kukahan ton vielä suomentas?

Pääpiirteittäin näin:
- ESC:n oli tyytyminen 4-4 tasapeliin vaikka johti ottelua vielä viimeisellä minuutilla
- Ottelu oli tasainen. Vaasalaiset menivät kolme kertaa johtoon, mutta ESC tasoitti joka kerralla
- Kuusi minuuttia ennen loppua ESC meni johtoon ja kaikki näytii hyvältä mutta kaukolaukauksella Ruutupaidat tasoittivat ottelun.
- Johan Estlanderin mielestä (käänt.huom. ESC:n paras maalintekijä tähän mennessä) tasoitus oli huonoa tuuria, ja tuntui hieman katkeralta.
- Estlander ihmettelee maalinteon vaikeutta, parissa ekassa ottelussa suunnilleen kaikki meni sisään mutta nyt ovat pelanneet kolme ottelua jossa maalinteko on ollut huomattavan paljon vaikeampaa.
- Maininta siitä että Ruutupaidat pelasi viime vuonna liigaa, ja on viidentenä maratontaulukossa. Ovat hyvä joukkue ja hankalasti voitettavissa.
- Estlanderin mielestä SoFo on tähän asti paras joukkue jonka ESC on kohdannut, mutta Ruutupaidat olivat melkein yhtä hyviä. Kuulemma huomaa että ovat pelanneet pitkään yhdessä futsalia.
- Ensimmäisellä puoliskolla vieraat menivät sekä 1-0 että 2-1 johtoon, mutta ensimmäisellä kerralla tasoitti Calle Forsström yksilösuorituksella ja toisella Johan Estlander nopean suunnanmuutoksen jälkeen.
- Toisella puoliskolla huomasi että Ruutupaidat olivat pelanneet edellisenä päivänä, mutta menivät silti yhdestä harvoista tilanteistaan johtoon 3-2 tyylillä.
- ESC tuli kuitenkin tasoihin ja ohi kahdella nopealla maalilla: ensin Timo Brotkin tasoitti vastahyökkayksen päätteksi Simon Sidin syötöstä, ja sitten Calle Forsström teki 4-3:een hienon yhteistyön Daniel Westerlundin päätteeksi.
- Tämän jälkeen ESC piti johtoaan hetken ja heillä oli paikkoja kasvattaa se, mutta puoli minuuttia ennen loppua Joel Sunabacka pääsi tasoittamaan.
- Ottelu oli hyvä ja tasainen ja vaikka ESC:llä oli toisella puoliajalla enemmän tilanteita tasapeli ei ollut mitenkään epäreilu tulos.
- Ruutupaidat pelasivat viisaasti ja taktisen varmasti. Jani Kujanpää ja Joel Sunabacka olivat heidän ratkaisupelaajansa.
- ESC:n vaikuttavin pelaaja oli Calle Forsström. Johan Estlander, Daniel Westerlund ja Timo Brotkin ovat matsi toisensa jälkeen suurissa rooleissa.
- ESC:lle oli tärkeä piste kun edellisenä viikonloppuna tuli kaksi häviötä.
- Estlander valittaa yhteisharjoituksen puutetta ja veikkaa että jos pääsisivät harjoittelemaan useammin yhdessä ESC voisi olla mukana kärkikahinoissa koska ristiinpelaamista tulee paljon. Hän on sitä mieltä että ESC on osoittanut kuuluvansa ykkösen tasolle.
- ESC on taulukossa kuudentena. Ensi sunnuntaina pelaavat PJK:ta vastaan Pirkkalassa.