Tuomari teki virheen, mutta Nygårdilta riskinotto oli täysin järjetön. Jos Nassella ei ollut saumaa palloon, silloin Nygårdin ei pidä mennä tekemään täysin hyödytöntä rikettä, josta tuomari saattaa kaiken lisäksi erehtyä antamaan punaisen. Se ei meinaan jälkeen päin pätkääkään lämmitä, jos ilmenee, että ulosajo oli aiheeton.
Nasse sen sijaan näki varmaan selvästi, ettei ehdi palloon. Paikaltahan tuli myös raportteja, joiden mukaan Nasse olisi napannut Nygårdia kiinni ja filmannut tilanteen Nygårdin virheeksi. Kylmäpäistä ammattilaisen suorittamista, jos näin oli. Jens oli kuulemma käynyt tilanteen jälkeen erittäin kuumana ja kysellyt vielä poistuessaan yleisöltä, että menikö muka oikein. Saattaa tietysti olla, että kyseessä oli vaan turhautuneen kaverin avautumista, mutta Jens on yleensä erittäin viileä kaveri, eli uskoisin tuohon avautumiseen olleen syynsä.
Joo. Ehkä on jo aika unohtaa tämä peli ja keskittyä vaikka maailman tärkeimpään sarjaan, jossa kohdataan TPS vielä kahteen tai kolmeen kertaan tällä kaudella (jos se nyt joskus alkaa). Palloseuroille

.