• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Kierroksen ottelu: MPS-MYPA 28.4 klo 18:30 Tapulin hiekalla

Aloittaja kluru, 27.04.2010 klo 15:04:38

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

kluru



[uutinen] Suomen Cupin 4. kierroksen Kierroksen Ottelu pelataan keskiviikkona Helsingissä, kun Kolmosessa pelaava Malmin Palloseura haastaa Veikkausliigajoukkue MYPA:n.

MPS:n päävalmentaja Sami Koskinen odottaa innolla nimekkään vastustajan vierailua. Ottelun ympärille on rakennettu iso tapahtuma Tapulin hiekalle.

- MPS osaltaan ainakin pyrkii tekemään tästä sellaisen tapahtuman, ettei Tapulin hiekalla ole sellaista ennen nähty. Koko seura ja varsinkin edustusjoukkue on tehnyt paljon talkootyötä tämän ottelun eteen ja myös yhteistyökumppanit ovat olleet aktiivisesti mukana. Ottelussa on kuulutukset, kioskitoimintaa, meidän pienimmät 2002 syntyneet juniorit saattavat pelaajat kentälle ja myös uusia fanihuiveja on myynnissä. Tämä on pikkuseuralle iso panostus ja toivottavasti tästä tulee ikimuistoinen tapahtuma niin pelaajille kuin katsojille ja mukana olleille talkoolaisillekin, Koskinen valottaa keskiviikon tapahtumaa.

MPS:lla on ollut hieno talvi takana, sillä Suomen Cupin menestyksen lisäksi malmilaiset selvittivät tiensä Suomen edustajina UEFA Regions' Cupin Euroopan jatkokarsintoihin. Koskisen mukaan MYPA-ottelu on hieno kruunu keväälle.

- Olemme saaneet pelata jo kevään aikana monta kovaa peliä. Tällaisia mahdollisuuksia pelata liigajoukkuetta vastaan osuu aika harvakseltaan Kolmosen joukkueelle. Tämä on jälleen iso mahdollisuus saada yksi ikimuistoinen ottelu lisää keväälle.

MYPA:n päävalmentaja Janne Lindberg oli seuraamassa MPS:n edellistä cupin ottelua ja hänellä on hyvä kuva tulevasta vastustajasta.

- En tiedä pelaajista mitään, mutta erittäin aktiivinen ja hyväkuntoinen porukka sieltä on tulossa vastaan. Heiltä ei loppunut pelihuumori missään vaiheessa se näkyi lopussa, kun he nousivat voittoon, Lindberg toteaa.

Lindberg ei lähde aliarvioimaan tulevaa vastustajaa eikä aio juoksuttaa kentälle kakkosmiehistöä.

- Cup on aina yllätyksiä täynnä eikä mitään syytä vastustajan väheksymiseen ole. Täytyy katsoa vielä pelaajat ketä on pelikunnossa keskiviikkona. Pieniä kolhuja on tullut matkan varrella, Lindberg valottaa.

Vaikka joukkueiden tasoeron pitäisi olla ennalta selvä, uskoo Koskinen omiensa voittomahdollisuuksiin.

- Cup on jo osoittanut tänäkin vuonna yllätyksellisyytensä. En pidä sitä poissuljettuna ettemmekö voisi yllättää MYPA:a. Peli ei ole ohi ennen kuin tuomari viheltää päätösvihellyksen. Vaikka vastassa on liigajoukkue, niin ei ole kirkossa kuulutettu, että he vain kävelevät meidän ylitsemme.

Omiensa aseena Koskinen pitää hyvää joukkuepelaamista.

- Suomen Cupin ja Regions' cupin tulokset ovat osoittaneet, että joukkuepelaamisemme on se millä me elämme. Pelaajat ovat hyvässä fyysisessä kunnossa ja siitä on hyvänä osoituksena se, että olemme monessa pelissä pystyneet nousemaan lopussa. Hyvä joukkue voittaa aina lopussa, muistuttaa Koskinen.

- Meidän täytyy puolustaa hyvin ja maltillisesti ja sitten lähteä terävästi vastahyökkäyksiin. Erikoistilanteissa on myös skarpattava molemmissa päissä. Niistä syntyy usein ratkaisut tällaisissa cupin peleissä, Koskinen muistuttaa.

Ottelu pelataan hiekkakentällä. Lindberg ei kuitenkaan lähde valittamaan pelialustasta.

- Onhan se tietenkin eri homma mennä pelaamaan hiekalle ja mieluiten sitä olisi tietenkin pelattu luonnonnurmella, mutta siellä pelataan missä on päätetty pelata. Se on molemmille sama. Vähän on kuin menisi takaisin 80-luvulle, jossa pelattiin missä milloinkin. En ole ikinä käynyt Tapulin hiekalle, joten ihan mielenkiintoista käydä siellä, Lindberg toteaa.

Kierroksen Ottelu MPS-MYPA pelataan Tapulin hiekalla keskiviikkona klo 18.30 alkaen.[/uutinen]

[uutinen]MYPA ALOITTAA CUPTAIPALEENSA
27.4.2010

MYPA kohtaa huomenna keskiviikkona 28.4 Suomen Cupin 4. Kierroksen ottelussa helsinkiläisen Malmin Palloseuran. Ottelu pelataan Tapulin hiekalla klo 18:30 alkaen.

Kolmosessa pelaava MPS voitti Cupin kolmannella kierroksella SAPA:n maalein 3-2 (1-1). MYPA:n päävalmentaja Janne Lindberg oli seuraamassa kyseistä ottelua.
- MPS on aktiivinen ja yritteliäs porukka joka liikkui ja yritti pelin loppuun asti, toteaa Lindberg.
- Tiukkaa vääntöä ja kovia kaksinkamppailuja siis tulossa, joten peliin on asennoiduttava huolella, jatkoi Jose. Suomen Cup on erilainen kilpailu kun Veikkausliiga. Se on kerrasta poikki, jos jatkoon haluaan mennä niin voitettava on. Hiekkakenttä antaa oman lisänsä otteluun, mutta samalla tavalla valmistaudumme otteluun kuten Veikkausliigassa, Lindberg kertoo.

Lauantain AC Oulu ottelussa nilkkansa loukkannut Felipe Benevides on varovaisen arvion mukaan poissa 3-6 viikkoa. Sairaalaan kiidätetynlaiturin nilkassa ei jatkotutkimusten mukaan mitään ole poikki tai murtunut, mutta nivelsidevaurioita on kylläkin, Lindberg valottaa. MYPA:lta sivussa ovat Felipen lisäksi myös Konsta Hietanen ja Ben Webster.

MPS on rakentanut ottelun ympärille tapahtuman, jollaista ei aikaisemmin ole Tapulin hiekalla nähty. Koko seura on tehnyt runsaasti talkootyötä ottelun eteen, järjestäen yleisölle hyvät olosuhteen ottelun seuraamiseksi, kertoo MPS:n päävalmentaja Sami Koskinen Suomen Cupin verkkosivuilla. Tämä on pikkuseuralle iso panostus ja toivottavasti tästä tulee ikimuistoinen tapahtuma niin pelaajille kuin katsojille ja mukana oleville talkoolaisillekin, Koskinen valottaa keskiviikon tapahtumaa.

MPS:n ja MYPA:n välinen ottelu on valittu Suomen Cupin kierroksen otteluksi, josta voi lukea lisää osoitteesta www.suomencup.fi

Suomen Cupin 5. kierros arvotaan keskiviikkona 28.4. kello 14.00, jolloin mukana arvonnassa on 32 joukkuetta ja mukaan tulevat loputkin Veikkausliigaseurat. Seuraavien kierrosten arvontapäivät ovat 6. Kierros 14.5, 7. Kierros 28.5 ja välierät arvotaan 11.6. Suomen Cup huipentuu finaaliin, joka pelataan 25.9.8[/uutinen]

Toivottasti MYPA hoitelee homman kunnialla kotiin ilman mitään lisäloukkaantumisia. Webster ja Hietanen siis vieläkin sivussa, kuten myös ainakin Benevides. Avaus siis jotain tämänsuuntaista:

                  Ricketts Kurittu
       Äijälä Okkonen Ady Oksanen
Uimaniemi Lindberg Tuunainen Timoska
                     Johansson

Veikkaan että Kuismala saa ainakin huilivuoron, sekä varmaankin jompikumpi toppareista elikkä ylläolevassa kaavailussa Aho. Keskikentällä saatetaan nähdä Saxman, kärkimiehistä ainakin Ricketts saa varmaankin reilusti peliaikaa. Tulosveikkaus 0-4. :ylos:

Erikeeper20

Nyt nähdään mistä on Mannet tehty!

Mielenkiintoisena faktana todettakoon tässä vaiheessa, että MYPAn joukkueestakin löytyy eräs MPS:n paidassa jalkapallon aikanaan aloittanut jätkä, nimittäin Ilari Äijälä :ylos:

Sterling

Vulkaaninen tuhka on tiettävästi poistunut, mutta sen sijasta aikamoista kiimaa havaitaan jo nyt Tapulikaupungin ilmatilassa. Liigajoukkueiden treenipelejä sekä naisten ja A-poikien SM-sarjaa on ennen Tapulin hiekalla nähty, mutta tämä ottelu on suurinta mitä tuo mahtava hiekkabaana pystyy ikinä tarjoamaan. Luvassa on myös Tapulin urheilupuiston kaikkien aikojen yleisöennätys. Odotan 2 000 katsojaa kansoittamaan seisten Tapulin hornankattilan ja luomaan myllykoskelaisille liian kuuman ja hiekkapölyisen kokemuksen.

Ps. Kuulin huhua, että otteluun valmistautuminen alkaa jo kello 15 ravintola Dominossa. Ketkä mukana, Mr.Fudis..?

vili bin ali muhammad

Mapsihan voi kilistellä laseja ettei joutunut Atleticon lohkoon...

Voi pyhä Sylvi!

Hadji

Lainaus käyttäjältä: Sterling - 27.04.2010 klo 21:21:04
Ps. Kuulin huhua, että otteluun valmistautuminen alkaa jo kello 15 ravintola Dominossa. Ketkä mukana, Mr.Fudis..?

Hep. :ylos:

Boottiksen pankkitili


Sinkkis

Huhut kertoo, että iso rekkajono on raahannut siirrettäviä katsomoita Tapulin hiekkakentälle jotta kaikki paikalle tulevat 10 tuhatta ihmistä mahtuu katsomaan ottelua. Ottelun lopuksi katsomot tuikataan tuleen.

Sinkkis

Soitto toimistolle parin asian merkeissä ja paljastui, että ottelu maksaa kuullemma 5€. Eipä taida olla mainintaa missään internetissä?

Sterling

Neljä siirrettävää telinekatsomoa komeili hiekan tenniskenttien puoleisella sivulla tänään aamulla. Parisataa istuu niissä ja loput seisoo. Mitenköhän tuo sisäänpääsymaksu aiotaan toteuttaa, järkkärit puolen kilsan päähän kentästä valvomaan ettei kukaan varmasti tule peltojen kautta kurkkimaan ilmaiseksi...

Sese

Lainaus käyttäjältä: Sinkkis - 28.04.2010 klo 14:23:05
Soitto toimistolle parin asian merkeissä ja paljastui, että ottelu maksaa kuullemma 5€. Eipä taida olla mainintaa missään internetissä?
:D Okei, mitenköhän tosiaan meinaavat hoitaa ton rahastuksen? Tarkoittaako tämä, että pussikaljoittelu ei olekaan mahdollista peliä seuratessa? :(

erno

Lähimmät pankkiautomaatit taitaa olla Puistolan asemalla n. 2km päässä... :(

Sinkkis

Lainaus käyttäjältä: Sese - 28.04.2010 klo 16:14:55
:D Okei, mitenköhän tosiaan meinaavat hoitaa ton rahastuksen? Tarkoittaako tämä, että pussikaljoittelu ei olekaan mahdollista peliä seuratessa? :(

Eiköhän onnistu.

kaa2kentälle

Lainaus käyttäjältä: Sese - 28.04.2010 klo 16:14:55
:D Okei, mitenköhän tosiaan meinaavat hoitaa ton rahastuksen? Tarkoittaako tämä, että pussikaljoittelu ei olekaan mahdollista peliä seuratessa? :(

Rahastus perustuu todennäköisesti pakolliseen vapaaehtoisuuteen.


Carles


KalaSuihku Verho

ämpsi kolmen minuutin jälkeen johtoon!  jukka panula duunas

KalaSuihku Verho


Vakeva


KalaSuihku Verho


Maikson

Am on mukava ja aurinkokin paistaa. 8) Pekka Hämäläinenkin kunnioittamassa ottelua läsnäolollaan. Dieterin maalia ja Ämpsin nousua odotellessa.

Sese


kaakonkulma

Arvoisat malmilaiset,tai Malmin Palloseuran kannattajat,olisiko teillä tietoa ketkä tekivät MYPA:n maalit?

Mundi

Lainaus käyttäjältä: kaakonkulma - 28.04.2010 klo 21:30:10
Arvoisat malmilaiset,tai Malmin Palloseuran kannattajat,olisiko teillä tietoa ketkä tekivät MYPA:n maalit?

Tosaint Ricketts iski ainakin 2 maalia...

kaakonkulma

Lainaus käyttäjältä: Mundi - 28.04.2010 klo 21:33:58
Tosaint Ricketts iski ainakin 2 maalia...


Kiitos,Tossu jatkaa siis viime vuoden malliin,ennakolta heikompia joukkueita vastaan loistaa ja kovempia vastaan joita liigassa about 10-12 on täysin yössä.
MP tai FC Ksnk voisi olla Tossun sopiva sarjataso.

mackem

Hyvää cup-vääntöä, ja ainakin ekalla puoliskolla tunnelma oli ihan ok. MYPAn maalit toki sitä sitten vähän latistivat. Hieno taistelu kuitenkin Mapsilta :ylos:

Paskalle dumarille vielä erikseen :alas: Voi niitä kortteja nostella myös liiga-joukkueelle..