olisi huikean hieno uutinen. Nyt on myös suuri sääli, ettei Jalastolle annettu tuon enempää näyttöaikaa, sen kummemmin keskellä kuin laidassakaan.
Roman Eremenko oli jälleen erittäin hyvä, ja yksi harvoista pelaajistamme, johon voi aina luottaa ja kenen taso ei juurikaan heittele. Tykkään myös peli peliltä enemmän Tim Sparvista tämän rinnalla. Ja roolitus tuntuu toimivan: Roma pelaa palloa ylöspäin ja Tim alaspäin.

Tainiota ja Väykkää voisi periaatteessa keskikentän pohjalla myös käyttää koska tahansa, mutta tiedossa on, että kaverit ovat enemmän toipilaina kuin terveinä.
Porokara oli syystä tai toisesta päivän toinen suuri pettymys. Kesäloma ja mökkisauna jo mielessä? Silti luotan Roniin nykyään huononakin päivänä jo enemmän kuin Kolkkaan, joten eiköhän hän ole ykkösvaihtoehto avaukseen jatkossakin. Daja Sjölund taitaa kuntoutua karsintojen alkuun mennessä kakkosvaihtoehdoksi vasemmalle.
Siitä ei pääse yli eikä ympäri, etteikö Litti olisi edelleen tuikitärkeä mies maajoukkueelle. Tänäänkin fiksuja ja luovia ratkaisuja. Vaihtoehtoina Litin tontille voidaan edelleen ajatella lähinnä Losaa tai Väykkää. Jonatan Johansson taitaa olla edelleen parhaimmillaan oikeassa laidassa, koska ei kärjessä tunnu mitään tapahtuvan. Oikeaan laitaan näkisin Hämäläistä parempana vaihtoehtona tuuraajaksi Losa Eremenkon, ja ehkä Belgia-ottelussa olisikin jälleen syytä käyttää Losaa oikealla laidalla.
Kappe Hämäläinen oli pelin alussa varsin pirteä, mutta hävisi kuvasta, mitä enemmän peli eteni. Ensi kerralla sopiva sanktio passin unohduksesta olisikin, että Hämäläinen juoksee hakemaan matkustusasiakirjansa. Ehkä sitten jaksaisi pelatakin kerralla 90 minuuttia. Vaihtomiehenä Kasper on varmasti käyttökelpoinen, mutta uskoakseni siltikin keskikentän keskellä, ei laidassa. Joten Sparvin ja Roman varamieheksi. Laitapelaajana Kappe meni jo siksi hukkaan, että kesot olivat lähes järjestään vaarattomia. Keskitysleirille, mars mars!
Hyökkääjistä vituttaa jokaikisen jälkeen yhtään mitään sanoa tai kirjoittaa, kun ei niitä hyviä vaihtoehtoja vain ole. Forssell ja Kuqi ovat kaiketi edelleen ainoat ajateltavissa olevat, ja tässäkin puhutaan ummetuksesta ja ripulista. Tänään sanoisin melkein, että Roiha oli Miklua "parempi", mutta paskaahan tuolla ylhäällä vain nähdään.
Eli sentään joitain vastauksia saatiin, ja pienenpieni toivonhäive paremmasta. Maalintekoon ei ole niin minkäänlaisia ratkaisumalleja näköpiirissä, mutta jos joku tasuripiste jostain saataisiin nipistettyä.
Itse pitäisin jo aika selvänä, että Suomen optimiavaus on karsinnoissa Fredriksson; Moisander-Hyypiä-Heikkinen-Pasanen; Sparv-R.Eremenko; Porokara-Litmanen-Johansson; Forssell ja lähinnä kyseeseen tulevat vaihtomiehet koko joukon pysyessä terveenä Tainio, Väyrynen, Hämäläinen, Sjölund, A.Eremenko ja Kuqi.
Mutta toki usein vaikuttaa siltä, että maalivahtitilanne ja se suurin murheenkryyni, kärkimiehet, on forum-pravdassa teilattava täysin, ilman että mitään vaihtoehtoja tarjotaan. Joten suurin osa jättäisi maalivahdit valitsematta, ja käyttäisi taktiikkaa 4-6-0.
