Niinpä meillä on omaksuttu tapa, jonka mukaan maailmanhuippua ei millään päästetä pois, sen elinkaarta vain jatketaan ja jatketaan. "Seppo Rädyn viimeinen vuosi", "Juha Mieto jatkaa", noita sai nuoruudessa lukea vuodesta toiseen, ja muistan ikuisesti kuinka yksi pohjalainen radiotoimittaja haastattelussaan yritti väen väkisin värisevällä äänellä myydä jo aikoja sitten jäähdyttelijäksi siirtyneelle Mietaalle ajatusta siitä, että hänen viimeinen hiihtonsa kieli jostain takaisin putkahtaneesta maailmanluokasta. Nyt tämä luopumattomuus ilmenee Litin (ja Hyypiän) kohdalla siten, että yritetään väkisin uskotella itselle, että Litti omalla preesenssillään tekee velilammista ja kappehämäläisistä jotenkin parempia pelaajia.
Itse siteeraan tässä forumlegenda
Callitia ja käytän tätä osittaisena perusteena ykkösvaihtoehtoon. Kannattaessa Suomen maajoukkuetta, pitäisi kannattaa nimenomaan
joukkuetta, eikä yhtä
yksittäistä pelaajaa.
"Tietenkin tämä on osaltaan suhtautumiskysymys, sillä kunkin pitää omaa suhtautumistansa arpoessaan päättää, onko mahdollista mennä kisoihin nyt vai hukataanko mahdollisuus seuraaviinkin kisoihin, jos satsataan kaikki siihen oletukseen, että kisoihin mennään nyt?"
Tässä siteeraan itseäni Litmas-topiikista. Tämä suhtautumiskysymys yhdistettynä forumlegenda
Callitin ylläolevaan kirjoitukseen, kertoo siitä, minne Litmasen osalta ollaan vääjäämättä menossa. Maajoukkueessa on jo ihan kelpo korvaajat Litmaselle, eikä sitä penkkipaikkaakaan pitäisi aliarvostaa niin paljoa, etteikö se olisi arvokas jollekin pelaajalle, joka jo mahdollisesti seuraavissa karsinnoissa olisi odotuksiltaan lunastettavissa.
Monestihan käy niin, että joku puhkeaa kukkaan, kun saa tilaa ja vastuuta. Eikös näin käynyt Riku Riskillekin nyt, kun Wayne Brown ja Kappe Hämäläinen eivät ole enää Tepsissä?