• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

FC Lahden kannattajatoiminta

Aloittaja Kuqqen, 02.01.2012 klo 11:51:35

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Kuqqen

Avataas FC Lahdenkin osalta tällainen topikki, kun nämä tuntuvat nykyisin olevan muodissa. Ehdotan, että täällä siis jatkossa kaikki kannattamiseen, sakkoihin, vierasreissuihin yms. asiaankuuluvaan puinnit. Pysyy toi kausitopikki sitten joukkuetta, matseja ja seuraa koskevien puintien piirissä.

Vaikka FC Lahti onkin vielä kohtuullisen nuori seura, on kylmänviileä fakta, että Lahti on yksi niistä, josta nykyinen suomen kannattajaskene sai alkunsa. Seuran historian ensimmäisestä kaudesta (1997) asti on katsomossa ollut jonkinlaista äänekästä kannatusta, kansankielellä fänitoimintaa. Noihin aikoihin muualla Suomessa jonkinlaista toimintaa heräteltiin Seinäjoella (TP-Seinäjoki) sekä Helsingissä (PK-35). Alussa ääntä piti muutama hassu tyyppi, parhaimmillaan viimeisten vuosien aikana ollaan päästy reippaasti yli sataan henkeen kannattajakatsomossa.

Porukka on vaihtunut paljon, mutta tietyt vakionaamat ovat pysyneet sektiossa jo vuosia. Lisää väkeä kuitenkin kaivataan, joten sitäkin puolta voidaan tässä topikissa pohdiskella.

Nyt kun ollaan taas liigassa, niin toivottavaa olisi, että myös katsomossa otetaan iso askel eteenpäin. Olkoon tavoitteena, että Lahessa on ensi kaudella suomen äänekkäin kotikatsomo.



jaanu$

kuka on vanitoiminnan vanipäällikkö? ja paljonko ezsin TIFO-kassassa on rahua TIFOiluun?

spectre


jaanu$


Edmundo


Alka Seltzer


Kolmeseiska

Lainaus käyttäjältä: Kuqqen - 02.01.2012 klo 11:51:35
Porukka on vaihtunut paljon, mutta tietyt vakionaamat ovat pysyneet sektiossa jo vuosia.

Tarkennuksena niille jotka ei tiiä ni kuqqeni ei ite kuulu tähän porukkaan.

Kakka3456

viime kauen loppupuolella orastaneet suvivirsi ja maamme-tsäntit ehottomasti jatkoon!

kellopeli


majaniemi

Vitun homot!


(mutka sallittava ft. 90min varosketju)

Vinnie Stigma


diabolik

koskas muuten se oikea dokkari  ilmestyy?
jossa nätisti käsiteltiin putoamiset summuut.

vai narrasiko palloliiton markkinointipäällikkö allekirjoittanutta? eiiii kai...


Zastavan kardaani


Jones

Lainaus käyttäjältä: diabolik - 03.01.2012 klo 10:06:47
koskas muuten se oikea dokkari  ilmestyy?
jossa nätisti käsiteltiin putoamiset summuut.

vai narrasiko palloliiton markkinointipäällikkö allekirjoittanutta? eiiii kai...

http://www.flatlightfilms.com/documentaries/football-country/

öy!


Huupponen

Oon menny lupaamaan jonku fänimatkan yhteydessä dokkarin puuhamiehelle että saa haastatella vapaasti. Viel ei oo kuulunu mitää. Ehkä siinä voittajana on suomen kansa jos ei kuulukaan mitään.

Cottager

Lainaus käyttäjältä: Huupponen - 03.01.2012 klo 14:31:38
Oon menny lupaamaan jonku fänimatkan yhteydessä dokkarin puuhamiehelle että saa haastatella vapaasti. Viel ei oo kuulunu mitää. Ehkä siinä voittajana on suomen kansa jos ei kuulukaan mitään.

Jones turisi pitkät pätkät Hämeenlinnassa :ylos:

Jones

Lainaus käyttäjältä: Cottager - 03.01.2012 klo 14:38:47
Jones turisi pitkät pätkät Hämeenlinnassa :ylos:

Lainaus käyttäjältä: Huupponen - 03.01.2012 klo 14:31:38
Ehkä siinä voittajana on suomen kansa jos ei kuulukaan mitään.

tähän sama

Huupponen

Lainaus käyttäjältä: Cottager - 03.01.2012 klo 14:38:47
Jones turisi pitkät pätkät Hämeenlinnassa :ylos:
Eli hyvällä tuurilla pätkät on jo tehty ni ei  tarvis ite pelätä joutuvansa mukaan. Toivotaan että keputeltan pystytystuokioissa kuvattuja "helvetin hyviä vitsejä" ei oo mukana dokkarissa

Kuqqen

Lainaus käyttäjältä: Huupponen - 03.01.2012 klo 14:42:41
Eli hyvällä tuurilla pätkät on jo tehty ni ei  tarvis ite pelätä joutuvansa mukaan. Toivotaan että keputeltan pystytystuokioissa kuvattuja "helvetin hyviä vitsejä" ei oo mukana dokkarissa
Noi sun kertomat vitsit tulee lisä-dvd:llä, kannessa Jope Ruonansuun kuva

Huupponen

Jonesin haastattelu ois ehottomasti pitäny tehä Kemin keikan yhteydessä.

jannuh

Lainaus käyttäjältä: Huupponen - 03.01.2012 klo 15:19:51
Jonesin haastattelu ois ehottomasti pitäny tehä Kemin keikan yhteydessä.

Oliko se hämptonissa liian selvinpäin?

Cottager

Lainaus käyttäjältä: jannuh - 03.01.2012 klo 18:42:12
Oliko se hämptonissa liian selvinpäin?
Ei to'ellakaan :ylos: Ensin mutisi ettei halua jutella kameralle, jonka jälkeen ei meinannut puhe loppua

Huupponen

Lainaus käyttäjältä: jannuh - 03.01.2012 klo 18:42:12
Oliko se hämptonissa liian selvinpäin?
En muista, mutta Kemin reissulla kertoi nii hyviä vitsejä että siit on vaikea pistää paremmaks

armoton yanar

Lainaus käyttäjältä: jannuh - 03.01.2012 klo 18:42:12
Oliko se hämptonissa liian selvinpäin?

Ainakin Alkossa sille vielä myytiin.