Ari Hjelm päättää
tämän uutisen mukaan uransa Tampere Unitedin päävalmentaja tämän kauden jälkeen. 10 vuotta saman joukkueen peräsimessä on pitkä aika ja "Zico" nousi tänä aikana yhdeksi Suomen arvostetuimmista valmentajista luotsaten Tampere Unitedin kolmeen Suomen Mestaruuteen, Suomen Cupin voittoon, sekä Mestareiden Liigan porteille. Tampereen Ylpeyden, Tampere Unitedin, valmentajavalinta on aiheuttanut suurta keskustelua kansan keskuudessa. Kuka saa johdattaa TamUa tästä eteenpäin menestykseen niin Pirkanmaan, Suomen, kuin Euroopankin kentillä? Vastuu Sisä-Suomen lippulaivan peräsimessä on suuri, ja tähän pestiin halukkaiden lista on pitkä. Pientä karsintaa tekemällä, saadaan kuitenkin parhaimpien ehdokkaiden lista juuri ja juuri mahdutettua tähän äänestykseen.
Aamulehti avasi pelin huhuamalla päävalmentajaksi
J-P Mäkistä. Muissa huhuissa ovat pyörineet nimet Jalkanen, Wiss, Malinen, Popovits, sekä Priha. Kuka tietää, vaikka kaudella 2011 TamU:n päävalmentajan pallia heiluttaa englantilaisittain suomea murtava Keijo Käsivahva?!
Äänestys on auki siihen asti, kunnes uusi valmentaja on vahvistettu seuran toimesta. Seuran toimitusjohtajan mukaan valmentajakuviot pitäisi olla selvillä viimeistään
syyskuussa, mutta niinhän nuo piti olla selvillä jo huomatavasti aikaisemmin. Seuran kannattajat kuitenkin ymmärtävät, että "Bava" ei ole vielä kerennyt edes kahlaamaan kaikkien ehdokkaiden CV:tä läpi, joten valmentajaratkaisu saattaa siirtyä tulevaisuuteen.