• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Unkari?

Aloittaja Jälkipelin Mestari, 04.01.2007 klo 13:44:19

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jälkipelin Mestari

Joskus on tullut mietittyä mikähän tuota Unkaria nykyään vaivaa kun on vajonnut niinkin alas jalkapallossa? Tai onhan ollut oikeastaan alamaissa jo aika pitkään vuoden 1986 kisojen jälkeen. Rahat loppu ja nuorisovalmennus töpeksitty kunnolla? Jalkapallo kuitenkin on Unkarin ns. ykköslaji joten vähän enemmän odottaisi tältä Keski-Euroopan maalta vaikkei asukasluku olekaan kuin rapiat 10 miljoonaa...

Kuku

#1
Älä muuta sa. Sama on ollut mielessä, varmasti suurin romahdus eurooppalaisessa jalkapallossa maajoukkuetasolla. Viimeisin merkittävä saavutus MM-kisojen historian mukaan, myös tilastoihin päässyt:

"Hungary beat El Salvador in 1982, 10-1 for the highest goal differential in a World Cup match (Hungary is also the only team to score 10 or more goals in a World Cup)."

Viimeksi mukana MM-lopputurnauksessa 1986, silloinkin jo heikolla menestyksellä
Viimeksi mukana EM-lopputurnauksessa 1972.

Melkein pääsi 1998 kisoihin, hoideltuaan puppeli-Suomen, mutta hävisi karsintapeleissä Jugoslavialle aika rumasti.

Ei sen pitäisi aina olla rahasta kiinni, jossain on mätää ja pahasti. Jalkapalloliitto ei enää ajan tasalla? Hyvänolontunne, vanhat suuruudenajat riittää?

shots

Eikös jotain tasosta kerro että Ropsissakin pelannut kärki (en muista kuka) mahtui maajoukkueen mukaan viime vuonna?

Kutvonen

Tibor Markus. Teki liudan maaleja RoPS:n paidassa Ykkösessä ja sen jälkeen yltyi ihan hirmuiseen tahtiin kotimaassaan, niillä Unkarin näytöillään kaveri maajoukkueeseen pääsi (vai pääsikö, muistikuva olisi että ei olisi kuitenkaan vielä kentälle asti päässyt).

shots

Niin olikin :ylos:

Muistaakseni esiintyi vaihdosta tuossa Floridan-kiertueen toisessa ottelussa.

Kuku

#5
Katkelma unkarilaisten foorumilta?:

- "Tibor Markus on yltänyt huimaan maalintekovireeseen Suomen Ykkösen Rovaniemen Palloseurassa"

- "Maajoukkueeseen!  :ylos: "

Kyllä Ferenc Puskasin ja muita suuruuksia tuottanut kansakunta on vajonnut todella alas  :(.

Zorbas

Kieltämättä mielenkiintoinen asia (siis Unkarin tasonlasku, ei poronpurijan maajoukkuekutsu). Keitä huippupelaajia Unkarista on viime vuosina tullut? Öööö... ei ketään? Gabor Kiraly varmaan ykkösnimi? Krisztian Lisztes tai Bela Illes? Lajos Detarin jälkeen ei maailmanluokan pelaajia ole varmaankaan nähty. Tai no, kävihän Istvan Kozma Liverpoolissa...
Miki Feher varmaankin voitaneen mainita ainakin ikävänä kuriositeettina potentiaalisena huippupelaajana.

dusanbasek

Lainaus käyttäjältä: Zorbas - 04.01.2007 klo 15:56:35

Liittyisikö jotenkin kansanluonteeseen. Ihmeelinen on kyllä romahdus.

Zorbas

Toki Unkarin nuorisomaajoukkueelta löytyy vakuuttava murskavoitto lähimenneisyydestä...

Kuku

Lainaus käyttäjältä: dusanbasek - 04.01.2007 klo 18:14:24
Liittyisikö jotenkin kansanluonteeseen. Ihmeelinen on kyllä romahdus.
Vai ottaisko kommunismin romahduksen tähänkin syyksi. Unkari oli itäblokissa tietysti pienoinen poikkeus, mutta tässäkin näkyy mitä siellä oli ennen ja mitä on nyt: sosialistileirissä urheilua ja kansainvälistä menestystä pidettiin yleisesti tärkeänä ja maan leipälajiin panostettiin, mutta tähän sekoittui erikoisella tavalla omaa kansallistunnetta ja erityisesti Neuvostoliitolle piti saada näyttää "rauhanomaisissa merkeissä" (vrt. Tsekkoslovakia vs. N-liitto jääkiekossa). Vuoden 1989 jälkeen ei näillä enää ollut niin väliä.

Sheik Yerbouti

Lainaus käyttäjältä: Kuku - 04.01.2007 klo 20:25:29

Olen itsekin ajatellut hieman samaa, ensin kommunismin kaatuminen vei rahat seuraurheilulta ja toisaalta se myös tuhosi seurojen identiteettejä, kun joku seura ei ollutkaan enää poliisin/armeijan yms. seura, vaan siitä tulikin osa läntistä kilpailukulttuuria, jossa rahallisen voiton tekeminen oli seuran pyörittämisen kannalta välttämätöntä. Tämä saattoi heikentää ihmisten sitoutumista seuroihin. Ja ehkä juuri perinteiden puuttuminen ns. kapitalistisessa urheilussa on vaikeuttanut Unkarin seurajoukkueiden toimintaa, toisaalta myös Unkarin huono taloudellinen tilanne. Joka tapauksessa 1990-luvulla useampi seura oli taloudellisesti tiukassa tilanteessa, josta viimeisimpänä esimerkkinä Ferencváros, joka on lähes selvitystilassa ja ensi kauden tilanne vieläkin käsittääkseni auki.

Sheik Yerbouti

Lainaus käyttäjältä: Zorbas - 04.01.2007 klo 15:56:35
Kieltämättä mielenkiintoinen asia (siis Unkarin tasonlasku, ei poronpurijan maajoukkuekutsu). Keitä huippupelaajia Unkarista on viime vuosina tullut? Öööö... ei ketään? Gabor Kiraly varmaan ykkösnimi? Krisztian Lisztes tai Bela Illes? Lajos Detarin jälkeen ei maailmanluokan pelaajia ole varmaankaan nähty. Tai no, kävihän Istvan Kozma Liverpoolissa...
Miki Feher varmaankin voitaneen mainita ainakin ikävänä kuriositeettina potentiaalisena huippupelaajana.

Käsittääkseni ainakaan Lisztes ei enää maajoukkueessa pelaa, ei ainakaan ole ollut missään EM-karsintaottelussa mukana.

Tämän hetken Unkarin maajoukkueen kantavia voimia ovat Sandhor Torghelle, Gabor Kiraly, Zoltan Gera ja kapteeni Pál Dardai. ::) :ylos:

JMR

Olihan Imre Szabics aika kova nimi kun Stuttgart oli mukana UCLssä parisen vuotta sitten, tosin nyt miehestä tuskin kuuluu enää mitään.

Voisiko olla myös mahdollista että Unkarin palloliittossa on yhtä tasokasta toimintaa kun Suomen palloliittossa?

Rikkiviisas

Lainaus käyttäjältä: JMR - 06.01.2007 klo 13:52:23Voisiko olla myös mahdollista että Unkarin palloliittossa on yhtä tasokasta toimintaa kun Suomen palloliittossa?

Sukulaiskansa  :ylos:

Kuku

Lainaus käyttäjältä: Rikkiviisas - 06.01.2007 klo 16:03:39
Sukulaiskansa  :ylos:

Merkkejä sukulaisuudesta ei löydy ainakaan jalkapallon menestyshistorioita vertaamalla, mutta johtamisessa voi olla vähän samanlaista meininkiä. Ehkä sielläpäin kuitenkin värikkäämpää ja tunnepitoisempaa, pienillä skandaaleilla ja juonitteluilla höystettyä.

Alfredo

Mites Peter Kovacs?  Maajoukkueeseen?

Rikkiviisas

Lainaus käyttäjältä: Kuku - 06.01.2007 klo 18:11:16
Merkkejä sukulaisuudesta ei löydy ainakaan jalkapallon menestyshistorioita vertaamalla, mutta johtamisessa voi olla vähän samanlaista meininkiä. Ehkä sielläpäin kuitenkin värikkäämpää ja tunnepitoisempaa, pienillä skandaaleilla ja juonitteluilla höystettyä.

Silloin Volgan mutkasta lähdettäessä ne pallotaitoiset meni etelään ja kankeammat pohjoiseen, mutta luonnollisestihan johtajia oli niin paljon, että molemmat saivat samaa tasoa olevat.

Ikävä kyllä  :alas:

Kuku

No, tuo Volgan mutkasta haahuilemaan lähtö on pikeminkin myytti, mutta jos jatketaan sitä, niin ketkäs muut kuin johtajat siellä etunenässä on painanut pohjoiseen, maahan outoon sohjoiseen.

Rikkiviisas

Lainaus käyttäjältä: Kuku - 07.01.2007 klo 23:50:18
No, tuo Volgan mutkasta haahuilemaan lähtö on pikeminkin myytti, mutta jos jatketaan sitä, niin ketkäs muut kuin johtajat siellä etunenässä on painanut pohjoiseen, maahan outoon sohjoiseen.

Rupusakki tietysti.
Toiset saivat lämpöisen maan, viiniä ja kommunismin.
Toiset taas räntäsateet, jääkiekon ja sitten Ruotsista, Venäjältä ja Balttiasta poispotkitut porukat.

Kai sieltä joku Hämäläisen esi-isä siis johtanut joukkue vieressään uskollinen saunamajuri, joka kertoo hiljakseen suuttuvalle marssirivistölle, että "eteenpäin mennään".

Futispummi

#19
Sellaista kirjaa kuin Behind the curtain (Jonathan Wilson) voi suositella heille jotka ovat kiinnostuneet Unkarin, muiden Itä-Euroopan ja EX-Neuvostoliiton maiden jalkapallosta kommunismin aikana ja sen jälkeen.

Kirjassa siis luku myös Unkarista (sivut 68-97). Juttua Puskasin ajan kultaisesta joukkueesta aina nykypäivään (kirja on julkaistu 2006).

ookoo

http://www.theoffside.com/world-football/name-to-remember-euro-qualifying-edition-adam-szalai.html

LainaaFor club: 3 goals and an assist in 7 matches (and a perfect seven-win start for Mainz)
For country: 4 goals in the last two matches (and two wins for Hungary) + Suomea vastaan maali

Ei oo turhaan kehuttu tätä Szalaita joka puolella. Jokohan Real ostaa tammikuussa tai viimestään kesällä miehen takasin jättisummalla?

iris

Lainaus käyttäjältä: ookoo - 12.10.2010 klo 23:13:41
Ei oo turhaan kehuttu tätä Szalaita joka puolella. Jokohan Real ostaa tammikuussa tai viimestään kesällä miehen takasin jättisummalla?

Tarkassa seurannassa Szalai varmasti Espanjassakin on, mutta lehdissä kirjoitettiin juuri muutama päivä sitten, että sopimuksen mukaan Real Madrid voisi ostaa pelaajan ensi kesänä takaisin 1,5 miljoonalla. Eiköhän se siis ole siinä vaiheessa vielä ihan liian halpa palaamaan...

Caganer

#22
Eikös Unkarissa ollut -80-luvulla suuri doping- tai sopupeliskandaali jo ennen 1986 MM-kisoja ja rautaesiripun romahdusta? Näin ainakin oma faija tiesi kertoa.
Toisaalta niillä on enemmän tarjota maailmalle käsipallon muodossa, ja keskittävät paljon kiimaa siihen http://www.youtube.com/watch?v=xboIXZ6l3U0&feature=related :ylos:
Tosin kiimaistakin kiimaisemman ikuisen Romania-Unkari -futisderbyn latistuneille asetelmille :alas: Romaniakaan ei edesauta tason nousua omalta osaltaan, kun maajoukkue on sitä itseään.

Ia

Käytiinkö Unkarin rasismikohusta keskustelua jossakin muussa topicissa?

Haksis

Legendaarinen Balazs Dzsudzak Unkarilla avauksessa Kreikkaa vastaan :ylos: