ei sinne vasemmalle ole oikein ketään muuta. ljungberg ei ole nykyisin ikinä pelikunnossa, ja muita ei sitten juuri ole, baptista ei sovi laidalle ja van persie taasen ei kelpaa kun ei puolusta tarpeeksi.
ihan samaan tapaan rosicky pelaa itselleen vieraalla pelipaikalla kuin baptista laidalla pelatessaan - tshekin ominaisuudet vain soveltuvat tuolle paikalle paljon paremmin kuin pedon.
Tästä kyllä ihan samaa mieltä. Vahvasti uskon, että Rosickyn paras pelipaikka löytyy keskeltä kenttää ja toisinaan jopa toivoisi pienimuotoista Cescille, Rosicky olisi varsin pätevä paikkaaja ja vielä "omimmalla" pelipaikallaan. Tuskin täysin turhaan pitkin kautta on
wingeriä tuolle vasemmalle itketty. Rosickyn näkisin pelaajana, joka tuurailee molemmilla laidoilla ja Cesciä tarvittaessa, 451-ryhmityksessä keskikentän ylimpänä pelaajana voisi olla myös erinomainen.
Toki voi laidallakin parantaa, kunhan pelipaikka tulee tutummaksi. Tuntuu vaan, että kyseisen pelaajan ominaisuuksia ei oikein tuo laidalla pelaaminen tue. No, aika näyttää.. Kuten tässä tullut kailotettuakin niin olen valmis katsomaan Rosickyn osalta tulevalla kaudella uudestaan miltä näyttää. Sopeutuminen kestää aina ja toivoisin että tämä ymmärretään Pedonkin kohdalla, joka on pelannut vain murto-osan siitä mitä Mozart ja laidalla pelaaminen ei tue Julion ominaisuuksia edes sen vertaa kuin Rosickyn.
siis cesciin ja hlebiin verrattuna?
Vaikka Walcottiin. Mielestäni täysin raakileen pelaajan heittäminen kentälle silloin tällöin on osoittanut miten paljon terävän laiturin ottaminen kentälle voi tuohon yleisilmeeseen parhaimmillaan tuoda.
rosickyllä on toki potentiaaliin nähden valtavasti parannettavaa, siitä olen samaa mieltä.
Jep, tästäkin ihan samaa mieltä eli turhaa sen pidemmälle jatkaa Mozartinkaan osalta. Tulevaisuus näyttää ja toivottavasti kasvaa yhdeksi Arsenalin suurimmista, kaikki mahdollisuudet tähän varmasti on. Toistaiseksi omat odotukset eivät ole täyttyneet, mutta kyseisen pelaajan kohdalla ne olivat valtavat - turhankin suuret.