Tällä kertaa oli vuorossa viikko perheen kanssa Lontoossa, eli vähän eri meininkiä kuin äijien kesken. Hauskaa oli silti ja futis myös reissussa isossa roolissa. Säästän teidät pahimmilta turistiräpsyiltä mutta tässä vähän tunnelmia matkalta.Ennen viikonloppua oli hyvää aikaa viedä poika pyhiinvaellusmatkalle.
Upotimme luonnollisesti ison tupon puntia Tony Fernandesin laihaan kukkaroon piipahtamalla ostoksilla.
Lauantai oli iskän ikiomaa Hammertimea. Metrossa oli hämmästyttävän vähän remppaa joten matka iloiseen Itä-Lontooseen taittui helposti. Kuulemani mukaan näin ei aina ole ollut.
Ensimmäinen stoppi The Queensissa. Leppoisa meininki, Pomepyn ja Hammersin kannattajat kippaamassa kaljaa sulassa sovussa.
Olihan se tietty The Boleynissakin käytävä maistelemassa ja haistelemassa tunnelmaa. Jaksaa kyllä huvittaa brittipubien kokolattiamatot: paikka ammuttu täyteen ja pintit tietty piripintaan. Oli kuin suossa olisi tarponut.
Englantilais-suomalaista mieskauneutta ruudun täydeltä. Please, meet Darren, Mike & Jaska. Mike innostui meikäläisen Slayer-paidasta ja ilmenikin että mies oli kunnon vanhan liiton metallipää. Soittanut bändissä (hitto kun nimi unohtui) joka kiersi Candlemassin mukana mm. Suomessa 80-luvulla.
Peli oli loistavaa viihdettä. Paljon maaleja, tupa lähes täynnä ja Sir Trevor Brooking Stand Lower liekeissä. Hyvää chanttia koko 90 minuuttia. Sopivasti omien kannattamista ja Pompeylle vittuilua. Varmaan riittävän monesti mainittu, mutta onhan se Forever Blowing Bubbles perhanan huikea veisu kun se yli 30000 kurkusta kajahtaa.
Pieni pätkä elävää kuvaa pilkulta syntyneestä voittomaalista:
http://www.youtube.com/watch?v=3S-_oLGq24MPelin jälkeen Green Street ja tube oli kohtalaisen tukossa. Hyvä idea jonottamisen sijaan oli imuroida pari olutta The Queensissa, huono idea oli unohtaa käydä kusella niiden jälkeen. Kolmea varttia hytkyvässä metrossa kupla otsassa oli melkoista kidutusta.
Sunnuntaina suunnattiin sitten pojan kanssa seesteiseen Fulhamiin. Kyttäkopukat meinasi vähän jännittää.
Ohjelmassa ei-niin-kiimainen Fulham-Blackburn. Sisään talsittiin siivosti Johnny Haynesin valvovan katseen alla.
Paikat oli kyseisen herran nimeä kantavasta katsomosta. Pirun hienoa, että tämmöinen pala historiaa on säilytetty vaikka toisenlaisella ratkaisulla olisi varmasti enemmän kapasiteettia tarjolla.
Varovainen littipeukku 1-1 tasurille ja ihan viihdyttävälle matsille.
Vähän isompi peukku Rollover-hodarin tuhoamiselle.
Kohteliaat lädit järjestivät lähtömme kunniaksi ilotulituksen (taisi siellä olla myös joku Thames Festival). Ei se ehkä rupisesta kännykkävideosta välity, mutta uskokaa kun sanon: viimeisen puoliminuuttisen jytinä kivitalojen keskellä oli jotain mielipuolista:
http://www.youtube.com/watch?v=UAHH5mFp2-I
