|
|
Goofy
Poissa
|
 |
Vastaus #376 : 26.05.2011 klo 16:00:01 |
|
Noi resultcodesta löytyvät kenttien mittasuhteet voi jättää omaan arvoonsa.. Varsinki neloseen kuuluu, että kotikentästä voi saada etua, eikä siinä mitään. Hidas ja lyhyt se kenttä oli, eikä siitä pääse mihinkään.
Se pilkkuhan oli päivän selvä. Se kopaus kuulu teidän veskarille asti ja ette te sitä edes protestoineet. Sitä ei yksinkertaisesti voinut olla viheltämättä. Eihän noi tuomarit ole tietenkään Akilleksen vika. Tommosten Hessujen seurauksena ei pelistä jää mitään muuta mieleen, ku paskat tuomarit. Meidän huonoutta oli, että annettiin niiden vaikuttaa niin paljon omaan peliin. Akilleksen oli helppo pelata kahden maalin johdossa, mutta totuus on, että sen jälkeen kaikki maalipaikat oli käytännössä Rockylla. Ei Akilles paniikissa ollut, mutta hallinta oli koko ajan Rockylla. Vituttaa noi tuomarit edelleenki niin paljon, ettei paljon peliä osaa muuten edes analysoida.
Ei Kreikkakaan pitänyt palloa ja johtanut peliä kuin voittivat EM-kisat. Tuo on heikko perustelu mikä joukkue oli kentällä parempi. Numerot se yleensä kertoo, parempi voitti.
|
|
|
|
|
Hippo
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen maajoukkueet - FC Ilves - Tampere
|
 |
Vastaus #377 : 26.05.2011 klo 20:51:30 |
|
ViTa - EPS on vierasjoukkueen kotisivujen mukaan päättynyt lukemiin 1 - 4.
|
|
|
|
|
Vastapallo
Paikalla
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
 |
Vastaus #378 : 27.05.2011 klo 19:01:31 |
|
Puolisen tuntia takana Läpsyt - HyPS 02 -matsia ja kiikareilla mennään. Hetki sitten HyPS:n iso toppari käsipalloili kohtuullisen varman maalin ylärimaan, josta ansaittu punainen ja pilkku. jompikumpi Vuori kiskasi pallon pilkulta maisemaan. Pilkkuun ja punaiseen johtanut hyökkäys haiskahti aavistuksen paitsiolta, mutta riittävän vähän ilmeisesti.
Kotijoukkueen hallussa menty joka tapauksessa koko jakso ja pilkun lisäksi ollut jo 2-3 kunnon maalipaikaakin.
|
|
|
|
|
Grorudil
Poissa
|
 |
Vastaus #379 : 27.05.2011 klo 19:06:30 |
|
Puolisen tuntia takana Läpsyt - HyPS 02 -matsia ja kiikareilla mennään. Hetki sitten HyPS:n iso toppari käsipalloili kohtuullisen varman maalin ylärimaan, josta ansaittu punainen ja pilkku. jompikumpi Vuori kiskasi pallon pilkulta maisemaan. Pilkkuun ja punaiseen johtanut hyökkäys haiskahti aavistuksen paitsiolta, mutta riittävän vähän ilmeisesti.
Kotijoukkueen hallussa menty joka tapauksessa koko jakso ja pilkun lisäksi ollut jo 2-3 kunnon maalipaikaakin.
C'mon Läpsyt 
|
|
|
|
|
Vastapallo
Paikalla
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
 |
Vastaus #380 : 27.05.2011 klo 19:18:35 |
|
Läpsyt - HyPS 0-0 HT
Punaisen jälkeen vieraatkin saivat pallon pari kertaa jopa lähes kontrolloidusti kotijoukkueen boksin tuntumaan, mutta maalipaikat jäivät rakentamatta. Suvereenia hallintaa kotijoukkueelta joka tapauksessa ja pieni ihme on, jos vieraiden sumppua ei ainakin kertaalleen murreta toisen jakson aikana.
|
|
|
|
|
Vastapallo
Paikalla
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
 |
Vastaus #381 : 27.05.2011 klo 19:25:56 |
|
Låpsyt - HyPS 1-0 50'
Ensimmäiset viisi minuuttia toista jaksoa aikamoista myllyä vieraiden maalilla. Pallo kävi jo rimassa ja maaliviivalla ennen kuin Säilä pääsi läheltä siirtämään pallon reppuun.
|
|
|
|
|
Vastapallo
Paikalla
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
 |
Vastaus #382 : 27.05.2011 klo 19:39:08 |
|
Läpsyt - HyPS reipas tunti ja 1-0.
Pallo taas pilkulla, kun vieraiden veskari ja toppari ottavat totaalikooman boksissa ja jompikumpi Vuori on päästä maalintekoon. Toinen toppari käsipalloilee varman maalin ja ottaa ansaitun punasen. Leisi Laitinen upottaa pilkun ja peli 2-0.
|
|
|
|
|
Vastapallo
Paikalla
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
 |
Vastaus #383 : 27.05.2011 klo 19:40:28 |
|
Reipas minuutti edellisestä ja T. Vuori tekee Läpsyille 3-0.
|
|
|
|
|
Grorudil
Poissa
|
 |
Vastaus #384 : 27.05.2011 klo 19:47:21 |
|
Läpsyt - HyPS reipas tunti ja 1-0.
Pallo taas pilkulla, kun vieraiden veskari ja toppari ottavat totaalikooman boksissa ja jompikumpi Vuori on päästä maalintekoon. Toinen toppari käsipalloilee varman maalin ja ottaa ansaitun punasen. Leisi Laitinen upottaa pilkun ja peli 2-0.
Hyvä että vetäjää vaihdettiin, Vuori on ihan rotsi vetämään pilejä 
|
|
|
|
|
Vastapallo
Paikalla
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
 |
Vastaus #385 : 27.05.2011 klo 19:49:02 |
|
Läpsyt - HyPS 4-0, oisko joku reipas 70 pelattu.
T. Vuori suoraan kulmasta, tai sitten Juutailainen sai päätä väliin. Vaikea sanoa.
|
|
|
|
|
Vastapallo
Paikalla
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
 |
Vastaus #386 : 27.05.2011 klo 19:55:02 |
|
Läpsyt - HyPS 5-0. Tekijä tuntematon.
|
|
|
|
|
Vastapallo
Paikalla
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
 |
Vastaus #387 : 27.05.2011 klo 20:06:25 |
|
Läpsyt - HyPS 6-0, Juutilaisen veto kaukaa, veskari pudottaa yläkulmasta, käsien välistä maaliin.
|
|
|
|
|
Vastapallo
Paikalla
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
 |
Vastaus #388 : 27.05.2011 klo 20:07:47 |
|
Läpsyt - HyPS 6-0 FT.
Eipä jäänyt juuri jossiteltavaa.
|
|
|
|
|
majaniemi
Poissa
Suosikkijoukkue: FCL & LPJS
|
 |
Vastaus #389 : 27.05.2011 klo 20:11:55 |
|
Läpsyt - HyPS 6-0 FT.
Eipä jäänyt juuri jossiteltavaa.
Meihemi! 
|
|
|
|
|
Tumperi
Poissa
|
 |
Vastaus #390 : 27.05.2011 klo 21:03:05 |
|
Tänään väännettiin myös NuPS Reservin ja Karjalohjan Biisonien välinen kamppailu ennakkotiedoista poiketen nurmen sijaan ratapuiston tekiksellä.
Pelin eka puolikas melkolailla täysin NuPS pakan hallussa ja peli pyöri ja vyöryi kohti Bisoon maalia mutta vähän jäi viimesen kolmanneksen ratkaisut puolittaisiksi. Tämän seurauksena pelissä siirryttiin 45 minuutin jälkeen tauolle 0-0 tilanteessa.
Toisella puolikkaalla peli hieman tasoittui ja molempiin päihin rupesi selvästi tulemaan tasasemmin tilanteita. Etenkin kulmissa Bisoonien isot ja järkälemäiset kaverit oli melkolailla vittumaisia siirrettäviä mutta hyvinhän niistä selvittiin vaikka ei pillipiiparia tahtonut tänään oikeen kiinnostaa muu kun "mää ny vihellän ku siltä tuntuu" asenne joka oli kyllä sama molemmille joukkoeille.. onneksi.
Pelin lähestyessä loppuaan molemmilla oli muutama puolittainen paikka mutta mitään ihan ihmeitä ei saanut kumpikaan aikaan. Lopulta kuitenkin NuPS pakan kurinalainen yritys ja malttaminen palkittiin kun 88 minuutin kohdalla muuan JP Bergman kävi tööttäämässä tämän kauden debyyttipelissään pallon kulmasta vastustamattomasti Biisonien reppuun. Viimeiset minuutit Biisonit yrittivät hakea tasoitusta mutta NuPS pakka kesti pyörityksen ja malttoi pelata järjellä, joten mitään vaaran momenttia ei edes varsinaisesti ehtinyt syntyä. Lopputulos siis tänään Nummelassa - ja sateisessa sellaisessa - 1-0 (0-0) lopulta ansaitusti kotijoukkoe NuPS:ille.
Tärkeät 3 bongoa takataskuun ja kauden toinen nolla. Ilman sitä surullisen kuuluisaa "ketää ei jaksa kiinnostaa" peliä EBK:ta vastaan tuossa kuukauden päivät sitten, maaliero taitaisi olla viidestä pelistä (miinustettu siis EBK peli) 7-5. Eli ainakin alakerta toimii ja kuten aina, kun alakerta kestää, niin eihän sitä paljoa yhtä enempää ole tarvis tehdä vaikka en väitä etteikö sekin olis ihan nastaa välillä. Mutta näistä tunnelmista tämä siirtyy nyt antiurheilijamaisesti kohti jääkaappia ja illan ensimmäistä huurteista! Ensi viikolla sitten taas uuret kujeet.
|
|
|
|
|
jaanu$
Poissa
Suosikkijoukkue: Tiiseli since 4eva
|
 |
Vastaus #391 : 27.05.2011 klo 21:23:24 |
|
Eli tosiaan Jalkarannasta ei jäänyt jossiteltavaa. Kuten Vantaalla Pathoveniakin vastaan, näki jo ottelun ensimmäisistä minuuteista kumpi ottelua tulee viemään. Vierasjoukkue HyPsillä ei tuntunu olevan minkäänlaisia intressejä yrittää pelata, vaan pyrkivät sumputtamaan omaa puoliskoaan. No. Olisiko sumppu kestänyt ilman että antoivat tasoitusta? Sitä ei tiiä, kun kahen selkeen käsivirheen johosta Lahen Pojat pelaili matsin loppuun kahen ylivoimalla. Lukemat siis 6-0 (0-0).
Top of The League!
|
|
|
|
|
skraba
Poissa
|
 |
Vastaus #392 : 27.05.2011 klo 21:36:15 |
|
Espoonlahdesta Tikka-IVU 3-1 (2-0).
Alku suht tasaista pallonsiirtelyä ja ainakin IVU sai puolittaisia paikkoja hyvällä prässillä. Ensimmäisen hyvän paikan sai Joni Eklund,joka paukutti pallon tolppaan. Tämän jälkeen Tikka siirtyi kuin vähän varkain 1-0 johtoon,kun laidasta tuli syöttä keskelle maalin eteen,josta sijoitus alakulmaan. IVU sai tasoitusmahdollisuuden,kun se sai rangaistuspotkun. Laukaus oli kuitenkin helppo maalivahdille torjuttavaksi. Melkei heti tästä Tikka siirtyi 2-0 johtoon,kun jälleen tarkka sijoitus meni alakulmaan.
Toinen puoliaika melkein kokonaisuudessaan oli IVUn hallintaa ja paine pysyi Tikan päädyssä. Tikka keskittyi vastahyökkäyksiin,josta se ei kummempaa saanut aikaan. IVUlle siunaantui hyviä paikkoja mm. Anton Nurmiaisen pääsi vetämään hyvältä etäisyydeltä,mutta sihti oli vielä hieman hukassa. Myös kärkipari Fabian Lund-Joni Eklund pääsi kokeilemaan maalia,mutta hyvään keskitykseen ei kumpikaan saanut päätään väliin. Kesken IVUn painostuksen Tikka siirtyi 3-0 johtoon,kun hieno laukaus löysi tiensä takayläkulmaan. IVU sai kavennuksen aikaiseksi,kun vapaapotkun paluupalloon pääsi ensimmäisenä Joni Eklund,joka siirsi pallon läheltä maaliin. Lopun IVU painosti vimmatusti ja piti palloa hyvin Tikan keskittyessä vain purkamaan pallon pois alueeltaan,jossa he kieltämättä hyvin onnistuivat. Lopussa Seppo Kekola pääsi puskulla vielä hätyyttelemään Tikan maalia,mutta mitään vaarallista siitä ei syntynyt. Loppulukemat siis 3-1 Tikalle.
|
|
|
|
|
jaanu$
Poissa
Suosikkijoukkue: Tiiseli since 4eva
|
 |
Vastaus #393 : 28.05.2011 klo 14:40:48 |
|
jokos väkivaltapläjäys Nastokylässä on päättyny?
e. 3-0 nopsalle kertoo resultcode
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.05.2011 klo 16:45:46 kirjoittanut jaanu$ »
|
|
|
|
|
jaanu$
Poissa
Suosikkijoukkue: Tiiseli since 4eva
|
 |
Vastaus #394 : 28.05.2011 klo 17:46:49 |
|
FCD-VJS?
Ei taia siellä vähä-helsingissäkä olla puhelinlaskut hoiettuna.
|
|
|
|
|
Ehis
Poissa
|
 |
Vastaus #395 : 28.05.2011 klo 20:58:28 |
|
HooGee M1 - Pathoven 3 - 1.
HooGee heräilee talvihorroksesta ja vaihtomiehissäkin löytyy..
|
|
|
|
|
Betuzki
Poissa
Suosikkijoukkue: W Wolnym Mieście Gdańsku
|
 |
Vastaus #396 : 28.05.2011 klo 23:32:16 |
|
FCD-VJS?
Ei taia siellä vähä-helsingissäkä olla puhelinlaskut hoiettuna.
2-2, VJS oli jälleen menettänyt johtoaseman viimeisillä minuuteilla. Kuulemma VJS oli hallinnut ottelua miten sattuu, mutta en allekirjoita tätä, kun matsia ei tullut nähtyä. Juuri tänään tulin Miamista, joten vähän pihalla ollaan tässä.
|
|
|
|
|
Megapotku
Poissa
Suosikkijoukkue: EBK
|
 |
Vastaus #397 : 29.05.2011 klo 13:52:38 |
|
Mites päätty Tammisaaren derby?
|
|
|
|
|
raseborg
Poissa
Suosikkijoukkue: BK-46, Eif, Esc, Iif, Fc Västnyland, Fc Hik
|
 |
Vastaus #398 : 29.05.2011 klo 14:03:12 |
|
Mites päätty Tammisaaren derby?
Fc Västnyland vei ja Eiffin akatemia vikisi. 4-1 Västikselle. Eiffi lepuutti parempia pelaajia kolmosen kärki-otteluun ensi viikon tiistaina Nummelan hornankattilaan.
|
|
|
|
|
lego
Poissa
|
 |
Vastaus #399 : 29.05.2011 klo 15:26:58 |
|
Eiffi lepuutti parempia pelaajia kolmosen kärki-otteluun ensi viikon tiistaina Nummelan hornankattilaan.
Kuten esim?
|
|
|
|
|
|
|
|