Ihan ok peli Klubilta, vaikka keskikentän pelinrakentelusta ja hyökkäyksiinlähdöistä ei meinannut alkuun tulla mitään. Okkosen sisääntulo piristi peliä hyökkäyssuuntaan, ja jos olisin Mursu niin tarjoaisin kuun lopussa viimeistään pahvia. Peli itsessään ei ollut mikään taitojalkapallon riemujuhla, mutta tulipahan katsottua.
Uusista pelaajista tällä kertaa pärjäsi ihan hyvin Pohjanpalo ja Kassu. Pohjanpalon tarvitsee tehdä vielä huomattavasti töitä fysiikan eteen, mutta otteet alkoi selkeästi kovenemaan, kun oli saanut ensimmäisen maalin aikaan. Kassu teki maalin ja oli järjestelemässä toista, se on aivan riittävä suoritus hyökkääjältä.
Saksela pelasi hieman epävarmasti ajoittain, mutta näytti ainakin fyysisesti pärjäävän liigatasolla. Masse taisi välillä opastaa vähän kovalla kädellä. Pari hyvää nousua ja upea syöttö Jollen ekaan maaliin. Alho sen sijaan oli tänään odotuksista huolimatta hieman vaisu. Roolikin oli puolustavampi kuin mitä odotin. Yksi hyvä maalipaikka, joka kuivui liian myöhään lähteneeseen nostoyritykseen veskan yli.
Myöhemmin kentälle tulleista junnuista Grönroos ja Pahkasalo vaikuttivat lupaavilta. Molemmilta aika varmanoloista peliä. Jos kehitys jatkuu samankaltaisena, niin parin vuoden sisällä voisivat molemmat vahvistaa Klubia myös liigassa. Aspegrenista vaikea sanoa mitään, kun ei hirveästi palloon päässyt.
Vaikea sanoa, että kuka oli kentän paras, mutta paskimman pelaajan palkinto menee iisisti Perovuolle. Saiko yhtään syöttöä omille?
e.
Mypa oli toki aikamoinen huumoriryhmä
mutta jos onnistujia täytyy hakea niin Sesay ja Aho.
Gela pelasi myös varsin mallikkaasti.