No ei suinkaan Halikolta mitään pois, hyviä pelaajia, taustat vain ei ole kunnossa.
Halikossahan on ainakin valmennus vaihtunut tiuhaan ja Vanhatalokin on varsin nuori ja kokematon päävalmentaja, jolla lienee vielä reilusti varaa kehittyä, muista taustoista en osaa sanoa, mutta onhan tuo vaihtuvuus itsessään ja varsin maltillinen kehityskaari osoitus jonkinlaisesta tahmeudesta kenties taustajoukoissakin.
Kuinka moni hifkin tämän hetken tärkeimmistä pelaajista on ollut mukana alusta asti? Taitaa olla täysin eri joukkue kuin mitä silloin oli. Nämä muualta saapuneet ovat omanneet vahvan futsaltaustan jo entuudestaan.
Eikös se nimenomaan ole meriitti valmentajalle että kykenee vuodesta toiseen olemaan absoluuttisella huipulla siitäkin huolimatta että pelaajisto vaihtuu? Maajoukkuekontekstissahan tuo on varmasti paras mahdollinen meriitti jonka valmentaja voi saada. IFK (ja Somero) on samanaikaisesti kyennyt johdonmukaisesti kehittämään täysin uusia kykyjä kansalliselle huipulle.
Nopeastihan nuo pelaajien taustat tarkastaa:
Ainakin IFK ajan alusta saakka mukana on olleet Halonen, Ahola, Kröger ja Mikkola, sekä loukkaantuneista tai tauolla olevista Rantala, Stubbe ja Meller.
Aiempaa varteenotettavaa futsaltaustaa joukkueeseen tulleista on Lindillä, Korinilla, Terävällä, Laineella, Krögerillä, Elonsalolla, Aspilla, Hiukalla, Mikkolalla, Hiihtolalla, tai Ylikrakalla.
Aiempaa varteenotettavaa futsaltaustaa ei ole Pitkäsellä, Halosella, Aholalla, Kisakyellä, Aholla, Kaireksella, Savolaisella, Aholla tai Rantalalla ja Mellerillä.
Piti vielä tulospalvelussa seilata ensimmäisen mestaruuskauden joukkueeseen ja siitä joukkueesta aiempia futsalmeriittejä oli Sirenillä, Krögerillä ja Korinilla.