Mystiksenkin kannattaa tutkiskella PoPan parin viime kauden otteluiden maalimääriä, niin huomaisit ettei tällaiset tulokset ole mitenkään erikoisia. Joukkueen pulustaminen on ollut yhtä perseilyä vuodesta toiseen.
6-0 tuloksessa puolustaminen sujui ainakin ihan mallikkaasti. Kysymys ei olekaan pelkästään tuloksista, vaan kuinka osuvasti ne sattuivatkaan peräkkäin seitsemän maalin tappiosta kuuden maalin voittoon. Tällaiset vaihtelut ovat tavattomia puulaakisarjoissakin ja nyt on kyse kuitenkin mukamas ainakin puoliammattilais-sarjasta.
Periaatteessa oikein pelaamalla kolmosen joukkue voisi kasata liigatason budjetin yhden kauden aikana, Ykkösen joukkue voisi jatkaa touhua jo useamman kauden ajan. Tämä perustuu siihen, että alempia sarjatasoja ei Suomessa pelata juuri koskaan merkittävillä panoksilla, mutta jossain Aasialaisessa vedonlyöntifirmassa suomalaisittain merkittävät panokset hukkuvat poskettomaan volyymiin.
Vaihtoehtoja on lukemattomasti. Jotkut voivat sopia älyttömän lopputuloksen tehdäkseen kerralla ison tilin tai touhua voi tehdä pitkäjänteisesti järjestelemällä puoliaikatuloksia ja sitäkin mitättömämpiä vetokohteita tyyliin kotoisen Veikkauksenkin "Kuka saa seuraavan kulman"-livevedot.
Suomessa Ykkönen, Kakkonen ja välillä kolmonenkin ovat niitä parhaita sarjatasoja tehdä tiliä, koska median mielenkiinto jalkapallossa riittää juuri ja juuri Liigan tulosten luettelemiseen. Onkin täysin uskomatonta, että Suomen kolmosen otteluista voi maailmalla lyödä vetoja.