Epätasaisesti jakautuvan rasituksen merkitys maailmannäyttelyssä

[Elinajan trim]

Espanja ja muut H-lohkolaiset aloittavat turnauksen viimeisenä, viisi päivää Ranskaa ja muita A-lohkolaisia myöhemmin. Turnauksen päättymispäivä on kuitenkin kaikille sama, ja jos Ranska ja Espanja kohtaavat finaalissa, tarkoittaa se sitä, että ottelu on Ranskalle seitsemäs 31 päivään, kun taas Espanja olisi pelannut saman ottelumäärän 26 päivässä. Puhutaan siis keskimäärin lähes yhden lisälepopäivän erosta ottelua kohden.

Espanja ei tietenkään ole läheskään pahin kärsijä myöhäisestä otteluiden aloittamisajankohdastaan, sillä lohko on helppo ja kun penkiltäkin löytyy Torresia ja Fabregasia ei ykkösavausta tarvitse peluuttaa alkulohkossa puhki. Mutta entäpä jos kapeammilla materiaaleilla operoivat A-lohkon Uruguay ja H-lohkon Chile yllättävät ja painavat päätyyn asti?

2006 Espanja aloitti myös kisat viimeisenä, viisi päivää isäntämaa Saksan jälkeen, ja tuolloin ensimmäinen pudotuspeli, neljäs ottelu 13 päivään, koitui kohtaloksi. Väljällä pelitahdilla pelannut Saksa paineli pronssille, ja kohtasi pronssiottelussa kolme päivää ennen Espanjaa urakkansa aloittaneen Portugalin. Maailmanmestari Italia aloitti ottelunsa kolme päivää Saksan jälkeen ja kaksi päivää ennen Espanjaa. Espanjan ohella ajoissa lauluun lähtenyt Brasilia aloitti kisansa myös myöhään, neljä päivää Saksan jälkeen ja vain päivää ennen Espanjaa.

MM-kisat ovat jalkapallon maailmannäyttely, ja tämän vuoksi ainoa oikea järjestely on jakaa pelit niin monelle eri päivälle että kaikki matsit on mahdollista katsoa. On kuitenkin selvää, että kapeamman materiaalin maat, jotka aloittavat kisansa myöhään ja joutuvat pelaamaan tosissaan jatkopaikasta myös lohkonsa päätöskamppailussa, saavat antaa tasoitusta tässä systeemissä. Näissä kisoissa G- ja H-lohkojen kakkosille (mahdollisesti Portugali/Norsut ja Sveitsi/Chile) voi vaivatta ennustaa hankaluuksia jatkopeleissä.

Tässä otsikossa siis seuraamme, missä vaiheessa myöhään aloittaneilla alkaa jalka painamaan.