• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Tervarit 2006-2007

Aloittaja Migael, 10.07.2006 klo 14:08:21

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Migael

Seuraavaan kotiotteluun onkin sitten taas vähän aikaa.

29.07. la Tervarit - FC Muurola kello 18.30 Raatti

Toki huomenna olisi peli Raahessa, että en tiedä pitäisikö melkein matkustaa paikan päälle. :tuoppi:

Migael

Tulipa komea voitto tervareille, tästä on hyvä jatkaa. :ylos:

Obsy

Spämmätään nyt tänne, kun emo-FF on jälleen kerran selällään, uhh.

Tervarit lähtee puolen tunnin kuluttua FC Muurolan kaatoon, vain voitto pitää vielä toiveemme elossa. Sarjan avauskierroksella punamustat johti vieraissa jo 0-2, mutta onnistui viimeisen 25 minuutin aikana pupeltamaan pisteen Muurolan pojille.

Tervarien rinkiin uusina niminä ovat liittyneet loppukaudeksi AC-lainat Lasse Väisänen ja Niko Heiskanen sekä ex-Terwari Mikko Pietikäinen, joka pelasi muistaakseni viimeisen pelinsä punamustissa viheriöllä 2003? Popohan on toki tämän jälkeen esiintynyt jokaisella kaudella Oikeamme futsaljoukkueessa.

Viimeisten matsien perusteella joukkue on oppinut käyttämään myös paikkansa hyväkseen, joten reiluhkoa voittoa voimme lähteä hyvillä syin hakemaan?

Hopi hopi Heinäpäähän, vielä 26 minuuttia aikaa.

terwari

Alku oli tyrmäävä, 10 sekuntia ja pallo oli maalissa. Eikä suinkaan Muurolan vaan Tervarien. Kaksi kosketusta, pallo pakkien väliin ja ilmeisesti Aarne ja Päivikkö olivat ajatuksissaan vielä pukukopissa kun Muurolan kärki pääsi väliin ja teki kauden nopeimman maalin kenties kaikki Suomen sarjat mukaanlukien.

Tervarit tasoittivat 10 minuutin kohdalla, avauspeliään pelaava Niko Heiskanen syötti Alexander Bagaevin läpiajoon ja peli oli tasan.

Nyt peliä on pelattu n. 25 minuuttia ja Muurola meni uudemman kerran johtoon. Ja jälleen tuli pyyhkeitä keskuspuolustukselle ja maalivahdille.  :( Muutenkin puhelinraporttien mukaan Muurola on pelannut yllättävän pirteästi joten täyden päivätyön saa Tervarit tehdä että pisteet saadaan pysymään Oulussa. 

Obsy

Onneksi punamustat kykeni suorittamaan tauolla ryhtiliikkeen ja nousi toisen jakson alkuminuuteilla pikaisesti 3-2 johtoon, maalintekijöinä Koski ja Lindgrenin Ville uransa? maalilla. Ville rynni melkein 40 metristä omalla katkollaan läpi Muurolan puolustuksen ja ampui kierteisen pallon maalin takakulmaan.

Peli ei ollut lauantaina shampanjaa, mutta voisikohan osatekijöiksi eritellä kolmen uuden keskikenttäpelaajan avauksen paikat sekä useamman kuukauden tauon jälkeen paluun tolppien väliin tehneen Köpin; toisin sanoen kenttäryhmityksemme ei ollut "ihan ehyimmillään".

Muurola pelasi viimeiset 20 minuuttia yhden miehen vajauksella kahta keltaista seuranneen ulosajon vuoksi. Tunnustus vieraille yritteliäisyydestä, mutta toki olimme läpi matsin ainakin askeleen edellä..

terwari

Oo, Baga Baga, Alexander Alexander Bagaev!  :ylos:

Ennakolta vaikea Kajaanin peli päättyi Tervareille yllättävän selvästi 5-1. Puoliajalla tilanne oli 2-0. Avausmaalin teki Ville Lindgren joka puski kulmasta 1-0 ja 2-0 teki Igor Volotek komealla yksilösuorituksella.

Toisella jaksolla alkoikin sitten Alexander Bagaevin show, 47.minuutin kohdalla 3-0. Välissä KajHa pääsi kaventamaan 3-1, mutta hetki kavennuksen jälkeen Baga antoi tyrmäysiskun ja teki kahdessa minuutissa 2 maalia ja ratkaisu oli siinä.

Obsy antanee tarkempaa raporttia kunhan kotiutuu.

-Viola-

Tervarit nimenä sopisi parhaiten oulun ykköjoukkueeksi.  :) :ylos: Musta väri pelipaidassa kuvastaa tervaa ja valkoinen lunta  ??? mitä punainen, työväkeä  ???

terwari

Lainaus käyttäjältä: -Viola- - 06.08.2006 klo 22:25:04
Tervarit sopisi parhaiten oulun ykkösjoukkueeksi.  :) :ylos:

Oikein!  :ylos:

Oli pakko editoida.  ;)


Herkku

Ehdottomasti samaa mieltä  :ylos:

Tervarit olisi paras ykkösseura.

Obsy

Voitto oli ansaittu ja lukemissa ei ole yhtään liikaa, sillä Tervareilla oli ensimmäisen kahdenkymmenen minuutin aikana paikat tehdä kaksi tai kolmekin osumaa yhden sijasta. Mm. Volotek karkasi läpiajoon, mutta sijoitti maalivahdin ohi - tolppaan.

Avausmaali syntyi Huovisen J_M:n vapaapotkusta, jonka Lindgrenin Ville pääsi nyökkäämään takatolpalta sisään. Toinen maali oli todellinen taidonnäyte: ensimmäisen pelinsä Tervaripaidassa pelannut Volotek kiersi läpi Kajaanin puolustuksen ja uitti pallon verkkoon vieden sinimustissa pelanneet oululaiset jo 0-2 johtoon. Haka ei saanut avausjakson aikana oikeastaan yhtään vetoa kohti maalia, jota vartioi Arsenal Kievin reserviveskari Denys Pervon, joka vähäisistä töistään huolimatta vakuutti ainakin allekirjoittaneen. Hyvää ja kuuluvaa  pelinohjausta mainiolla englannilla sekä tarkkoja ja nopeita avauksia. Denyksen tähtihetkiin lukeutui avauspuolikkaan vauhdikas ulostulo, jolla hän siivosi maalin edustalta pallon taivaalle ja toisella nyrkillään lädiMitchellin hetkeksi päiväunille. Noin niihin palloihin mennään.

Kajaanin pelinrakentelu oli pitkälti pitkillä paineen luontia Tervarien alueelle, mutta keskikenttämme ja puolustuksemme pelasi varsin ehyen kamppailun pystyen siirtämään kakkospallot pois vaaravyöhykkeeltä.

Toiselle jaksolle Sassin Juhon tilalle tullut Niko Heiskanen vapautti 2-1 ylivoimahyökkäyksessä Bagaevin vapaaksi ja Sasha siirsi pallon varmasti verkkoon. Neljäs ja viides maali olivat lähes toistensa kopioita; nopeasta pistosta pallo haltuun, siirto sivuun ja napakka laukaus takatolpan kautta verkkoon. Гениально!!

Tervareista esiin voisi nostaa hattutempun iskeneen  Bagaevin, hyviä juoksuja esittäneen Igorin, vahvaa paluuta tekevän Pietikäisen Mikon, joka esitti hyvää työmoraalia ja osaamista kumpaankin suuntaan ja jo avausminuuteilla nilkkansa pahasti teloneen Huovisen J-M:n, joka hammasta purren väänsi 75 minuuttia tuloksekkaasti. Hyvärisen Sami paikkasi myös laidalla varsin ansiokkaasti Heikkilän Jaria, joka tehnee paluun jo ToTa-matsiin.

Kolme lammasta ja lentolippuja takaisin lädilandiaan KajHan parille brittivahvistukselle, jotka osoittivat todellista urheiluhenkeä menemällä joka tilanteeseen nastat edellä - ja myöhässä. Uskomattomia sikailuja esittänyt uusin "topparivahvistus" sai jostain käsittämättömästä syystä Kajaanin parhaan pelaajan palkinnon. Harmi, ettei hän ehtinyt maistaa omaa lääkettään. Samainen veijari veti mm. Lindgrenin Villeä rumasti takaapäin yrittämättä edes palloon ja kuittasi perään perinteistä fuckia yms. On se nyt vain kumma, jos valmennusjohto antaa hyväksynnän moiselle. Jos tuomari ei kykene näihin puuttumaan, tulisi jonkun muun kantaa vastuu. Aina ei ole onni myötä noissa tilanteissa. Tänään Tervarit taisi selvitä vain vajaalla kymmenellä jääpussilla sekä yhdellä mahdollisella nilkan murtumisella. Näin sitä viedään kajaanilaista jalkapalloa eteenpäin, kun amatöörijoukkueen messiaat tuovat jalkapallon ilosanomaa Kainuuseen vieden pelipaikat omilta lupaavilta junioreilta.

Sankarimme tänään:

Pervon; Huovinen, Hautajärvi, Päivikkö, Hyvärinen; Pietikäinen, Lindgren, Väisänen; Volotek, Sassi, Bagaev

Vaihdosta: Heiskanen, Koski, Ahonpää, Vainionpää

JMP

Näinhän se on, että jos ulkomailta pelaajia joukkueeseen otetaan, pitää heillä olla jotain SELKEÄÄ lisäarvoa. Tervarien tilanteessa näin on, KajHan ilmeisestikään ei.

Alexander, Igor ja Denys.  :ylos: :tuoppi:

KajHa-lädit  ;D ja  >:( :punainen:

hafa

Lainaus käyttäjältä: Herkku - 07.08.2006 klo 00:32:21
Ehdottomasti samaa mieltä  :ylos:

Tervarit olisi paras ykkösseura.

Vieläkö tervareilla on joku helvetinmoinen velkataakka niskassa, vai mikä niitä painaa syvemmälle ja syvemmälle, aina vaan syvemmälle ja syvemmälle ?

???

Herkku


Juurikasvu

Lainaus käyttäjältä: Herkku - 07.08.2006 klo 19:59:49
Eipä oo
Käräjillä vielä kesken mm. Fredriksonin jutut? Vai joko puitu?

Obsy

Miksi Tervarit muuten Kakkoseen olisi hamuamassa; hirmuvelat niskassaan? Toista se on Madridissa..

Juhana Jäähynkalastaja

Lainaus käyttäjältä: Herkku - 07.08.2006 klo 00:32:21
Ehdottomasti samaa mieltä  :ylos:

Tervarit olisi paras ykkösseura.

No sehän olikin hetken aikaa ykkösseura (ainakin mun mielestä), mutta ryssi hommat. Ryssimiselle :alas: Tervareille edelleenkin sympatiat :ylos:

Obsy

Kevennystä väliin, viime kauden vahvistuksemme Okeke Martinsin kotisivut:

" "He is a very good player, a winner and a personality on the pitch,"He can lead a team"He is better in the playmaker position but plays in all area of the midfield as well"said Fc Tervarit Oulu Coach Jyrki Kyrpala  when questioned about the midfielder."

Ja koko tarina osoitteesta: http://ikmartins.tripod.com/index.html

Tsemppiä jatkoon Martinsille  :ylos:

Juurikasvu

Lainaus käyttäjältä: JMP - 07.08.2006 klo 15:09:54
Näinhän se on, että jos ulkomailta pelaajia joukkueeseen otetaan, pitää heillä olla jotain SELKEÄÄ lisäarvoa. Tervarien tilanteessa näin on, KajHan ilmeisestikään ei.

Alexander, Igor ja Denys.  :ylos: :tuoppi: PERINTEIKÄS Oululais kasvattajaseura jatkaa siitä mihin OPS jäi ;)

KajHa-lädit  ;D ja  >:( :punainen:

Obsy

Rakkikoira haukkuu uudella nimimerkillään? Mur mur sinnekin.

Poistettu

#20
Lainaus käyttäjältä: Obsy - 08.08.2006 klo 22:27:18
Rakkikoira haukkuu uudella nimimerkillään? Mur mur sinnekin.

Se on kesän merkki, kun tämä herra ilmestyy palstalle räksyttämään. Taitaa olla kolmas nimimerkki käytössä. Sille  :alas:

Itse Tervari-aiheeseen sen verran, että on hienoa nähdä AC:ssa epäonnistuneiden kavereiden löytäneen oikean tasonsa. Tällä tahdilla Oulussa nähdään ensi kesänä kolme Kakkosen seuraa ja sehän toisi tervettä kilpailua kaupungin sisälle.

Juurikasvu

Lainaus käyttäjältä: Sakallio - 08.08.2006 klo 22:40:26
Se on kesän merkki, kun tämä herra ilmestyy palstalle räksyttämään. Taitaa olla kolmas nimimerkki käytössä. Sille  :alas:

Itse Tervari-aiheeseen sen verran, että on hienoa nähdä AC:ssa epäonnistuneiden kavereiden löytäneen oikean tasonsa. Tällä tahdilla Oulussa nähdään ensi kesänä kolme Kakkosen seuraa ja sehän toisi tervettä kilpailua kaupungin sisälle.
Eipä ole niin sanottu että OPS säilyy , varsinkin Korsholm näyttää piristyneen uuden valkan myötä, mutta Tervarithan voi vaihtaa taas nimensä OPS:ksi vai oisko OBSY parempi nimi, kumma yhteensattuma ;D

terwari

Hip hei ja taas mennään! Avauskokoonpano ToTaa vastaan on seuraava:

Denis Pervon; Vainionpää, Päivikkö, J.Heikkilä, Hyvärinen; Väisänen; Sassi, Pietikäinen, Igor Volotek, Heiskanen; Bagaev

Tilanne on vartin jälkeen 1-0, maalintekijänä Igor Volotek joka puski pallon lähietäisyydeltä verkkoon Lasse Väisäsen kulmapotkusta.

bocanegra

#23
Igor Volotek lienee legendaarisen ex-TP-kulmanantajan, Denis Volotekin jälkeläistöä? Minkäs ikäinen superjunnu oli kyseessä? Vahvistaako?

Addick

"AC Oulun mukana on harjoitellut jo kahden viikon ajan 20-vuotias Igor Volotek, jonka isä pelasi aikoinaan TP-47:n riveissä."

   07.07.2006       Julkaistu juttu osoitteesta www.acoulu.fi eli lienee jonkinlainen vahvistus Kolmosen porukalle. Itse en ole pelaajaa paikan päällä nähnyt.  :redface: :keskari: mulle.