joe
Poissa
Suosikkijoukkue: .
|
 |
Vastaus #75 : 24.02.2012 klo 22:44:17 |
|
Tasan viikon päästä mennään jo, Shamrock aloittaa kautensa vierasmatsilla Klubi-faneille tuttua Droghedaa vastaan. Mikä parasta, RTÉ Two näyttää matsin Irlannissa suorana joten on syytä olettaa, että striimiäkin löytyisi. Tässäpä vielä lista kaikista Shamrockin alkukauden TV-otteluista. Shamrock pelasi jälleen aiemmin tällä viikolla Tallaghtilla harjoitusottelun divarijengi Longfordia vastaan, josta irtosi puhdas 4-0 -voitto. Aina yhtä kova skotti Gary Twigg iski yhden kaapin, sekä uusi mies, Sligosta Hoopsiin siirtynyt Aaron Greene osui kahdesti. Juuri nyt paraikaa Tallaghtilla on menossa viimeinen pre-season -matsi, jossa vastassa on toinen divarijengi, perinteikäs Waterford United. Irkkutoppari Ken Oman on vienyt Roversin 1-0 -johtoon 14. minuutilla. Kokoonpanosta ei ole juurikaan tietoa, olettaisin että suhtkoht samanlaisella koostumuksella ollaan matkassa kuin tiistaina Longfordiakin vastaan. Tiistaina Greenen lisäksi kotiyleisölle esiteltiin toinenkin mielenkiintoinen uusi nimi, ruotsalaisveskari Oscar Jansson. Ikää Örebron miehellä on 21, Tottenhamissa kirjoilla ja pelaa nyt alustavasti kesäkuuhun asti Rovers-paidassa. Ekassa ottelussa toki tuli nolla (joskaan Longford ei ole niitä kaikkein kovimpia mittareita...), mutta vaikea hänen on täyttää Ryan Thompsonin jättämää aukkoa. Sen lisäksi että Ryan oli loistava maalivahti, oli hän myös ehdottomasti suosituimpia pelaajia fanien keskuudessa. Mutta tosiaan, mielenkiintoista nähdä vähän pohjoismaistakin väriä tulevalla kaudella Roversissa. edit. Tätä kirjoitellessani Rovers on mennyt jo 3-1 -johtoon, Billy Dennehy sekä St. Patricksista täksi kaudeksi Shamrockiin vaihtanut Daryl Kavanagh maalintekijöinä. edit 2. Loppunumerot peräti 8-1, Gary O'Neill iski hattutempun tokalla puoliajalla 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.02.2012 klo 23:55:25 kirjoittanut joe »
|
|
|
|
|
joe
Poissa
Suosikkijoukkue: .
|
 |
Vastaus #76 : 02.03.2012 klo 18:01:00 |
|
Tänään sitten tosiaan mennään.  Tämän näköinen kierros olisi luvassa: 21.05 Drogheda United - Shamrock Rovers ( täältä löytyvät striimit) 21.45 Derry City - Bohemians St. Patricks Athletic - Bray Wanderers UC Dublin - Cork City 22.00 Monaghan United - Dundalk Shelbourne - Sligo Rovers Ajat ovat siis tietenkin Suomen aikaa. Onko kukaan Irlannissa oleva forumisti menossa mihinkään matsiin?
|
|
|
|
|
Thouni
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #77 : 02.03.2012 klo 18:26:59 |
|
Ilta menee respassa paivystaessa joten jaa avauskierros valiin. Seuraavalla kierroksella toki mukana, Bohemians-Shelbourne lienee matsivalinta. Ihan mielenkiintoisia peleja jo tanaan, kiimaisin lienee Shelbournen ensimmainen paasarjapeli pienen tauon jalkeen.
|
|
|
|
|
joe
Poissa
Suosikkijoukkue: .
|
 |
Vastaus #78 : 02.03.2012 klo 21:43:57 |
|
Drogheda 1-0 -johtoon vaparista. Taisi olla ensimmäinen veto maalia kohti kotijoukkueelta, ei siis mikään paras mahdollinen alku ruotsalaisveskari Janssonille. Täydellistä Roversin hallintaa peli on muuten ollut. Edit. 1-1 ja viimeistelijänä kukapa muukaan kuin Gary Twigg 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.03.2012 klo 21:53:01 kirjoittanut joe »
|
|
|
|
|
joe
Poissa
Suosikkijoukkue: .
|
 |
Vastaus #79 : 02.03.2012 klo 22:18:17 |
|
Vaparin jälkeisen hässäkän jälkeen Twigg tekee illan toisensa ja 1-2 Roversille 
|
|
|
|
|
Thouni
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #80 : 02.03.2012 klo 22:21:35 |
|
Myohemmin alkaneissa peleissa St Patricks ainoa joukkue joka on tahan mennessa onnistunut maalin tekemaan.
|
|
|
|
|
joe
Poissa
Suosikkijoukkue: .
|
 |
Vastaus #81 : 02.03.2012 klo 23:04:06 |
|
1-2 FT Droghedassa. Mukava aloittaa tietysti kausi voitolla, lukemat olisivat voineet olla kyllä selvemmätkin. Uusista miehistä ainakin Kerrea Gilbert jätti ihan positiivisen kuvan itsestään, hyvä esitys ainakin hyökkäyssuuntaan.
Shelbourne on siirtynyt 1-0 -johtoon Sligoa vastaan, vierailijoilta näköjään myös yksi mies ajettu pihalle. Sama juttu Derryssä Cityn ja Bohemiansin välisessä matsissa.
|
|
|
|
|
Thouni
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #82 : 06.03.2012 klo 01:15:39 |
|
Shamrockille myös Setanta Cupissa voitto. Avainmiehiä lepuutettiin ja ihan parhaimpaan ei Shamrockin tarvinnut venyä, mutta silti Cliftonville kaatui ilman ongelmia 2-0. Avausmaalissa tuli kova ja matala syöttö takatolpalle jossa Dennehy sai venytettyä jalkaansa sen verran että sai ohjattua pallon maaliin. Toisessa maalissa toisella jaksolla hyvä kulmapotku tavoitti Hawkinsin pään joka jatkoi pallon lähietäisyydeltä maaliin. Maaliero olisi voinut olla kapeampikin sillä Cliftonvilleltä vietiin selvä pilkku, kun Shamrockin pakki käsipalloili omassa boxissaan. Ja lopussa Cliftonville sai hyvää painetta Shamrockin maalin läheisyyteen ja paremmalla tuurilla ja sörkkimisellä olisi hyvinkin voinut saada kavennusmaalin aikaiseksi. Tosin Shamrockin tuorehko hankinta Daryl Kavanagh onnistui mokaamaan avopaikan. Vieraiden maalivahti jäätyi maaliviivalle ja seisoi siellä x-asennossa kun Kavanagh latasi 5 metristä pallon täysillä kohti maalia mutta onnistui tähtäämään vetonsa maalivahdin käteen.
Ei mikään maata mullistava jalkapallo-ottelu, kylmäkin jopa onnistui olemaan mutta kyllä Tallaghtiin täytyy uudestaan keväämmällä suunnata vaikka Luasissa saakin istua 40 minuuttia tavoittaakseen stadionin jos keskustasta tulee.
|
|
|
|
|
Thouni
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #83 : 09.03.2012 klo 16:17:48 |
|
Tänään mennän taas. Illan huippukamppailuna Dublinin paikallisvääntö Bohemiansin ja Shelbournen välillä. Katsojia odoteaan ihan mukavasti, ja 3000 katsojan määrä pitäisi tänään ylittyä. Suht kiimainen ilta siis luvassa Dalymont Parkilla.
Irlannin futiksesta puhuttaessa Bohemian Football Club ja Dalymont Parkin stadion ovat todellisia klassikoita, parivaljakko joilta löytyy upeaa historiaa ja Dalymont Parkia voidaankin kutsua Irlannin jalkapallon kodiksi. Stadion on kovasti rapistunut ja katsojia stadionille mahtuu nykyisin vain noin 6000, mutta tuo vain lisää paikan magiaa. Kovin paljon uudistuksia stadionille ei ole tehty vuosikymmeniin. Pölyjä on pyyhitty, mutta muuten kaikki on niinkuin ennenkin. Tai ainakin melkein kaikki, enää ei Dalymont Parkilla nähdä maaotteluita joita seuraa 40 000 katsojaa, tai Dublinin derbyjä 20 000 katsojan edessä. Ehkä vielä joskus.
Ensimmäiset maaottelut Irlanti pelasi Dalymont Parkilla vuonna 1904, viimeisen vuonna 1990. Monia huippujoukkueita on nähty stadionilla vuosikymmenten saatossa. Ranska, Länsi-Saksa, Hollanti, Italia, Espanja, Unkari, Argentiina...stadionilla pelanneiden legendojen lista on loputon . Ja onhan myös Suomi ottanut Irlannilta 3-0 pataan Dalymont Parkilla syyskuussa 1949. Onneksi sentään Klubi päihitti Bohemiansin Intertoto Cupissa 46 vuotta myöhemmin. Ja kuten aidon jalkpallopyhätön kuuluukin, myös Dalymont Park isännöi vuosikymmenten ajan Irlannin cupin finaaleja. Bohemians ja seuran stadion kuuluu siis todellakin olennaisena osana Irlannin jalkapallon historiaan. Ikävä on ollut huomata kuinka suurissa talousvaikeuksissa tämä(kin) seura on, harvinaisen pienellä budjetilla seuraa pyöritetään ainakin tämän kauden ajan. Mutta onneksi seura on kuitenkin vielä olemassa ja pahimmat talousvaikeudet kohta voitettu. Tänään ottelun tauolla pubissa juhlistetaan uutta sponsorisopimusta, 3000 katsojaa tuovat lipputuloja varsin mukavasti, fanshopissa kauppa käy ja Leo Burdocksin kiska tarjoaa edelleen Dublinin parasta fish&chipsiä joten rahan tuloa ei voi estää.
Illan pelistä voidaan odottaa varsin tasaista, joskin Shelbourne lähtee otteluun pienoisena ennakkosuosikkina. Vaikkakin Bohemians on pelannut pre-seasonilla varsin hyvin. Shamrockille ja Derrylle odotettavissa tänään helpohkot pisteet, mutta muissa peleissä lähtökohdat ovat hyvin tasaiset.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.03.2012 klo 16:20:50 kirjoittanut Thouni »
|
|
|
|
|
joe
Poissa
Suosikkijoukkue: .
|
 |
Vastaus #84 : 09.03.2012 klo 22:34:37 |
|
Thounilta hyvää juttua taas.  Shamrockille ja Derrylle odotettavissa tänään helpohkot pisteet, mutta muissa peleissä lähtökohdat ovat hyvin tasaiset.
Derryllä tosiaan helppo iltapuhde, taululla jo lukemat 0-3 kun eka puoliaikakaan ei ole vielä päättynyt, Brayltä myös yksi mies ajettu pihalle. Sen sijaan Tallaghtilla sarjanousija Monaghan ottanut yllätysjohdon jo neljännellä minuutilla. Edit. Killian Brennan tuo Roversin tasoihin.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.03.2012 klo 23:18:17 kirjoittanut joe »
|
|
|
|
|
joe
Poissa
Suosikkijoukkue: .
|
 |
Vastaus #85 : 10.03.2012 klo 00:55:17 |
|
Shamrockille lopulta kauden ekasta kotimatsista täydet kolme pistettä lukemin 3-1. Bohs hävisi toisen ottelun putkeen otettuaan Dalymountilla pataan nousijajengi ja viime kauden cup-finalisti Shelbournelta 0-2. Kahden kierroksen jälkeen varsin odotetusti Derry ja Rovers sijoilla yksi ja kaksi.
Huomenna pelataan myös yksi peli, kun Sligo isännöi Showgroundsilla UC Dublinia. The Students voitti avausottelussaan Corkin kotona 1-0, siinä missä Sligo jäi avauksessaan 1-1 -tasuriin Shelbournen vieraana. Sligolle luultavasti suht kevyt iltapuhde joka tapauksessa luvassa.
|
|
|
|
|
PAN
Poissa
Suosikkijoukkue: En muista...
|
 |
Vastaus #86 : 10.03.2012 klo 09:14:57 |
|
Ja nousijajoukkue Cork City Fc otti ei edelleenkaan avannut pistetiliaan toisessa matsissaan vaan Droghedalta tuli pataan 2-3, no ens viikolla helpompi matsi ku joku Shamrock Rovers saapuu Turnerss Crossille, jospa se pistetilin karttuminen siita lahtis  Tunnelma kuitenkin loistava kuten aina, joskus voisi koittaa vasata yhta hienon rapon kuin esim Thouni jatkuvasti, jos vaan kyvyt riittaa, mutta voin koittaa 
|
|
|
|
|
Thouni
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #87 : 10.03.2012 klo 18:19:57 |
|
Shelbournelle tosiaan voitto Dublinin vanhimmassa paikallisottelussa. Aika oikeutettuna voidaan tuota tulosta pitää. Toisaalta Shelbournen maalintekoprosentti oli aika lähellä sataa. Ei Shelsillä hirveästi maalintekopaikkoja ollut, mutta nyt kävi näin. Ei toki Bohemiansinkaan hyökkäykset kovin vaarallisia olleet. Palloa toimitettiin boxiin hyvällä tahdilla, mutta viimeistelijä puuttui. Aina tuntui Bohemiansilla olevan paha alivoima Shelbournen kuudentoista-alueella eikä kukaan hyökkääjistä päässyt kunnolla pallolle. Shelsin ensimmäinen maali syntyi varsin komealla kaukolaukauksella, noin 5 sekuntia sen jälkeen kun katsomossa naureskeltiin että eihän Shelbourne ole päässyt kertaakaan edes Bohemiansin kenttäpuoliskolle. Toinen maali tuli jossain vaiheessa toista puoliaikaa, muuta en muista koska alkoholi. Katsojamäärä oli lopulta noin 2700. Jodi Stand oli lähes loppuunmyyty ja päädyssä Shelbournen kannattajat olivat vallanneet noin 500 paikkaa itselleen. Varsin hiljaista kuitenkin vieraskatsomossa oli vaikka soihtu paloikin ensimmäisen maalin jälkeen. Kotiyleisö sentään eli todella hyvin pelissä mukana ja seisomakatsomo oli yllättävän laaja. Seuraavaa matsia odotellessa   Jos Dubliniin futista tulee katsomaan niin lämpimästi voin suositella Bohsien peliä. Dalymont Park on varsin lähellä keskustaa, ja jos ei kävellä jaksa niin bussilla pääsee 10 minsassa. Ja stadion sijaitsee Phibsboroughin erittäin sympaattisessa ja mukavassa lähiössä. Toisin kuin Tallaghtissa niin Phibsborossa on varsin paljon tekemistä ja aktiviteetteja ennen peliä. Safkapaikkoja löytyy runsaasti ja myös pubeissa on valinnan varaa. Itse menin pre-match pinteille John Doylen pubiin, jossa tuli tutustuttua Vålerengan kannattajiin joiden kanssa matsia tuli seurattua. Ja toki itse Dalymont Parkiltakin löytyy baari. Baari oli täpötäynnä ennen peliä ja toki myös puoliajalla. Miinukset siitä, että baarista ei ollut minkäänlaista näköyhteyttä kentälle, mutta plussaa hyvästä tunnelmasta ja erittäin halvoista juomista. Tuopin sai 3eurolla, joka on käsittämättömän halpaa jos otetaan huomioon että Irlannissa alkoholin hinnat ovat lähellä Euroopan kärkeä mitä tulee korkeaan hintaan ja futis-stadikoilta harvoin halvalla saa mitään.
|
|
|
|
|
joe
Poissa
Suosikkijoukkue: .
|
 |
Vastaus #88 : 10.03.2012 klo 23:55:24 |
|
Sligo otti päivän ainoassa matsissa nihkeän 2-1 voiton UC Dublinista. Isänniltä toki ajettiin mies pihalle jo parinkymmenen minuutin jälkeen, joten Rovers-fanit voivat olla ihan tyytyväisiä voittoon. Shelbourne-fanien soihdutteluille vielä annettava peukkua 
|
|
|
|
|
PAN
Poissa
Suosikkijoukkue: En muista...
|
 |
Vastaus #89 : 11.03.2012 klo 17:47:51 |
|
Ja nousijajoukkue Cork City Fc otti ei edelleenkaan avannut pistetiliaan toisessa matsissaan vaan Droghedalta tuli pataan 2-3, no ens viikolla helpompi matsi ku joku Shamrock Rovers saapuu Turnerss Crossille, jospa se pistetilin karttuminen siita lahtis  Tunnelma kuitenkin loistava kuten aina, joskus voisi koittaa vasata yhta hienon rapon kuin esim Thouni jatkuvasti, jos vaan kyvyt riittaa, mutta voin koittaa  Kylla kansa tietaa Last nights attendances (according to soccerway - Cork City FC - 3,912 Shamrock Rovers F.C. - 2,950 Bohemian Football Club - 2,690 Dundalk FC Direct from Oriel Park - 1,500 Waterford United - 463 Bray Wanderers - 300 SD Galway - 170
|
|
|
|
|
Thouni
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #90 : 17.03.2012 klo 16:52:45 |
|
Eilen pelattiin taas, ja jopa Sligo Rovers pelasi poikkeuksellisesti kotiottelunsa perjantaina jotta tanaan kaikki voivat huolella keskittya juomaan Guinnessia hassut hatut paassa. Eilen olisi ollut jonkinlainen paikalliskamppailu tarjolla kun Drogheda kohtasi Dundalkin. Shelbourne-Derry City vei kuitenkin mielenkiinnon ja tuo osoittautui hyvaksi valinnaksi. Droghedan ottelu paattyi maalittomaan.
Tolka Parkin ulkopuolelle, kun tulin noin tunti ennen ottelun alkua niin stadionin valoja vasta sytyteltiin, lippuluukku oli kiinni ja ihmisia ei ollut missaan. Kokemuksen taydensi viela The Specialsin Ghost Town joka parahti i-podista soimaan kuin tilauksesta. Onneksi kuitenkin pienen matkan paasta loytyi pubi jossa sai ajan kulumaan ja nayttivat myos Corkin ja Shamrockin kiihkean pelin scriinilta. Shamrock naytti hallitsevan ensimmaista puoliaikaa, mutta Cork nakojaan piristyi jossain vaiheessa kerta lopputulos oli 1-1.
Shelbournen ja Derryn ottelu tarjosi todella vauhdikasta ja viihdyttavaa pelia. Derry oli ensimmaisen 30 minuuttia hallitsevampi osapuoli ja joukkueen avausmaali roikkui ilmassa, mutta maaliviivaa lahemmaksi eivat painostuksen aikana paasseet. Rory Patterson jakoi hyvin paallaan palloja laidoille, ja Shelbournen puolustus tuntui olevan koko ajan pahasti levallaan. Jotain kuitenkin tapahtui ensimmaisen jakson viimeisen vartin aikana silla Shelbourne otti ottelun taysin haltuunsa. Pari minuuttia ennen taukoa pulska mutta yllattavan vikkela ja vahva Philip Hughes sai tilaa ja laukoi 20 metrista. Veto ei kovin kummoinen ollut, mutta pallo pomppasi pahasti juuri ennen maalivahtia ja pallo livahti veskan kainalon alta maaliin.
Toisella puoliajalla sitten osat taas kaantyivat. Derry haki vimmatusti tasoitusta ja pelia pelattiin enimmakseen Shelbournen paadyssa. Heti toisen jakson alussa Derry oli jo lahella tasoitusta. Upea vapaapotku ammuttiin ylarimaan ja putosi siita maaliviivalle, jatkotilanteessa Derryn pelaaja paasi puskemaan mutta tuo puskukin siivottiin maaliviivalta. Katsomossa oltiin hiukan sita mielta, etta pallo saattoi ylittaa maaliviivan vapaapotkun jalkeen. 70 minuutin kohdalla ylarimaa taas koeteltiin kun pallo tykitettiin ylaristikkoon. Tuon lahemmaksi maalia Derry ei kuitenkaan paassyt joten Shelbourne jatkaa erittain vahvoja otteitaan ja otti tarkean voiton laadukkaasta porukasta.
Itse Tolka Park on varsin viihtyisa ja mukava stadion. Katsojia oli muistaakseni kuulutuksen mukaan noin 1200. Paatykatsomossa Shelbournen seisomakatsomo piti todella hyvin aanta lapi ottelun. Kannattajille ehdottomasti peukkua. Ja yltyipa lisaajalla jopa vieraskatsomoa lukuunottamatta koko stadion seisomaan ja huutamaan Shelbournea. Tunnelma oli siis varsin hyva. Derryn kannattajia oli paikalla noin 80, kotikannattajat olivat ainakin sita mielta etta tuo oli hapeallisen pieni maara.
Illan muissa peleissa St Patrick's jai hiukan yllattaen kotitasuriin Monaghania vastaan, UCD havisi maalijuhlassa Braylle 2-3 ja Sligo Rovers lisasi Bohemiansin tuskaa ottamalla Bohsista 1-0 voiton.
|
|
|
|
|
Thouni
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #91 : 21.03.2012 klo 01:08:26 |
|
Aikamoinen ilta nähtiin Setanta Cupissa.
Itse suuntasin Bohemians-Crusaders otteluun joka osoittautui kierroksen vähiten dramaattiseksi kamppailuksi. Ensimmäinen osaottelu päättyi Belfastissa 0-0 joten kaikki oli auki ennen tätä iltaa. Bohemians ei turhia säästellyt sillä Setanta Cupin välieräpaikasta saatavat rahat kyllä seuralla kelpaisivat. Kaikki meni kuitenkin pieleen heti alusta alkaen. Peliä oli pelattu vain muutama minuutti kun Crusaders siirtyi 0-1 johtoon surullisen koomisella maalilla. Bohemiansin toppari epäonnistui vaarattomassa tilanteessa täysin helpossa haltuunotossa ja vielä kompuroi sen verran, että vieraiden Caddel pääsi palloon ja läpiajoon, Caddellin laukaus tuli maata pitkin eikä ollut kovinkaan tulinen mutta kotijoukkueen maalivahdilla oli jalkatorjunnan kanssa yllättäviä ongelmia ja lopulta pallo putosi torjunnan ja pienen ilmalennon jälkeen maaliviivan yli kotijoukkueen maaliin. Puolisen tuntia myöhemmin ottelupari ratkesi lopullisesti. Matala keskitys maalille tavoitti McMasterin joka sai aivan liian rauhassa sihdata vetoaan ja sijoitti matalalla laukauksella pallon varmasti maaliin. Tämän jälkeen minä ja kymmenet muut katsojat siirtyivät stadionin baarin puolelle nauttimaan 3euron tuopeista ja tv:stä näytetystä Derry-Linfield kamppailusta.
Crusadersin ja Bohemiansin kannattajien välille syntyi Belfastin ensimmäisen osaottelun myötä pienimuotoinen ystävyys-suhde, ja niinpä paikallinen garda suostui erikoisjärjestelyihin ja myös vieraskannattajat pääsivät puoliajalla kotijoukkueen kannattajien baariin. Huikeaa komiikkaa tarjosi pari Belfastista bussilla tullutta noin 12-vuotiasta kundia jotka ryystivät kaksin käsin kaljaa ja Bluevodkaa. Kun jätkiltä käväistiin ikää kysymässä niin nauruaan peitellen esittelivät jonkun kirjastokortin jossa ei ollut minkäänlaista kuvaa ja sen mukaan pulskempi jätkä oli 21-vuotias. Noh baarimikolle tuo meni täydestä läpi joten mikäs siinä. Yhteensä Crusadersin kannattajia oli saapunut Belfastista noi 200. Sivusilmällä telkkarin koostetta katsellessa kävi ilmi, että Derryssä kotijoukkue oli hallitsevampi vaikkakin siellä tauolle mentiin Linfieldin 0-1 johdossa.
Toinen jakso oli aikamoista höntsäilyä Bohemiansin ja Crusadersin välillä. Kovasti oli Bohemiansin ympärillä positiivista uskoa ennen kauden alkua, että vaikka seura toimiikin harvinaisen pienellä budjetilla niin silti nuoressa joukkueessa on taitoa ja potentiaalia. Alkukauden tulokset ja esitykset puhuvat kuitenkin karua kieltä. Peli on aika karsean näköistä eikä voittoja tai maaleja tule oikein millään. Lähitulevaisuus ei tuo helpotusta kun sunnuntaina tv-pelissä on vastassa St Patrick's ja ensi viikon perjantaina Shamrock Rovers. Toivottavasti nuori joukkue saisi mahdollisimman pian onnistumisia ja maaleja, niin ehkä sitä kautta itseluottamus kasvaisi ja niitä pisteitä tulisi välillä ihan tuurillakin.
Mutta niin, ne illan loput pelit. Derry ilmeisesti jatkoi toisella jaksolla vahvaa peliään sillä kun päädyin takaisin baarin puolelle niin Derryssä pelattiin lisäaikaa ja samalla sekunnilla Madden teki 3-1 osuman ja ratkaisi Derrylle välieräpaikan. Todella maukas voitto joukkueelle, ja koville näytti tappio ottavan Linfieldin pelaajien ja satojen vieraskannattajien keskuudesssa. Belfastin toisen suuruuden pelissä oli tauolla kutkuttava tilanne kun Glentoran meni tauolle 1-0 johdossa. Toisella jaksolla Sligo kuitenkin tuli tasoihin ja etenee näin välieriin 3-1 yhteismaalein. Shamrock hoiteli Cliftonvillen pari viikkoa sitten löysällä ja haluttomalla pelillä 2-0, ja kun ei tuolloin kunnolla tehnyt Belfastin punaisista selvää niin joukkue joutuikin tänään tekemään täyden työn edetäkseen jatkoon. Cliftonville otti Solitudella varsinaisella peliajalla 2-0 voiton, mutta lopulta rankkareilla Shamrock eteni jatkoon.
Sitä en tiedä milloin välieräparit arvotaan mutta jatkossa siis Crusaders, Shamrock, Derry City ja Sligo Rovers.
|
|
|
|
|
joe
Poissa
Suosikkijoukkue: .
|
 |
Vastaus #92 : 23.03.2012 klo 16:22:33 |
|
Tänään mennään taas liigassa ja viiden ottelun kierros luvassa. Etukäteen mielenkiintoisimmalta vaikuttaisi Shamrockin ja nousijajengi Shelbournen kohtaaminen Tallaghtilla. Shelbourne on aloittanut kauden oikein lupaavasti, kolmesta matsista on irronnut seitsemän pistettä ja sarjataulukossa sijoitus hienosti kolmas, tasapisteissä sarjaa johtavan isäntäjoukkueen kanssa. Shamrockin kausi sen sijaan alkoi kahdella ehkä hieman nihkeällä voitolla, ensiksi Droghedasta vieraissa sekä Monaghanista kotona, edelliskierroksella Roversin oli tyydyttävä vain yhteen pisteeseen Corkin vieraana Turners Crossilla. Kotijoukkue lähtee toki suosikkina illan peliin, mutten mitenkään kauhean yllättynyt olisi mikäli Shelbourne onnistuisi ainakin yhden pisteen tänään nappaamaan. Pienenä kysymysmerkkinä ehkä pitäisin Shamrockin maalivahtipeliä, Jansson vaikutti varsin epävarmalta avausottelussa Droghedaa vastaan, toki sen jälkeisiä otteluja en ole nähnyt.
Mikäli Shelbourne onnistuisi vaikka tasurinkin Tallaghtilta ottamaan, olisi se hyvä uutinen ainakin Derrylle, joka tuskin tänään kotonaan Corkia vastaan tulee pupeltamaan. Sama pätee myös Sligoon jonka uskoisin hakevan täydet kolme pongoa Monaghanilta.
|
|
|
|
|
Thouni
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #93 : 23.03.2012 klo 18:54:38 |
|
Todella mielenkiintoinen Dublinin derby tosiaan tänään Tallaghtilla tarjolla. Shelbournen hyvä alku on ollut pienoinen yllätys, mutta tänään porukka pistetäänkin sitten todelliseen testiin. Luulisi että myös Shamrock innostuisi tänään parhaimpaansa, sillä vastus on kova ja stadionilla pitäisi varsin mukavasti olla yleisöä ja tunnelma kohdallaan. Alkukauden otteluissa on vähän näkynyt sellaista puolittaista yrittämistä.
Ja kierroksen päättää sunnuntaina toinen kuuma Dublinin paikallismatsi eli Bohemians-St Patrick's. Kyseessä on valtakunnallinen tv-ottelu ja sen takia matsi pelataan hiukan omituiseen aikaan. Molemmista peleistä voinen taas pienen rapon kirjoittaa, jos vain aikaa on.
Pohjois-Irlannissa pelataan puolestaan huomenna "runkosarjan" päätöskierros. Mitään kovin jännittävää kierrosta ei ole luvassa, sillä ylemmän jatkosarjan joukkueet ovat olleet selvillä jo kauan. Ainoa tiukka vääntö käydään toisesta sijasta Portadownin ja Cliftonvillen välillä, mutta eipä tuollakaan sijoituksella niin hirveän suurta merkitystä ole kun jatkosarjaan lähdetään. Jos darra ei ole kovin suuri niin tarkoitus olisi käydä korkkaamassa The Oval Glentoran-Ballymena United ottelussa.
|
|
|
|
|
joe
Poissa
Suosikkijoukkue: .
|
 |
Vastaus #94 : 24.03.2012 klo 00:31:41 |
|
Luulisi että myös Shamrock innostuisi tänään parhaimpaansa, sillä vastus on kova ja stadionilla pitäisi varsin mukavasti olla yleisöä ja tunnelma kohdallaan.
Näin sitten siinä lopulta kävikin ja Rovers otti komean 4-0 -voiton. Isäntiä toki auttoi se, että Shelbournelta ajettiin mies pihalle jo 4. minuutin kohdalla ja sen johdosta seitsemännellä minuutilla Twigg iski pilkulta ekan. Puolen tunnin kohdalla vieraat sössivät pallon omiin ja hieman ennen taukovihellystä Ronan Finn iski lopullisen naulan Shelsin arkkuun. Tokalla puoliskolla sitten Aaron Greene kaunisteli vielä loppunumerot 4-0. Erinomainen tulos siis Roversille ja hyvä myöskin että Oscar Jansson sai ekan nollapelin tililleen.  Mitään yllätyksiä tällä kierroksella ei oikeastaan nähty, ns. kärkijengeistä Sligo kävi nappaamassa 0-1 -vierasvoiton Monaghanista ja Derry otti kotonaan rutiinivoiton 2-0 Corkista. UC Dublinille jälleen niukka yhden maalin tappio, tällä kertaa Dundalkin vieraana lukemin 2-1. Brayssä sen sijaan nähtiin oikeat maalijuhlat kun Drogheda haki 2-4 -vierasvoiton Carlisle Groundsilta.
|
|
|
|
|
Thouni
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #95 : 24.03.2012 klo 00:40:32 |
|
Uuh. Luas-systeemi oli sitten kokonaan pois käytöstä keskustan alueella joidenkin korjaustöiden takia, ja puoli tuntia ennen kick-offia en jaksanut enää lähteä busseja etsimään joten jäi matsi väliin. No en ilmeisesti kovin paljoa missannut. Shamrockille vakuuttava voitto, ja tämä ei varsinaisesti lupaa hyvää Bohemiansin ensi viikon vierailulle...
|
|
|
|
|
Thouni
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #96 : 26.03.2012 klo 14:31:37 |
|
Jäi eilen Bohs-St Patrick's peli väliin, mutta netistä poimittujen kommenttien perusteella en hirveästi missannut. "my eyes, my eyes. Awful game." "I nearly fell asleep with the boredom of it! bohs are **** poor and callaghan is not much addition either..the more I see them the more I am convinced that they will get relegated this season..imo it serves them right to being too gleeful when they had this extra cash five years ago so I have no sympathy for them.. " "Bohs are one of the worst teams the league has had for years. become a right bunch of divers too " "Atrocious viewing, you can hear the players shouting for handballs and free kicks. It's like watching a lazy afternoon kickabout in the park. " Noh hiukan liian aikaista on Bohemiansia verrata niihin hassutteluporukoihin joita on vuosien kuluessa pääsarjassa nähty. Alkukauden ohjelma on Bohemiansilla lähes vaikein mahdollinen, ja seuraavassa pelissä vastassa Shamrock Rovers ja vielä vieraskentällä. Positiivista on kuitenkin se, että joukkue sai tänään vihdoin avauspisteensä. Tästä se lähtee  Tosin edellisen maalin joukkue on tehnyt yli kuukausi sitten. Sen jälkeen on pelattu 4 liigapeliä ja 2 Setanta Cupin ottelua ilman tehtyä maalia. No eiköhän se avausvoitto ja viimeistään ensimmäiset maalit tule 13.4 UCD:n vieraana. Viikonloppuna saatiin tosiaan Pohjois-Irlannissa runkosarja päätökseen. Oma kohteeni oli Glentoran-Ballymena United. The Oval stadionille pitäisi olla ihan hyvät kulkuyhteydet keskustasta julkisilla, mutta itse en oikeaa bussia jostain syystä löytänyt joten hyppäsin taksin kyytiin. Toki taksilla suhaaminen on kaupungissa naurettavan halpaa ja matka stadionin portin eteen kustansi tasan 4 puntaa. Matsilippu 10 puntaa, ja huivi 8 puntaa.  The Oval on kyllä näkemisen arvoinen stadion. Jos elettäisiin Englannissa niin kyseisen jalkapallopyhätön tilalle olisi jo vuosia sitten rakennettu uusi ostoskeskus tai kerrostaloja, ja uusi moderni ja tylsä stadion rakennettu jonnekkin muualle. Harvassa ovat brittistadionit joissa peliä voi katsoa vanhasta kunnon terracesta, eli maalin takaa rapistuneessa betonisesta seisomakatsomossa jossa on muutamia metalitelineitä joihin voi nojailla. Glentoranin kannattajia oli majoittunut toisen maalin taakse, ja vieraskannattajat olivat omassa seisomakatsomossaan. Ballymenan kannattajia oli paikalla noin 30. Itse katsoin ensimmäisen jakson pääkatsomon alaosasta ja toisen jakson yläkatsomosta, josta näki loistavasti pelitapahtumat, joskin keskellä katsomoa ollut tukipylväs oli välillä tiellä. Ottelussa vierasjoukkue oli selvästi nälkäisempi ja motivoituneempi. Kotijoukkueen peli oli mielikuvituksetonta pallottelua ja kotiyleisö antoikin kritiikkiä kovasti omalle joukkueelleen. Ballymenalla oli ensimmäisellä jaksolla pari hyvää paikkaa, mutta tauolle mentiin maalittomassa tilanteessa. Ennen toista jaksoa vierasjoukkue saapui takaisin kentälle jopa 5 minuuttia ennen tuomareita ja Glentoranin pelaajia, ja jatkoi teräviä otteitaan.  Ballymenan hyökkääjät pitivät välillä kotijoukkueen pakkeja täysin pujottelukeppeinä, ja Glentoranin keskikenttäkin oli sen verran laiskalla pelipäällä että Ballymena pääsi jatkuvasti ylivoimahyökkäyksiin. Näistä se onnistuikin rakentamaan monia hyviä paikkoja mutta viimeistely oli heikkoa. Karmein moka nähtiin James Costellolta jolle pelattiin täydellinen avopaikka, ja miehen tehtävänä oli vain laittaa pallo 5metristä maaliin jota oli vartioimassa enää kotijoukkueen kenttäpelaaja, mutta Costello onnistui laukomaan pallon metrin verran ohi maalista. Lopulta joukkue kuitenkin onnistui maalinteossa, ja molemmat vieraiden maalit olivat lähes identtisiä ja ihan komeita. Ensimmäisessä maalissa annettiin keskitys takatolpalle jossa skottivahvistus Allan Jenkins nousi omiin korkeuksiinsa ja puski pallon maaliin, ja toisessa maalissa Jenkins puski kulmapotkusta samalta tontilta pallon verkkoon.  Kotiyleisö totesi Glentoranin esityksen sen verran heikoksi, että se keskittyi huutelemaan enimmäkseen vierasjoukkueen kannattajille jotka heiluttivat lojalistilippujaan. "Whose the dickhead with the flag" taisi olla toisen jakson käytetyin chäntti. Glentoran sai sentään aivan loppuminuuteilla kavennuksen tehtyä, mutta Ballymena otti komean vierasvoiton lukemin 1-2.
|
|
|
|
|
joe
Poissa
Suosikkijoukkue: .
|
 |
Vastaus #97 : 26.03.2012 klo 15:04:14 |
|
Sympaattisen näköinen stadikka kyllä toi The Oval.
|
|
|
|
|
Thouni
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #98 : 30.03.2012 klo 13:33:28 |
|
Tänään mennään  Nimittäin Dublinin ja koko maan ehkä kiihkein ja suurin kamppailu, Shamrock Rovers-Bohemians. Etelä vastaan pohjoinen. Toki Bohemiansin nykyinen tilanne asettaa tämän ottelun vähän erilaiseen valoon, mutta ei se silti poista kamppailun suuruutta, ja oikeastaan vain nostaa Bohemiansin kannattajien ja pelaajien näytön halua. Otteluhan alkaa Suomen aikaa jo 21:05 televisioinnista johtuen. Eli pitäisi striimejäkin löytyä. Katsojia odotetaan sellaiset 5000, ja tunnelma tulee olemaan kohdillaan. Onneksi näköjään moni Bohemiansin kannattaja meinaa jättää lipun hankkimisen portin varaan, joten enköhän itsekin onnistu saamaan tiketin vierassektioon ettei tarvitse Scumrockin ultrien keskellä istuskella.
|
|
|
|
|
Thouni
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #99 : 30.03.2012 klo 23:45:19 |
|
Roversille 2-0 voitto. Bohemians oli parempi. Kauden paras esitys, mutta ei tanaan riittanyt. Kotiyleison tifolle ja meiningille  Kiimaa ja tunnelmaa oli vasta ekan maalin jalkeen. Toista se oli vierassektiossa joka otti stadionin haltuunsa, vaikka sektio ei ollut edes taynna. Hyvat aftermatch hulinat. Who´s the sexy garda?!?! Sporan pistamiselle palasiksi Huomenna parempaa rapoa. Ei kyllakaan kuvia koska kamera on pohjois-irlantilaisen nyrkkeilija-aparan takataskussa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 31.03.2012 klo 01:24:33 kirjoittanut Thouni »
|
|
|
|
|
|
|
|