hoppis
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi & suomalaiset
|
 |
Vastaus #775 : 04.11.2012 klo 16:40:10 |
|
Uronen siis penkillä Gefleä vastaan. Ottelu ~40 minuutin jälkeen tilanteessa 1-1. Vastapuolella toinen suomalainen, Jens Portin, viilettää kentällä.
|
|
|
|
|
barbarian
Poissa
|
 |
Vastaus #776 : 06.11.2012 klo 12:26:05 |
|
|
|
|
|
|
Laaka
Poissa
|
 |
Vastaus #777 : 08.11.2012 klo 20:47:33 |
|
Uronen avauksessa tänään.
|
|
|
|
|
betluck
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, Djurgårdens IF, Marsalforn FC, SL Benfica
|
 |
Vastaus #778 : 09.11.2012 klo 00:49:22 |
|
Hannover voitti ottelun 3-2. HIF:n matsiraportin mukaan Uronen esiintynyt edukseen, ja valtaosa harvoista tilanteista näyttäisivät tulleen Jeren antamista erikoistilanteista. Ruotsalaisten ensimmäinen maali lähti Urosen pitkästä syötöstä, jonka Mattias Lindström jatkoi Nikola Djurdicille, joka pisti pallon sisään. Hannoverin voittomaali syntyi aivan pelin lopussa rangaistuspotkusta, jota ennen tuomari oli heittänyt parikin HIF:n pelaajaa pihalle. Ensimmäinen kaveri lähti vissiin vahingossa, ja kun tuomari tajusi tehneensä virheen, niin myös oikeasti rikkeen tehneelle kaverille näytettiin punaista 
|
|
|
|
|
hoppis
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi & suomalaiset
|
 |
Vastaus #779 : 09.11.2012 klo 00:57:37 |
|
Ensimmäinen kaveri lähti vissiin vahingossa, ja kun tuomari tajusi tehneensä virheen, niin myös oikeasti rikkeen tehneelle kaverille näytettiin punaista   --- Uronen oli osallisena Hannoverin 2. maaliin, ja oli muutaman kerran vaikeuksissa, mutta pääosin pelaaminen puolustussuuntaan oli hyvää. Hyökkäyssuuntaan tosiaan joitain hyviä nousuja ja tukku hyviä keskityksiä, kirsikkana kakun päällä keskitys 2-2-maaliin. Uronen pisti myös alhaalta kaksi syöttöä kärkipelaajalle pystyyn, mutta tuo kärki oli ehtinyt kumpaisessakin tilanteessa nipinnapin paitsion puolelle. Raportoin myös tuolla Eurooppaliigan kierros-topicissa, mutta mainitaan täälläkin: lopussa aika hulvatonkin tilanne, kun Uronen lähti päättäväisesti taistelemaan korkeasta pallosta omalla puoliskolla kulman ja sivurajan lähellä. Hirveä vauhti, hyppy, pusku sivurajasta yli ja samalla vastustajan yli. Kaikenkaikkiaan etenkin toisella jaksolla Helsingborgin painostaessa Jeren otteista paistoi huikea itseluottamus.
|
|
|
|
|
KurviVauhti
Poissa
Suosikkijoukkue: ⊙_☉
|
 |
Vastaus #780 : 09.11.2012 klo 09:07:35 |
|
|
|
|
|
|
erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
 |
Vastaus #781 : 09.11.2012 klo 09:21:18 |
|
Tilastollisesti samanlaista settiä kuin aikaisemmatkin EL-pelit. Muuten ihan valmiin oloinen jalkapalloilija, mutta tuolle about 60% syöttöprossalle pitää varmaan tehdä jotain mikäli meinaa Allsvenskan-tasolta jatkaa eteenpäin.
|
|
|
|
|
günthers
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness
|
 |
Vastaus #782 : 09.11.2012 klo 10:23:36 |
|
Ensimmäinen kaveri lähti vissiin vahingossa, ja kun tuomari tajusi tehneensä virheen, niin myös oikeasti rikkeen tehneelle kaverille näytettiin punaista  Tuolta se tilanne kieltämättä näytti, kaiken kaikkiaan aika hämmentävä tapahtumasarja. Kaikenkaikkiaan etenkin toisella jaksolla Helsingborgin painostaessa Jeren otteista paistoi huikea itseluottamus.
Tähän myös sama. 2-0 maalin jälkeen, joka siis meni osittain Jeren piikkiin, Jereltä parasta suorittamista (ulkomailla), mitä olen häneltä nähnyt.
|
|
|
|
|
kirppuh
Poissa
|
 |
Vastaus #783 : 09.11.2012 klo 10:54:04 |
|
Onko pelistä jossain koostetta?
|
|
|
|
|
polttis
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu Unidos
|
 |
Vastaus #784 : 09.11.2012 klo 11:23:40 |
|
Onko pelistä jossain koostetta?
En tiedä onko kooste vai pelkästään tuomarin sekoilu, kun omalla yhteydellä tuo ei pyöri, mutta ei kuulemma sovellu heikkohermoisille. http://www.fotbollskanalen.se/video/?videoid=undefined
|
|
|
|
|
Vince
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #785 : 09.11.2012 klo 13:57:29 |
|
Onhan tuo nyt aivan saatavan kova kaveri kun vetää tuon ikäisenä Europa liigaa avauksessa, antaa mukavasti toivoa josko se sittenkin seisoisi joku päivä.
|
|
|
|
|
günthers
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness
|
 |
Vastaus #786 : 09.11.2012 klo 14:10:44 |
|
Helsingin Sanomien nettiversiossa Jeren mietteitä lyhyesti: Suomalaispelaajia nähtiin kaikkineen harvakseltaan kentällä torstain otteluissa. Jere Uronen kuitenkin urakoi Helsingborgin avauskokoonpanossa Hannoverin vieraana ja oli omaan esitykseensä tyytyväinen huolimatta 2–3-tappiosta.
"Olen kyllä todella tyytyväinen. Tämä tai Levante vieraissa, ne ovat olleet mielestäni kaksi parasta. Ehkä tämä oli vielä parempi."
Helsingborgilla on koossa vain yksi piste ja tie jatkoon miltei pystyssä. Uronen ei kuitenkaan aio luovuttaa.
"En suostu ajattelemaan vielä noin. Voitamme kaksi viimeistä Levantea ja Twenteä vastaan. Siihen me uskomme", Uronen vakuutti.
|
|
|
|
|
|
|
Avspark
Poissa
|
 |
Vastaus #788 : 10.11.2012 klo 16:19:43 |
|
Uronen saanee ensi kaudelle uuden valmentajan. Pitkään velloneiden huhujen mukaan Österin Allsvenskaniin nostanut Roar Hansen korvaa ensi kaudella Åge Hareiden Helsingborgin luotsina. Expressen kertoo asian jo lähes varmana, seurojen sivuilla uutista ei vielä ole.
|
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #789 : 12.11.2012 klo 11:11:08 |
|
Tilastollisesti samanlaista settiä kuin aikaisemmatkin EL-pelit. Muuten ihan valmiin oloinen jalkapalloilija, mutta tuolle about 60% syöttöprossalle pitää varmaan tehdä jotain mikäli meinaa Allsvenskan-tasolta jatkaa eteenpäin.
Majussa on tainnut syöttöprossa olla eri luokkaa. Tiedä sitten mistä johtuu alhaisempi syöttöprossa EL-peleissä. Yrittääkö vaikeampia syöttöjä vai pelaako paineen alla pallon vaan pois?
|
|
|
|
|
Julkea bulbul
Paikalla
Suosikkijoukkue: TamU (JJK)
|
 |
Vastaus #790 : 12.11.2012 klo 11:36:02 |
|
Majussa on tainnut syöttöprossa olla eri luokkaa. Tiedä sitten mistä johtuu alhaisempi syöttöprossa EL-peleissä. Yrittääkö vaikeampia syöttöjä vai pelaako paineen alla pallon vaan pois?
Nopeasti katsottuna Georgia-pelissä heikohko 69% (22/32), mutta Pohjois-Irlantia (29/36, 81%) ja Turkkia vastaan (21/24, 88%) paremmat. Georgia ja PIrlanti -peleissä syöttöprosenttia on laskenut huomattavasti vaikeat syötöt, joita ilman syöttötyöskentely hipoi täydellisyyttä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.11.2012 klo 22:36:45 kirjoittanut Julkea bulbul »
|
|
|
|
|
barbarian
Poissa
|
 |
Vastaus #791 : 12.11.2012 klo 11:39:38 |
|
Pelasi eilen täydet minuutit Helsingborgin cup-voitossa alasarjaseura Hollvikensistä maalein 1-2. Hollvikensin maali meni raporttien mukaan Urosen ja toisen puolustajan kommunikointikatkoksen piikkiin. Illalla luvassa Fotbollsgalan, jossa Urosen maali Kalmar-ottelussa on tosiaan yksi neljästä ehdokkaasta vuoden maaliksi. Toivottavasti kyykyttää niin ikään ehdolla olevaa Zlatania. Tästä vielä kaikki videot: http://www.fotbollskanalen.se/allsvenskan/har-ar-finalisterna-i-arets-mal/
|
|
|
|
|
shots
Poissa
Suosikkijoukkue: #ruotsifutis #GIFSundsvall
|
 |
Vastaus #792 : 12.11.2012 klo 22:17:09 |
|
Eipä kyykyttänyt vaan Zlatan vei.
|
|
|
|
|
ballKicker
Poissa
|
 |
Vastaus #793 : 12.11.2012 klo 22:28:48 |
|
Typerää tarkastella syöttöprosentteja kontekstista eli pelitaktiikasta irrotettuna. HIF pelasi tällä kaudella erittäin suoraviivaista brittipalloa, jossa esimerkiksi Urosen tehtävänä oli yleensä pelata juoksupallo pitkänä suoraan hyökkääjille. Toinen vaihtoehto oli pelata hyökkääjälle jalkaan kuitenkin siten että keskikenttä ei palloon välissä koske. Laitapakit pelasivat käytännössä aina suoraan eteenpäin, eikä mitään puolenvaihtoja tai alibisyöttöjä taaksepäin harrastettu kuin viimeisenä vaihtoehtona. Urosen vahvuus on nimenomaan miehen monipuolisessa syöttövalikoimassa ja potkutekniikassa - huolimatta mistään syöttöprosenteista vaikeassa taktiikassa. Kaikissa muissa ominaisuuksissa Uronen on huipputasoa jäljessä. Siksi on todella petollista tuijottaa pelkkiä tilastoja.
|
|
|
|
|
Jax
Poissa
Suosikkijoukkue: klubi
|
 |
Vastaus #794 : 12.11.2012 klo 22:39:54 |
|
Saako siellä edes laitapakit nousta? Vai onko sekin jo muuttunut Urosen heikkoudeksi. Helvettiin ja äkkiä sieltä Ruotsista. Klubiin ja meistaireiden liigaan.
|
|
|
|
|
Lehtimies
Poissa
Suosikkijoukkue: MANU, SJK, ILVES
|
 |
Vastaus #795 : 13.11.2012 klo 00:01:27 |
|
Jere Uronen siirtynee kyllä parin kauden sisään Skånesta eteenpäin, mutta paljon Helsinkiä etellämmäs. Jordialbamaisen pulustajan kyvyt on jo nyt varmasti noteerattu jopa Europaan "Top-4"-liigoissa. Tällä kaudella timojutilamaista eteenpäinmenoa nähtiin jo enemmän, kuin edes asiantuntijapiiressä osattiin odottaa. Lycka till Jere 
|
|
|
|
|
betluck
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, Djurgårdens IF, Marsalforn FC, SL Benfica
|
 |
Vastaus #796 : 13.11.2012 klo 06:34:57 |
|
Eipä kyykyttänyt vaan Zlatan vei.
Ihan oikeutetusti vei, mutta Jeren maali oli kyllä toiseksi hienoin.
|
|
|
|
|
Satanen
Poissa
Suosikkijoukkue: Official FF2 Marble League Fantasy Champion (2020)
|
 |
Vastaus #797 : 14.11.2012 klo 13:46:29 |
|
Saako siellä edes laitapakit nousta? Vai onko sekin jo muuttunut Urosen heikkoudeksi. Helvettiin ja äkkiä sieltä Ruotsista. Klubiin ja meistaireiden liigaan.
 Jokaisen suomalaispelaajan unelma on päästä ottamaan 6-0 turpaan bilbaolta.
|
|
|
|
|
Conky
Poissa
|
 |
Vastaus #798 : 14.11.2012 klo 13:54:45 |
|
Tai voittaa schalke kotona jonka jälkeen hyvällä sopimuksella bundekseen (viime vuonna klubista kolme pelaajaa) toisin kuin turusta, josta mennään näköjään korkeintaan Ruotsin tai Norjan kaltaisiin persesarjoihin, mikäli housuun ei paskota turkulaisittain jo lentokentän terminaalissa.
|
|
|
|
|
Satanen
Poissa
Suosikkijoukkue: Official FF2 Marble League Fantasy Champion (2020)
|
 |
Vastaus #799 : 14.11.2012 klo 13:58:54 |
|
Kohtuullisen naurettavaa silti heittää edes puolitosissaan(vai tosissaan?) Urosen kohdalla, että olisi kannattavaa palata Suomeen ja Klubiin.
|
|
|
|
|
|
|
|