• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Suomen Cup: 5.5.2010 klo 18.30 JJK - KuPS | Vaajakosken urheilukentällä

Aloittaja Sälli, 04.05.2010 klo 11:37:06

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Sälli

       

Cup-kiiman 4. kierroksen hegemoniakamppailussa Jyväskylän Jalkapalloklubi toivottaa Kuopion Palloseuran tervetulleeksi Vaajakoskelle.
Lähtökohdat otteluun ovat mielenkiintoiset. Molemmat joukkueet ovat aloittaneet liigan vaihtelevissa merkeissä.

Viikonlopun liigakierroksella JJK totesi kotiottelussaan TPS:n liian taitavaksi, kun taas KuPS p-raiskasi Oulun vieraissa.
Huolestuttavinta ehkä Jyväskylän kannalta on, että Savolaisten tummat pojat Dickson ja Ollo kipinöivät edellisellä kierroksella. Myös vierailijoiden Ilja Venäläinen on kauheassa iskussa. Pasojan johtamalla puolustuksella tulee olemaankin kiperät paikat, mikäli taistelu keskikentän herruudesta menetetään vieraille.

JJK:lla loukkaantumisten vuoksi sivussa ainakin Anttonen ja Tumanto. Hyyrysen pelikunto on vielä suomifutis.fi-sivuston mukaan viikon parin päässä. Selvää kuitenkin on että isännän otteita tarvittaisiin pikaisesti myös hyökkäyspäässä. Sinisalo pelasi TPS:aa vastaan vasempana pakkina, epäonnistuen mielestäni aika pahoin. Odotankin Tuomas Latikan palaavan omalle paikalleen ja hoitavan homman. Patu Poutianen on palautumassa täyteen iskuun. Toivotaan että pääsisi avaukseen.

Loppuun pakollinen tulosveikkaus: JJK voittaa 2-1, SUPER-Tommin tehdessä kaikki ottelun maalit.

e: KuPSin vanhaa logoa käytin tarkoituksella, koska se on hienompi kuin uusi liukuvärjätty takakeno.

niko1900

[uutinen]
JJK-KuPS: Cup-ottelulla erityislaatuinen luonne

JJK kohtaa keskiviikkona cupin neljännen kierroksen ottelussa Vaajakoskella rakkaan kiistakumppaninsa KuPS:n.

Joukkueet lähtevät otteluun hieman erilaisista lähtökohdista; JJK hävisi sunnuntaina kotiavauksensa Turun Palloseuralle, kun taas KuPS haki maistuvan 2-5 vierasvoiton Oulusta. Toisaalta edeltävistä otteluista JJK saalisti kuusi pistettä kuopiolaisten yhtä vastaan.

Joukkueet kohtasivat Liigacupin alkulohkon ottelussa Kuopiossa maaliskuussa, jolloin KuPS vei pisteet 2-1 voitollaan.

JJK suhtautuu Suomen Cupiin hyvin vakavasti.

- Cup on yksi meidän tälle kaudelle asettamista kolmesta tavoitteesta. Luonteeltaanhan cup-pelit ovat aina hieman toisenlaisia, koska homma on kerrasta poikki. Näihin syttyy ilman muuta, ja toisaalta me osoitettiin Liigacupissa, että osataan pelata myös cup-pelejä, JJK:n päävalmentaja Kari Martonen miettii.

- Tietysti KuPS:n kohtaamisessa on paikallispelin henkeä ja se sytyttää jo sellaisenaan. Liigacupin tappion myötä on varmaan myös tietty halu näyttää KuPS:lle.

Maaliskuisesta tappiosta on yritetty ottaa oppia.

- Täytyy taas koittaa löytää keinot sellaista vastustajaa vastaan, joka pyrkii prässäämään tiukasti ja iskee nopeasti vastaan. Siihen pitää varautua, mutta ensimmäinen asia on, että omaa pallollista pelaamista pitää parantaa huomattavasti sunnuntaista, Martonen sanoo.
[/uutinen]


Di Matteo

Syyhyttäisi kyllä lähteä katsomaan tätä matsia. Töiden jälkeen kerkeisi vielä karauttaa paikalle.

Pari viimeistä peliä on menty suht samalla sapluunalla

               Ilja/Pomo
Ilo            Udah            Dickson
      Ollo           Nykänen
Taipale Holopainen Balogh Hoivala
                Vilmunen

Saa nähdä tuleeko avaukseen nyt muutoksia. Ilja on ollut liekeissä, joten jatkanee kärjessä. Mielelläni näkisin myös Oravaisen avauksessa, mutta KuPSilla on positiivinen ongelma noiden laiturien suhteen. Ehkä Ilolle huilipäivä (lopussa vaihdosta sisään) jotta jaksaa dominoida sunnuntaina vanhaa seuraansa vastaan.

Millainen peli Nykäsellä oli Oulussa? HJK ja Lahti pelin nähneenä mies ei vakuuttanut. Ei laitapakkina eikä keskikentällä.

Ja tulosveikkaus
1-2
Dickson
Ilja
(joku)

Toivottavasti KuPS panostaa Cupiin täysillä.

krevis

[uutinen]"Me pelataan keskiviikkona parhaalla mahdollisella kokoonpanolla. Me pelataan omaa peliä kuten tähänkin asti on tehty omaan pelitapaamme luottaen. Voitto ja jatkopaikka ovat tietysti tavoitteenamme", KuPS-valmentaja Esa Pekonen tiivistää.[/uutinen]

Juurtelan Maran laittamasta ennakosta tällaista.

juzzz

Kuulin että Latikalla oli joku pikku vamma sunnuntaina eikä siksi pelannut. Ehdottomasti Sinin tilalle huomenna, musta Sini oli paska sunnuntaina. Vaikka niin oli muutama muukin.

           SuperT - Lada
Masse - Kisu - Tuomanen - Sakke
Latikka - Paso - Okkone - Vinssi
                 Misi

klumpen

#5
Lainaus käyttäjältä: juzzz - 04.05.2010 klo 19:25:37Kuulin että Latikalla oli joku pikku vamma sunnuntaina eikä siksi pelannut. Ehdottomasti Sinin tilalle huomenna, musta Sini oli paska sunnuntaina. Vaikka niin oli muutama muukin.

           SuperT - Lada
Masse - Kisu - Tuomanen - Sakke
Latikka - Paso - Okkone - Vinssi
                 Misi
Tuohan se avaus varmastikin tulee olemaan.

Hyyrysestä olin toteamassa, että ottaen huomioon ettei mies sunnuntaina ollut edes penkillä, se tuskin huomennakaan on pelikuntoinen tai ei sitä pelikuntoa ainakaan vielä haluta riskeerata. Martonen ehtikin varmistamaan suomifutis.fi-sivustolla, että Hyyrynen on vielä 1-2 viikkoa sivussa.

Mikäli JJK pelaa kuten se parhaimmillaan kevään aikana on pelannut, ei Kups voi tehdä juuri muuta kuin pyllistää ja ottaa vastaan mitä tulossa on, mutta toisaalta jos omassa päässä sekoillaan kuten jälleen sunnuntaina, lataus menee yli jne, tulee kotijoukkueelle tuskainen ilta. Eiköhän se jatkopaikka kuitenkin Jyväskylään jää.

Toiveissa olisi myös sunnuntaista tasaisemmat sääolot ja enemmän katsojia, Kups kuitenkin on vetänyt hyviä määriä Harjulle. AM ja kotikannustus lienee nytkin kohdillaan (vaikka vitosen hegemoniaottelu sitä osaltaan verottaakin).

3-1 (1-1) (Tommi, Pasoja, Kisu - Ilja)

E. 8€ lippuja saa muuten huomenna poikkeuksellisesti myös portilta.

krevis

Lainaus käyttäjältä: klumpen - 04.05.2010 klo 20:04:17
ei Kups voi tehdä juuri muuta kuin pyllistää ja ottaa vastaan mitä tulossa on

Lisää näitä, niin saadaan taas yhtä hyvät jälkipelit kuin sunnuntaina. :D

niko1900

Lainaus käyttäjältä: krevis - 04.05.2010 klo 21:05:43
Lisää näitä, niin saadaan taas yhtä hyvät jälkipelit kuin sunnuntaina. :D

virkkeiden katkomiselle :ylos:


O'Flynn

JJK:han tähän lähtee selvänä suosikkina. Vedonlyöntitoimistot antaa JJK:lle alle kahden kertoimia, kun KuPSin kertoimet hipoo neljää. Taidanpa pelailla samaa merkkiä kuin sunnuntaina...

Necro

Jos yhtä iloista hyökkäyspelaamista nähdään kuten sunnuntaina Oulussa, niin eihän tästä ottelusta pikkuveljelle voi muuta seurata kuin erittäin kipeä perse. Ilja on niin kuuma, että sulattanee loputkin lumet nykäskylästä ja Dicksun maalitilin aukeamisen jälkeisen löylyn saa kyllä pasojat ja muut mitkä lie tuntea. Samalla kokoonpanolla lähtisin liikenteeseen, vaikka nyt vastassa onkin vain JJK.

0-6. Ilja, Dickson ja Ollo tekee kaikki kaksi mieheen.

Tatsi

Pääseekö kausarilla ilmaseksi? Möhliikö diksoni taas pilkun? Riittääkö olutta vieläkin?

niko1900

#11
Lainaus käyttäjältä: Necro - 05.05.2010 klo 00:14:52
Jos yhtä iloista hyökkäyspelaamista nähdään kuten sunnuntaina Oulussa, niin eihän tästä ottelusta pikkuveljelle voi muuta seurata kuin erittäin kipeä perse. Ilja on niin kuuma, että sulattanee loputkin lumet nykäskylästä ja Dicksun maalitilin aukeamisen jälkeisen löylyn saa kyllä pasojat ja muut mitkä lie tuntea. Samalla kokoonpanolla lähtisin liikenteeseen, vaikka nyt vastassa onkin vain JJK.

0-6. Ilja, Dickson ja Ollo tekee kaikki kaksi mieheen.



+mikä helvetin pikkuveli? Ei olla sukua ja kaupassakaan ei kehdata tulla juttelemaan.

niko1900

Lainaus käyttäjältä: Tatsi - 05.05.2010 klo 00:19:49
Pääseekö kausarilla ilmaseksi?

Pääsehän sillä:

[uutinen]
Kausikortit käyvät keskiviikkona - myös alennusliput portilta

Keskiviikkona Vaajakosken stadionilla pelattavaan JJK:n ja KuPS:n väliseen
Suomen Cupin otteluun pääsee normaaliin tapaan kausikorteilla.
Poikkeuksellisesti myös alennusliput (opiskelija, eläkeläinen, varusmies) ovat
myynnissä portilla.[/uutinen]


Pub

Lainaus käyttäjältä: niko1900 - 05.05.2010 klo 01:54:42
+mikä helvetin pikkuveli? Ei olla sukua ja kaupassakaan ei kehdata tulla juttelemaan.
Ottaen huomioon että kaikki keskinäiset olette liigaghistorianne aikana hävinneet, on tuo sopivan vähättelevä mutta onnistunut kuvaus Kettupojista. Joku sanoisi äpäräserkuksi, mutta tahdikkaana ihmisenä itse en näin sano.

Tiksa

Lainaus käyttäjältä: Pub - 05.05.2010 klo 08:11:52
Ottaen huomioon että kaikki keskinäiset olette liigaghistorianne aikana hävinneet, on tuo sopivan vähättelevä mutta onnistunut kuvaus Kettupojista. Joku sanoisi äpäräserkuksi, mutta tahdikkaana ihmisenä itse en näin sano.

Sun bänni päättyi?
Olikohan tämä nyt ihan loppuun asti harkittu teko modeilta?


Spur

:D

Keskustelun taso hipoo jo stratosfääriä, joten pyrin pitämään spämmini lyhyenä. KuPS:n hyökkäyspeli toimii tasaisen ailahtelevasti, joten yksilöiden, etenkin Dicksonaattorin, Iljan ja Ilon onnistumisista on kiinni ainakin suurin osa. JJK:n puolustus ei taida kuitenkaan ihan AC Oulu -tason paskaa olla, joten vierailla voi olla tyytyminen vain 3-4 maaliin. Omiinkin luulisi kolahtelevan, muttei Hyyrysen ilmeisesti poissaollessa niin montaa että tarvisi huolissaan olla. Varovaisesti tulosvetoon 1,2-3,4,5.

Muita kiinnostavia kysymyksiä:

- Lähteekö kuopiolaisia paikalle edes kourallista?
- Keskittyykö Tommi "runk" Kari repimään kuopiolaisia paidasta ja kieriskelemään Vajaakosken nurmella, vai riittävätkö taidot maalintekoon?
- Montako Ollo tekee, ja kumman verkkoon?
- Onko päätuomarilla palovakuutus?
- Saako vierassektiossa seistä?

8 tunnin päästä mennään, kiima on cup-asteikolla 1-2 noin 2.


Tombey

Sää on tällä hetkellä aivan huikea :ylos: Mutta ehtiihän se tästä raekuuroksi muuttua.

niko1900

Missä ikinä Sundin pyörremyrskypyörähdys esiintyykään, on sää siellä varsin epävakainen.

Sälli

Lainaus käyttäjältä: niko1900 - 05.05.2010 klo 12:48:26
Missä ikinä Sundin pyörremyrskypyörähdys 360 ... mistäs sen asteen merkin oikein saikaan...
Korjailin hassunhauskaksi. :)

niko1900

[uutinen]
JJK:n Tuomanen: Jatkoon mennään


KuPS ja JJK hakevat jatkopaikkaa Suomen Cupin neljänneltä kierrokselta keskiviikkona, kun joukkueet kohtaavat Jyväskylässä. JJK:n Jukka-Pekka Tuomanen lähtee kamppailuun luottavaisin mielin, vaikka alla onkin liigatappio TPS:lle.

- Sillä fiiliksellä, että voittamaan lähdetään ja jatkoon mennään. Tuossa TPS:lle hävittiin liigassa, mutta ei aleta tässä nyt mitään tappioputkea kasaamaan. Tunnetaan myös KuPS melko hyvin, kun Liigacupissa kauden alla kohdattiin ja tiedetään mihin iskeä, Tuomanen sanoo.

KuPS:n aseet on myös hyvin tiedossa.

- Heillä on todella tiivis puolustus ja pallonmenetysten jälkeen pitää olla tarkkana. He lähtevät terävästi ylöspäin ja heillä on sellaisia pelaajia, jotka pystyvät siellä ylhäällä pitämään palloa, Tuomanen tietää.

- Pitää olla tarpeeksi lähellä, kun menetyksiä tulee, jotta pystytän ottamaan tilaa pois. Tietysti hyökkäyspäässä tiedetään paikkoja mihin isketään, mutta niitähän ei voi paljastaa, Tuomanen jatkaa.
[/uutinen]

http://www.veikkausliiga.com/News.aspx?id=39076

Möpsi

Aikaisemmin pelatuissa KuPS on joka kerta voittanut Suomen Cupissa JJK:n, ja kaikki on pelattu Jyväskylässä.

niko1900

Lainaus käyttäjältä: Möpsi - 05.05.2010 klo 14:35:31
Aikaisemmin pelatuissa KuPS on joka kerta voittanut Suomen Cupissa JJK:n, ja kaikki on pelattu Jyväskylässä.

Eli kun nyt alettiin historiaa kirjoittaa muutenkin uusiksi tällä kaudella, niin jatkukoon sama tahti tänäänkin. :ylos: