Ainakin kolme foorumistia matkasi pari viikkoa sitten Saksassa.
_TuMe ja
drakon ehtivät jo rustata omat raporttinsa - tässä tulee kolmas katsaus saman viikonlopun tapahtumiin. En jaksanut oikolukea tai tarkistaa tämän version faktoja, sillä onnistuin hävittämään jo kerran kirjoittamani alkuperäisraportin.
Essen. Olen taittanut matkaa kuluneen kahdentoista tunnin kuluessa autolla, kahdella junalla, kolmella lentokoneella, raitiovaunulla, bussilla, metrolla ja monorail-vaunulla. Aamuinen myöhästyminen bussista, rikkinäiseksi kostautuneen lentokoneen kääntyminen takaisin kesken nousukiidon, 25 minuutin vaihtoajan venyminen kahdeksi tunniksi, epätoivoinen stadionin etsiminen kaatosateessa, kiire & nälkä - olen valmis antamaan kaiken anteeksi, kunhan pääsen saksalaisymppikseni Rot-Weiss Essenin matsiin ja saan kouraani jotakin syötävää kylmän oluen kera. Tiedän olevani lähellä pelipaikkaa; maisema vaikuttaa tutulta. Ihmisiä ei näy missään, vaikka ottelun pitäisi alkaa samoilla sekunneilla. Päätän poiketa huoltoasemalle ja kysyä neuvoa bensiinitädiltä.
"The stadium is on the left but there's no match today, it's cancelled..."Raahaudun takaisin sateeseen. Vitutusmittarin viisari piippaa punaisella - ei tämä jumalauta ole todellista. Otan ensimmäisen junan kohti yöpaikkaani Essenin lähiössä, poikkean ostamassa jotakin syötävää lähipuodista ja menen heti hotellille päästyäni nukkumaan. Ei hyvä alku.
Oikeastaan koko Saksan-kiertue alkoi liukumaan kohti epäonnistumista ja ennen poistumistani Suomesta. Reissun päämatsiksi kaavailemani kuuma kolmosdivariderby Preussen Münster-Vlf Osnabruck oli peruttu vain paria päivää ennen lähtöäni. Olin suunnitellut koko matkan edellä mainitsemani ottelun ympärille, joten kaikki kaavailut oli vedettävä perumispäätöksen jälkeen uusiksi. Itse asiassa kaikki oli auki lentäessäni pois Suomesta; en ollut tehnyt seuraaville päiville majoitusvarauksia ja päätin hoitaa seuraavien päivien suunnittelemisen lennosta. Selvää oli ainoastaan se, että matka tulisi päättymään Itävalta-Suomi-matsin jälkeisenä torstaina lentoon Munchenista Helsinkiin. Olin väärässä.
Essen-katastrofista toivuttuani päätän matkata lauantaina Kölniin katsomaan pienimuotoista paikallismatsia Leverkusenia vastaan. Teen lippuvarauksen aamiaspöydässä ja junailen itseni pelikaupunkiin noin kahdeksitoista. Vierasjoukkueen kannattajat saapuvat junalla kaupunkiin noin samaan aikaan sivullekirjoittaneen kanssa. Asema on poikkeustilassa: mummo jää poliisien barrikaadien taakse jumiin, kytät videoivat & valokuvaavat portaiden päässä kaikki vierastulokkaat.
Virkavalta eristää vieraskannattajat aseman toisen pääsisänkäynnin eteen, jossa joukkoa seisotetaan noin puoli tuntia. Lopulta linja-autoletka käy poimimassa Leverkusen-fanit aukiolta kohti stadionia. Poliisit poistuvat ja myös sivullekirjoittanut päättää lähteä kohti pelipaikkaa. Kaupungissa olisi alkamassa muutaman tunnin kuluessa ACTA-mielenosoitus, joka näkyy käytännössä kirkon portailla notkuvana satunnaisena sekoituksena hippejä, punkkareita ja ihan tavallisia nörttejä. Tapahtumaa olisi mielenkiintoista jäädä seuraamaan, mutta päätän ehtiä tapojeni vastaisesti stadionille hyvissä ajoin ennen ottelun alkua.
Huivijanareita seuraamalla päädyn Neumarkt-aukiolle, jossa pitäisi ilmeisesti vaihtaa kulkuneuvoa. Odottelen tovin, mutta areenalle päin meneviä raitiovaunuja ei näy missään. Sopivaa kulkuneuvoa odottaessani ehdin juomaan useamman pullokölschin. Noin puolen tunnin seisoskelun jälkeen ensimmäinen oikeaan suuntaan menevä vaunu puksuttaa pysäkille. Hobittina ängen itseni erittäin ahtaasti kyytiin, mutta suuri joukko ihmisiä jää yhä odottamaan raitiovaunua stadionille. Ei kovin sujuvaa liikennöintiä.
Netistä varatun lipun hakeminen on sen sijaan ennennäkemättömän sujuvaa: piletti on kourassani viidessä minuutissa. Aikaa syömiselle ja juomiselle jää mukavasti, ja fiiliskin alkaa kohoamaan eilisen pettymyksen jälkeen kiitettäviin lukemiin. Edes ruokakioskilla currywurstit tennarreille kippaava uuvatti ei onnistu masentamaan mielialaani.
Olen ostanut lippuni vierasblokin viereen, joka osoittautuu hyväksi valinnaksi niin pelin kuin kannattajienkin seuraamisen kannalta. Kölniläiset ovat väsänneet tyylikkään lippu-/mosaiikkitifon.
FC Kölnin kolmesta päävihollisesta (Borussia Mönchengladbachista, Fortuna Düsseldorf ja Bayer Leverkusen) on kaupungissa todennäköisesti se kaikkein vihatuin. Leverkusen on Ruhr-standardeillakin mitattuna lähellä Kölniä - kaupungit erottaa vain niiden välissä Rein-joki. Naapuriaan yli kuusia kertaa suuremman Kölnin futisylpeys on kyntänyt Bundesliigan pohjalla (ja välillä kakkosliigassakin) Bayer Leverkusenin paistatellessa säännöllisesti sarjataulukon yläpäässä. Tässä derbyssä ei ole pelissä politiikkaa, mutta asetelema isompaansa urheiluareenoilla kiusaavasta pikkuveljestä on tuttu kaikkialla läpi Euroopan.
Vieraskatsomossa soihdutetaan ja intoudutaan jopa viskomaan tulikeppejä kohti kenttää. Kovimmat jätkät eturivissä ovat pukeutuneet yhtenäisesti mustaan ilmeisesti vaikeuttaakseen yksittäisten tyyppien tunnistamista.
Itse pelistä itseltäni ei irtoa juuri minkäänlaista analyysiä, mutta tapahtumat voisi tiivistää pariin sanaan: melkoista paskaa. Köln on 90 minuuttia ottava osapuoli. Puolustaminen on todella kehnoa, eikä hyökkäyspelaamisessakaan olen juuri hurraamista. Lars Bender täräyttää pari vaadittavaa maalia vieraille ja se on siinä. Kotiyleisö lähtee valumaan kohti uloskäyntejä jo noin 70 minuutin kohdalla, mikä kertoo tapahtumin kulusta paljon. Kotijoukkue ei herää missään vaiheessa todelliseen taisteluun matsin voitossa. Ottelu jää myös viihteelliseltä anniltaan kohtalaisen valjuksi. Tunnelma on sentään molemmin puolin ihan hyvä.
Käyn matsin jälkeen syömässä ja siirryn jälkipeleihin Stadtwaldgarteniin. Tappiollisesta tuloksesta huolimatta ravintolassa on mukavasti väkeä. Leppoisassa ilmapiirissä kölschiä tulee kitattua hyvä tovi. Siirtyessäni keskustaan noin pari tuntia ottelun päättymisestä vaunussa on yhä äärimmäisen ahdasta. Loppuilta kuluu keskustassa höntyillen. Köln - kiva kaupunki.
Seuraava aamu kuluu päivän suunnitelmaa pohtien. Junailu entisen DDR:n puolelle houkuttaisi, mutta se on määränpäni Klagenfurtin kannalta täysin väärässä suunnassa. Päätän tyytyä Bayern Münchenin ja Schalken kohtaamiseen, ostan lipun eBaysta ja sovin hakevani sen puolen päivän jälkeen myyjän asunnolta. Münchenin-juna on täynnä hilpeitä äijämobeja, jotka jakavat kanssani saman määränpään. Kiskot kolisevat ja korkit narskuvat vaunuletkan viilettäessä kohti etelää.
Lippukauppiaan asunto löytyy pienen hakemisen jälkeen ja piletti vaihtaa sujuvasti omistajaansa. Matkaaminen areenalle käy vaivattomasti. Pieni vinkki: kannattaa hypätä stadikkametroon kytiin pysäkki tai pari ennen Marienplatzia, jossa matkustajista rynniin sisään. Säästyy vaivaa & hermoja.
Laakeiden peltojen keskellä makaava Allianz Arena on rumuudessaan vaikuttava pömpeli. Stadionille mennessä ei pysty ainakaan eksymään, sillä metroaseman ja pelipaikan välissä ei ole erityisiä houkutuksia (tai mitään muutakaan). Kävelymatkaa piisaa, mutta onneksi kahdella eurolla saa kouraansa kiertäviltä myyjäjanareilta oluttölkin. Väkeä on liikkeellä runsaasti, mutta ikävän tihkusateen vuoksi suurin osa suunnistaa suoraan sisään stadionille. Itse jään mutisemaan areenan pihamaalle modernin jalkapallon vastaisia iskulauseita ja siemailemaan olutta.
Sisällä areenalla ei pysty tekemään ostoksia ilman stadionkorttia, joten olen pakotettu jonottamaan itselleni vaadittavan läpyskän. Hinnat ovat selkeästi kalliimpia kuin Kölnissä saksalaisista alasarjastadioneista puhumattakaan. Onneksi sentään paikka katsomossa on hintaansa nähden suorastaan loistava. Schalken kannattajat ovat kotiyleisön seassa - katsomon keskivaiheilla väriä tunnustavaa vierasjoukkueen väkeä on melkein yhtä paljon kuin punaisiin pukeutneita kotikannattajia.
Isänmaallisena ihmisenä odotan näkeväni Pukin avauskokoonpanossa tai edes kentällä, mutta toive osoittautuu turhaksi. Schalke on vaisu, eikä tästäkään ottelusta tule jännitysnäytelmää. Lopussa Pukki pääsee kentälle, mutta ei sitten lopulta pääsekään. Katsomomeno on OK-tasoa: Bayernin kannattajat ovat ensimmäisen kaksitoistaminuuttisen hiljaa muistuttaakseen roolistaan 12. kenttäpelaajana ja gelsenkircheniläiset (ylhäällä oikeassa kulmassa) pitävät hyvää menoa läpi matsin. Kovin infernaalista menoa Allianz Arenalla ei kuitenkaan nähdä. Poistuessani stadionilta päälimmäisenä tunteena on pettymys.
Iltaa venyy yöhön kaupungin oluttuvissa istuskellessa. Tämäkään ei ole yhtään hassumpi paikka.
Maanantai on puhdas välipäivä. Matka Münchenista Klagenfurtiin kestää yli viisi tuntia, joten päätän lähteä kohti pelikaupunkia jo päivällä. Mutkitteleva juna kulkee hitaasti, mutta viihtyisässä ravintolavaunussa on mukava siemailla olutta alppimaisemia ihaillen. Suurin osa matkustajista jää pois ennen määränpäätä, sillä kiskot kulkevat monien suosittujen laskettelukaupunkien läpi.
Perillä löydän hieman onnekkaasti hotellille, joka sijaitsee noin kahdenkymmenen minuutin reippaan kävelymatkan päässä kaupungin ydinkeskustasta - siis mikäli kulkija ei eksy matkalla. Vielä kotona muutaman kympin säästäminen sijainnin kustannuksella tuntui hyvältä idealta, mutta etsiessäni hotellia pimeässä valinta alkaa kaduttaa. Seuraavina päivinä "säästö" tuli hassattua yöpaikkaan taksi- ja bussimatkoihin.
Kaupungissa on kuolemanhiljaista. Arki-iltana keskusta-alueella liikkuu itseni lisäksi noin kolme ihmistä. Muita suomalaisiakaan ei näy, joten murjuton iltaa yksin tyhjän irkkubaarin nurkkapöydässä.
Seuraavana päivänä ehdin tutustumaan enemmän itse kaupunkin. Keskusta on pieni, nätti & päivälläkin melko hiljainen. Pakko nähdä -kategorian nähtävyyksiä ei juuri ole, mutta Klagenfurtin laidalla sijaitsee Adidaksen iso tehdasmyymälä - ehdottoman suositeltava etappi, mikäli joku sattuu joskus eksymään noille kulmille. Ylijäävällä ajalla voi käydä vaikka katsomassa kaupungin kuuluisimman homoseksuellin Jörg Heiderin hautaa.
Noin 80 000 asukkaan kaupungissa kendo hallitsee ja futis vikisee. Eräs paikallinen tokaisee asian tyhjentävästi: "If you play here football here you are a loser". Klagenfurtin kendoylpeys pelaakin samana päivänä välierää Salzburgissa, johon on matkannut yli kuusi bussilastillista vieraskannattajia. Jalkapallokentillä kaupungin saavutukset ovat olemattomia: 2007 synnytetty fuusio-oksennus ajautui konkurssiin vain kolme perustamisensa jälkeen ja nyt paikallinen poppoo rämpii syvällä kolmosdivarissa.
Ilta sujuu leppoisissa merkeissä Klagenfurtin juottoloita kierrellen. Yöllä onnistun juuttumaan sisään väärään hotelliin.
Aloitan matsipäivän kävelyretkellä Klagenfurtin halkovan joen rannalla. Ulkoilma virkistää. Itävalta-huiveja on turha etsiä kaupungin katukuvasta. Kukaan ei tunnu edes tietävän samana päivänä pelattavasta harjoitusmaaottelusta - joskin lehdessä ottelu on noteerattu muutaman sivun artikkelilla, jonka ennakointi Suomen kokoonpanosta vilisee kirjoitus- ja asiavirheitä. Käyn hakemassa pilettini otteluun luksushotellin vastaanotosta, johon palloliiton lippujanari on jättänyt sen edellisenä päivänä.
Noin 15-päinen joukko suomalaisia on kokoontunut Molly Malonesiin, jossa matsikiima kohoaa kiitettäviin lukemiin. Näiden reissujen ehdottomana etuna vaikuttaisi olevan, että kaikki muut matkalaiset oppii tuntemaan vähintäänkin ulkonäöltä. Yhteisöllisyyttä, yhteisöllisyyttä.
Tilattujen taksien saapumisessa kestää, mutta kahden auton marssiletka saavuttaa määränpäänsä hyvissä ajoin ennen ottelun alkua. Suomalaiskannattajat herättävät paikallisissa lähinnä huvittuneisutta. Turvatarkastus on näennäinen.
Tila ei pääse loppumaan Hypo-Areenalta - ylisuuri stadion suljettuine yläkatsoimoineen vaikuttaa lähinnä säälittävältä. Yleisö koostuu lähinnä paikallisista, jotka heiluttelevat veltosti punavalkoisia mainoslippuja. Rumpu kumisee kentän toisessa päädyssä vaimeasti, mutta Itävallan kannattajapäädyn tsäntit eivät kuulu Suomi-katsomoon asti. Kaikesta päätellen porukka koostuu lähinnä omaa maataan kannattavista klagenfurtilaisista ja muista lähialueen asukeista - kyseessä ei ole siis SMJK:n kaltainen koko maan kannattajayhdistys.
Suomalaisia on noin nopeasti laskien noin 25. Oudosti töpsöttävä Securitas-hyypiö valvoo haukan tai jonkun muun tarkan eläimen lailla vieraskannattajien liikkeitä. Myös toistakymmentä poliisia notkuu katsomon yläkaiteella.
Ottelusta on sanottu kaikki tarpeellinen ja tarpeeton. Furkan maali piristää hieman, mutta muuten suomalaisten esitys on masentavaa konttaamista. Ottelun päätteeksi pelaajat käyvät antamassa puolivillaiset aplodit kannattajille turvallisen välimatkan päässä vieraskatsomosta. Matsiin on pakko asennoitua valitettavana välinäytöksenä muuten mainion reissun keskellä. Masennuksen purkaminen jatkuu Klagenfurtin yössä.
Muutamat matkaajat jatkavat vielä useamman valomerkin ja välietapin jälkeen diskoteekkiin, joka vaikuttaa vahvasti seksuaalivähemmistöjen suosimalta menopaikalta. Poistun kohti hotellia viimeisen pilkun jälkeen tarkoituksenani valvoa nuo muutamat lähtöön jäljellä olevat tunnit - olenhan varannut paluulentoni Münchenista niin, että päästäkseni lennon minun on ehdittävä ennen seitsemää lähtevän junaan. Idea on tuomittu epäonnistumaan. Nukahdan, herään liian myöhään, kerään pakaasini paniikissa kasaan ja otan taksin rautatieasemalle. Varsin nopeasti totean, että minulla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia ehtiä ajoissa Müncheniin. Päätän muuttaa suunnitelmaa ja matkata Budapestiin, josta pääsee aina halvalla Suomeen. Reilikortissa on vielä yksi päivä jäljellä, joten junamatka on periaatteessa ilmainen.
Kahdeksan matkatunnin aikana ehdin manaamaan itseni moneen kertaan. Miksi helvetissä piti ottaa se aamulento pienen säästön vuoksi? Oliko sitä viskiä pakko kitata vielä aamuyöstä? Matka Wienin kautta Unkariin kestää koko päivän, ja olen perillä Budapestissa iltayhdeksän aikaan. Yöpaikka on onneksi puoli-ilmainen, eikä seuraavan illan paluulentokaan maksa kovin paljon.
Viimeinen päivä kuluu Budapestin nähtävyyksiä ihmetellen. Lentokoneen pyörät tärähtävät kotimaan kamaran pintaan puolenyön paikkeilla.
Loppusaldo: rahat meni, terveys oli kovilla, omaisuutta unohtui pitkin Keski-Eurooppaa, takista irtosi kasa nappeja, Saksan-matsit olivat pieni pettymys ja harjoitusmaaottelussa tuli täydellinen pohjakosketus. Hetkeäkään en vaihtaisi pois. Kiitokset vielä näin jälkikäteen kaikille uusille, vanhoille ja uusvanhoille tuttavuuksille - hauskaa oli. Jerkunen kumartaa ja pyytää anteeksi.
