Thouni
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #100 : 31.03.2012 klo 16:24:07 |
|
Shamrockille tosiaan odotettu 2-0 voitto, mutta yllättävän tiukan ja jännittävän pelin jälkeen. Bohemians esitti ehkä kauden parhaimpaansa ja pelaajista selvästi näki, että yritystä on entistä enemmän kun kyseessä on kauden suurin yksittäinen ottelu.
Reilut 5000 katsojaa saapui Tallaghtille, Bohemiansin vierassektiossa oli harmillisen vähän porukkaa. Noin 300. Siitä huolimatta meteli oli hienoa ja pohjoisen vieraat pitivät kovempaa mekkalaa kuin reilut 4000 kotifania. Ennen peliä Shamrockin ultrilta nähtiin jonkinlainen tifoviritelmä. This City is Ours-bandista ilmeisesti piti tukea jonkinlainen mosaiikkitifo, mutta ilmaan nousi kaikkiaan ehkäpä 20 valkoista paperilappusta. Ja sekös nauratti toisella puolella stadionia.
Ekalla jaksolla Rovers oli hallitsevampi, ja kertaalleen sai pallon maaliin mutta peli oli vihelletty poikki jo hetkeä ennen maalia. Toisen jakson Bohemians aloitti todella räväkästi ja ensimmäiset 10 minuuttia mentiin vieraiden hallinnassa. Hallintajakson jälkeen Rovers kuitenkin petrasi ja alkoi toden teolla hakemaan avausmaalia. Kyllähän tuo maali ilmassa roikkui ja lopulta reilut 10 minuuttia ennen päätösvihellystä Gary Twigg laukoi aika jäätävällä viimeistelyllä pallon ylänurkkaan, ja nyt Tallaght Stadium ja kotiyleisö repesi aika hurjaan huutoon. Hiukan maalin jälkeen kuitenkin maalivahti Jansson seikkaili taas omilla teillään, ja Bohemians oli lähellä iskeä shokkitasoituksen. Corcoranin nosto meni kuitenkin tolppaa hipoen ohi maalin. Ja lisäajalla Rovers sitten teki Dennehyn johdolla ratkaisevan maalin, kun joukkue pääsi nopeaan ylivoimahyökkäykseen.
Harmillinen tappio, mutta raikuvat aplodit kuitenkin Bohemiansille hienosta taistelusta. Tasoero oli tiedossa jo ennen peliä, joten näinkin tasaisesta taistosta joukkue ansaitsee kyllä kunniaa, ja toivottavasti se avausvoitto tulee mahdollisimman pian.
Matsin jälkeen vierassektiostamme porukkaa alettiin ohjaamaan kohti Luas-pysäkkiä. Yhtäkään kotikatsojaa ei päästetty pois stadionin alueelta, vaan kaikki katsojat joutuivat poliisilinjojen takana odottelemaan kaikessa rauhassa että me matelimme pysäkille. Kulkeminen sujui suht rauhallisesti, kunnes kadun varrella hengailleet paikalliset nistit päättivät vastata huuteluun ja hetken päästä pullot lensi, nistit juoksi Spariin karkuun ja täten myllykutsuihin vastasivat vain mellakkapoliisit. Tuon yhteenoton jälkeen Garda alkoikin pistämään porukkaan vähän enemmän vauhtia pamppujen saattelemana. Luas-juna ängettiin täpötäydeksi ja chäntit raikasivat.
Siinä vaiheessa kun odoteltiin liikkeelle lähtöä, niin osa kotiyleisöstä oli jo päästetty kohti asemaa ja nämä näyttelivät keskareita ja huutelivat laiturin toiselta puolelta. Kuski pisti ovet kiinni ja hanan pohjaan, mutta matkan teko kesti noin 5 sekuntia. Luasin ulkopuolelle oli kerääntynyt isompi joukko Shamrockin kannattajia, junassa vedettiin hätäjarrua ja juna seis, ovi potkaistiin auki ja lopulta yksi sankari pisti vasaralla ikkunan säpäleiksi jotta porukka pääsisi Shamrockin uhoavien chävien kimppuun. No siitä ei toki mitään tullut sillä poliiseja oli välissä kymmeniä. Epäonnekkaimmat sankarit putkaan, ja paremmalla tuurilla mukana olleet saivat vain pampusta osansa. Sanomattakin selvää, että kyseinen juna ei enää mihinkään liikkunut joten lopulta koko porukka käskettiin ulos ja eikun odottamaan seuraavaa junaa joka olisi toiminnassa. Lopulta noin tunti ottelun päättymisen jälkeen oltiin liikkeellä kohti keskustaa.
|
|
|
|
|
joe
Poissa
Suosikkijoukkue: .
|
 |
Vastaus #101 : 31.03.2012 klo 16:36:56 |
|
Matsia en eilen ehtinyt striimiltä väijymään joten kiitoksia taas Thounille raposta.  Luas-hulinoille toki vielä erikseen  Bohsin tilanne ei kyllä hääviltä näytä tällä hetkellä, nolla tehtyä maalia viidessä ottelussa ja yksi piste. Ensi viikonloppuna Cork saapuu Dalymount Parkille vieraaksi, siinä matsissa Bohsilla pitäisi olla ihan hyvät saumat napata voittokin.
|
|
|
|
|
joe
Poissa
Suosikkijoukkue: .
|
 |
Vastaus #102 : 06.04.2012 klo 22:32:28 |
|
Jassoo, Richmond Parkilla oli ilmeisesti aika hulinaa tänään, kun St. Patrick's murskasi Shamrockin peräti 5-1. Tulos tarkoittaa sitä, että Sligo siirtyi sarjakärkeen maalieron turvin jo ennen kuin he ovat edes tämäniltaisen pelinsä saaneet pelattua. Toki Sligo on myös ottamassa täyttä pistepottia Brayn vieraana, tilanne loppuhetkillä Roversille 1-2. Dalymount Parkilla Bohs on saanut iskettyä kauden avausmaalinsa Corkia vastaan, tilanne siellä loppuhetkillä 1-0. Isänniltä on ajettu yksi mies pihalle, joten jännä loppu varmaankin siellä nähdään.
|
|
|
|
|
Thouni
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #103 : 07.04.2012 klo 18:15:47 |
|
Huh huh. Funtsin kyllä että St Patrick's voisi Shamrockin voittaa mutta ei nyt ihan tuollaisilla lukemilla  Aikamoiset murskajaiset, ja tunnelma lienee ollut vähintään hieno. Harmi että itelläni jäi eilinen kierros kokonaan väliin.  Ja mikä hienointa niin Bohs sai vihdoin maalin aikaiseksi ja samalla myös kauden avausvoiton, kun Cork kaatui 1-0. Tästä se lähtee!  Ensi perjantaina sitten UCD:ta vastaan vain rakentamaan voittoputkea ja Freed From Desire taas raikaamaan. http://www.youtube.com/watch?v=sQRzl44Y2LkEnsi viikolla pelataan myös EA Sports cupin hassutteluturnausta. En taida jaksaa lähteä Droghedaan asti katsomaan Bohemiansin matsia, mutta maanantaina voisi mennä seuraamaan St Patricks-UCD peliä.
|
|
|
|
|
Agnes McHaggis
Poissa
Suosikkijoukkue: Droylsden FC - Pride of Greater Manchester
|
 |
Vastaus #104 : 10.04.2012 klo 19:37:21 |
|
Mie kavin tuossa Saints-Rovers matsissa. Oli kylla todella huikea ottelu ja tunnelma oli luonnollisesti katossa koko matsin ajan. Vieraspaadyssa savusi savupommi ja pari soihtua ottelun alussa (Saints-fanit yrittivat jonkin sortin kiiltopaperitifoa omassa nurkauksessaan), mutta suurimman osan matsista vieraskatsomo oli suht hiljaa. Tai sitten en vaan kuullut niita ymparillani huutavien ja laulavien kannattajien vuoksi. Itsekin uskoin kotivoittoon, mutta tulos yllatti. Shamrockin puolustus oli hieman hukassa ja useampaan otteeseen kotijoukkueen pelaajat juoksi siita lapi kuin Stockmannin Dunnesin ovista. Miutahan tuo ei haitannut ollenkaan, koska olin kotijoukkueen puolella jo alusta lahtien ja hienon ottelun jalkeen vaikuttaa uhkaavasti silta, etta miusta on tulossa ihan kunnon Saints-mieshuoratar  Ainoa mika jai harmittamaan oli stadionin myyntipisteen huono valikoima - kaulaliinaa ei loytynyt (se siina kadulla ollut fanikauppa oli suljettu), mutta ehka sitten ensi kerralla. Seuraava Vihrean Saaren reissu on suunnitelmissa kesakuun lopussa, ja toiveena on ollut Limerick-Finn Harps matsi, mutta koska Our Kid on matkaseurana, niin suunnitelmat ja reititys ovat viela hieman auki.
|
|
|
|
|
Thouni
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #105 : 10.04.2012 klo 20:01:21 |
|
Ainoa mika jai harmittamaan oli stadionin myyntipisteen huono valikoima - kaulaliinaa ei loytynyt (se siina kadulla ollut fanikauppa oli suljettu), mutta ehka sitten ensi kerralla.
Good Fridayhan tuohon oli syynä, mutta silti varsin omituista että pitivät tuon fanikaupan suljettuna kauden suurimman kotiottelun päivänä  Eipä siihen olisi tarvittu kuin se yksi myyjä ja "portsari" joka aina syystä tai toisesta fanshopin ovella päivystää. Tuolta kyllä saisi huivejakin, ja valikoima on ihan hyvä. Noh ehkä suljettuna olemisen ymmärtää, on jo tarpeeksi sairasta että moisen juhlapyhän takia oli koko kaupungissa kaikki baarit ja klubit kiinni. Matsissa olisi toki ollut myynnissä Shed End Invinciblesien huiveja portin luona puoliajalla  EA Sport sössönsöössä eli inhimmillisemmin sanottuna liigacupissa eilen seuraavanlaiset tulokset: Derry-Finn Harps 4-0 Salthill-Shamrock 0-2 St Patrick's-UCD 2-1 Limerick-Cork 3-0 Shelbourne-Bray 1-2 Sligo-Monaghan 3-1 Itelläni ollut vittumainen kuumeputki, mutta näillä näkymin perjantaina pitäisi olla mies siinä kunnossa että pääsisi Bohemiansin perässä vierailemaan UCD:n kampuksella ja todistamaan Bohsien tulevaa kauden ensimmäistä vierasvoittoa. Edellinen vierailu kyseisen opinahjon kampukselle päättyi yön pikkutunteina poliisikuulusteluun, revenneisiin farkkuihin ja kalliisiin takseihin. Toivottavasti nyt nähdään vain pussikaljaa, hyvä meno, ja kaksi vierasmaalia.
|
|
|
|
|
joe
Poissa
Suosikkijoukkue: .
|
 |
Vastaus #106 : 13.04.2012 klo 23:46:41 |
|
Twiggy paukutti hattutempun kun Shamrock murskasi Dundalkin Tallaghtilla 6-0.  Sligo jatkaa edelleen kärjessä, jäivät tänään Derryn kanssa 1-1 -tasurin joten ero kakkosena majailevaan Shamrockiin kutistui pisteeseen. Bohs nappasi puolestaan toisen voiton putkeen, UC Dublin kaatui vieraskentällä 1-2.
|
|
|
|
|
Thouni
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #107 : 14.04.2012 klo 01:41:35 |
|
Voittoputkelle  Seuraavaksi Bohemiansilla vastassa ensi perjantaina sarjan heittopussi eli Monaghan joten luulisi, että siitä irtoaa jo kolmas perättäinen voitto 
|
|
|
|
|
Thouni
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #108 : 20.04.2012 klo 15:04:15 |
|
Ja tänään taas mennään täyden kierroksen myötä. Ja heitetään vielä samalla omat veikkaukset voittajista. Bohemians-Monaghan 1 Bray-Shamrock 2 Cork-Sligo 2 Derry-Dundalk 1 Drogheda-Shelbourne X St Patrick's-UCD 1 Bohsfansien foorumi on näköjään kaatunut joten ei sieltä pääse ennakkokiimailuja lukemaan. Joka tapauksessa Bohemiansilla on tänään oiva paikka ottaa Dalymontilla jo kolmas peräkkäinen voitto. Sen verran surkea on Monaghan ollut alkukaudesta. Kelikin on ihan mukava ja päivän teeman mukaisesti hassutupakka palannee entistäkin tiiviimällä tahdilla Jodi Standissa. Hauskaa tulee siis olemaan oli peli millaista kuraa tahansa  Parin tunnin päästä voikin alkaa lähtemään kohti Phibsboroa ja pre-match kaljoja.
|
|
|
|
|
joe
Poissa
Suosikkijoukkue: .
|
 |
Vastaus #109 : 20.04.2012 klo 22:29:00 |
|
Rovers ottamassa pataan, 88. minuutilla tilanne 2-1 Brayn hyväksi... eli vieraspupellukset siis saamassa jatkoa. edit. Twiggy tasottaa 89. minuutin kohalla 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.04.2012 klo 22:33:29 kirjoittanut joe »
|
|
|
|
|
Dimes
Poissa
|
 |
Vastaus #110 : 20.04.2012 klo 22:49:17 |
|
Bohemians-Monaghan 1-2 (0-0) Bray-Shamrock 2-2 (2-0) Cork-Sligo 0-1 (0-0) Derry-Dundalk 1-2 (0-1) Drogheda-Shelbourne 3-1 (1-0) St.Pats-UC Dublin 2-0 (1-0)
Sligo jatkaa liigan kärkipaikalla, mutta piste-ero kakkosena tulevaan Shamrockiin kasvoi jo kolmeen pisteeseen. Monaghanilta kenties kierroksen suurin yllätys, kun Bohemians kaatui Dublinissa alivoimalla 2-1. Sarjan häntäpää on nyt erittäin tasainen, sillä viiden pisteen joukkueita on kolme kappaletta - Monaghan, Cork ja Bray.
|
|
|
|
|
Thouni
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #111 : 21.04.2012 klo 15:09:51 |
|
No nyt on tullut vihdoin nähtyä ominkin silmin Bohemiansin tekevän maalin, mutta edelleen se voitto on näkemättä.
Eilen siihen voittoon todellakin tarjottiin täydellinen mahdollisuus sillä Monaghan pelasi lähes koko ottelun yhden miehen vajaalla. Maalivahti Chris Bennion ajettiin jo muutaman pelatun minuutin jälkeen suoralla punaisella ulos. Bennion kaatoi läpiajoon pääseen hyökkääjän alimpana miehenä joten punainen oli aika selvä tuomio. Jos joku olisi kuitenkin missannut pelin ekat minuutit eikä olisi laskenut keltapaitojen määrää kentällä, niin tuskin olisi missään vaiheessa tajunnut että vierasjoukkue on sarjan heittopussi ja pelaa yhden miehen alivoimalla. Monaghan oli tullut Dubliniin selvästi sillä asenteella, että tänään se ottaa pisteitä vaikka väkisin. Taistelutahto oli kovaa ja Monaghan oli vajaallakin pelatessaan aktiivisempi joukkue.
Bohemiansin peli oli samanlaista kuin pitkin alkukauden. Keskikenttäpeli ei toimi yhtään, siellä kun ei vain ole tarpeeksi laadukkaita pelaajia. Vastustajat juoksevat helposti läpi Bohsien keskikentän josta puuttuu selkeä johtaja, ja pelaajat sijoittuvat vähän miten sattuu. Kaksinkamppailutkin menevät aika hyvällä prosentilla aina vastustajalle. Iltapäivällä oli jonkin verran satanut, mutta silti kotijoukkueen pelaajilla oli yllättävän paljon vaikeuksia olla liukastelematta ekan jakson aikana. Laitapeli Bohemiansilla toimii ihan kelvollisesti, mutta jotain uutta siihenkin pitäisi saada. Laitureiden pitäisi jo nyt tajuta, että lienee parempi ajaa itse väkisin sisälle boxiin kuin antaa keskitys. Keskitysten taso on vähän niin ja näin ja boxista ei löydy sellaista hyökkääjää joka voittaisi nuo pallot itselleen.
Monaghan tuli tauon jälkeen sisuuntuneempana joukkueena kentälle ja iski toisen jakson alussa avausmaalin. Pallo pelattiin Stephen Maherille kuudentoista-alueen rajalle, ja Maher laukoi pallo tarkasti tolpan kautta maaliin. Bohemiansin tasoitus tuli noin varttia myöhemmin ja lienee yksi kauden komeimmista maaleista. Vaihtomies Ryan McEvoy eteni keskikentällä ja päätti kokeilla noin 30 metristä. 30 metristä lähtenyt vasemman jalan laukaus toimitti pallon kovalla voimalla vastustamattomasti aivan maalin ylänurkkaan eikä maalivahdille jäänyt mahdollisuuksia torjua unelmavetoa. Dalymont Park räjähti riemuun ja toivo heräsi. Bohs sai maalista hiukan lisää virtaa, mutta vierasjoukkueen aktiivinen liike esti sen että Bohemians olisi päässyt kunnolla peliä hallitsemaan. Maalipaikat olivat vähissä. Niinpä sitten vierasjoukkue iskikin vastahyökkäyksestä aivan ottelun lopussa sen voittomaalin. Pallo pyöri boxissa ja lopulta Marks päästettiin liian vapaasti laukomaan ja vieraiden avausmaalia muistuttanut laukaus painui taas samaan takanurkkaan. 34 paikalla ollutta Monaghanin kannattajaa iloitsi yllättävästä maalista ja pääsi juhlimaan kauden avausvoittoa. Kotiyleisö painui kirosanoja huudelleen kohti Dublinin pimenevää iltaa. Ei ensimmäistä kertaa tällä kaudella, eikä viimeistä.
Ensi perjantaina jää Bohemiansin matsi taas väliin, joten eiköhän perinteiden mukaisesti silloin joukkue taas esitä loistavia otteita ja ota voiton Dundalkista.
|
|
|
|
|
Thouni
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #112 : 25.04.2012 klo 16:37:58 |
|
Setanta-cupissa muuten ratkaistiin finaalipari maanantaina. Shamrock Rovers petrasi aika paljon vierasottelussaan, mutta silti loistavan ensimmäisen osoaottelun ansiosta Derry City etenee finaaliin. Vastaan tulee Belfastin neljänneksi suosituin porukka eli Crusaders. Crusaders eteni finaaliin lopulta jatkoajan kautta vierasmaalilla Sligoa vastaan.
|
|
|
|
|
joe
Poissa
Suosikkijoukkue: .
|
 |
Vastaus #113 : 27.04.2012 klo 22:07:00 |
|
Thounin arvailut saattavat osoittautua oikeiksi, Bohs nimittäin 0-1 vierasjohdossa Dundalkia vastaan. Täysi kuuden matsin kierros siis käynnissä, yksi peli on saatu jo päätökseen, Sligo jäi 1-1 tasuriin kotonaan St. Patsin kanssa.
edit: Bohsille lopulta tosiaan 0-2 voitto, sen sijaan Shamrock pelasi kotonaan tasan 1-1 Derryä vastaan. Twigg "yllättäen" ainoan maalin viimeistelijänä. Pieni pettymyshän tuo tulos on, kun vielä viimeiset parikymmentä minuuttia Derry pelasi miehen vajaalla.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.04.2012 klo 00:54:48 kirjoittanut joe »
|
|
|
|
|
joe
Poissa
Suosikkijoukkue: .
|
 |
Vastaus #114 : 28.04.2012 klo 18:06:32 |
|
Glentoranille 0-2 voitto kauden viimeisessä Belfastin derbyssä.  Linfieldille toki ylivoimainen mestaruus, mutta kauden kaikki derbyt menivät Glensille. edit. !HUOM! haluan korostaa, ettei peukutteluista huolimatta mitään varsinaisia Glens-sympatioita ole.  ainoastaan näissä derbyissä sympatiat lievästi Glentoranin puolella.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.04.2012 klo 01:31:18 kirjoittanut joe »
|
|
|
|
|
Thouni
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #115 : 04.05.2012 klo 22:57:32 |
|
Hyvä Shamrock 
|
|
|
|
|
joe
Poissa
Suosikkijoukkue: .
|
 |
Vastaus #116 : 04.05.2012 klo 23:12:54 |
|
Vittu mikä pupellus taas kerran.  Kyllä Studentsin tasoiset jengit pitäisi kotona hoitaa, etenkin kun vielä puoliajalla oli kahden maalin johto. Sligo jatkaa tappiotonta kulkuaan, tällä kertaa kaatui Drogheda vieraissa 1-3, tarkoittaa siis sitä että ero kärkeen jo viisi pistettä.
|
|
|
|
|
joe
Poissa
Suosikkijoukkue: .
|
 |
Vastaus #117 : 12.05.2012 klo 15:42:00 |
|
Showgroundsilla mennään puoliajalle Sligon johtaessa Shamrockia 2-0. Ei nyt tunnu tulevan Hoopsin touhusta yhtään mitään. e. Chris Turner suoralla punasella suihkun puolelle. "  " e2. 3-0 lopulta turpaan, yksi punikkikin vielä näköjään tuli Gartlandille.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.05.2012 klo 17:28:00 kirjoittanut joe »
|
|
|
|
|
Thouni
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #118 : 12.05.2012 klo 20:38:37 |
|
Sligon meininki näyttää vahvasti tulevan mestarin meiningiltä  Erittäin vakuuttavaa menoa. Perjantain peleissä Bohemians ja Drogheda sekä St Patrick's ja Cork jakoivat pisteet. Shelsille vierasvoitto opiskelijoista ja Bray lisäsi Dundalkin ahdinkoa 0-2 voitolla. Tänään saatiin myös Setanta Cup päätökseen. Finaali pelattiin lopulta Ovalilla ja oli ilmeisesti ihan mukava trilleri Crusadersin ja Derryn välillä. Varsinainen peliaika päättyi 1-1, jatkoajallakin molemmat joukkueet onnistuivat maalinteossa, mutta Crusaders vei pystin lopulta rankkareilla. Tiukasta pelistä huolimatta kommenttien perusteella Crusaders oli joukkueista parempi ja ansaitsi voittonsa. Yleisöä oli reilut 3000 ja näistä about 2000 Derryn kannattajia.
|
|
|
|
|
joe
Poissa
Suosikkijoukkue: .
|
 |
Vastaus #119 : 18.05.2012 klo 21:34:20 |
|
Viime viikon pohjanoteerauksen jälkeen jälleen näyttää hivenen paremmalta, Tallaghtilla tilanne Droghedaa vastaan 2-0 kun noin 25 minuuttia vielä matsia jäljellä. Twiggy ja McCabe vastanneet maaleista.
|
|
|
|
|
joe
Poissa
Suosikkijoukkue: .
|
 |
Vastaus #120 : 18.05.2012 klo 22:12:49 |
|
3-1 FT. Twigg iski illan toisensa kulmapotkusta ja sitten vielä viime minuuteilla Drogheda sai rikottua kuparisensa. Bray johtaa muuten kotonaan St. Patsia 2-1, joten tästähän on muodostumassa hyvä päivä Roversin kannalta.  Johan tuota Patsin hyytymistä viime viikolla asiantuntijakaarti Monday Night Soccerissa vähän ennustelikin, no toki vielä peliaikaa jäljellä parisenkymmentä minuuttia. e. Ja samalla sekunnilla kun lähetän viestini Pats tasoittaa 
|
|
|
|
|
joe
Poissa
Suosikkijoukkue: .
|
 |
Vastaus #121 : 18.05.2012 klo 23:11:04 |
|
Bray - St. Pats 3-3 FT. Aika hulinaa oli ilmeisesti, Pats nousi jopa hetkellisesti 2-3 -johtoon, mutta Jason Byrne toi isännät tasoihin 90. minuutilla. Tämä tulos tietää sitä, että Pats pysyy Shamrockin edellä sarjataulukossa yhden maalin verran paremman maalieron turvin. Sligo tietenkin jatkaa kärjessä, tänään kaatui Shels Showgroundsilla puhtaasti 3-0. Hurjaa on sligolaisten meno ollut alkukaudella, vielä ensimmäistäkään tappiota ei tilillä ole.
Illan muut pelit menivät seuraavasti: Cork City - UCD 4 - 2 Bohs - Derry City 1 - 2 Dundalk - Monaghan 1 - 2
Sarjajumbo Monaghanille siis jokseenkin yllättävä vierasvoitto Dundalkista. Corkille myös erinomainen tulos, etelän miehet ovat pelanneet hyvin viime viikkoina. Studentsille jo ties kuinka mones perättäinen voitoton ottelu.
|
|
|
|
|
Thouni
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #122 : 19.05.2012 klo 14:12:39 |
|
Brayn matsit on kyllä hienoa viihdettä  Maaleja tulee hurjaan tahtiin moleempiin päihin. Shamrockille eilen todella tärkeä voitto niin pisteiden kannalta kuin myös henkisesti. Drogheda ei ihan heikko joukkue ole, joten veikkaisin että tämän voiton myötä alkaa Shamrock pikku hiljaa hinaamaan itseään lähemmäksi sarjakärkeä. Se on toki sitten eri asia, että missä vaiheessa Sligon kone alkaa hyytymään vai hyytyykö ollenkaan. Sarjan jumbonelikko alkaa vähän jäämään jälkeen muista, ja niinpä olisi elintärkeää Bohemiansille alkaa taas napsimaan pisteitä ja etenkin voittoja. Jos tuo nelikko erkaantuu muista niin siitä saattaa lähteä sarjaporrasta alemmas ihan mikä joukkue tahansa. Dundalk on toki tällä hetkellä surkeimmassa kunnossa yhdessä UCD:n kanssa. Seuraava kierroshan pelataan jo maanantaina. Näillä näkymin itselleni viimeinen matsi Irlannissa tulee olemaan Shelbourne-Bohemians. Suht kuuma paikallismatsi luvassa. Sarjan kärjessä tuskin tullaan näkemään muutoksia sillä kärkikolmikolla on sen verran helpot ottelut luvassa, että uskaltaisin veikata että St Patrick's, Rovers ja Sligo ottavat kaikki täydet pistepotit.
|
|
|
|
|
joe
Poissa
Suosikkijoukkue: .
|
 |
Vastaus #123 : 21.05.2012 klo 16:59:54 |
|
Tänään kauden eka (?) viikolla pelattava kierros Irlannissa. Tässä lyhyttä ennakkoa illan matseihin:
Derry City - Bray Wanderers - Vierailija Bray on esiintynyt viime aikoina edukseen, muutaman viime viikon aikana ovat onnistuneet nipistämään sekä Shamrockilta että St. Patsilta pisteen. Kuntopuntarissa Sligon jälkeen liigan kovin joukkue. Derryä pitäisin kuitenkin jo kotietunsa ansiosta lievänä ennakkosuosikkina. Tasapeli hyvin mahdollinen.
Drogheda - Cork City - Droghedan kone on yskinyt viime viikkoina, takana nyt neljä voitotonta ottelua siinä missä vierailija Corkilla neljä tappiotonta. Cork on tosin ollut yksi sarjan heikoimmista vierasjengeistä toistaiseksi. Tasurilta vähän haiskahtaa tämäkin.
St. Patricks - Dundalk - St. Patsia on kehuttu kovasti viime aikoina, eikä syyttä. Dublinilaiset eivät ole hävinneet vielä kertaakaan tällä kaudella, alkukauden kohokohtana vielä tuo 5-1 -voitto Shamrockista. Pats on suhteellisen tasuriherkkä joukkue ollut, tänään tosin pistejakoa ei tulla näkemään kun Richmond Parkille tulee sarjan yksi paskimmista jengeistä eli Dundalk. Helpohko iltapuhde isännille.
UCD - Sligo Rovers - Students on tällä hetkellä liigan heikkovireisin joukkue ja kun tiedetään miten Sligo on tällä kaudella pelannut, niin eipä tässä paljon pitäisi jännitettävää olla. Hurjassa vireessä olevalle Danny Northille tänään pari kaappia luvassa.
Monaghan - Shamrock Rovers - Mestareiden meno ei ole erityisen vakuuttavaa ollut, maalintekovastuu ollut hyvin pitkälle Gary Twiggin harteilla ja puolustus on vuotanut oikein urakalla. Tänään olisi oiva tilaisuus ottaa vasta kauden toinen vierasvoitto sarjajumbo Monaghanin kustannuksella. Toivon mukaan tänään muutkin kuin Twiggy saisivat onnistumisia. Nollapeli Janssonille olis myös ihan kiva.
Shelbourne - Bohemians - Varmasti mielenkiintoinen Dublinin paikallinen. Kumpikaan jengi ei ole erityisen hyvin viime aikoina pelannut joten hankala lähteä mitään ennustelemaan.
|
|
|
|
|
joe
Poissa
Suosikkijoukkue: .
|
 |
Vastaus #124 : 21.05.2012 klo 23:11:08 |
|
Vahvaa suorittamista kärkijengeiltä.  Kaikkein uskomattomin pupellus nähtiin Richmond Parkilla kun St. Pats onnistui häviämään alivoimalla koko tokan puoliajan pelannutta Dundalkia vastaan 1-2. UCD Bowlilla Sligo kärsi Patsin tavoin kauden ekan tappionsa, opiskelijoille 1-0 -voitto Graham Ruskin osumalla. Shamrockin lopun kova painostus (tämä siis Twitter-seurannan mukaan) ei tuottanut osumaa ja Monaghanissa jäätiin maalittomaan. Uskomattoman surkea tulos, nyt kun olisi vielä ollut erinomainen sauma kaventaa eroa kärkeen. Ainakin Janssonille se nollapeli, toki liigan paskinta joukkuetta vastaan. :  Dublinin paikallisväännössä Tolka Parkilla Bohs nousi hienosti 1-2 -voittoon viimeisellä minuutilla Ryan McEvoyn maalilla. Brayn matsissa sen sijaan nähtiin jälleen aikamoista hulinaa, Derrylle lopulta voitto numeroin 3-2. Tunnin kohdalla Brayn johtaessa 0-1 aukesi ketsuppipullo ja varttia myöhemmin Derry johtikin sitten 3-2. Droghedassa isännät puolestaan jäivät 1-1 -tasuriin Corkin kanssa, kuten vähän ounastelinkin. Muut veikkailut sitten näköjään menivätkin enemmän tai vähemmän päin vittua 
|
|
|
|
|
|
|
|